Mitä voi tehdä tilanteessa, jossa häiritsevän usein joutuu hengellisen väkivallan kohteeksi? -kyseli minulta tänään henkilö, joka on puolisonsa kanssa aikoinaan erotettu vl-liikkeestä.
Erottaminen on tapahtunut sellaisista syistä, joista tänä päivänä ei kulmakarvaa kohotettaisi edes millin vertaa, saati että mitään puhuttelua edes tulisi. Oikeastaan erottamiselle ei ole osattu mitään selkeää syytä edes osoittaa. Noh: katkera. Se aina silloin, kun mitään muuta ei keksitä 🙁
Homma jatkui useissa sukujuhlissa julkisilla nöyryytyksillä: parannuskehotuksilla nimeltä mainiten.
Ja edelleen puhuttelut ja parannuskehotukset jatkuvat. Siis ihan tänä päivänä vielä.
– Sinulla on parannus vielä tekemättä.
– Mutta kun minähän uskon Jeesuksen kuolleen minunkin puolestani.
– Olet eksynyt maailman hengellisyyksiin (aktiivinen kirkon jäsen).
– Olet nyt rakentamassa vuodettasi helvettiin.
Oikeasti. Tosi ahdistavaa. Eikö Rauhanyhdistyksillä voitaisi pitää alustuksia aiheesta hengellinen väkivalta? Tiedän useita tapauksia, joissa kiusanteko on jatkunut hamasta hoitokokouksista ihan näihin päiviin asti, eikä loppua näytä tulevan milloinkaan. Ja kiusaajina vielä puhujat.
Haloo, kun hoitokokoukset ja niissä tapahtuneet erottamiset on jo SRK:n taholtakin tuomittu väärinkäytöksiksi, niin miksi ihmeessä sieltä juontuva kiusanteko saa aina vaan jatkua?
Tietty voihan kiusaajien hampaissa kärsivät uhrit läimästä puhelimen kiinni tai marssia ikävistä tilanteista pois, mutta eikö hommaa voitais hoitaa jotenkin muutenkin? Vai halutaanko erotetut/liikkeestä lähteneet ihan aidon oikeasti pitää jatkuvassa löyhässä hirressä, seinää vasten ja altavastaajana? Kuka tämmöisestä hommasta ihan mitään hyötyy? Varmaan kiusaaja nauttii sadistisessa mielessään 🙁
Voiko esimerkiksi piispaan olla yhteydessä tällaisen asian kanssa? Voiko piispa ottaa puolestaan puhutteluun vl-puhujia? Vai voiko asialle yhtään mitään? Pitääkö kiltisti vain alistua sille tosiasialle, että kun kerran olet joskus kuulunut vl-liikkeeseen, saat loppuikäsi kärsiä siitä?
Ovatko kaikki kysymykset tehty ihan tosissaan?
Miten piispa tai poliisi voi puuttua yksityisen yhdistyksen tai järjestön sisäiseen elämään?
Väkivallalta välttyy parhaiten karttamalla väkivaltaisia ihmisiä.
Sukulaisten parissa voi yrittää avoimesti keskustella tehdystä ratkaisusta, sen jälkeen asianomaiset voi jättää omaan arvoonsa.
Kun et Jorma tunne vl-liikettä, niin et myöskään ymmärrä näitä juttuja. Yritän selittää, toivottavasti tästä ei tule taas loputonta vääntöä tai jos tulee, tällä kertaa en kommentoi tai puhallan pillillä heti poikki.
”Ovatko kaikki kysymykset tehty ihan tosissaan?”
On, ei tämä ole leikin asia ollenkaan. Otsikko karrikointia ja herättelyä.
”Miten piispa tai poliisi voi puuttua yksityisen yhdistyksen tai järjestön sisäiseen elämään?”
Tämähän se murheenkryyni onkin, jos ja kun ei näköjäs voi (vrt, tapaus Lempäälä!).
