Kansanlähetys on aloittanut yt-neuvottelut. Toiminnallinen tulos kun on ollut kohta kymmenen vuotta negatiivinen.
En usko, että tämä kristillinen lähetysjärjestö ja herätysliike on ensimmäisenä tai ainoana vaikeiden päätösten edessä. Raha on tiukemmassa kuin ennen.
Monen pöydän ääressä on varmasti pohdittu syitä kehnoon kehitykseen ja keinoja suunnan muutokseen.
Raha voi olla tiukassa itse kullakin, kun lomarahat on leikattu, työaikaa lisätty ilman palkankorotusta ja turvatuista työsuhteista tullut herkempiä pätkätöitä. Eikä ole sattunut silmään uutista, että elinkustannukset olisivat laskeneet.
Entä onko peruskannattajakunta hiipunut? Moni kristillinen järjestö on alkanut nuoruuden innolla, mutta jäljellä on vuosien mittaan kutistunut ikääntyvien kannattajien joukko. He ovat hyvinkin uskollisia, mutta miten houkutellaan nuoret mukaan?
En siis puhu mistään yhdestä järjestöstä, vaan ongelmat voivat olla yhteisiä.
Vanhat ja uskolliset jäsenet saattavat jämähtää entiseen ja varoa antamasta vastuuta nuorille. Kuitenkin pitäisi omasta nuoruudesta muistaa, että tulihan sitä silloinkin rajoja koeteltua ja uusia avauksia tehtyä. Siitä saattoi alkaa kasvu.
Tai voisiko vihdoin haudata ajatuksen, että taivasten valtakuntaan mennään monen yhdistyksen kautta (eikä Raamatun mukaisesti ahdistuksen) ?
Tai sen suomalaisuuden kuvauksen, että muualla maailmassa uskoon herännyt kasvaa seurakuntansa aktiiviseksi jäseneksi, Suomessa hän perustaa uuden kristillisen yhdistyksen?
Karmein ja mahdollinen totuus on, että monella nuorella kosketuspinta kristilliseen uskoon on jäänyt hyvin ohueksi eikä kiinnosta sen enempää seurakunta kuin järjestötkään.
Tarttis tehdä jotakin.
Mahtavatko aiempien vuosien lähetysmäärärahojen leikkaukset olla osasyynä talousvaikeuksiin? Silloinhan taidettiin joutua lopettamaan jokunen naisille ja tytöille kohdistettu apu joissakin maissa?
Kun herätys syntyy, syntyy myös aktiviteetteja. Lompakotkin saattavat tulla uskoon joissakin tapauksissa. Hurmos panee kasvattamaan toimintaa, koska silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Mikä on sitten kirkon osuus? Sen tietävät vain ne, jotka tietävät. Maallikolle se näyttäytyy sellaisena, että samalla , kun kirkko on ulkoistanut lähetyön liikkeille, on rakentanut kestävän liekanarun, josta voi vähän nykäistä, jos riehaannutaan. Itsenäisyys on näennäistä, jos suuri osa rahoituksesta tulee kirkon kirstusta.
Vanha sananlasku sanoo: Oma suu on lähempänä kuin kontinsuu. Siksi laman iskiessä, jokainen haluaa varmistaa ettei se koske itseä ja silloin laupeuden ojat alkavat hiipua. Sukkia ja lapasia on mukava lahjoittaa, koska ne eivät maksa paljoa ja niistä voi ottaa valokuvan.
Tuo valokuvajuttu tuli mieleeni joltain matkalta itärajan taakse. Sinne vietiin niitä ja vanhainkodissa jokainen sukkapari kuvattiin ja vastaanottajan kiitollisuus siinä samalla.
”Karmein ja mahdollinen totuus on, että monella nuorella kosketuspinta kristilliseen uskoon on jäänyt hyvin ohueksi…”
Mitä karmeaa tuossa on? Onko kosketuspinta kirkkoon kuulumattomiin ja uskonnottomiin niin ohut, että kuvittelee heille käyvän jotenkin hassusti, tai peräti huonosti? Eikö löydy uskallusta astua ulos kuplasta ja ottaa selvää, mitä sen ulkopuolella tapahtuu? Sen näkeminen, että siellä on ihan hyvä elää, voisi poistaa turhia huolia.
