Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Sivuasiasta keskustelu näköjään jatkuu. Osaamatta samaistua asemaanne, homoseksuaalit veljet ja sisaret, rationaalisesti kyllä ymmärrän ahdistuksenne, vihanne ja tympääntymisenne, kun teistä on oman identiteettinne vuoksi tehty rikollisia, sairaita, helvetin omia ja – usein hyvää tarkoittaen – objekteja, joihin kirkon pitää suhtautua rakkaudella ja armahtavaisesti.
Silti, nyt koen, että syrjitystä seksuaali-identiteettivähemmistöstä on tullut poliittinen liike, joka on rakentanut yksilöistä riippumattoman itseisarvoisen agendan. Siis härkää sarvista: Jos osoittautuisi, että odottavan äidin ruokavalio vaikuttaisi syntyvän lapsen tulevaan seksuaali-identiteettiin, niin oliko vanhemmilla oikeus vaikuttaa tähän?
Ennenkuin kysymys tyrmätään typeränä ja loukkaavana, niin selitän sen taustaa:
Homoseksuaalisuus on heteroseksuaalisuuden variaatio ja vain jälkimmäinen on välttämätön suvunjatkamiselle ja seksuaalisten eläinten evoluutiolle. Homoseksuaalisuudella on vahva perinnöllinen komponentti, mutta silti esimerkiksi kaksosten seksuaali-identiteetti voi olla toisistaan poikkeava. Ympäristöllä on siis selvä vaikutus eikä tämä rajoitu syntymän jälkeiseen psyko-sosiaaliseen kehitykseen. Myös perimän ympäristöllinen muokkaantuminen eli epigenetiikka vaikuttaa sukupuolihormonien tasoihin pre- ja neonataalikaudella ja vasteeseen kehittyvissä aivoissa. Ei siis ole ollenkaan mahdotonta, että tieto seksuaali-identiteetin syntymisestä lisääntyy lähitulevaisuudessa niin, että siihen voidaan vaikuttaa.
Biologisen aspektin esiinnostamisen pointti on siinä, että onko käytävässä keskustelussa liberaalisti ajattelevien tavoite Kristuksen ihmisyyden (ja samalla jokaisen ihmisen luovuttamattoman arvon ja oikeuksien) puolustaminen, vai Kristuksen jumaluuden korvaaminen tähän aikaan sopivalla ismillä.
Kysymyksenasettelu on yksinkertaistava ja tekee vastauksesta vähän tylsän. Minun mielestäni ei ole syytä lähteä rakentamaan järjestelmää, jossa äiti pakotetaan ruokavaliolla synnyttämään heteroseksuaali tai homoseksuaali jälkeläinen. Jättäisin vanhempien päätettäväksi, jos tilanne olisi tuollainen.
Ehkä mielekkäämpi kysymys olisi se, olisiko vanhemmilla oikeus saada tietää tulevan lapsensa homoudesta ja tämän tiedon perusteella päättää abortin tekemisestä, mikäli tällainen tutkimus olisi mahdollista suorittaa.
Minusta nämä pohdinnat palaavat aina siihen perimmäiseen kysymykseen, hyväksymmekö ylipäätään sen, että ihmiset ovat erilaisia. Ja onko eettisesti oikein muokata niitä ominaisuuksia tai eliminoida niitä yksilöitä, jotka ovat liian erilaisia, jotta voisimme heidät hyväksyä.
En allekirjoita sitä ajatusta, että homoseksuaalisuus on heteroseksuaalisuuden variaatio. Tuskin ajattelemme myöskään, että vasenkätisyys on oikeakätisyyden variaatio tai tummaihoisuus valkoihoisuuden variaatio. Tällaiset jaottelut sisältävät tarpeettoman arvolatauksen.
Minun käsitykseni mukaan sekä hetero- että homoseksuaalisuus ovat normaaleja ihmisen seksuaalisuuden ilmenemismuotoja ja kumpikaan ei aiheuta tarvetta toimenpiteille.
Ehkä se on hyvä, että Taivaanisä pitää jotkut asiat meille mysteerinä kunnes olemme eettisesti riittävän kypsiä niitä käsittelemään. Yhä tänäpäivänä näen jossain maissa homoseksuaalisuuden syntymekanismin paljastumisen avaimena rodunjalostukseen tavalla, mitä en pidä eettisesti oikeana.
Ja näin välihuomiona totean, että se että kristillisellä foorumilla päädymme keskustelemaan siitä, onko homoseksuaaleilla oikeus syntyä, on jollain tavalla ajatuksia herättävä.
En ole varma siitä että keskustelu on sivuasiasta.
