Keskustelua kirkon avioliittokäsityksestä käydään jälleen vilkkaasti. Yhteiskunnan lainsäädännön määrittelemät kriteerit poikkeavat vuoden kuluttua, 1.3.2017 alkaen kirkon avioliittokäsityksestä.
Kirkon vahvistetusta avioliittokäsityksestä ei vallitse epäselvyyttä. Kirkon vahvistetun käsityksen mukaisesti avioliitto tarkoittaa miehen ja naisen välistä liittoa. Vuoden kuluttua mahdolliset samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot eivät ole tämän määritelmän mukaisia. Kutakuinkin selvää myös on, ettei kirkkomme kirkolliskokous tällä vaalikaudella muuta kirkkomme avioliittokäsitystä. Joitakin muutosta toivovia edustajia toki on, mutta samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä toivovat ovat kuitenkin vähemmistössä. Tässä vaiheessa mahdollinen aloite kirkon vihkikaavan muutokseksi 1.3.2017 mennessä johtaisi siis suoraan raukeamiseen.
Vuoden 2015 kirkolliskokous hyväksyi yleisvaliokunnan mietinnön uusi ”avioliittolaki” johon liittyi ponsi pyytää piispainkokokoukselta selontekoa kirkon avioliitto-opetuksesta. Piispainkokous on asettanut selontekoa varten työryhmän ja tässä vaiheessa tälle ryhmälle olisi toki syytä antaa työrauha. Keskustelu aihepiiristä on toki sallittu myös työryhmän työskentelyn ollessa kesken.
Nähdäkseni siitä ei ole epäselvyyttä siitä, onko yksittäisellä papilla lupa vihkiä kirkon kannasta poiketen myös samaa sukupuolta olevia kihlapareja. Ei ole ja tämä kanta ilmenee sekä kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan mietinnöstä, että piispainkokouksen pöytäkirjasta 1/2016. Näin menettelevät papit rikkovat virkavelvollisuutensa.
Isomman pohdinnan asia on kysymys miten kirkossa kohdataan sellaiset avioparit joiden liitto ei vastaa kirkon opetuksen mukaista avioliittokäsitystä. Tässä kohdin tilanne aidosti muuttuu verrattuna samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteensa rekisteröineiden kohtaamiseen. Kirkko ei virallisen kantansa mukaisesti ole rinnastanut näitä rekisteröityjä parisuhteita avioliittoon, vaikka yhteiskunta on niin tehnyt monien asioiden suhteen. Lainkaan edessä liitto ei kuitenkaan ole ollut täysin sama asia kuin avioliitto.
Uutena haasteena on osapuolia kunnioittaen ilmaista samaa sukupuolta olevan kanssa avioliitossa oleville pariskunnille, että heidän liittonsa on toki lain edessä täysi avioliitto, mutta heidän liittonsa ei vastaa kirkon käsitystä avioliitosta. Tästä johtuen sellaiseen avioliittoon ei kirkossa vihitä eikä avioliittona siunata. Miten siis kertoa pariskunnalle, ettei samaa sukupuolta olevan kanssa solmittu avioliitto ole kirkossa juhlan aihe?
Voimme toivoa, että tuleva piispainkokouksen selonteko ja sen mahdollisimman laaja yleiseen tietoisuuteen saattaminen auttaa sekä näitä pariskuntaa, että heidät kohtaavaa seurakunnan edustajaa tässä vaikeassa asiassa. Näin pariskunta tietää olla pyytämättä sellaista mikä kirkon työntekijälle on virkavelvollisuuksiensa puitteissa mahdotonta ja seurakunnan työntekijä saa apua sellaisen pyynnön kohtaamiseen.
Toivottavaa myös on että piispainkokous päivittää ohjeen samaa sukupuolta olevan pariskunnan puolesta rukoilemiseen. Ohjeeseen tulisi liittää selostus tilanteen kohtaamisesta. Uudessa tilanteessahan pariskunta pyytää että heidän puolestaan rukoillaan juuri sen johdosta, että he ovat solmineet siviiliavioliiton joka ei sitten kuitenkaan vastaa kirkon käsitystä avioliitosta.
Olisi ehkä tahditonta rukouksen yhteydessä erityisesti muistuttaa, että kyseessä ei ole kirkon näkökannan mukaan avioliitto. Asia tulisi siis tuoda esiin jo ennakkokeskustelussa ja sopia rukousaiheet siten että hienotunteisuus säilyy.
Nähdäkseni voidaan esimerkiksi yhteisesti rukoilla pariskunnalle voimaan rakastaa ja kunnioittaa toisiaan sekä pyytää heidän elämälleen Jumalan johdatusta. Selkeämpää olisi jos myös pariskunta yhdessä ääneen yhtyisi rukoukseen. Näin korostuisi käsitys että kyse on pariskunnan omasta uskonnonharjoittamisesta eikä kirkkohäitä mukailevasta seremoniasta. Siviilivihkimyksen yhteyteen pariskunta voi järjestää haluamansa hääseremonian ilman kirkon myötävaikutusta.
