Palasin Kotimaa24 blogistiksi reilu vuosi sitten kohtuullisen pitkän tauon jälkeen. Tein sen uskonpuhdistuksen juhlavuoden takia. Nyt on juhlavuosi takana ja sopiva aika arvioida mennyttä.
Ensimmäiset blogini käsittelivät uskonpuhdistuksen pääkysymyksiä. Kaksi ensimmäistä blogiani saivat täällä Kotimaan foorumilla melko myönteisen vastaanoton.
https://www.kotimaa.fi/blogit/hieno-mutta-erehtynyt-luterilaisuus/#comments
https://www.kotimaa.fi/blogit/kamalaa-ja-ihanaa-julistusta/
Niitä luettiin sivulaskurin mukaan yhteensä 1674 kertaa. Kyseisiin blogeihin liittyvä keskustelu ei silti tuonut esille mitään sinänsä yllättävää. Se kuvasti melko selkeästi niitä asetelmia, jotka jokainen tätä Kotimaa24 sivuja lukeva melko nopeasti havaitsee: Kaikki Kotimaa24:n lukijat eivät ole kovin vahvasti luterilaisuuteen ja klassiseen kristinuskoon sitoutuneita, mutta osa haluaa pitää uskonymmärryksemme keskeisiä teemoja uskollisesti esillä. – Täällä Kotimaa24:n sivuilla näihin ensimmäisiin blogeihini ei siis liittynyt erityisiä yllätyksiä. Sen sijaan blogieni dramatiikka liittyy toisaalle. – Kyseiset blogit muodostivat käytännössä sisällöltään Lappeenrannan hiippakunnallisessa lähetyseminaaarissa pitämäni esitelmän aiheesta tunnustuksellinen lähetystyö. Minulle oli mielenkiintoista havaita, että Kotimaa24:n usein terhakkaa kritikkiä tarjoava lukijakunta ei juurikaan kritisoinut blogejani samoista asioista, joista jouduin syytetyksi Suomen ev.lut. kirkon edustajien taholta hiippakunnallisen lähetyseminaaarin jälkeen. Eräs kirkkoherra syytti minua näin:
”Minun kirkossani olen esittänyt, että täällä saarnataan Kristusta, ei omia erityskorostuksia, eikä kirkkomme vastaisesti. Nyt näin tapahtui räikeällä ja kuulijoita hämmentäneellä ja ahdistaneella tavalla.” – Lisäksi sama kirkkoherra esitti uhkauksen vetäytyä Sleyn taloudellisesta tukemisesta. – Yritin saada jälkikäteen vastauksen, missä ja miltä osin uskonpuhdistuksen keskeisiä teemoja käsittelevä esitelmäni edusti yksityistä teologiaani, eikä julistanut Kristusta. En kuitenkaan saanut koskaan vastausta useista pyynnöistäni huolimatta. – Nämä em. blogini varmaan unohtuvat monelta, koska ne lienevät lopulta asiasisältönsä puolesta melko tyypillistä puhetta uskonpuhdistuksen aiheista. Minulle henkilökohtaisesti niihin liittyy kuitenkin myös tällaista uskonpuhdistuksen ajan tunnemyrskyistä muistuttavaa dramatiikkaa.
Eräs osa blogien kirjoittamista on niiden henkilökohtaisuus kirjoittajalle itselleen. Mielestäni vaikuttava blogi on aina blogistille itselleen tärkeä; aito puheenvuoro.
Katsoessani taaksepäin ja arvioidessani blogejani, edessäni vilisee monia itselleni tärkeitä teemoja. Osa blogeistani käsittelee uskonoppia, osa moraalis-eettisiä teemoja, osa kirkkovuoden aiheita, osa ateismia jne. On tunnustettava, että olen blogeissani sotkenut käteni jossain määrin myös politiikkaan ja kirkkopolitiikkaan. Kaikki teemat eivät ole toki kristityn uskon ja elämän kannalta yhtä tärkeitä; sekin on syytä myöntää…
Millaisista asioista sitten olen iloinen, ja mitkä koen onnistumisiksi blogistina?
