Mitä voi tehdä tilanteessa, jossa häiritsevän usein joutuu hengellisen väkivallan kohteeksi? -kyseli minulta tänään henkilö, joka on puolisonsa kanssa aikoinaan erotettu vl-liikkeestä.
Erottaminen on tapahtunut sellaisista syistä, joista tänä päivänä ei kulmakarvaa kohotettaisi edes millin vertaa, saati että mitään puhuttelua edes tulisi. Oikeastaan erottamiselle ei ole osattu mitään selkeää syytä edes osoittaa. Noh: katkera. Se aina silloin, kun mitään muuta ei keksitä 🙁
Homma jatkui useissa sukujuhlissa julkisilla nöyryytyksillä: parannuskehotuksilla nimeltä mainiten.
Ja edelleen puhuttelut ja parannuskehotukset jatkuvat. Siis ihan tänä päivänä vielä.
– Sinulla on parannus vielä tekemättä.
– Mutta kun minähän uskon Jeesuksen kuolleen minunkin puolestani.
– Olet eksynyt maailman hengellisyyksiin (aktiivinen kirkon jäsen).
– Olet nyt rakentamassa vuodettasi helvettiin.
Oikeasti. Tosi ahdistavaa. Eikö Rauhanyhdistyksillä voitaisi pitää alustuksia aiheesta hengellinen väkivalta? Tiedän useita tapauksia, joissa kiusanteko on jatkunut hamasta hoitokokouksista ihan näihin päiviin asti, eikä loppua näytä tulevan milloinkaan. Ja kiusaajina vielä puhujat.
Haloo, kun hoitokokoukset ja niissä tapahtuneet erottamiset on jo SRK:n taholtakin tuomittu väärinkäytöksiksi, niin miksi ihmeessä sieltä juontuva kiusanteko saa aina vaan jatkua?
Tietty voihan kiusaajien hampaissa kärsivät uhrit läimästä puhelimen kiinni tai marssia ikävistä tilanteista pois, mutta eikö hommaa voitais hoitaa jotenkin muutenkin? Vai halutaanko erotetut/liikkeestä lähteneet ihan aidon oikeasti pitää jatkuvassa löyhässä hirressä, seinää vasten ja altavastaajana? Kuka tämmöisestä hommasta ihan mitään hyötyy? Varmaan kiusaaja nauttii sadistisessa mielessään 🙁
Voiko esimerkiksi piispaan olla yhteydessä tällaisen asian kanssa? Voiko piispa ottaa puolestaan puhutteluun vl-puhujia? Vai voiko asialle yhtään mitään? Pitääkö kiltisti vain alistua sille tosiasialle, että kun kerran olet joskus kuulunut vl-liikkeeseen, saat loppuikäsi kärsiä siitä?
Tekisi mieli käyttää Vuokon käyttämää ilmaisua ”Huoh” tästä hänen omasta blogikirjoituksestaan. Varmasti tuollaista tapahtuu, mutta eikö maailman viihdeteollisuus ole pullollaan kaikenlaisten ihmissuhdesotkujen kuvausta. Miksi vanhoillislestadiolaiset hautajaiset olisi poikkeus?
Tietenkään ei voi tietää kaikkia ihmisten välisiä dialogeja, mitä hautajaisissa käydään, mutta minun kokemukseni mukaan vanhoillislestadiolaiset hautajaiset (tämä nyt ei ole hyvä termi, mutta ymmärrätte) vietetään arvokkaasti ja sovussa, vaikka mukana on yleensä vanhoillislestadiolaisten lisäksi ex-vanhoillislestadiolaisia, ei koskaan vanhoillislestadiolaisia olleita sukulaisia tai sukulaisten puolisoita, työkavereita, organisaatioiden edustajia and you name it.
Jokainen kasvatusta saanut ymmärtää, että hautajaisissa käyttäydytään ihmisiksi ja mahdolliset riidat pidetään piilossa.
Sitäpaitsi meitä vanhoillislestadiolaisia on moneen lähtöön. Eräs erittäin hyvin tuntemani vanhoillislestadiolainen on nuhdellut erästä, jolla oli tapana puhutella aika suorasukaisesti lauman jättäneitä niin, että tämä varmaan vieroitti näitä entisestään. Tämä puhuteltu on tainnut muuttaa tapojaan.
