Miten liputus saapui Suomeen

Juhannus toi lipun Suomeen

Ketä on kiittäminen juhannuksesta – nimenomaan siitä että se on Suomen lipun päivä. Ajatus tuli Ruotsista ja ajatuksen erityisestä lippupäivästä teki 90 vuotta sitten 1925 maisteri Arvo Viklund. Hän julkaisi Uudessa Suomessa kirjoituksen, jossa hän esitti päiväksi Suomen silloista ykkösjuhlapäivää, toukokuun 16. päivää. Se oli tuolloin puolustusvoimien lippupäivä ja Mannerheimin paraatipäivä 1918.
Ajatus sai kannatusta tai alkoi itään silloin merkittävän Itsenäisyyden Liiton piirissä. Viklund kuului sen aktiiveihin ja liittoa voi luonnehtia oikeistolais-nationalistiseksi heimoaate-ulottuvuuksineen. Ei ihme, että Uusi Suomi otti ajatuksen omakseen ja antoi seuraavana vuonna 1926 Viklundille uudelleen tilaa. Hän uusi esityksensä, mutta muutti sitten jostakin syystä päivää, ja päätyi pitämän toukokuun 13. päivää, Snellmannin päivää sopivampana.
Uusi Suometar teki ajatuksesta kiertohaastattelun. SKS:n sivustojen juhlapäiväesittelyssä mainitaan juhannuksen kohdalla, että kiertokysely tehtiin ”sen ajan julkkiksille”. Millaisia nuo julkkikset siihen aikaan olivat: eduskunnan puhemiehistö, johtavat poliitikot, jokunen jumaluusopin professori ja yksi oikeistolainen naiskirjailija.
Taustaksi voi sanoa, että liputtaminen yleensäkin oli vähäistä, koska lippu oli kallis hankinta. Kun idean isä muutti esitystään, niin hän oikeastaan jätti kentän avoimeksi. Mainitut päivät oli helppo valjastaa uuteen tehtävään, koska ne olivat jo yleisiä juhlapäiviä. Lisäksi ne sattuivat hyvään vuodenaikaan eli kevätkesään.
Mutta niin molempiin sisältyi se heikkous, että niistä ei voinut tulla koko kansan juhlapäivää. Ne olivat nykykielen tai ainakin Stubbia edeltäneen ajan mukaan poliittisesti epäkorrekteja.
Paraatipäivä oli punainen vaate vasemmistolle, ja ruotsinkieliset suhtautuivat taas kielteisesti aitosuomalaisten päivään.
Poliittinen korrektius
Toukokuun 12.päivä, Snellmanin päivä, sai vain kahden vastaajan kannatuksen. Toinen heistä oli eduskunnan puhemies, kokoomuslainen teologian tri Paavo Virkkunen. Myös eduskunnan II varapuhemies, maalaisliiton Jalo Lahdensuo päätyi tälle kannalle. Maisteri Lahdensuo piti parhaimpana itsenäisyyspäivää, joulukuun kuudetta, mutta se oli talvisena sopimaton juhlapäiväksi. Siksi hän kallistuikin toukokuuhun päivien kannalle, vaikka ”on vain pelättävä sitä, ettei Suomen kansa ehkä voi ehjänä ja kokonaisena juhlia kumpaakaan niistä. Minun mielestäni on toukokuun 12:s soveliaampi.”
Viklundin alkuperäinen esitys eli armeijan silloinen lippujuhlapäivä 16.5. ei sekään saanut kuin kolme kannattajaa. He olivat sotarovasti Artur Malin, toinen kokoomuspoliitikko, piispa Erkki Kaila, ja myös ruotsinkielinen professori C.v. Bonsdorff kallistui kielisyistä tälle kannalle.

Itse asiassa siis vain puolet eli viisi yhdeksästä pystyi valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta. Eduskunnan I varapuhemies, sosialidemokraattien Väinö Vuolijoki oli ymmärrettävästi Lahdensuon linjoilla eli itsenäisyyspäivän kannalla. Tässä asetelmassa päivää ei varmaan olisi voitu valita, ja edistyspuoluelainen professori J. H. Vennola vastasi tyypilliseen vapaamieliseen tapaan, että ”se pitäisi siirtää, ellei sovintoon päivästä päästä.”

Uhkasiko siis siirto, koska kumpikaan ehdotetuista päivistä ei saanut suurta kannatusta. Oli onni, että kaksi vastaajaa ei tyytynyt valitsemaan tai puntaroimaan noiden kahden päivän välillä, vaan halusivat lähestyä asiaa vailla menneisyyden painolastia.
Kokoomuspoliitikko, teologian professori ja silloinen opetusministeri Lauri Ingman katseli asiaa kylmän pragmaattisesti ja lähes jesuiittamaisesti. Hänen mielestään nuo toukokuun puolivälin päivät sattuivat parhaaseen kylvöaikaan, eikä juhlia voitu maaseudulla sen vuoksi kunnolla järjestää, kun henkiset voimavaratkin eli opiskelijat olivat vielä Helsingissä. Hän esittikin siksi, että päiväksi olisi valittava joku keskikesän päivä esim. heinäkuun ensimmäinen sunnuntai.

Asian ratkaisi kuitenkin joukon ainoa nainen, kirjailija Maila Talvio. Hän esitti puhtaalta pohjalta aivan uutta, eli juhannusta. Näin kauniisti perusteli kulttuuripoliitikko ehdotustaan:
”Lippupäiväämme ehkei pitäisi sitoa poliittisten tapahtumain yhteyteen, jotta kaikki kansalaiset voisivat sitä viettää. Ehdottaisin juhannuspäivää, siis sitä päivää, johon liittyy enimmän valoa. Sinä päivänä ovat siirtolaistemmekin ajatukset vanhassa isänmaassa.”
Ensimmäisen kerran lippupäivää vietettiin vuonna 1927. Liputus lähti vitkaan matkalle, ja kesti vielä kauan, ennen kun lippu liehui juhannuksena joka niemen notkossa, saarelmassa ja kaupunkitalojen pihamaalla,
Seppo Väisänen