Kirkkohallitus pyytää seurakuntien ja hiippakuntien lausuntoa hiippakuntavaltuustojen lakkauttamista koskevasta työryhmäesityksestä. Kirkkohallituksen työryhmän esityksen olennainen sisältö on seuraavanlainen:
- hiippakuntavaltuustot lakkaavat ja niiden tehtävät siirretään pääosin tuomiokapitulille, jonka kokoonpanoon lisätään kaksi maallikkojäsentä;
- lakimiesasessori ja hiippakuntadekaani toimisivat jatkossa vain esittelijöinä, ei jäseninä;
- arkkihiippakunnan äänioikeutettujen äänten painoarvoa arkkipiispan vaalissa vähennetään, jotta hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen ei muuttaisi hiippakuntien välistä painoarvoa.
Hiippakuntavaltuustot ovat kirkon ikään nähden nuoria, ne on perustettu vasta vuonna 2004 korvaamaan siihen asti yli 50 vuoden ajan toimineet hiippakuntakokoukset. Hiippakuntahallintoon kaivattiin eräänlaista seurakuntien edustajistoa, joka edustaisi seurakuntalaisia ja seurakuntia hiippakunnan hallinnossa. Hiippakuntakokous täyttikin tämän tavoitteen melko hyvin, mutta tältä osin tilanne muuttui hiippakuntavaltuustojen aloitettua toimintansa. Missään hiippakunnassa ei kaikilla seurakunnilla ole edustajaa hiippakuntavaltuustossa, eikä voisikaan olla, sillä silloin hiippakuntavaltuustoissa pitäisi olla vähintään kaksinkertainen määrä jäseniä.
Kirkolliskokous antoi kirkon tulevaisuuskomitean esityksen pohjalta 4.5.2017 kirkkohallitukselle tehtäväksi ”tehdä kirkolliskokoukselle esitys hiippakuntavaltuustojen lakkauttamisesta ja niille kuuluvien tehtävien hoitamisesta sekä hiippakuntahallinnon synodaalisuuden turvaamisesta.” Synodaalisuudella tarkoitetaan papiston ja kirkon jäsenten yhteistyötä kirkon edustuksellisessa hallinnossa.
Kun kirkolliskokous on äänin 85/23 hyväksynyt hiippakuntavaltuustojen lakkauttamisen, on vaikea uskoa, että kirkolliskokous tuosta ajatuksesta kovin helposti luopuisi. Se, miten lakkauttaminen toteutetaan, on toinen asia, johon kirkolliskokous ei antanut selvää ohjetta. Niinpä näkisin niin, että pääpaino lausunnoissa tulisikin kohdistaa juuri siihen, miten hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen tulisi toteuttaa.
Osa hiippakuntavaltuustojen tehtävistä on kirkolliskokousasioiden valmistelua. Hiippakuntakokous käsittelee sille tehdyt aloitteet, lähettää niitä edelleen kirkolliskokoukselle sekä asettaa ehdokkaita kirkolliskokouksen tekemää kirkkohallituksen jäsenten vaalia varten. Hiippakuntavaltuuston päätösvaltaan kuuluvat myös hiippakunnan vuosittaiset toiminta- ja taloussuunnitelmat, talousarviot, toimintakertomukset ja tilinpäätökset, jotka kuitenkin lähetetään edelleen kirkolliskokouksen käsiteltäväksi.
Hiippakuntavaltuuston itsenäiseen päätösvaltaan kuuluu oikeastaan vain tuomiokapitulin virkojen perustaminen ja lakkauttaminen. Lakimääräisiin tehtäviin kuuluvia johtokuntien asettamista ei työryhmämietinnön mukaan ole koskaan tapahtunut.
Porvoon hiippakuntaa lukuun ottamatta kaikissa muissa hiippakunnissa osa hiippakuntavaltuuston jäsenistä on samalla myös kirkolliskokousedustajia. Oletan, että kirkolliskokousedustajat kokoontuvat kaikissa hiippakunnissa ennen kutakin istuntoviikkoa omaan valmistelevaan kokoukseensa, jossa käsitellään tulevan istuntoviikon asioita.
Kirkon tulevaisuuskomitea esitti, että kirkkohallituksen maallikkojäsenten ehdollepano voitaisiin antaa kunkin hiippakunnan kirkolliskokousedustajille. Kun hiippakuntavaltuuston tehtävät olennaisesti liittyvät kirkolliskokouksessa päätettäviin asioihin, voisi olla järkevää, että kaikki muutkin kirkolliskokousta valmistelevat asiat siirrettäisiin hiippakunnasta valittujen kirkolliskokousedustajien käsiteltäväksi. Työnimi tällaisella kokouksella voisi olla vaikkapa hiippakuntaneuvosto. Sen kokoukset olisivat kirkolliskokousta edeltäviä ja valmistelevia kokouksia tehostaen siten myös kirkolliskokouksen työskentelyä.
Työryhmämietinnön esitykseen verrattuna nyt esittämäni hiippakuntaneuvostomalli rasittaisi vähemmän tuomiokapitulin kollegion tehtäviä lisäämättä kuitenkaan olennaisesti hiippakunnasta valittujen kirkolliskokousedustajien työmäärää. Synodaalisuuskin toteutuisi, kun hiippakunnasta valituista kirkolliskokousedustajista on pappeja ja maallikoita aina yhtä monta. Edustajien lukumäärä ja vaalitapa on ainakin tähän asti taannut sen, että edustajia on valittu eri puolilta hiippakuntaa. Vaikka tuomiokapitulin kollegiota laajennettaisiinkin kahdella maallikkojäsenellä, seurakuntien edustavuus hiippakuntahallinnossa kapenisi merkittävästi.