Joillakin voi olla niin herkkä omatunto, että se alkaa soimata, jos ei nuhtele jossakin tilanteessa. Tarkoituskin näissä on nuhteluissa on hyvä, vaikka toteutus voi olla töksäyttelevää.
Yhden vähän kiusallisen tilanteen muistan, kun eräs ex-vanhoillislestadiolainen töksäytti pienehkössä hautajaistilaisuudessa tilaisuuteen sopimatonta, mutta onneksi siihen ei kukaan tarttunut. Inhimillinen lipsahdus ehkä.
Heikki hyvä, kirjoitukseni tositarinassa oli kyse paljon enemmästä kuin yhdestä hautajaisnöyryytyksestä, joka sekin oli tietty ihan sopimatonta ja liikaa. Tässä on kyse yhden ihmisen harjoittamasta nöyryyttämisestä (alussa mukana on ollut muitakin) ja painostamisesta, joka on toistunut useaan otteeseen ja viimeisin on tapahtunut ihan lähiaikoina. Tämä juttu ei ole mikään Huoh ihmisille, jotka ovat olleet kiusanteon kohteena.
Sitä paitsi Heikki, käsi sydämelle nyt. Lähes jokaisissa vl-juhlissa, joihin on kutsuttu ja tullut liikkeen ulkopuolisiakin, mainitaan heidät jollakin tapaa saarnassa. Tänäkin kesänä on ollut useita sellaisia tilaisuuksia, tiedän sen, kun ihmiset ovat kertoneet. Heistä ei tunnu yhtään mukavalta, niin rakkaudesta kun sellaiset huomionosoitukset sanotaankin lähtevän, että saarnassa sanotaan: ”tekin rakkaat epäuskoiset/armosta osattomat, joita tänne on tullut, saatte uskoa syntinne anteeksi…”
Sillä huomaa Heikki: useimmat tällaiset ”epäuskoiset” ihmiset uskovat Kristuksen olevan ainoan syyn autuuteensa ja heitä harmittaa vl-tapa tehdä tyhjäksi heidän uskonsa. Eivät he kovin usein tällaista epäuskon saarnaa halua tulla kuuntelemaan. Ja sitten on niitä, jotka eivät usko ollenkaan, heitäkin harmittaa saarnoissa ilmenevä tapa osoittaa heitä sormella: tuo tuossa on epäuskoinen. Miksi vl-juhlat tehdään kiusallisiksi heille? Vaikka nyt yleensä ketään ei mainita nimeltä, niin kaikki kuiteski juhlissa tietävät, keitä ”epäuskoisilla” tarkoitetaan.
Totta kai kuka tahansa voi töksäytellä mitä tahansa missä tahansa, mutta tuo vl-juhlissa tapahtuva käytäntö on enempikin sääntö kuin poikkeus.
Puhun asiasta siksi, kun niin usein kuulen ahdistuksia asiasta: lähteäkkö vai eikö vl-juhliin mollattavaksi…?
Pysytään kiitos asiassa. Poistin viestejä.
Tästä ongelmasta ei valitettavasti taida päästä, ei niin kauan kuin maailmassa on eri uskomuksia ja käsityksiä oman ryhmän oikeellisuudesta muihin nähden.
Omalle kohdalleni tilanteen tullessa voisin kuvitella ilmaisevani vastaukseksi huoleni vl-oppiin uskovien pelastuksesta, muistuttamalla siitä, että vain Jeesus yksin on pelastuksen ovi, ei yksikään ryhmä. Itse asiassa vanhoillislestadiolainen uskonkäsitys on niin kaukana kristinuskosta, että voidaan jo puhua selvästä heresiasta. Jos joku lähestyisi minua kehoittaen ’parannuksen tekoon’ vl-uskoon, kehottaisin tätä henkilöä tekemään parannuksen epäjumalanpalvonnastaan ja siitä, että hän on korvannut elävän Jumalan ryhmädynamiikalla.
Luulen, että siinä voisi verenpaine nousta molemmilla, mutta toisaalta, uskonasioista pitäisi aina olla valmiina puhumaan.
Kaikille tämä ei tietysti luonnistu ja ahdistus voi olla todella syvä, jos ero on vielä kipeä asia. Jankkausta ei kukaan halua loputtomiin kuulla, eikä se rakenna ketään… Asiallinen vastaus ’kiitos käsityksestäsi, itse uskon toisin’ pitäisi riittää, kun ei halua vakaumustaan perustella. Jos se ei riitä, niin rajat voi laittaa ottamalla fyysistä etäisyyttä ja yksinkertaisesti poistumalla. Ei kaikkea tarvitse sietää sukulaisuudenkaan nimissä.
