Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
Oletko aivan varma vai onko tämä vain sinun käsityksesi asiasta?
Homoseksuaalisuus siltä osin sisältää juuri tämän (Pyhän Hengen pilkan) ilman parannusta, kuten kaikki synnit.
Tällä argumentaatiolla voidaan mistä tahansa asiasta tehdä pelastuskysymys, jonka perusteella sitten jaellaan kadotustuomioita kenelle huvittaa.
@Jussi Tuusa
Ensimmäisessä kommentissasi ”luotasit ideologioita” pohtimalla, olisiko aiheellista vaikuttaa syntyvän lapsen seksuaaliseen suuntautumiseen, mikäli se olisi mahdollista, esimerkiksi äidin ruokavaliolla. Muu epigenetiikkaan liittyvä pohdintasi ei perustu homouden kohdalla mihinkään realismiin, koska homous on yksinkertaisesti liian monimutkainen ilmiö, jotta nykytietämyksen perusteella olisi mahdollista vaikuttaa sen ilmenemiseen yksilössä.
Koska tässä ”luodataan ideologioita” näin totaalisen epärealistisin perustein, en voi välttyä ajatukselta, että perimmäinen motiivi on hiukan haaveellisesti pohtia homouden ennaltaehkäisemistä keskusteluympäristössä, jossa homoseksuaalisuuden oikeutus on jatkuvasti tapetilla. Ennen syntymää olevaan kontekstiin tuotuna ja ilmastossa, jossa homoutta ei suvaita, tulee ihan vaivatta mieleen uskontolähtöisestä ihmisjalostuksesta haaveilu, vaikkakin foorumin tavan mukaan viattoman kyselemisen ja muka tieteellisen argumentoinnin pukuun puettuna. Sori vaan.
Tarja,
en ole pohtinut ”olisiko aiheellista vaikuttaa syntyvän lapsen seksuaaliseen suuntautumiseen, mikäli se olisi mahdollista, esimerkiksi äidin ruokavaliolla”, vaan sitä että ”niin olisiko vanhemmilla oikeus vaikuttaa tähän?” Kaikki höpötykset jalostuksesta olen kahdesti kiistänyt.
Mutta ehkä olen valehtelija ja teeskentelijä – some-keskustelussa tuntemattoman henkilön perimmäisiä motiiveja on vaikea arvioida.
Kerro sinä, mistä defenssit kirjoittamaani kohtaan saavat kommenttiesi kokoisen mittakaavan? Miten kirkollisella foorumilla voisi kyseenalaistaa esim. homoseksuaalien parisuhteen kirkollisen siunaamisen, niin että se olisi korrektia keskustelua ilman taka-ajatuksia, vai voiko ollenkaan? Entä saako seksuaali-identiteetin (esim. biologisista) syistä keskustella vai onko aihe tabu? Keskittyykö tämä keskustelu mielestäsi vain jokaisen ihmisen hyväksyttävyyteen vai halutaanko myös hylätä jotain? Mitä ajattelet Heikin listaamista kolmesta vaihtoehtoisesta ajattelumallista, joiden kannattajien kanssa rakentava keskustelu on mahdollista? Onko?
@Tuusa
Okei, keskustelemme siis siitä, olisilo oikeus vaikuttaa, mikäli mahdollista. Mutta edelleen asiasta keskusteleminen on hyvin epärealistisella pohjalla niin kauan, kuin syistä ei juuri ole tietoa. Haluaisin täältä defenssieni takaa kysyä, minkä vuoksi on ajankohtaista varsinkin tässä teologisessa yhteydessä keskustella tästä tieteelle toistaiseksi utopistisesta mahdollisuudesta? Entä koetko, että syntymekanismista kesksutelemisesta tulisi tässä yhteydessä yhtään hedelmällisempi keskustelu? Odotatko ehkä alan tutkijaa paikalle kommentoimaan, oletko itse sellainen?
