Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Maija, minähän merkittävä mies olen, yksi tärkeimmistä selittävistä tekijöistä koko ilmiön taustalla on kommenttini TV7:a koskeneen uutisen kommenttiketjussa. 😮 Siinäkään ketjussa ei onnistunut itse aiheesta eli mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten hyväksikäytöstä keskusteleminen, koska Salminen vertasi argumentaatiota homokeskustelussa käytettyyn… Ja nyt Heikin blogin ajatuksia on vaikea kommentoida, koska hän käytti sanaa ”vaahdota” väärässä yhteydessä….
Jani. Yritän vielä kerran. Oletko liian ennakkoluuloinen minun suhteeni voidaksesi lukea, mitä todella kirjoitin ja mitä en…
Kopioin tähän sen kommentin, josta asia lähti liikkeelle. Siinä vaiheessa en vielä puhunut sinusta nimeltä:
Tämän jälkeen itse arvelit (nimelläsi), että tarkoitin keskinäistä keskusteluamme mielenterveyskolumnin kommenteissa. Sen kolumnin keskustelu on edelleen minulle yksi esimerkki (monien muiden ohella) siitä, miten tätä asiaa tuodaan esille muiden kuin konservatiivien taholta. En tiedä sinusta mitään, mutta olen olettanut, että et ole konservatiivi. Anteeksi, jos olen väärässä.
Heikki. Kiitos selvityksestä. Ilmaisit nyt selvästi, mitä tarkoitit sanalla vaahdota.
Tähän voin vain vastata, että itse en voisi käyttää tällaisia sanontoja niistä lukuisista keskusteluista, joita itse olen käynyt tästä asiasta. Monimutkaisten asioiden näennäinen yksinkertaistaminen ei mielestäni ole tehnyt kunniaa kenellekään.
Maija,
pitäisin aika itsestään selvänä, että jos jostakin asiasta vaahdotaan, niin siitä käydään myös lukemattomia asiallisia keskusteluja.
Martti > ”…opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi…” Paavali luonnehtii kirjeissään pyhien kirjoitusten merkitystä tähän tapaan. Tästä ei varmaankaan pidä lukea enempää kuin mitä sanat sellaisinaan merkitsevät.
V: Tuossa tekstissä on kaksi tärkeää opetusta. 1. Raamatun tekstit ovat syntyneet Pyhän Hengen vaikutuksesta. 2. Niistä kaikista löytyy opetus kaikille, ei vain joillekin tai jollekin kulttuurille. Sama juttu Room.15:4 ”Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa”.
Martti > Mistään sanatarkasta kaikki yksityiskohdat joka tilanteessa kattavasta erehtymättömyydestä ei Paavalikaan kirjoita.
V: Tällaisesta en sanonutkaan. Sanoin noiden tekstien perusteella, että jokaisessa Raamatun tekstissä on opetus kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Ja toin esimerkkejä, että se voi olla tekstin kirjaimellisessa tulkinnassa tai sitten tekstistä löytyy periaate, joka on se opetus kaikille.
Näin yksinkertaista se on. Me vain mielellämme teemme sen monimutkaiseksi, koska tahdomme niin mielellämme mennä omia latujamme mutta samalla kuitenkin haluaisimme taivaan omaksemme.
Heikki. Aivan niin. Sana asiallinen on myös monelle ehdottomasti arvovarauksellinen. Tuntuu siltä, että tämänhetkinen ongelma on osaksi siinä, kenellä kirkossamme on valta määritellä, mikä on vaahdontaa ja mikä asiallisuutta. Ehkä on alistuttava siihen, että jyvän ja akanan ero näkyy vasta korjuuaikana.
Maija,
asiallisuus ja vaahtoaminen ovat myös persoonallisuuskysymyksiä. Toiset ovat aina asiallisia, jotkut vaahtoavat joskus ja sitten on niitä, jotka kuohuvat yhtä herkästi kuin lämmin olut. En tekisi tästä jyvä-akanakysymystä.
Eiköhän meistä jokainen määrittele jonkun puheenvuoron joskus vaahtoamiseksi ja pidä jotain toista asiallisena.
Heikki. OK.
En voi näin papin blogissa olla hymyilemättä Urbaanin sanakirjan määrittelylle vaahtoamisesta:
Näin ne ihmiset taitavat kuulla vaahtoamista vastustavan papinkin saarnat…
En nyt välttämättä haluaisi jankuttaa, mutta kun minua syytettiin ennakkoluuloisuudesta yms olen alkanut nyt seurata sitä, kuka milloinkin tuo homoseksuaalisuuden mihin tahansa uutiseen tai blogiin.
Äsken taas Sari R-L kommentissaan (14. kommentti tuossa kohdassa) Pekka Särkiön blogiin Kristityn lainkuuliaisuudesta siirsi ensimmäisenä – taas kerran – siis puheen taas myös homoagendaan.
”Kaikista löytyy opetus kaikille, ei vain joillekin.” Olen ammatiltani opettaja. Tiedän, että kaikki, mikä on tarkoitettu opetukseksi, ei ole kaikille opetukseksi. Joillakin ei ole edellytyksiä omaksua opetettavaa asiaa, kun joillakin toisilla taas ei ole sen omaksumiseen tarvetta. Kuitenkin tavoitteena on, että jokainen oppii jotakin hänen tarvitsemaansa. Mitä tulee Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan, on kohtia, joiden kirjaimellinen sanoma on virheellinen (vaikkapa taivaankansi tai maanpiiri), mutta runollisena ilmaisuna kaunis ja puhutteleva.