Vuokko:”Sitä paitsi Heikki, käsi sydämelle nyt. Lähes jokaisissa vl-juhlissa, joihin on kutsuttu ja tullut liikkeen ulkopuolisiakin, mainitaan heidät jollakin tapaa saarnassa. Tänäkin kesänä on ollut useita sellaisia tilaisuuksia, tiedän sen, kun ihmiset ovat kertoneet. Heistä ei tunnu yhtään mukavalta, niin rakkaudesta kun sellaiset huomionosoitukset sanotaankin lähtevän, että saarnassa sanotaan: ”tekin rakkaat epäuskoiset/armosta osattomat, joita tänne on tullut, saatte uskoa syntinne anteeksi…””
Entä omat kokemuksesi tältä kesältä?
Varmaan noita tilanteita on ja hyvä niissä on tarkoitus. Sitäpaitsi käytetään sellaisiakin sanamuotoja, että ”jos joku kuulija tuntee itsensä armosta osattomaksi, hän voi …”.
Vastaavasti minä olen ollut tilaisuuksissa, joissa miltei painostetaan alkoholin käyttöön ja kaikenlaisiin kilistelyrituaaleihin. Niissä sitten joutuu miettimään selviämisstrategioita. Saattaa tulla mieleen ennen tilaisuutta, että viitsinköhän mennä, kun …
Tosin tuntuu, että nykyään aletaan jo paremmin osata näitä tahdikkuuskuvioita. Kovasti kunnioitan parin työkaverini elettä, kun tietäen suhteeni alkoholiin, ovat ohimennen, oma-altoteisesti ja muina miehinä auttaneet minua saamaan jotakin minulle sopivampaa.
Onhan niitä muitakin mahdollisia törmäystilanteita. Eräs muslimiopiskelija ei voinut vakaumuksensa vuoksi kätellä naispuolista rehtoria, kun valmistuessaan haki todistuksensa auditorion edestä. Asia oli varmaan sovittu etukäteen ja näytti sujuvan niin, että mahtoikohan monikaan huomata. Ei siinäkään fiksu rehtori ruvennut toivottomaan tasa-arvotaisteluun vaan hoiti asian tekemättä numeroa katsomusten ristiriidoista.
Minusta kannattaa näitä kanssakäymisen taitoja ja sovinnollisia asenteita harjoitella eikä joka kiusaantumisesta tehdä numeroa mediassa. Ollaan puolin ja toisin ihmisiksi eikä olla innokkaita provosoitumaan.
Onko suomessa vonut suojautua ”hengellisestä väkivallasta” kun se alkaa jo vauvasta ja jatkuu pienestä pitäen opettamalla ja TOTUTTAMALLA voimattomaan evankeliumiin???
Kun sitten huudetaan todellisessa hädässä Jumalan puoleen ei todella nöyrrytä parannukseen vaan käännytään takaisn tähän väärään voimattomaan evankeliumiin eikä näin Jeesus paranna eli vapauta synnin orjuudesta. Jatketaan pimeydessä vaeltamista eikä päästä valoon. Kuvitellaan oman ”uskon” olevan oikeaa vaikka samalta perustalta tulee täysin vastakkaisia ”uskovia” jotka ovat valmiita repimään toisiaan????
Heikiltä:
”Joillakin voi olla niin herkkä omatunto, että se alkaa soimata, jos ei nuhtele jossakin tilanteessa. Tarkoituskin näissä on nuhteluissa on hyvä, vaikka toteutus voi olla töksäyttelevää.”
Tämä ilmiö johtunee siitä, että vl-liikkeessä on peloteltu ihmisiä siitä, että jos ei nuhtele syntiä tekevää, on osallinen hänen synneistään ja voi johtaa vaikkapa kadotukseen hänenkin kohdallaan. Asia perustuu Raamattuun.