Ennen kaikkea olen iloinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus kirjoittaa Jeesuksesta Kristuksesta. Mikään poliittinen tai moraalis-eettinen teema, vaikka nekin ovat hyvin tärkeitä, ei tuota sellaista iloa kuin Jeesuksen armon sanoma. Aina kun teen löytöjä Kristuksen ainutlaatuisuuden ja ohittamattomuuden äärellä, iloitsen voidessani jakaa niitä. Tästä aiheesta kirjoitin aivan menneen vuoden alussa:
https://www.kotimaa.fi/blogit/ainutlaatuinen-jeesus/
En ole vielä varma jatkanko tulevana vuonna Kotimaan blogistina. Jos niin teen, haluan julistaa vielä enemmän ohittamattomasta ja ainutlaatuisesta Jeesuksesta!
Nyt yritän lopulta vastata otsikon kysymykseen vaikuttavasta ja onnistuneesta blogista…
Onnistuneen blogin kirjoittamisesta voi nostaa esille kiinnostavan otsikon, sopivan pituuden, sopivasti provosoivan kysymyksenasettelun, henkilökohtaisuuden, asiaosaamisen jne. Syvimmiltään ajattelen kuitenkin niin, että parhaiten onnistunut kristillinen blogi vie lukijansa Jeesuksen luokse, eli kirkastaa Kristuksen armoa ja rakkautta sinua ja minua kohtaan.
”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2Kor.5.20)
Ps. Tässä kaikki blogini:
Kiinnostavaksi blogin tekee ne prosessit mitä se lukijassa saa aikaan. Kiinnostus katoaa nopeasti, jos ei voi kommentoida.
Kiitos PP,
Kommentointimahdollisuus on varmasti mukavaa ekstraa, mutta joskus myös valitettavasti hyvien blogin terrorisoimista, joka karkottaa fiksuja blogisteja sivistyneemmille foorumeille. Mielestäni kommentointi ei ole hyvän blogin kannatteleva tekijä, eihän hyvä kirjakaan edellytä sen kommentointimahdollisuutta…
Manu
Kiitos teksteistäsi.
Jatka ihmeessä eteenkin päin.
Siunauksen toivotuksin
Ehdottomasti jatkoa toivotaan.
Silloin blogi on todella vaikuttava, kun se syntyneen keskustelun seurauksena vaikuttaa myös kirjoittajan itsensä ajatteluun.
Manu jatka ihmeessä tähän haluan rohkaista.
Ja vaikka olet toisen kirkkon pappi, mutta vaikutat Suomen Luterilaisen kirkon sisällä, sinun tehtävä on löytää positiivisia asioita tavallisesta seurakuntaelämästä, kirkosta ja kirkon ihmisistä. Koita olla rakentava ja etsiä hyviä käytäntöjä. Rohkaista ja nähdä asioissa hyviäkin puolia, vaikka se voi olla vaikeata naispappeuden takia.
Manu. Paras keino terroristeja vastaan on; jättää ne huomioimatta. Eli jatkaa omasta aiheesta Ikäänkuin terroria ei olisikaan. Poistaminenkin on jo reagointi.
Kiitos rohkaisevista ja ajatuksia antavista kommenteista!
En useinkaan ole samaa mieltä – riippuu vähän kummalla kyljellä aamulla herää – mutta jatka Manu!
Martti Pentillä hyvä kommentti. Kirjoitan yleensä siksi, että sitä lukiessani voin tietää, mitä mistäkin ajattelen. Parasta on tietysti se, jos keskustelu vielä voi muuttaa ajatteluani. Niin kuin, joskus on käynytkin.
PP,
Saatan ymmärtää, mitä tarkoitat. Blogit voivat olla myös prosessikirjoitusta. Sekin varmasti hyvä lähtökohta.
Minun oma tapani on kirjoittaa prosessikirjoitustani hieman muilla foorumeilla. Minun blogeissani näkyy ehkä hieman enemmän julistustyöntekijän identiteetti.
Eikö julistuskin voisi olla vuorovaikutusta? Tunnen lähetyssaarnaajia, jotka ovat omaksuneet paljon arvokasta työkentiltään.