Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Mirja,
Yhdysvalloissa on ollut kaksi suurta homoseksuaalien eheytystoimintaa harjoittanutta ex-gay järjestöä, vuonna 1973 perustettu Love in Action sekä vuonna 1976 perustettu Exodus International.
Neljänkymmenen vuoden ajan nämä järjestöt ovat pyrkineet muuttamaan homoja heteroiksi. Terapiaan on osallistunut tuhansia homoseksuaaleja. En usko liioittelevani, jos väitän että neljään vuosikymmeneen on mahtunut kymmeniätuhansia ”potilaita”.
Sekä Love in Action että Exodus Internationalin johtajat ovat julkisuudessa sanoneet, että näiden 40 vuoden aikana he eivät ole milloinkaan tavanneet yhtään heidän terapioihinsa osallistunutta homoa, josta olisi tullut hetero. Kumpaakaan järjestöä ei ole enää olemassa.
En millään tavalla väheksy tai kiistä Mario Bergnerin henkilökohtaista kokemusta. Kuitenkin eheytysjärjestöjen massiivisen epäonnistumisen valossa on naivia väittää, että hänen kokemuksensa olisi millään tavalla yleistettävissä kehenkään muuhun homoseksuaaliin.
On tietysti mahdollista, että Amerikan merkittävimmät eheytysjärjestöt ovat rukoilleet väärin, mutta se on väkevä ja kiistämätön tosiasia, että 40 vuoden aikana tuhansien yritysten jälkeen he eivät ole onnistuneet tekemään yhdestäkään homosta heteroa.
Lisäksi haluan sanoa, että lähtökohtaisesti homoseksuaalisuus ei johdu tuntemattomista lapsuudenaikaisista kokemuksista tai kristillisen uskon puuttumisesta. Bergnerin esimerkki on pätevä hänen omalla kohdallaan, mutta ei ole yleistettävissä kehenkään muuhun homoseksuaaliin.
Jusu. Ymmärrän, että sinua ei haittaa keskustelu. Olet kertomasi mukaan halunnut tuoda tietoa tähän metsään, koska olet olettanut, että keskustelussa on olennaisinta tiedon puute homoseksuaalisuudesta. Kun tietoa tulee lisää, uskot tilanteen muuttuvan. Se voi jollekin pitää paikkaansa, vaikka sitä epäilenkin. Kyse ei pääsääntöisesti ole ”tiedon” puutteesta vaan niin monesti mainitussa raamattukäsityksessä, joka ilmaistiin täällä näinkin raflaavasti:
Olen huomannut tai ainakin kuvitellut sinunkin oppineen jotain tästä jaosta ymmärtämään etkä enää oleta pelkästään, että kyse on ennakkoluuloisuudesta, jonka vahvistukseksi etsitään sopivia jakeita Raamatusta. Keskustelu helpottuu, kun tällaiset puheet vähenevät ja aletaan luottaa siihen, mitä sanotaan.
Eihän nuo Jusun mainitsemat Jenkki parantajat olen millään tavalla vakavissa otettavia, mitä tuosta kirjoituksesta on ymmärretttävissä. Niitä on turha kääntää kristillistä kirkkoa vastaan jotka aina ovat rukoilleet ja kohdanneet homoseksuaaleja.
Mitä tulee tuohon maailman terveysjärjestöön – niin maailma muuttu ja myös terveysjärjestöjen kannat. Monissa valtioissa orjuutta kannatettiin mutta ei enään. Valtiotkin muuttuu ja heidän lait. Jos kristitty ei kumartanut Rooman keisaria saattoi päätyä areenalle leijonien syötäväksi.
Toisaalta itseään häiritsevä homoseksuaalisuus on tautiluokituksessa, näin muistaakseni, korjaa jos olen väärässä.
Kohta meillä varmasti ajetaan moniavioisuutta, viime vuonna perustettiin suomeen ko. yhdistys. Joten maailma muutta, mutta Raamatusta näemme selvän tavan elää Jumalan suunnittelemassa parisuhteessa, miehen ja naisen välillä.
Joo, itseä häiritsevä homoseksuaalisuus on tautiluokituksessa heti itseä häiritsevän heteroseksuaalisuuden jälkeen. Kummassakaan tapauksessa ei pyritä muuttamaan seksuaalisuutta vaan sitä häiritsevyyttä.
