Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Martti > ”Kaikista löytyy opetus kaikille, ei vain joillekin.” Olen ammatiltani opettaja. Tiedän, että kaikki, mikä on tarkoitettu opetukseksi, ei ole kaikille opetukseksi. Joillakin ei ole edellytyksiä omaksua opetettavaa asiaa, kun joillakin toisilla taas ei ole sen omaksumiseen tarvetta.
V: Kun puhutaan yksilötasolla, niin kyllä kaikille tarkoitettu, mutta on todella monia syitä miksi opetus ei mene perille.
Martti > Mitä tulee Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan, on kohtia, joiden kirjaimellinen sanoma on virheellinen (vaikkapa taivaankansi tai maanpiiri), mutta runollisena ilmaisuna kaunis ja puhutteleva.
V: Niin, Raamatussa on paljon runoutta, symboliikkaa jne. joita ei voida ottaa kirjaimellisesti. Mutta niissäkin on opetus kaikille.
Maanpiiri ja taivaankansi.
Kun menee merelle siis rannattomalle merelle, niin ihmisen aistein voidaan ymmärtää, että ollaan ympyrän keskipisteessä. Horisontissa maa ja taivas yhtyvät. Näin on raamatussa meille kerrottu ymmärrettävästi.
Maa on maailmankaikkeuden keskus, koska täällä on ihminen, Jumalan kuva. Siis osooittamassa Hänen läsnäolostaan jotakin.
Mitä meitä tavallisia hyöduttää tieto minkälaista hiekkaa kuussa on? Vaikka mitä kappaletta on käyty katsomassa, niin korren kortta ei kuvissa ole näkynyt. Nyt on tietysti pakkomielle, että raamattu on väärässä ja jostain on pakko löytää jotakin maan kaltaista maksoi mitä maksoi.
”Kun menee merelle siis rannattomalle merelle, niin ihmisen aistein voidaan ymmärtää, että ollaan ympyrän keskipisteessä.” Näin juuri. Raamattu kuvaa maailmaa antiikin ihmisen aistihavaintojen – ja maailmankuvan – mukaan. Nyt meillä on silmiemme ja korviemme apuna monia laitteita, jotka osoittavat pelkästään aistihavaintojen muodostaman kuvan maailmasta vajavaiseksi ja jopa virheelliseksi. Tietomme ihmisestäkin on kehittynyt ja muuttunut Raamatun kokoamisen ajoista aivan toiseksi. Miksi kristityn pitäisi jäädä monta sataa vuotta sitten vanhentuneeseen tietoon?
Tuonpuoleista ja havainnoin tavoittamatonta kuvatessaan Raamattu on omalla alueellaan. Ihmisiä rakastava Jumala on Raamatun ja uskon pääasia, käsitys maailmasta ja ihmisestä on siihen nähden sivuseikka.
Heikki Leppä. En arvannut vielä eilen iltapäivällä alkaessani tarkemmin tutkia Kotimaa24:sta tämän kysymyksesi kautta sitä, ketkä täällä siirtävät asioita homoagendaan, että myös sinä itse kuulut tähän kategoriaan. Näit vaivaa etsiessäsi todisteita siitä, että kohuttu puhe oli vain jatkoa tähän suosittuun keskustelunaiheeseen. (Niin kuin krisitityillä kautta historian kaikkialla maailmassa ei olisi ollutkaan muita ongelmia lain ja Jumalan Sanan mahdollisen ristiriidan kanssa, termit lainattu Pekka Särkiöltä.) Onnistuitkin löytämään haluamasi linjan. On sitten toinen kysymys, onko se linja välttämättömästi oikea ja riittävästi muut vaihtoehdot poissulkeva, mutta siihen en nyt puutu.
Ymmärrän niitä, joille kaikkien uskonnollisten ”verukkeiden” liittäminen mihin asiaan tahansa, on se kuulu punainen vaate, mutta häkellyn jatkuvasti toisten kristittyjen allergiaa niitä toisia kristittyjä kohtaan, jotka ilmaisevat halunsa pohtia asioita tästä näkökulmasta.
Sitä saa, mitä tilaa. Sitä näkee, minkä haluaa. Näissä kysymyksissä en kieltämättä osaa asennoitua niiden pappien (ja maallikkojenkin) asemaan, jotka joutuvat kirkossa lukemaan Raamatusta ääneen sellaisia asioita, joihin he eivät itse usko tai joiden vakavasti ottamista he pitävät lähinnä syntinä. Sisäluvussa kun ei voi käyttää tulkintaa, korkeintaan jälkeenpäin selittelyä. Nyt en siis tarkoita täällä toistettuja ”sen asian” jakeita, vaan tätä nyt aktoivoitunutta ongelmaa siitä, ketä pitää kuunnella enemmän, ihmisiä vai Jumalaa…
Tämä ei ole argumentointia, pikemminkin mutua näistä keskusteluista..