Työryhmän esittämä tuomiokapitulin kollegion laajentaminen saattaisi vaarantaa myös sen työskentelyn tehokkuutta. Kun lakimiesasessori ja hiippakuntadekaani jäisivät kollegioon esittelijöinä, tosiasiassa kollegion kokoonpano laajenisi. Keskustelijoiden lisääntyminen yleensä kangistaa kokoustyöskentelyä ja vähentää sen tehokkuutta. Lakimiesasessorin sulkeminen kollegion ulkopuolelle ei vaikuta sikälikään hyvältä ratkaisulta, että tulevaisuuskomitea piti juridista ammattitaitoa hiippakuntien toiminnan kannalta välttämättömänä.
Työryhmän esityksen tavoitteeksi on asetettu toteuttaa uudistus niin, että hiippakunnan seurakuntien jäsenistön vaikutusmahdollisuuksia hiippakunnan päätöksenteossa pikemmin vahvistetaan kuin heikennetään. Tämä tavoite ei esityksen sisältämin muutoksin toteudu, jos hiippakuntahallinnossa 21 vaaleilla valittua edustajaa korvataan kolmella maallikkoedustajalla. Siinä suhteessa esittämässäni hiippakuntaneuvostomallissa esimerkiksi arkkihiippakunnassa olisi 16 vaaleilla valittua edustajaa.
Epävirallisena lausuntonani ehdotan siis, että hiippakuntavaltuustojen tehtävät siirretään pääosin hiippakunnasta valittujen kirkolliskokousedustajien muodostaman kokouksen käsiteltäväksi. Tuomiokapitulin virkojen perustaminen ja lakkauttaminen voitaisiin kuitenkin siirtää tuomiokapitulin kollegiolle. Lakiteknisesti muutos olisi kirkkohallituksen valmistelemaa esitystä tarpeellisin osin muuttaen helppo toteuttaa. Arkkipiispan vaalitavan osalta voidaan lähtökohtana pitää muutoksen toteuttamista siten, ettei arkkihiippakunnan ääniosuus arkkipiispan vaalissa muutu.
Viisasta tekstiä Risto Tuorilta. Näin säilytettäisiin maallikkojen riittävä osuus hiipppakuntahallinnossa. Samalla annettaisiin myös kirkolliskokousedustajille mahdollisuus entistä paremmin sitoutua oman hiippakuntakisa kehittämiseen. Kannatan asiaa. Viedään tämä ripeästi valmisteluun kirkolliskokouksessa ja annetaan sitoa päätösvaltaa iudellle elimelle. Tosi asiahan on, että hiippakuntavaltuustojen työ on epäonnistunut juuri aidon päätösvallan puutteen vuoksi.
Pertti Rajala
Kiitoksia Pertti kannattavasta kommentista. Sen voisi vielä todeta, että kirkolliskokouksen toimeksianto on sen sisältöinen, ettei kirkkohallitus voine edes esittää hiippakuntavaltuustojen säilyttämistä. Kysymys on vain siitä, miten ne esitetään lakkautettaviksi.
Komppaan Perttiä, kiitos Ristolle hyvistä ajatuksista, joita aion huomenna siteerata omalle seurakuntaneuvostollemme kokouksessa, jossa tämä on asialistalla.
Ensin tulee mieleen se, että ainakin toistaiseksi välillisellä vaalilla vielä valitut kirkolliskokousedustajat eivät ymmärrykseni mukaan edusta KK:ssa ensisijaisesti hiippakuntaa, vaan kokonaiskirkon jäsenistöä. Jos näin olisi ollut lupa ymmärtää, mm. piispat istuisivat jo nyt joukkojensa rivikärkenä istuntosalissa. Ennen istuntoviikkoa olis myös istuttu piispan johdolla vähintään päivä yhdessä ja paiskittu esitysten kimpussa töitä hiat ylhäällä. Kokemushistoriassani ne olivat kuitenkin pyhäillan iltateehetkiä, ei juurikaan muuta.
Perusteiden kanssa pohdintaa tarvitaan vielä paljon mm. siitä, keiden oikeasti pitäisi ’lähettää’ kk-edustajat, ja edell. tarvitseeko hiippakuntataso enää edustuksellista demokrattista tasoa, mikäli kk-edustajat valittaisiinkin suoralla vaalilla. Eikö vois olla myös niin, että tuomikapitulin kollegio piispan johdolla tekee esitykset kirkolliskokoukselle, joka sitten kokonaiskirkon katseella tekee kaikkia hiipakuntia koskevat lopulliset päätökset – tietysti kirkkohallituksen täysistunnon esityksestä.
Ja vielä lopuksi – koko sana ’hiippakuntaneuvosto’ hiippakunnan ylimpänä päätöselimenä, viittaisi aivan muuhun kuin suoraan äänestäjiltä saatuun valtakirjaan, ja se nimikkeenä olisi suorastaan harhauttava – Yhdenmukaisuuden hengessä hiippakunnat saivat aikoinaan valtuustonimikkeen käyttöönsä ns. ylimpänä hiippakunnallisena päätöselimenä. Vaikka tuossa tapauksessa olikin kysymys välillisillä vaaleilla valittavasta edustuksesta, tästä huolimatta uskottiin rinnastuksen seurakunta- ja yhtymävaltuustoihin katkeavan.
Mielestäni kk-edustajien on viisasta keskittyä kokonaiskirkon tehtävään ja siellä tuloksiin. Se, miten hiippakunnan esitykset saavat piispa johdolla hyvän alustan kohti Turkua, voi olla lopulta se helpoin kehittämistie – ja samalla kylläkin askel taaksepäin.
(Tällaista sotkua syntyy yövuoteelta kännykästä)