”Väkivallalta välttyy parhaiten karttamalla väkivaltaisia ihmisiä.”
Tämä onnistuu usein huonosti vl-piireissä. Suvut ja entiset ystäväpiirit ovat isoja ja pakkotapaamisia tulee viimeistään hautajaisissa, joista ei luonnollisestikaan olla pois minkään syyn takia. Kuten tuossa kirjoituksessani kerroin, tapauksen ihmiset häväistiin ihan julkisessa saarnassa parannuskehoituksella nimeltä mainiten: ”Tekin X ja Y, kun te ette ole uskomassa, niin tehkää parannus”.
”Sukulaisten parissa voi yrittää avoimesti keskustella tehdystä ratkaisusta, sen jälkeen asianomaiset voi jättää omaan arvoonsa.”
Vl-piireissä lähtijä on aina altavastaajan asemassa, eikä hänen perusteluja ratkaisulle useimmiten kuunnella olleskaan tai vähintäänkin ne mitätöidään ylimielisesti ja jopa halveksuen.
Totta kai on mahdollista ihan kokonaan olla erossa vl-ihmisistä, kun ei ota vastaan puheluita, ei ole missään kanssakäymisissä eikä ole tuntevinaan kylillä ja kaupoissa, mutta useimmat liikkeestä lähtijät haluaisivat kaikesta huolimatta pitää jonkinmoiset välit varsinkin sukulaisiinsa, mutta tosi harvalla se sujuu luontevasti ja ilman ahdistusta. Jotkut nielevät ahdistuksensa ja pahan mielensä ja ovat vaan sitkeästi mukana kuvioissa, säännöllisistä vihjailuista, puhutteluista ja muurimaisesta lasiseinästä huolimatta. He eivät koskaan edes kerro siitä, miltä nämä tällaiset jutut tuntuvat. Jatkuvasti saan kuulla kipuiluja näistä asioista.
Olen kysynyt ja kysyn taas, kun en ole saanut vastausta: Onko vanhoillisuuden hoito samalla tavalla sattumanvaraista kuin oli naapurissa joutuminen kanavahommiin eli pakkotyöhön.
Puoluekaktiiveille ilmoitettiin lukumäärä mitä kylästä pitää pidättää ja lähettää hommiin.
Onko se niin , että yksi promille otetaan käsittelyyn, kuka sattuu kohdalle, vai olisiko kumminkin syytä johonkin?
Minulle ei tarvitse sanoa, etten mitään tiedä. Olen käynyt läpi eroprosessin esikoisuuden suhteen. Minua ei erotettu eikä muutenkaan ajettu pois, mutta olosuhteet tulivat ahdistaviksi.
Viimeisen kerran: Onko hoitoihin ollut asiallista syytä, vai onko toimet kohdistettu sokeasti?
Nimittäin asiallinen syy täytyy olla hyvin rakas, jos sen takia voi kestää ”vainoa”. Jos syytä ei ole, niin on entistä mielettömämpää olla paikassa, jossa vain potkitaan päähän.
Laurilta:
”Onko hoitoihin ollut asiallista syytä, vai onko toimet kohdistettu sokeasti?”
Mikä on asiallinen syy hoitoihin? Tai paremminkin pieksäjäsiin. Ko. tapauksessa syyt ovat olleet katkeruus ja ”no kun sinä olet semmonen” -syytökset.
”Nimittäin asiallinen syy täytyy olla hyvin rakas, jos sen takia voi kestää ”vainoa”. Jos syytä ei ole, niin on entistä mielettömämpää olla paikassa, jossa vain potkitaan päähän.”
Ei ko. henkilöt edes kuulu liikkeeseen, kirjoituksen alussa jo kerroin, että henkilöt on erotettu liikkeestä ja silti hoitoyritykset jatkuvat edelleenkin. Tästähän juuri onkin nyt kyse; vaikka jätätkin liikkeen, sua ei jätetä rauhaan ikinä.
