Tarvetuloa alusvaatemessuille. Siis Kirkkopäiville. Musta pitsi saa hänet rakastamaan sinua! Nämä kirkkopäivien mainokset ovat viestintäpäällikkö Salla Peltosen mukaan suunnattu niille, jotka eivät ole aktiivisia seurakuntaelämässä.
Hyvä, että on olemassa ajatus ja tavoite. Otsikon kysymys nousee tietämättömyydestäni: Miten mainostoimistolle on avattu kirkkopäivien tarkoitus? Laajempi kysymys on viestinnän aakkosia. Yhteisö, joka on olemassa evankeliumia varten, viestii oman olemassaolonsa ydintä. Tahtoen tai tahtomattaan.
On helppo nostaa moralismi arviointiperusteeksi. Hyi kamalaa! Toivotteko todella, että tulemme näissä vetimissä keskustelemaan kirkkopäivien paneeleihin? Onko hyi- kommentti moralismia vai onko tämän tyyppinen mainos sitä? Moralismillahan tarkoitetaan uskonnollisuutta, jossa moraalisille seikoille annetaan keskeinen merkitys. Toiminta on moralistista, kun moraalikysymykset nostetaan esille nuhtelevassa hengessä. Ehkäpä moralismia on myös toiminta päinvastaiseen suuntaan samoilla keinoilla.
Tässä mainosideassa ärsyttää se, että kirkko on jo pitkään ja ehkä juuri näiden ei-aktiivisten silmissä mielletty moralismin kentän toimijaksi. Olisiko kirkolla mitään muuta asiaa kuin ihmisten hämmentäminen seksin mielikuvilla?
Mielenkiintoinen on tuo kysymys kohteesta. Ketkä ovat ei-aktiiveja, ulkopuolisia, joita kutsutaan mukaan? Ulkopuolisten kutsuminen on keskeinen tavoite. Joskin myös ongelmallinen. Kirkolla ja sen järjestöillä voi omissa visioissaan olla ulkopuolisia. Kristuksella ei ulkopuolisia ole. Kirkko tai sen järjestö ei voi mennä minnekään ”ulkopuolelle”, missä Kristus ei jo olisi läsnä.
Mainoskeskustelu osoittaa, kuin tärkeitä kuvat ovat. Meidän kirkkomme ei ole aktiivinen ikonien käyttäjä. Kaikkien kuvien ei tarvitse olla ”pyhiä kuvia” siinä mielessä kuin ikonit sitä ovat. Kuvilla voisi kyllä liennyttää siloisuutta ja luotaantyöntävyyttä, jotka tunnutaan usein liitettävän kristittyjen tuntomerkeiksi.
Työtapana kirkkomme tarvitsee liikkumista mielikuvien rajojen yli. Omasta kokemuksestani muistan hartauden tanssikilpailuissa ja räpin ammattikoulupojille. Molempiin liitettiin ennakkomiinus: ei ne kuule pappia kuuntele. Päinvastoin! Enpä juuri muistoihini löydä keskittyneempää kuulijakuntaa.
Kirkon työssä käytämme ammattilaisia. Olemme monenlaisten ristiriitaisten paineiden keskellä. Kirkkoa pidetään vanhanaikaisena. Oikea vastaus ei kuitenkaan ole, että antaa mainostajien mielikuvien jyllätä. Osallistuin edellisille eli Kouvolan kirkkopäiville, vaikka niidenkin mainokset mietityttivät. Ketkähän tanssivat pappien kanssa ja mitä nämä mainoslauseen ”bileet” kirkolle ovat?
Tarvitsemme ammattilaisia. Paljon pitäisi kuitenkin käyttää tehtävänannossa aikaa evankeliumin ja tilaisuuden ytimen avaamiseen. Tiedän kyllä, että vaikeampaa tehtävää tuskin on. Ja kiehtovampaa. Turhan paljon kuitenkin haparoimme viestinnässämme!
Tein kerran TV -mainoksen seurakunnan pääsiäisestä Kuusankosken kirkossa. Mainostoimiston tiimi asteli alttarille ja alkoi suunnitella kuvauspaikkoja. Hiukan häkellyin mutta sitten sanoin, että voisitteko miehet ottaa alttarilla hatut pois päästä. He olivat ystävällisiä ja sanoivat ”Tsori”, ei me tiedetty. Oman hommansa he osasivat ja ottivat hyvin vastaan tehtävän idean.
Esimerkillistä toimintaa ja evästystä kirkolta!
Aamen!
Voisiko joku ystävällisesti selittää mitä tuosta rukoilusta seuraa?
Paljon sellaista hyvää, jota kutsutaan siunaukseksi.
Kiitos hyvästä ja mietitystä puheenvuorosta. Kirkkopäivien mainoskampanja ja erityisesti sen ensimmäinen kuvamainos on herättänyt paljon reaktioita, enimmäkseen närkästyneitä. Siinä mainos toki onnistui, että se huomatiin, mutta muuten voi miettiä onnistumista. Minua ilahdutti kirjoituksessa ajatus ”ulkopuolisista” ja siitä, että emme voisi oikeastaan niin ajatella. Tähän liittyy mielestäni kysymys kirkkopäivien funktiosta. Ovatko ne tai voivatko ne olla ”sisäänheittotapahtuma” niille, jotka muuten eivät ole kirkon toiminnoissa mukana tai niille, joiden katsomme vieraantuneen kirkosta. Vai ovatko ne enemmän virkistys- ja koulutustapahtuma niille ja meille, jotka toimimme kirkon asialla. Minusta enemmän jälkimmäistä ja siksi mainoskampanja lähtee tavoittelemaan liian suurta palaa tai asiaa, joka ei oikein ole kirkkopäiville ominainen.
Mielestäni kirkkopäivien teemana voisi joskus olla : ”Himo”. Siis sukupuolinen himo. Tavallisesti löydänne haluillemme ja himoillemme hohteen jostakin vastakkaisen sukupuolen hahmosta. Homoseksuaaliset samaa sukupuolta olevista.
Tämä voima ,libido, on alarakenteena kaikessa sosiaalisessa olemisessa. Voidakseen elää jollainlailla tasapainosta elämää , ihmisen on löydettävä sellainen partneri joka kanalisoi ja tyydyttää sukupuoliviitetin edes väliaikaisesti. Ylläoleva mainos tunnistaa tämän tosiasian.
Mainos vedetään pois: http://m.iltalehti.fi/uutiset/201704292200115308_uu.shtml
Tuo mainos poistettiin. Kysymys kuitenkin elää: Miten kristinuskoa mainostetaan? Mainostaja löysi jonkin asian, kuten Markku Hirn yllä kirjoitti. Ajattelen kuitenkin tavoitetta. Mainostoimittajien kanssa tarvitaan aikaa evankeliumin ja tilaisuuden ytimen avaamiseen. Mainosmaailma on mielikuvien käyttöä ja luomista. Toivon, että tämä kirkkopäivä-keskustelu avaa uutta innostusta tuoreeseen ja eteenpäin vievään vuoropuheluun. Missään tapauksessa ei nyt pidä jäädä ”omiin torneihin”. On hyvä, että kirkolla on asiantuntevaa viestintäväkeä. Luotetaan tänään paimensunnuntaina Jumalan tahtoon, että ”oikeus toteutuu lampaiden ja vuohien, pässien ja pukkien kesken”. (Hes. 34:17.