Taustalla on kyse Raamatun tulkinnasta. Konservatiiviset näkevät homoseksuaalisuuden hyväksymisessä uhkana Raamatun kirjaimen auktoriteettia vastaan, kun taas liberaalit näkevät konsevatiivisten rikkovan Raamatun henkeä vastaan.
Vaikka Raamatussa on selvästi homoseksuaalisuuden tuomtsevia kohtia lakien tapaan , niin siellä on samallalailla ihmisten heikkouksien anteeksiantamisen henki.
Koko Raamatun ja uskontojen perusajatus on , että löytää vastauksen kysymykseen siitä, miten ihmiset voivat olla sovussa itsessään olevien ristiriiaisuuksien kanssa suhteessa itseensä ,lähimmäisiinsä ja korkeimpiin mahdollisiin arvoihin niinkuin Jumalaan.
Kaikki merkittävät uskonnot myöntävät ristiriittaisuuksien olemassaolon . Samoin moraalisen tietoisuuden,omantunnon, olemassaolon.
Ihmisille ei tarvitse erityisemmen opettaa eettisiä periaatteita ,normaalisti kehittyneellä ihmisillä ne ovat omassatunnossa sekä tarvittavina kieltoina että eettisinä kehoitukusina ja ihanteina.
Sukupuolisuudella on erityisasema ihmisen käyttäytymisen keskeisenä motiivina.Se on biologin vietti jolla on samalla psykologiansa.
Sukupuolisuus on olennainen osa ihmisen minäkuvaa ja sukupuolisen kiintymysen suunnan ohjaamaa suhdetta lähimmäisiin.
Jotta ihminen voisi olla sovussa itsensä kanssa niin hänen sukupuolielämänsä ja arvomaailmansa tulee olla sopusoinnussa. Jos lähimmäisen arvomaailma poikkeaa radikaalisti omasta niin asianomainen joutuu konfliktiin joutuessaan suhteutumaan poikkeavaan käyttäytymiseen ja sen arvomaailmaan.
Tässä olemme nyt. Uskonnollisten ihmisten arvomaaila on ankkuroitunut Raamatun arvomaailmaan noilla kahdella yllämainitulla tavalla.
Siis joko pitäen Raamatun kirjainta normatiivisena tai Raamatun armahtavaa henkeä normatiivisena.
Toivottava kompromissi tai näkemysten integrointi on harvinaista ,vaikka monet teologit, esim Luther joka julisti ihmisen olevan samaan aikaan syntisen ja pyhän, ovat ymmärtäneet sisäisen ristiriidan vaikeuden.
Siis keskustelussa ihmisen sukupuolisuudesta ,keskustellaan ihmisen olemuksen ristiriidoista ja uskonnon vastauksesta niihin, eli olemme keskeisessä uskonnollisten keskustelujen keskeisessä teemassa.
Tätä keskustelua ei saa vähätellä koska siiten liittyy niin paljon symboolisesti värittyneitä teemoja ilmikeskustelua takana.
Ei riitä että ihmnen pääsee selvyyteen siitä mitä hän ajattelee sukupuolisuudesta eettisenä kysymyksenä vaan kunkin on otettava kantaa omaan sukupuolisuuteensa ja löydettävä rauha omien kiintymyksien ,sis eroottisten ja rakkaudellisten suuntauksiensa kanssa.
Niinkö se olikin? Mikäli minä yhtään Jeesuksen sanoja muistan, niin Hän sanoi ainoastaan Pyhän Hengen pilkan olevan se synti, jota ei saada koskaan anteeksi, ei tässä eikä tulevassa ajassa.
…onko homoseksuaaleilla oikeus syntyä, on jollain tavalla ajatuksia herättävä. – ( Jusu Viehervaara)
Kukaanhan ei synny homoksi. Ei ole olemassa mitään homogeeniä, kuten ihonväri määritellään.
Kiitos Jusu vastauksesta! En tiedä, tuleeko tuollainen eugeniikkakauhukuvien maalailu (vai sisäänluitko sinä sen minun kirjoittamaani?) selkäytimestä vai onko se tietoinen valinta käydä debattia. Eiköhän tiede ole jo näyttänyt, että homoseksuaalisuus ei ole monogeeninen (yhden perintötekijän aiheuttama) ilmiö eikä ylipäätään pelkästään geneettinen. Ei siis pelkoa raskauden aikaiselle homoseksuaalidiagnoosille. Sen sijaan epigenetiikka ja endokrinologia ovat oikeasti relevantteja tutkimuskenttiä, kun selvitetään ihmisen seksuaalisuuden kehittymistä. Ja tämä on paljon hetero-/homokysymystä laajempi asia ja liittyy esimerkiksi pseudoestrogeenisten kemikaalien määrän lisääntymiseen ympäristössä.
