Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Kerrot varmaan mielelläsi tarkemmin, mistä tässä oli kyse? Linkki uutiseen?
Jani. Täytyy kyllä sanoa, että tämä oma ”kaivelemiseni” lähti tuosta kysymyksestä ihan suoraan. Voi olla, että vääristynyt nörttitarkkuuteni lähti numeeriselle linjalle, mutta lähdin katsomaan, kuka puhuu, missä ja mitä. Ja miksi… Oikeastan yllätyin löydöistäni, koska olen ollut huomaavinani, että tämän asian esillenosto on pääsääntöisesti laitettu konservatiivien niskoille. Totta kai asiasta voi (ja monen mielestä pitääkin) puhua, mutta sanotaan tämäkin asia sitten niin kuin se oikeasti on.
Tuosta lähetysjärjestöhuomautuksestasi. Ihan noin yksinkertainen tämä keskustelu ei ole ollut. Se on osaksi tullut tai ainakin luettu sellaiseksi, koska monella on ollut todella vähän faktaa lähetystyöstä. Itse tunnen sen teorian ja käytännön 28 vuoden työkokemukseni takia ulkomailla ja kotimaassa. Kaikki on ihan reilua toimintaa, mutta totta kai kaikkien on lupa esittää omat mielipiteensä. Eivät raja-aidat kuitenkaan taaskaan ole siellä, mihin ne helposti laitetaan… Minäkin olen tunnustuksellinen kristitty ja raha-asioitakin aikoinaan hoitaneena tehnyt selvityksiä Thaimaan työssä päiväkodista, ensikodista ja AIDS-työstä, joihin aikoinaan saatiin myös kehitysyhteistyörahoja. Viime kuussa kommentoin asiasta näin:
@Paajanen
Minä olen pöyristynyt tavastanne keskustella. Ensiksikin, koko naurettava homoasian levittämisestä syyttely lähti siitä, että rouvat syyttivät homoseksuaaleja koko palstan täyttämisestä homoasialla. Tämä keskustelu on kääntynyt nyt niin, että heitä onkin syytetty homokirjoitusten paljoudesta. En ole eläissäni törmännyt näin alkeelliseen ja asiattomaan keskustelukulttuuriin. [Viittaus poistettuun kommenttiin on poistettu tästä. HL].
Mitä tulee Ugandaan ja Etiopiaan, niin kyllä, molemmat aiheet on sinun läsnäollessasi käyty läpi. Viimeksi itse osoitin sinulle alkuperäisin lausunnoin ja piispojen nimet mainiten, että Etiopian Mekana Yesus kannattaa lain tiukentamista. Heidän mukaansa Etiopia tulee olemaan se maa, josta homous kitketään pois ankarin rangaistuksin.
Mutta tällaisessa keskustelukulttuurissa, jossa voi rakentaa perättömän vaitteen ja sen avulla jatkaa vuodesta toiseen joka ketjussa samaa asiaa, on tuskastuttavan työläs pysyä rauhallisena ja kerta toisensa jälkeen kaivaa esiin samat todisteet.
Järkevät ihmiset lienevät täältä kaikonneet,ja ehkä se on lopulta laajemminkin tavoitteena.
Tarja ja Jani,
miten, missä ja milloin ministeri Räsänen on ”neuvonut ” tai ”suositellut” rikkomaan lakia yleisesti tai jotain (mahdollisesti tätä keskustelua sivuavaa) lakia erityisesti? Tarkka viite – kiitos!
Viittaatteko KL-päivien puheeseen vai johonkin muuhun?
”Sen sijaan Ruotsissa sai ihan oikeasti vankeutta kun vastusti homoseksuaalisuutta.” (Sami Paajanen)
Eikä saanut, ainakaan jos tässä viitataan Åke Greenin tapaukseen. Hän sai kuukauden vankeustuomion käräjäoikeudessa, mutta korkeammissa oikeusasteissa hänet vapautettiin kaikista syytteistä uskonnonvapauteen vedoten. Ruotsissa saa siis kutsua homoutta ”yhteiskuntaruumiin epänormaaliksi syöpäkasvaimeksi”, asiallisemmasta mollaamisesta sitten puhumattakaan. Mutta kovin kummoista marttyyria Greenistä ei näillä eväillä saa.