Raamatussa on käsitykseni mukaan paljonkin kuvausta moniavioisuudesta. Lisäksi huomautan, että maailmassa on useita moniavioisuuden hyväksyviä maita ja jokaisessa syy moniavioisuuden hyväksymiselle on uskonnollinen.
En tiedä yhtään tapausta, että mihinkään maahan olisi homofundamentalistien tai moniavioisuusfundamentalistien toimesta ajettu sekulaari moniavioliittolaki. Sen sijaan monessa maassa moniavioisuutta kannatetaan uskonnollisista syistä.
Ja jotta ei synny väärinkäsityksiä totean vielä, että jos joku ihminen kokee itsensä onnelliseksi monen partnerin kanssa, minulla ei ole siihen mitään nokan koputtamista. En edelleenkään ole lähdössä toisten ihmisten perhesuhteiden moraalipoliisiksi.
Heikki Leppä:
Jäin pohtimaan tätä kysymystäsi edelleen Kotimaa24 keskustelujen suhteen. Aikaisemmin jo viittasin Jusun suureen kommenttimäärään. Hän on yksi niistä, jotka ovat helposti siirtäneet keskustelun tälle alueelle perusaiheesta riippumatta. (esim Lemmikkien tuhkaus, Jokerien KHL-kauppa, Jolkkosen puheenvuoro kirkon ja kuntien yhteistyön puolesta…)
Löysin toisenkin esimerkin, ihan omista keskusteluistani täällä. Kun olin kommentoinut sitä, saako mielenterveyssanastoa käyttää summittaisesti ja pilkallisesti, sain aika pian syytteen siitä, että puolustin mielenterveyskuntoutujia, mutta en ollut puolustanut homoseksuaaleja.
En näe vieläkään tässä johdonmukaisuutta, ainoastaan sen, että täällä varsin yleisesti mikä tahansa juttu kääntyy tälle alueelle, ei suinkaan vain konservatiivien taholta…
Olen Maijan kanssa samaa mieltä. Homoseksuaalisuuden kannattaminen on saanut kohtuuttomat mittasuhteet, joissa on aistittavissa agressiviisuus ahdistus ja jonkinlainen vihamielisyys. Samojen asioiden toisto josta puuttuu teologinen ote. Tähän pitkästä aikaa Sammeli Juntusen bloggaus toi merkittävän piristyksen.
Sami,
sillä, jonka omat reaktiot ovat kohtuuttomia toiseen suuntaan, ei yleensä ole varaa sanoa yhtään mitään toisen osapuolen reaktioiden kohtuullisuudesta.
Jusu,
totesit: ”En millään tavalla väheksy tai kiistä Mario Bergnerin henkilökohtaista kokemusta.”
Hienoa, ettet kiistä Mario Bergnerin omaa kokemusta. Yksikin kokemus riittää kertomaan siitä, ettei seksuaalisen suuntautumisen muutos ole mahdoton. Lisäksi, kyllä maailmasta löytyy muitakin vastaavia. Jatkuvan, länsimaalaisen aivopesun johdosta tosin moni saattaa luopua ajatuksestakin muutokseen. Ajan henki vie mukanaan ”lavealla tiellä”. Niinhän on monessa muussakin asiassa. Jeesus muistutti kuitenkin, että ”se tie on kaita, joka vie elämään”.
Monet kristityt homoseksuaalit elävät mieluummin selibaatissakin kuin tehden omantuntonsa vastaisesti.
”Lisäksi haluan sanoa, että lähtökohtaisesti homoseksuaalisuus ei johdu tuntemattomista lapsuudenaikaisista kokemuksista tai kristillisen uskon puuttumisesta. Bergnerin esimerkki on pätevä hänen omalla kohdallaan, mutta ei ole yleistettävissä kehenkään muuhun homoseksuaaliin.”
Toteat asian kaikkien muiden (- Bergner) puolesta. Mitähän se on?
Mahdollinen on eri asia kuin todennäköinen. Myös lottovoitto on mahdollinen mutta päävoiton todennäköisyys on vain yksi 15 miljoonasta. Tästä syystä moni menee mieluummin töihin kuin elättelee toivetta, että voisi rahoittaa elämänsä lottovoitolla.
Länsimainen aivopesu ei ole selitys sille, miksi useammat eivät ole tehneet Bergneristä itselleen henkilökohtaista messiasta. Pelkkä terve järjenkäyttö riittää.