Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Tässä on nyt kaksi asiaa.
Siis syntikysymyksessä olemme viimeisellä rajalla. Onko mikään oikeasti syntiä?
Onko kaikki se syntiä, josta Jumala sana Raamatussa Jumalan tahdon vastaisena puhuu?
Ennenkö tälle asialle lyödään leima: Hyväksytty, pitää tämä perimmäinen kysymys ratkaista.
Jos sanomme, että mikään ei ole syntiä, mikä ei tee haavoja tai mustelmia toiseen ihmiseen, koko kristinusko on romahtanut silmiemme edessä.
Jos me sanomme, että haluamme pitää syntinä koko repertuaarin, josta raamattu puhuu, me joudumme syntisinä kaikki huutamaan apua Herralta!
Jos Jumala loi seksuaalisuuden, niin Hän on kyllin voimakas myös ohjaamaan sitä haluamalleen suunnalle. Tämä on yksi niistä Luvatunmaan jättiläisistä, jossa on osa Jumalasta lisättynä sielunvihollisen osuudella ja jokainen on sen edessä heinäsirkka, jos Jumala ei auta.
Jos tässä nyt viitataan apua ja tukea etsineisiin ja sitä saaneisiin homoseksuaaleihin, jotka kokevat eheytyneensä, niin he itsehän sen viime kädessä päättävät onko heitä sorrettu ja onko heidän elämästään tullut maanpäällistä helvettiä. Näin näkisin.
Kenellekään ei voi eikä pitäisi sanoa että ”sinun kohdallasi homous johtuu huonoista vanhemmista tai hyväksikäytöstä” tms. Mutta jos jonkun kohdalla näin on ollut ja tällaiset asiat ovat vaikuttaneet esim. siihen että ei joko osaa lolla vastakkaisen sukupuolen seurassa, ahdistuu tai samaistuu heihin ennemmin kuin omaansa, ja tämä vaikuttaa seksuaaliseen suuntautumiseen, niin mistä tällainen ihminen saa apua? Setasta, terveyskeskuksesta vai psykiatrilta? Kun asenne on se, että näin ei kerta kaikkiaan voi eikä saa olla. Ja jos on homo, on oltava onnellinen homo. Kyllä tällainenkin asennoituminen voi ajaa itsemurhaan.
Syyllistäminen on täysin turhaa. Samoin leimaaminen ”aivopestyiksi” tai ”aivopesijöiksi”. Ihmisen tulee saada itse päättää onko saanut apua vai ei, onko nyt tasapainoisempi ja ehjempi kuin ennen. Jos joku näin kokee, niin ketä se tässä häiritsee ja tarkkaan ottaen miksi?
Ja miksi tästä on puhuttava yhä uudelleen ja uudelleen? Eikö voida antaa ihmiselle itsemääräämisoikeus ja oikeus määrittää itse oma tilansa ja tasapainoisuutensa? Annetaan vapaus. Suvaitaan. Mitäpä jos oltaisiin puhumatta tästä aiheesta jonkin aikaa. Onnistuisiko? Luulen että ainakin konservatiiveilta onnistuisi.
Ihan oikeastiko? Minäpä sanon jotain mistä saat hyvän syyn loukkaantua: Et tiedä etkä ymmärrä Raamatusta mitään. Voisitko ajatella että kysyisit ihmisiltä, jotka ovat tutkineet Raamattua, ja löytäneet muitakin faktoja ja oivalluksia kuin miten monta jaetta Raamatussa on.
Raamattu ei ole sääntöluettelo vaan yhtä kertomusta. Kertomuksen nimi on Pelastushistoria. Raamatussa on paljon erilaisia ohjeita, joista jotkut ovat yleispäteviä, universaaleja ja muuttumattomia. Jotkut on annettu tietyille ihmisille tietyssä tilanteessa tai tietyssä vaiheessa tätä suurta Kertomusta, jota kutsutaan pelastushistoriaksi.
Kuten uhraamiseen liittyvät säädökset ja rangaistusmääräykset.
Tältä pohjalta, mitä noin näppituntumalta arvelisit: onko homoseksin kielto tarkoitettu tietyille ihmisille tietyissä vaiheessa tai tietyssä tilanteessa vai kuuluuko se muuttumattomiin moraalisäädöksiin, jotka kulkevat koko Raamatun ja luomakunnan historian lävitse? Ja onko jakeiden määrällä oikeasti merkitystä.
Ehdotan että otat asioista selvää. Käy vaikka tuolla ensi alkuun: http://raapustus.net/
(Tuolla artikkeli, toinen ylhäältä, liittyen itse aiheeseen http://raapustus.wordpress.com/)
Ja KYSY ihmisiltä, konservatiiveista heidän tavastaan lukea Raamattua. Ei tarvitse olla samaa mieltä eikä uskoa jokaista. Mutta sen verran nöyryyttä pitäisi löytyä että kuuntelee toisin ajattelevien perusteluja.
Tästä ei enempää.
Ei viitata. Viittaan heihin, jotka moraalisessa kaikkivoipaisuudessaan katsovat, että heillä on oikeus määritellä toisten ihmisten puolesta, mikä näille on oikein ja väärin. Tällainen sortaminen on erityisen julmaa, koska se voi jatkua vuosikymmenestä toiseen, sillä sortaja kuvittelee omassa päässään toimivansa oikein.
Voitaisiinko sopia, että keskustellaan asioista eikä tulla iholle. Tölviminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ole rakentavaa keskustelua.
Kaikella kunnioituksella en pidä raapustus.netin kirjoituksia sellaisena laatujournalismina, että haluaisin käyttää sitä lähdeteoksena pohtiessani sitä, mikä on eettisesti oikea tapa kohdata ja suhtautua lähimmäisiini.
Sari,
viittauksesi raapustus.net -sivuille on sävyltään ikävä ja ylimielinen. Koska Jusu kommentoi sitä asiallisesti, ei poista sitä. Mutta pääsääntöisesti poistan kaikki linkit, joiden avulla blogissani markkinoidaan kaikenkarvaisten gurujen nettisivuja.
Sari,
kirjoitat, että eikö voitaisi antaa ihmsille itsemääräämisoikeus ja oikeus määrittää itse oma tilansa ja tasapainoisuutensa. Kannatetaan!
Mutta Sari, meillä on yhteinen ongelma. Miten me onnistuisimme pitämään aisoissa ne, jotka kokevat saaneensa korkeammilta voimilta tehtävän auttaa meitä löytämään itsessämme ”aidon” mieheyden/naiseuden ja tuppaavat sekaantumaan meidän elämäämme.
Onneksi en ole esittänyt tässä mitään, koska olen näihin asioihin jäävi. En ole keksinyt kadotusta.
Sitä tässä olenkin ihmetellyt, kun fundamentalisti homot kokoajan toitottavat elämäntavastaan.
Homofundamentalisti oli uusi sana minulle, tuli nauru.
Tässä siis määritelmänä, Hikkiseltä pedialta tosin; (Homo)Fundamentalismi tarkoittaa lujaa pitäytymistä tiettyihin periaatteisiin, koska ne ovat ainoita ja absoluuttisesti oikeita tapoja asioiden hahmottamiseen. Fundamentalisti osaa esimerkillisesti erottaa käsitteet ”meidät” ja ”noi” toisistaan. Fundamentalistisiksi kutsutaan sellaisia uskonnon muotoja, joissa uskomuksen kohteita pidetään totena.
Eli siis homous onkin ”uskonto”?? Hmmm. Ehdottomasti oikeassa ollen aatteensa kanssa.