”Uskoon tullut homoseksuaali (kuten Mario Bergner) haluaa elää Jumalan sanan viitoittaman tien mukaisesti, ja tavoittelee ’voittopalkintoa’ myös seksuaalisessa elämässään. Hän tahtoo uskoa, että Jumalan avulla hän voi päästä irti myös homoseksuaalisuudestaan.” (Mirja Rautkoski)
Joskus uhkaa mennä pilkan puolelle tuo ”Jumalalle kaikki on mahdollista” -diskurssi.
Rinnastus: Lääketiede tuntee Lasarus-ilmiön, jossa tuloksetta elvytetyn ja kuolleeksi todetun ihmisen elintoiminnot käynnistyvät uudelleen. Varmoja tapauksia on joitain kymmeniä, eli vissiin enemmän kuin homosta heteroksi muutettuja.
Vaikka ilmiö on todellinen, siitä ei seuraa, että olisi kristillistä tai muutenkaan eettistä mainostaa kuolleistaherättämistoimintaa tai perustaa asialle omistautuneita kerhoja, vaikka Jumalalle kaikki mahdollista onkin.
En ota kantaa kyseiseen henkilöön enkä hänen elämäänsä, mutta tuohon tummentamaani kohtaan.
Tiedän, että on asioita, vaikeita sellaisia, joiden tiimoilta uskovat taistelevat (kilvoittelevat) todella kovasti ja etsivät muutosta. Siinä itketään ja rukoillaan, pyydetään esirukousta ja tarkkaillaan itseään. Nimenomaan, että jokin asia loppuisi/muuttuisi toisenlaiseksi. Ja muitakin senkaltaisia asioita on kuin sukupuolinen suuntaus.
Uskon, että taistelu on ihan vilpitöntä ja sydämestä lähtevää, mutta jos mitään muutosta ei pitkään aikaan tapahdu, vaikka miten kipuilee, siinä tulee lopulta vaihe, ettei jaksa enää. Taistelu ei enää vastaa tarkoitustaan, ei enää ole sen arvoista. Olemme ihmisiä.
Jatkan vielä. Kuten sanoin, olemme ihmisiä. Luulen, että jokainen jaksaa taistella rajustikin ja tarkkailla itseään jonkun aikaa. Se ensin varmaan tuntuu jopa kohottavalta. Mutta uskonelämäkin on jotain sellaista mitä emme pysty elämään kuin omana itsenämme. Olemme rajallisia.
Asian sanominen sivusta toiselle, esim. muutokseen ja taisteluun kehottaminen, on aina erittäin helppoa. Sen tosiasiassa ymmärtää vasta sitten, kun se koskettaa itseä.
Mikään ei ole helpompaa kuin sanoa vaikka yksinäisyyttään itkevälle, että kyllä Jeesus riittää, jos uskovaa miestä ei löydy.
Hei. Joitakin kommentteja on poistettu. Yleisesti, henkilöimättä, toivomme että ajattelette hetken ennen kommentointia ja pyritte ystävällisempään keskusteluun. Ystävällisesti: Ylläpito
Minua on syytetty valehtelijaksi. Opinkappaleisiini on uskottu voivan kuulua myös ajatus siitä, että homot tuhoavat maailman ja ihmiskunnan ja aiheuttavat lopulta ne heinäsirkat. Pitäisikö minun suuttua vai nauraa. Kertaan, mitä on sanottu.
”TV7:n lähetys kuin hullujenhuoneelta”: Minä:
Homoseksuaalisuudesta ei puhuttu mitään ennen Tarja Koivumäkeä:
Minä:
Tarja:
Jani Salminen:
Jani Salminen
Kukaan muu ei ollut viitannut homoseksuaalisuuteen. Tällaiseen viittasin…