– Minä erosin eilen kirkosta.
– Minäpä en eronnut.
– Miksi et?
– En näe siihen mitään syytä.
– Mutta kirkossahan on kaikki väärin. Siellä palvotaan rahaa, siellä on Päivi, siellä syrjitään naisia, siellä jaetaan rahaa homojen vastustajille.
– Kas kun en ole huomannut.
– Avaisit sitten silmäsi!
– Ne ovat auki. Minä olen ajatellut, että kirkon jäsenenä voin vaikuttaa sisältäpäin. Eivät minkään suunnan äärihörhöt saa valtaa, kun mukana on ihan tavallisia ihmisiä.
– No voi se olla noinkin…
– Voi. Mitäpä jos liittyisit takaisin?
– Nolottaisi semmoinen…
– Voit tehdä sen yhtä helposti kuin eroamisenkin. Klikkaa liity kirkkoon –sivustoa.
– Muta jos kirkossa on kaikki ne mahdottomat tyypit…
– Aina sinne yksi lisää mahtuu.
Otsikosta tuli mieleen, että kyseessä on vakuutusyhtiön mainos. If…
Dialogista tuli mieleen, että tämä on Marja-Siskon syntymäpäivähaastattelu.
Lopuksi tuli mieleen, että nyt ainakin tiedetään, mitä notaari toivoisi synttärilahjakseen…
Olen joskus leikinyt ajatuksella, että jumalanpalvelus toimisi kuin entisajan junan vessa: kaiki virheetömästi, ei mitän ongelmia, ei jahkailua, ei eiku odottelua… Mukaan se upea yksinlaulaja Männistöstä, hymnyilevä tervetulotoivottaja Puijolta ja rumpalipoika Alavasta. Ja muutamia niistä aivan mahtavista papeista, kirkomusikoista ja suntioistra, jotka ovat elämän poluila vastaan osuneet. Seurakunta, joka veisaa niin että raplinki rapisee ja hanki pölisee.
Siten on kirkastunut, etä ei. En haluakaan mitään täydellistä. Haluan juuri sitä, etä kanttori vahingossa nojaa koskettimille, pappi sekoaa sanoissaan ja valot sammuvat vahingossa. Sitä, että kaikki ei mene niin kuin suunniteltiin. On se inhimillinen pilkahdus ja tilaa meille epätäydellisille.
Tietysti yritetään antaa parasta Herralle, muta usein siinä vähän sinnepäin menneessä armo kurottuu meihin asti.
Minä ajattelen nykyään sillä tavalla, että messussa moka on lahja! Olen minä tietysti monia muitakin asioita ajatellut, mutta tämän ajatuksen nyt sanon tässä…
Liittyisin takaisin kirkkoon ? Ei. Sitä päivää ei varmaankaan elinaikanani tule. Sillä mielestäni kirkon kivijalka ei ole lähimmäisen rakkaus, vaan patavanhoillinen kovasydämisyys. Kovasydämisyys, jonka he perustelevat parin tuhannen vuoden takaisen kirjansa asenteilla.
Maailma on hieno paikka olla ja elää ihmisiksi, patavanhoillisista uskovaisista ja kirkosta huolimatta.
Jussi. Eräs vanhoillinen uskovainen saarnasi kerran Kuuskarissa tuosta kirjasta näin:
Eikö ihmiset enää tarvitse kirkollisia traditioita häitä, ristiäisiä, konfirmaatiota, hautajaisia kirkossa … rikastuttaakseen elämäänsä. Se toinen asia on jos ”humaanisuus” tulee säilymään ilman kirkkoa ? Jos näin on niin silloin jotakin traagista ei elämässä ole ollutkaan, koska sitä ei tarvitse poistaa rukousten ja meditaation avulla niin ” Uskonnot ovat olleet tarpeettomia ”.
Nyt Ruotsissa haudataan ihmisiä jopa kaivinkoneilla … kun kukaan ei ole näkemässä ! Se toinen asia on jos se elektromagneettinen kenttä= muisti vapautuu itsestään tästä maallisesta ulottuvuudesta ilman papin tai meedion apua ? Pitääkö taivasten valtakuntaa ikävöidä jotta pääsee sinne. Ne jotka eivät ”ivävöi” jäävätkö ne vaeltamaan tänne ? Me olemme täällä maanpäällä kehittymässä ja synnymme uudelleen niin monta kertaa kun tarvitaan ! Tällaisia todistuksia on olemassa !
@Mäkelä: lainaamaasi ei ole patavanhoillisen puhetta. Päinvastoin, arkielämää nähneen puhetta, jolla on jalat maassa. Juuri sellaista puhetta, minkä näen kirkon tärkeimmäksi tehtäväksi.
Se on puhetta, joka on kirkon tehtävää: kertoa, mistä saa avun niin lee-aikana kuin myrskyissäkin.
Kirkon rooli siis on kertoa tämä ihmiselle.
Ei meistä mitään uskovia pidä tulla tai mitään kristittyjä vaan ihmisiä. Ihmisiä, joille kirkko kertoo sanomansa. Näin mä olen sen Raamatustakin joskus ymmärtänyt kirjoitetun: Jumala loi ihmisen. Ei Jumala mitään uskovaisia luonut tai kristittyjä. Jumala loi ihmisen.
Ja kirkon rooli tässä kohtaa on tarjota armon sanomaa ihmisille. Juuri niin kuin tuossa lainaamassasi kohtaa puhutaan. Niin lee-aikona kuin myrskyissä.
Jussi. En puhunut patavanhoillisesta, koska sillä sanalla on huono maine. Et kai silti pysty kiistämään, ettei tuonkin liikkeen puhujia nähdä ulkopuolella vanhoillisina. Vivahde-ero.
Olen samaa mieltä tuon puhujan kanssa kaikessa mitä hän tuossa sanoo. Ja muutenkin. Jalat samassa maassa. Ja sydän samassa kirkossa.
@Mäkelä: eräs vanhoillinen uskovainen kirjoitti blogiinsa vuonna 2007 näin:
Jussi. Voitit Vai voitimmeko sittenkin molemmat…