Kun piispainkokouksen selonteko aikanaan julkaistaan, on edessä jälleen eroaalto kirkon jäsenyydestä. Joidenkin mielestä selonteko on liian taantumuksellinen ja toiset pitävät sitä liian liberaalina. Tästä huolimatta selonteon laatiminen ja sen julkaiseminen on kirkollemme kokonaisedun mukaista.
Kirkon avioliittokäsitystä ei voi tietenkään sivuuttaa, mutta on historiallinen fakta, että kirkon avioliittokäsitys on muuttunut. Käsitemuutoksia on muutenkin vaikea hallita; niiden hallintaan eivät kykene edes sellaiset jähmeät ja hierarkkiset, autoritääriset laitokset kuten kirkot. Avioliittokäsitys muuttuu samalla kun kuva ihmisestä, seksuaalisuudesta, mieheydestä, naiseudesta, sukupuolten suhteesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta jne. muuttuu. Tähän muutokseen vaikuttaa muun muassa tieteellinen tutkimus, yhteiskunnan muutos (esim. demokratisoituminen) jne. Kirkonkin avioliittokäsitys on muuttunut parissa sadassa vuodessa huomattavasti. Enää ei esim. morsiamilta kysytä lupaavatko he totella miestään..
Kirkon avioliittokäsitys muuttuu koska se ei ole oma erillinen saarekkeensa vaan yhteydessä muihin ihmisyyttä koskeviin käsityksiin. Se muuttuu koska muuten avioliittokäsitys ajautuisi hyvin ristiriitaiseksi, tekopyhäksi, kummalliseksi jne. suhteessa niihin muihin käsityksiin, joita kirkko pitää hyvänä ja kannatettavana.
Todella hyvä ja tasapainoinen kommentti. Kirkon historia on täynnä jatkuvaa kantojen tarkistamisen ja vanhasta kiinni pitämisen taistelua. Esimerkki tästä:
Isoäitini isoisä oli kirkkolakikomitean jäsen 1850 -luvulla. Komitea halusi, että vaimojen synnytyksen jälkeisessä kirkottamisessa olisi käytettävä eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet ”ennen säädyllistä aikaa” vihkimisen jälkeen ja eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet säädyllisen ajan kuluttua. Esi-isä jäi yksin komiteassa vaatimuksineen samanlaisesta menettelystä kummassakin tilanteessa, koska ”ei ollut aina edes mahdollista selvittää laskea vuodesuhteen ajankohtaa” ja erottelukäytäntö saattaisi myös ”aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin parannusta”.
Jos kirkon avioliitto- ja seksuaalikäsitykset eivät olisi muuttuneet ja kehittyneet ymmärryksen kehittyessä, vääntäisimme varmaan edelleenkin tällä palstalla kättä vaimojen kirkottamisen kristillisistä menettelyistä ja niiden asianmukaisuudesta!
Risto Voipio :”Isoäitini isoisä oli kirkkolakikomitean jäsen 1850 -luvulla. Komitea halusi, että vaimojen synnytyksen jälkeisessä kirkottamisessa olisi käytettävä eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet “ennen säädyllistä aikaa” vihkimisen jälkeen ja eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet säädyllisen ajan kuluttua.”
Ei-karjalaisen isoisäni Runnin kylpylässä hierojana ja kansanparantajana toiminut äiti synnytti avioliiton ulkopuolella isoisäni v. 1900, jolloin aviottoman lapsen synnyttäminen oli lain mukaan rangaistava rikos. Arkkipiispana toiminut Gustaf Johansson otti äidin ja lapsen suojelukseensa niin, että koko Runnin kylä ”alkoi olla tietävinään”, että arkkipiispa oli lapsen isä. Hän myös lahjoitti varat isoisäni koulunkäyntiä varten, mutta hänen äitinsä ei käyttänyt varoja koulunkäyntiin, vaan rakensi niillä uudelle perheelleen torpan, joka Runnilla tunnetaan vieläkin.
Syntymäpäivälahjaksi sain 50-luvulla isoisäni äidiltä aina kaksi hänen itseompelemaansa mollamaijaa, joista toinen oli musta ja toinen valkea. Myös marsalkka Mannerhein oli ollut yksi hänen ”palveltavistaan”, ja vaikka lapsina uskoimme, että isoisäni äiti oli noita-akka, hän ei koskan sanonut käyrävartisen piippunsa takaa ainoatakaan pahaa sanaa kirkosta tai Mannerheimista. Henk.koht. en näe mitään syytä, miksi pitäisi tuntea antipatiaa esim. marsalkka Mannerheimia tai arkkipiispa Johanssonia kohtaan, jota tälläkin ”saitilla” on kyllä nähty yllinkyllin.