3. Moos. 19:17 ”Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään.”
Tuo raamatunkohta kuuluu tekstiin, jossa Jumala antaa Moosekselle pyhyyttä ja oikeutta koskevia säännöksiä ja jos joku ei niitä noudata, häntä tulee nuhdella. Säännöt liittyvät paljolti syömiseen, mutta myös kymmenen käskyn kohtia siellä näkyy olevan, liekkö kaikki. Ja parran reunaa ei esimerkiksi saa turmella leikkaamalla
Mutta yhtä kaikki, ymmärrän, että jos vaikka näet jonkun varastavan ja annat asian olla sinällään, olet jollakin tapaa osallinen tapahtumaan. Sinun kuuluu nuhdella varastamisesta ja neuvoa häntä palauttamaan hänen varastamansa tavara.
Vl-liikkeessä tämä raamatunkohta on laajennettu tarkoittamaan myös liikkeen omia sääntöjä, ei pelkästään kymmentä käskyä. Myös sitä, jos ei ole vl-uskovainen. Puhutellaan siksi, että varmistetaan oma taivaspaikka, niinkö Heikki?
Jos herkän omantunnon omaava nuhtelee siksi, että se on pakko jotta itse pääsee taivaaseen, hän on silloin lain eikä armon alla. Tämmöinen ihminen katsoo alati itseään, tutkiii onko hänen ajatuksensa ja tekemisensä varmasti oikeita ja lähtee suorittamaan uskoa. Se ajaa omavanhurskauteen ja uskosta lähtee ilo tai se on vähintäänkin synninpäästökortin varassa, eli ripittäytymisen jälkeen on vähän aikaa hyvä olo.
Eli herkän omantunnon omaavaa kannattaa kehottaa nostamaan katse uskon alkajaan ja päättäjään, pois omasta itsestä, mistä ei löydy mitään autuuttavaa.
Kiitoksia Eijalle, Karille, Sonjalle ja Lealle neuvoista/kommenteista, niissä on asiaa.
Arin kommentti ei mulle oikein avautunut, mutta kiitos siitäkin, varmaan joku muu ymmärtää sen.
Muiden kanssa taidan ollakkin kommentoinu, mutta kiitos myös heille
Heikiltä:
”Minusta kannattaa näitä kanssakäymisen taitoja ja sovinnollisia asenteita harjoitella eikä joka kiusaantumisesta tehdä numeroa mediassa. Ollaan puolin ja toisin ihmisiksi eikä olla innokkaita provosoitumaan.”
Heikki. Kun ei-vl menee vl-tilaisuuksiin, hän menee sinne usein pelko sydämessä, mitä taas tällä kertaa on tulossa. Hän ei mene sinne epäsovinnaisella asenteella, vaan aralla ja usein altavastaajan mielellä. Hän ei ole tilaisuudessa samassa asemassa kuin vl-ihmiset.
Hän voi olla sellainen, joka ei ole koskaan ollutkaan vl. Usein tällaista ihmistä kohdellaan tosi hyvin ja hän saa osakseen pelkkää lämpöä ja rakkautta. Vain juhlapuheessa hänet saatetaan mainita ”armosta osattomana”, mutta hän ei välttämättä tajua sen edes tarkoittavan häntä itseään, jos hän on vaikka ”kirkkouskovainen”. He eivät välttämättä kaikki nimittäin tiedä vl-liikkeen muut ulossulkevaa seurakuntaoppia. Eli hän ei ”osaa” ottaa itseensä tällaisesta parannuskehotuksesta.
Mutta asia on ihan toisenlainen liikkeestä lähteneen kanssa, hän saa osakseen erilaista kohelua kuin em. ihminen. Joku on saanut istua ihan yksinään pöydässä, kun muut ovat tungeksineet samoihin pöytiin. Aika moni saa kokea useita puhutteluita ja parannuskehotuksia ja sitten vielä saarnassa julkista ”mollausta”. Myös ihmisten kehonkieli ja kohtaamisen väistelyt ovat tuttua juttua liikkeestä lähteneille. Nämä ovat molemminpuolin tosi vaikeita juttuja.
En ihmettele, että moni liikkeestä lähtenyt ei yksinkertaisesti halua noihin juhliin, niin tärkeäksi kuin omalta kohdaltaan ne kokisikin.
Vielä pieni lopputarina hautajaisista.
Istuimme, me uskottomat serkukset, tätini el 96v hautajaisissa. El serkkuni, tätini jälkeläiset, istuivat toisaalla. Tilaisuudessa kolme pitkää puhetta, joista yhdessä saarnaaja sanoo: On hienoa, että tämän perheen palaaminen Sveitsiin 1918 peruuntui niin, että edes yksi, eli rakkaan vainajamme perhe pelastuu.