Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Että sosiologiset selitykset on valideja silloin kuin puolustetaan omaa agendaa. Siis ihmisiä eikä homoseksuaaleja ole olemassa, on vain eri agendoja, joilla kamppaillaan ja joita perustellaan. Anteeksi, että naurattaa. Mutt Heikki Leppä esittää taas asiaa.
Heikki, hyvä, että erittelet asioita tekstissäsi. Noista vaihtoehdoista 2 ja 3. Osaatko sanoa, missä vaiheessa eronneen uutta avioliittoa ei ole enää pidetty pääsääntöisesti syntinä? Suhtautumisen on pitänyt jossain vaiheessa muuttua siitä, mitä se lienee ollut 1940-luvun lopulla kun eronneen kirkollinen vihkiminen tuli mahdolliseksi? Käytiinkö aiheesta tiukkaa keskustelua kirkon piirissä? Tiedätkö, oliko alkuvaiheessa paljonkin pappeja, jotka kieltäytyivät vihkimästä eronnutta ja miten tähän suhtauduttiin? Jos vaihtoehtoa 3 toteutettaisiin eronneiden vihkimisen kohdalla, olisi kai aika luontevaa ajatella samoin myös samaa sukupuolta olevien tilanteesta.
Aika iso erohan tässä kyllä on maalliselle puolelle, jossa, kuten asianmukaisesti kuvaat, suhtautuminen asioihin perustuu tietoon ja asioiden luonteen ymmärtämiseen ja määrittelyyn ja tämä lähestymistapa on yleisesti hyväksytty. Tällöin ei myöskään tarvitse eikä ole edes perusteltua puhua (tunteenomaisesti) ”ajan hengestä”.
Sonja, sinulla tuntuu olevan erityinen kyky lukea tekstiin merkityksiä, joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti, jotka ovat täysin irrallisia siihen nähden minkä tarkoitteen kirjoittaja on tekstilleen suurinpiirtein pyrkinyt antamaan.
Tietysti sellainen auttaaRaamatunluvussa , jos siis pyrkii perustelemaan omia yltiöliberaaleja näkemyksiä
Ihan miten vaan. Ku on sekä tutkija että taiteilija, nii näkee koomisuutta ja epäinhimillisyyttä ja epäloogisuuttakin. Mulla kun on hyvä muisti. Siinä on puolensa.
Minulle on syntynyt sellainen mielikuva, että monet äänekkäät kristityt kokevat kristinuskon Jumalan ensi sijassa ihmisten makuuhuoneissa lymyileväksi kotitontuksi, joka kirjaa ylös kiltit ja tuhmat.
Luonnon saastuminen, globaali oikeudenmukaisuus, sodat ja väkivalta yleensä, tai mikään muukaan isomman mittakaavan asia ei ikään kuin kuulu ”Jumalan toimenkuvaan”.
Nii, ei oo mun keksimä, mutta miksi tää Jla antaa pedofiilien tuhota Jlan valtakunnan työntekijöiden lapsia, mutt jonkun seksuaalinen suuntaus ois Jlan listalla ekana. Tai ett naisia ja lapsia hakataan ja raiskataan kuoliaaksi porukalla, nii mis tää Jla on sillo. Ett jotain rotii. Itse täl hetkel aattelen, ett se oon minä, joka tarviin sitä rukousta ja R:n lukua. Tosin alkaa tympii Paavalin kirjeet, ku aina ett ”veljet”. Ja jos käskyjä viilataan, nii neki on miehille: älä hylkää vaimoasi jne. Toki silloin vaimo kuului kastiin karja ja muu omaisuus. Ett kyl naisena oon joutunt tuunaamaan aika paljon R:a, ett siin jotain sanottas mulle. Naisena.
Jaa-a. Ootko tullut katsoneeksi omia kirjoituksiasi? Eivätkö ne melkein kaikki ole juuri tästä aiheesta?
Joo. Olisi hienoa, jos pääasiasta puhuttaisiin. Ja mitä enemmän kirkollinen ja maallinen media ja yksi ja toinen meistä täällä kirkollisen pelikentän laidalla mielellään tonkii sivuasioita, niin sitä selkeämmin pääasiaa pitää julistaa. Niin, ja pääasia ei ollut sittenkään se sosiaalinen oikeudenmukaisuus, vaan Kristus. Tosi Jumala ja tosi ihminen, kumpaakaan luontoa unohtamatta.
Vaahtoranta julkaisi saarnojaan täällä ennen blogiuudistusta. Nykyiset pappisblogistit voisivat mielellään jakaa saarnojen valmistamisen aikana tai saarnan jälkeen kirkkokahveilla seurakuntalaisten kanssa saarnasta esiinnousseita kysymyksiä blogikeskustelussa jatkettaviksi. Ensi sunnuntain 1. vuosikerran tekstit tarjoavat syvällisiä aiheita niin ihmisen lähimmäis- kuin Jumalasuhteesta ja seurakunnasta, synnistä, taivaasta ja helvetistä. 7.sunnuntai helluntaista
Ei muuta kuin 3. kotimaisella: Go blogging ministers, go!!
.
Kyll vaan on. Luepa profeettoja. Ja itse ”vanhurskaus” tarkoittaa Jlan meille ulkopuolelta annettua oikeamielisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Ja kantsii lukee myös evankeliumit, ni sielki sanotaan, ett Jla haluu meiltä laupeutta, oikeudenmukaisuutta ja uskollisuutta.
Sonja,
vieläpä Aamos oikein alleviivaa, että ”Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla harppujesi helinää, mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro” Eli olisiko pääasia sitten siinä?
Job taisi tulla toiseen johtopäätökseen. Pääasia on jotain enemmän. Oikeudenmukaista olisi, että tuhlaajapoika pääsisi takaisin isän kotiin ruokapalkalla, mutta saikin sen sijaan uuden perintöoikeuden.