Se, että nuoremmille sukupolville suhde sekä kirkkoon että uskontoon on aikaisempiin sukupolviin verrattuna heikompi, on ollut selvää jo pitkään, niin Suomessa kuin verrokkimaissamme. Joten miksi ihmettely?
”Eikö löydy uskallusta astua ulos kuplasta ja ottaa selvää, mitä sen ulkopuolella tapahtuu? ” Henrik
Mistä kuplasta puhut yllä lainatussa kommentissasi?
Hmpf, kuvittelin sinun ymmärtävän lainauksen ja kommenttini perusteelle, että blogistin suhde kirkon ja uskonnon ulkopuoliseen elämään on jäänyt aika ohueksi.
Lue tekstini vielä pari kertaa;-)
Henrik Sawela. Blogistin suhdetta kirkon ja uskonnon ulkopuoliseen elämään ei sinulla sen enempää kuin muillakaan ole kanttia määritellä. Ei hänen eikä muutens muidenkaan kohdalla. Melkomoinen heitto sinulta, sanoisin.
”Se, että nuoremmille sukupolville suhde sekä kirkkoon että uskontoon on aikaisempiin sukupolviin verrattuna heikompi, on ollut selvää jo pitkään, niin Suomessa kuin verrokkimaissamme. Joten miksi ihmettely?”
Enpä itse ihmettele vaan ajattelen ajan meininkiä ja mikä tärkeämpää, ev.lut. kirkkomme toimintaa verrokkimaat mukaan lukien, millä tarkoittanet lähinnä Eurooppaa ja P-Amerikkaa. Muualla kristilliset kirkot ovat hyvässä kasvussa.
Älä nyt taas kerran toista, että kyseessä on jotain takapajuloita :D, koska se jos mikä on halventavaa.
”Tai voisiko vihdoin haudata ajatuksen, että taivasten valtakuntaan mennään monen yhdistyksen kautta (eikä Raamatun mukaisesti ahdistuksen) ?”
Ahdistus saattaa auttaa etsimään apostolien saamaa evankeliumia, jonka kirkko on kadottanut. Jos koneiston on tarkoitus olla etuoikeutettujen lypsyautomaatti hyvään elämään, etenkin johtajien, niin mitä varten se on olemassa? Omaa itseäänkö, jota puolustellaan evankeliumin levittämisellä?
Mitä varten kulotetaan?
Tapio Tuomaala :”Jos koneiston on tarkoitus olla etuoikeutettujen lypsyautomaatti hyvään elämään, etenkin johtajien”
Puolisoni oli ennen eläkkeellejäämistään johtaja ja ekonomi ja voin vannoa, että perheenä ja aviopuolisoina emme todellakaan ole olleet ”etuoikeutettuja lypsyautomaatteja” , kuten vasemmisto on koko sodan jälkeisen ajan toitottanut, vaan puoluejärjestelmän lainsäädännön avulla toteuttamassa”inkvisitiossa” pikemmisnkin päinvastoin.
Takavuosina Valloissa verrattiin hyväntekeväisyysjärjestöjen johtajien palkkoja. Punaisen ristin johtajien palkat olivat tähtititeellisiä verrattuna Pelastusarmeijan johtajien palkkoihin.
Tässä listaa suomalaisista toimijoista, joihin viittasin osana laajempaa kokonaisuutta. Eikö voida sanoa, että hyväntekeväisyys on heille lypsyautomaatti hyvään elämään?
http://www.iltalehti.fi/verot-2016/2016110122548715_db.shtml
Entä piispojen ymv. palkat? Ovatko ne sopusoinnussa evankeliumin kanssa? Tässä on kysymys uskottavuudesta.
Monessa tapauksessa on varmaan niin kuin Tuomaala kirjoittaa.
Suomessa SPR:n tilanne on kuitenkin ok:
”SPR:n talous- ja henkilöstöjohtajan Tapani Väisäsen mukaan Torstilan tulot eivät ole peräisin järjestössä toiminnasta. Hänelle ei makseta työstä puheenjohtajana palkkaa, vaan kulukorvauksia.”
Vaativista tehtävistä on kuitenkin maksettava kunnon palkka, muuten ei saada pätevää väkeä. Hyväntekeväisyystyö on kuitenkin vain työtä, vaikka siinä onkin omanlaatuinen sisältönsä. Vanha näkemys, että avustustyössä pitäisi ’uhrata’ itseään, ei ole tätä päivää.