Eivät nämä ole kiellettyjä aiheita, päin vastoin, odotan itse innolla alan uusia tutkimustuloksia. On kiinnostavaa, että asiaa tutkitaan. Mutta ennen kuin saamme aikaan keskustelun, joka edes jokseenkin mahdollisella tavalla nivoo yhteen homouden, evoluution ja avioliittolain, pitää kyllä tieteen ottaa melkoisia harppauksia. Se pistää miettimään maailmoja syleilevän laajan lähestymistavan motiivia juuri tässä keskustelussa.
Heikin analyysi ei koske homouden syytä lainkaan. Teologinen pohdinta homoudesta ei oikein istu ennakkoluulottomuutta edellyttävään tieteelliseen kontekstiin mitenkään. Minkä vuoksi sitä jatkuvasti yritetään, on minulle hämmennystä aiheuttava asia.
Mitä tulee kirkkopoliittiseen kiistaan homouteen liittyen, tuppaan ajattelemaan, että absoluuttisten totuuksien ja tämänpuoleisen maailman kategoriat eivät oikein istu yksiin millään ideologisella luotauksella – niiden välille jää tulkinnallisia ja lähestymistavoista johvia jännitteitä, jotka eivät johdu maailmasta.
itse asetun toistaiseksi ratkaisemattomissa kysymyksissä luontevasti odottavalle kannalle ja vierastan tosielämän havaintojen pakottamista ennalta valittuun muottiin. Tiedän, että ihmisillä on kuitenkin siihen taipumusta ja tarvetta, jolloin katson, että omaksi osakseni jää faktojen ja aukkojen puolustaminen.
Kirkkopoliittiseen vääntöönne en tahdo osallistua, se näyttää minusta suoraan sanottuna kahelilta ja ratkaisukelvottomalta edellä kerrotusta johtuen. Olen kuitenkin helpommin samassa huoneessa niiden kanssa, joiden ideologia ei pakota heitä määrittelemään toista ihmistä heidän omista lähtökohdistaan käsin, koska se tuntuu yhteiskuntarauhallisemmalta lähestymiseltä.
Edit: vaihdoin oikean koodin kursivointeihin
Lähtökohtana täytyy kuitenkin olla se että homoseksualismi on läsnäoleva tosiasia. Ja ongelmana on miten tähän tosiasiaan suhtaudutaan kirkollisissa piireissä.
Lisäksi on todellakin jopa tieteellisesti todettu se että homoseksuaalisuus kerran leimauduttuaan on korjaamaton dominoiva sukupuolisuuden suuntaus.
Psykoloogisesti ottaen sukupuolisuuden funktio sen tapahtuessa kahden toisiinsa kiintyneen ihmisen elämässä ei ilman muuta ole lisääntymisen takaaminen vaan kaipauksen täyttymys psykologisena yhteensulautumisena onnistuneen sukupuoliaktin seurauksena.
Tietoisuus siitä että lapset syntyvät yhdynnän seurauksena ei ole suinkaan ollut päivänselvä ihmisen pitkän 150 000 vuoden saatossa vaan tietoisuus syyhteydestä on verraten nuori.
Sukupuolinen jännitys,jonka olemassa olo on myöskin tosiasia, panee etsimään patneria jonka kanssa voi tyydyttää tarpeen ja toisaalta rakastuminen ja kiintymys herättää tarpeen yhtyä sukupuolisesti.
Vasta organisoitujen yhteiskuntien synty, jossa omistusoikeuksien ja liittolaisuuksien takaaminen tuli tärkeäksi, rikkoi luonnollisen rakastumiseen perustuvan parisuhteen.
Meidän ongelmamme on siis se että voiko kirkko sallia homoseksuaalisilla olevan parisuhde elämää jossa rakkaus vaatii sen täyttymykseksi sukupuoliaktia.
Homoseksuaalisuuden kieltäminen on rakkauden kieltämistä.Tämän, siis rakkauden kieltäminen, täytyy olla yksi suurimpia syntejä todellisille kristityille jos he uskovat mitä kirjoitettu on : Jumala on rakkaus.