Kysyin puolileikilläni onko kysymykset tehty vakavissaan!
Parannuskehoitus on tekijänsä mielestä hyvää tarkoittava,
eikö sitä voi ottaa sellaisena ja jättää omaan arvoonsa?
Olen kokenut tämän kaiken. Tiedän mitä on olla neekerinä valkoisten joukossa, mutta en käy sitä läpi täällä.
Kai sinunkin sukulaisesi jo ovat oppineet tietämään mitä mieltä asioista olet? Tämä on vain minun vaatimaton ajatukseni.
Kyseessä EI ole Jorma tällä kertaa oma kokemukseni, ei oma tarinani. Lue kirjoitus huolella uudestaan.
Jos olisit halunnut kirjoitella siitä, kuinka mukavaa on elää herätyskristittynä maallistuvassa kirkossa, olisitkohan koskaan saanut tänne omaa blogia?
Näin toki sen, että oli puhetta palautekirjeestä.
Ainoa apu lienee siinä, että muuta ratkaisua ei ole kuin kärsiä vainoa ja väheksyntää ja ajautumista marginaaliin omiensa keskuudessa. Eikö se ole Vapahtajammekin kokemus?
Se on seurausta siitä, että on tehnyt elämässään ratkaisun, joka on oikea ja ainoa mahdollinen. Sen varassa minä tepastelen eteenpäin. Pientä ristin kantamista se on. Ei siinä voi poliisitoimin kukaan auttaa-
Minä en neuvoisi vihaamaan, mutta toiset ovat varmasti taaskin minua viisaampia.
Hebr 13: 17. Olkaat teidän opettajillenne kuuliaiset ja seuratkaat heitä; sillä he valvovat teidän sieluanne niinkuin ne, jotka luvun niistä tekemän pitää; että he sen ilolla tekisivät ja ei huokauksella; sillä ei se ole teille hyödyllinen.
Jos vastuuta kantavat tekevät näitä asioita, niin miten siihen pitäisi suhtautua?
Luulen, että viimeisellä tuomiolla siunattujen joukossa olemme kaikki kiitollisia niistä sisarista ja veljistä, jotka ovat meitä hoputtaneet joskus taitamattomasikin.Prosessit ovat joskus elämän mittaisia, mutta Jumala auttaa jokaista, joka rukouksessa huutaa apua ja turvaa siihen. Nykyisin minulla on ihan hyvät suhteet moniinkin suuntiin, kun uskon kaikilla olevan sama lunastus pelastuksen perustana. Meidän pitäisi vain tulla yhteiseen uskoon. Joka ei tarkoita yhteen nimikkeeseen eikä toistemme klooneiksi.
Huoh; en edes ottaisi vastaan mitään vihaamiskehotusta. Juuri siksi kirjoitan näistä asioista, että vl-ihmisten ja entisten vl-ihmisten kohtaamiset olisivat molemminpuolin siedettävämpiä ja ennen kaikkea mukavia. Hyvänen aika, se olisi ihmeessä enempi kuin toivottavaa.
Mutta jos vastapuoli harrastaa jatkuvasti toisen uskon mitätöintiä ja halveksuntaa ja painostaa vl-parannukseen aina kun sopiva tilaisuus ilmaantuu, niin jotainhan ON TEHTÄVÄ, että homma loppuu. Lähestymiskielto?
Nyt on vaikeahkoa käsittää miten jatkuvasti syntyy mitätöimistilanteita? Eikö niitä voi välttää, jos niihin tilanteisiin ei halua? Luulen, ettei vl-käytännöt parane näistä kirjoituksista. Kaltoinkohtelun välttää parhaiten, kun pysyy omalla turvallisuusvyöhykkeellä ja siellä toteuttaa Jeesuksen käskemää rukouspalvelusta ”vainoojien” puolesta.