Homoseksuaalisuus heteroseksuaalisuuden variaationa oli edellä puhtaasti evolutiivinen näkökulma. Seksuaalinen lisääntyminen on monisoluisille eläimille merkittävä ominaisuus estää genomin rappeutuminen ja sopeutua vaihtuviin olosuhteisiin. Näin, koska sukusolujen syntyessä DNA:n rekombinaatiossa syntyneet variaatiot eivät heti valikoidu pois, säilyvät reservissä, mutta toisaalta haitallisia mutaatiota kantavien geenien frekvenssi populaatiossa pysyy alhaisena. Tämä mekanismi (seksuaalinen lisääntyminen) on niin luonnonvalinnan suosima, että sitä vahvistamaan on kehittynyt monimutkainen psykofysiologinen mekanismi, jonka tunnemme seksuaaliviettinä. Tästä viitekehyksestä homoseksuaalisuus on variaatio. Kreationistinen käsitys, jossa seksuaalisuus luotiin valmiina ilman biologista historiaa, tuo toki sitten mainitsemasi voimaklkaan arvolatauksen.
Ajattelen, että sinä homona, minä heterona ja jokainen yksilö ihmissuvun variaationa on Jumalan luoma, rakastama ja lunastama. Mutta, onko näin, sitä emme voi päättää enemmistön taikka vähemmistön toiveiden tai pelkojen perusteella. Kristus lähimmäissämme voisi vain kaunis ilmaus ateistisellekin humanismille. Sen sijaan Kristuksen jumaluus, jos sen hyväksyy, laittaa nöyrälle paikalle, jossa ei voi kevyesti ruveta mestaroimaan kristinuskoa uuteen kuosiin. Tätä ”remonttia” konservatiivit vastustavat, vaikka eivät aina osakaan tehdä sitä kovin tahdikkaasti saati Mestarinsa mallin mukaan.
Hurjia ajatuksia Jussi Tuusalla.
Neljä lasta synnyttäneenä otin tietysti vaarin kaikista odotusajan tapahtumiin liittyvistä asioista, joilla saattaisi olla vaikutus lapsen terveyteen ja hyvinvointiin. Mutta Tuusan (täysin mielikuvituksellinen ja tosiasioihin perustumaton) pohdinta menee astetta pitemmälle. Onko ainoastaan lisääntymiskykyisen jälkeläisen tuottaminen toivottavaa (homot eivät yleensä ole lisääntymiskyvyttömiä)? Millaisiin toimenpiteisiin tosiaan olisi lupa ryhtyä muiden sinänsä harmittomien, mutta jonkin ideologian kannalta ei-toivottavien ominaisuuksien kitkemiseksi? Poikkeaako uskonnollinen ideologia muista kollektivistisista ideologioista sittenkään kovin paljon, kun tällaisia aatteen mukaisia jalostustoimenpiteitä edes pohditaan? ”Jos olisi jokin edes jokseenkin hyväksyttävä tapa päästä eroon homoudesta”, sitähän tuossa pohditaan ilman minkäänlaista relevanssia todellisuuden suhteen.
Jussi Tuusa, vaikka jokin ominaisuus on evoluution suosima, se ei tee poikkeuksista ei-toivottavia, saati kitkettäviä. Evolutiivisesti ajateltuna koko lajiutumiskehitys perustuu poikkeuksille.
Uskovaisilla palstoilla useimmin nähtävä homoutta koskeva mantra on, että ”laittakaa ne eristyksiin autiolle saarelle ja katsokaa kauanko populaatio säilyy hengissä”. Tämän tarkoitus on persoonallistaa evoluutio samaan tapaan suunnitelmalliseksi kuin Jumalan toiminta. Jostakin syystä evoluutio-niminen ”persoona” vain Jumalasta poiketen katsoo hyväksi roikottaa homoutta, kuten monia muitakin harvinaisempia ominaisuuksia keinovalikoimassaan.
Hei Tarja,
luepa kirjoittamani rauhallisesti uudestaan. Nuo epigenetiikkaan liittyvät kommenttini eivät ole mielikuvitusta, vaan jokapäiväisen leipämme jokapäiväistä tulosta (ympäristö vaikuttaa DNA:n ja histonien metylaatioon ja siten geenien aktiivisuuteen). Myöskään ei ole mielikuvitusta se, että testosteronitasot ja vastemekanismit ovat (myös) epigeneettisen säätelyn alaisia sikiönkehityksen aikana. Spekulatiivista oli kyllä tämän heittäminen tähän (homo-)keskusteluun, mutta tarkoitus olikin luodata ideologisia tarkoitusperiä. Ehkä aihe on vain niin sensitiivinen, että keskustelun laajentaminen homoseksuaalisuuden syihin tuomitaan ”jalostustoimenpideideologiaksi”!! Meni aika pahasti huti!