Rakkauden kieltäminen on Jumalan kieltämistä.
Mielestäni ei ole tabu ja saa keskustella. Valitettavan usein keskustelu aiheesta menee aika irrationaaliseksi, koska monella keskustelijalla on aiheesta enemmän ideologiaa kuin ymmärrystä.
Esitit spekulatiiviseen skenaarioon perustuvan kysymyksen onko vanhemmilla oikeus estää homoseksuaalin lapsen syntyminen. Kuten jo aiemmin mainitsin, eettistä pohdintaa varten voidaan rakentaa erilaisia skenaarioita homouden ehkäisyyn ja miettiä niiden kaikkien hyväksyttävyyttä:
(1) homolapsen syntymän ehkäisy ruokavaliota noudattamalla
(2) Lapsen homouden ehkäisy hormonihoidoilla raskausaikana
(3) Abortin tekeminen homoksi todetulle sikiölle
(4) Tuomitsemalla homolapsi kuolemaan tämän täytettyä 18 vuotta
Viittauksena blogin aiheeseen, jokainen näistä toimenpiteistä (jos ne olisivat tosielämässä mahdollisia) johtaa siihen, että yhteiskunnassa ei olisi homoseksuaaleja jäseniä vaatimassa itselleen yhtäläistä oikeutta avioliittoon.
Kysymys kuuluu, onko mikään näistä keinoista eettisesti hyväksyttävä?
Heikin kanssa taas samaa mieltä. Tieten tahtoen synnissä eläminen on kadottavaa. Kadotustuomion jakaminen ei onneksi ole ihmisen vallassa.
Juuri näin, miten sivuasiasta tuli pääasia ?
Kuten tiedämme nykylääketieteellä on selvät vastaukset syistä , miksi lapsi syntyy ja kehittyy seksuaalisesti suuntautuneeksi aikuistuessaan.
Tässäkin kysymyksessä palataan järjen – tieteen, luonnontiteiden , lääketieteen argumentaation ja uskontojen normien väliseen ristiriitaan Raamatun tulkinnassa.
Raamatun VT;n silloisen ihmisarvo käsityksen mukaan homoseksuaalisuuden realisaatiosta tuli langettaa kuolemanm tuomioasianomaiselle.
Raamatun UT;n mukaisen ihhmisarvo ja ihmisoikeudet käsityksen seurauksena luokkayhteiskunnan orjakategoria poistettiin demokraattisen yhteiskunnan lainsäädännöllä vuosisatojen kuluessa.
Eräs katolisen kardinaali sanoi jokin aika sitten ennen kuolemaansa, että katolinen kirkko on vähintäin kaksisataa vuotta ajastaan jäljessä ja sen seurauksena kirkomme ja rukoushuoneemme ovat tyhjillään.
Nämä asiat eivät juurikaan kuulu ev. lut. kirkon rivijäsenelle, mutta katolisen kirkon pappien selibaatista – avioiliitottomuudesta puheenollen, eikö apostoli Pietarikin ollut elämänsä aikan naimisissa.?
UT;ssa puhutaan ainakin apostoli Pietari , Kristuksen kirkon perustajan anopista.
Sami Paajanen, en tiedä onko kysymys väärinkäsityksestä, vai tahallisesta pelleilystä, Mutta rautalangasta:
Homoseksuaalisuus siltä osin sisältää juuri tämän (Pyhän Hengen pilkan) ilman parannusta, kuten kaikki synnit.
=kursivoitu eli sitaatti, joka ei edusta omaa näkemystäni.
Tällä argumentaatiolla voidaan mistä tahansa asiasta tehdä pelastuskysymys, jonka perusteella sitten jaellaan kadotustuomioita kenelle huvittaa.
=kursivoimaton eli kommenttini, joka edustaa omaa näkemystäni.