Maija,
uskotko ihan oikeasti, että Päivi Räsänen ei ole ajatellut ajankohtaista keskustelua lain noudattamisesta puhuessaan Kansanlähetyspäivillä? Silloin hän on jättänyt kotiläksynsä tekemättä ja mennyt puhumaan yleisölle ajattelematta, mitä viime viikkoina on tapahtunut.
Martti > Raamattu kuvaa maailmaa antiikin ihmisen aistihavaintojen – ja maailmankuvan – mukaan. Nyt meillä on silmiemme ja korviemme apuna monia laitteita, jotka osoittavat pelkästään aistihavaintojen muodostaman kuvan maailmasta vajavaiseksi ja jopa virheelliseksi. Tietomme ihmisestäkin on kehittynyt ja muuttunut Raamatun kokoamisen ajoista aivan toiseksi. Miksi kristityn pitäisi jäädä monta sataa vuotta sitten vanhentuneeseen tietoon?
V: Toisitko joitain esimerkkejä mistä kävisi ilmi, että Raamatun tieto on ollut virheellistä?
Jouni Konttinen ja Martti Pentti,
tässä ei jatketa keskustelua Raamatun erehdyksistä ja Raamatun erehtymättömyydestä.
Heikki Leppä. Uskon, että kukaan, joka on vähänkään ollut tekemisissä kirkollisten asioiden kanssa viimeisten parin kuukauden aikana, ei ole voinut olla huomaamatta, mistä asiasta (edelleen ja taas kerran) puhutaan. Siinä olen samaa mieltä kanssasi.
Sen sijaan en usko, että kaikki tänä aikana kirkossa puhuttu mitenkään siilautuu homoagendan kautta, vaikka sitä monin tavoin nyt joka paikkaan tyrkytetäänkin. Sitä olen yrittänyt miettiä myös tämän blogisi kysymysten kautta. LÄhetystyössä ja kristityn elämässä on paljon muutakin kuin tämä agenda ja kaiken puheen ei tarvitsisi tai saisikaan nousta vain tästä yksittäisestä asiasta. Mitä enemmän blogisi innoittamana tätä mietin, sitä enemmän tämä suunta ihmetyttää ja pohdituttaa.
Jos suoraan sanon, minulle ei tullut edes mieleen, että tästä Päivi Räsäsen puheesta jälkipuheissa taas lähdettäisiin tälle linjalle. Lain ja Jumalan Sanan mahdollinen ristiriita on riittävän laaja muuhunkin ja etenkin muuhun keskusteluun.
Vähän off-topic mutta ei aivan, koska nyt minäkin siirryn homoagendaan. Minulla on ollut homoseksuaaliystävä ja muitakin tuttuja jo silloin, kun se oli laitonta. Ei tullut mieleenikään, että olisin ollut lainkuuliainen ja syrjinyt häntä…
Heikki > Jouni Konttinen ja Martti Pentti,
tässä ei jatketa keskustelua Raamatun erehdyksistä ja Raamatun erehtymättömyydestä.
V: Mutta sinä itse pääkirjoituksesi otit Raamatun esille ja kirjoitit: ”Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää.”
Silloin kun esille otetaan homous ja Raamattu, niin kuin sinä teit, ja sitten kysyt mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää, niin on luonnollista että joudutaan keskustelemaan Raamatun erehtymättömyydestä. Jos Raamattu on erehtyväinen opetuksessaan, niin silloin sen homovastaisilla teksteillä ei ole mitään arvoa, mutta jos se sittenkin on Jumalan kirja ja näin erehtymätön opetuksen suhteen, niin silloin sen homoteksteillä on todellista arvoa.
Siksipä ihmetyttää tuo kieltosi tuossa yllä. Ettet vain pelkäisi, ettei Raamatusta löydykään virheitä opetuksen suhteen.
Jouni,
säästä kyntesi toiseen tilanteeseen. Sitä juupas-eipäs väittelyä ei käydä tässä.
Tarkennus: Kysymys siitä, mikä on aikaan sidottua ja mikä pysyvää on eri tason kysymys kuin erehtymättömyys. Aikaan sidotun ja pysyvän erottaminen kertoo uskonyhteisön käsityksestä Jumalan ilmoituksesta. Sen sijaan virheissä on periaatteessa kyse tiedon oikeellisuudesta. Siitä keskusteleminen taas poikkeuksetta johtaa täysin hedelmättömään väittelyyn, jossa puhutaan faktoista, kiistellään ideologiasta.