Mitä voi tehdä tilanteessa, jossa häiritsevän usein joutuu hengellisen väkivallan kohteeksi? -kyseli minulta tänään henkilö, joka on puolisonsa kanssa aikoinaan erotettu vl-liikkeestä.
Erottaminen on tapahtunut sellaisista syistä, joista tänä päivänä ei kulmakarvaa kohotettaisi edes millin vertaa, saati että mitään puhuttelua edes tulisi. Oikeastaan erottamiselle ei ole osattu mitään selkeää syytä edes osoittaa. Noh: katkera. Se aina silloin, kun mitään muuta ei keksitä 🙁
Homma jatkui useissa sukujuhlissa julkisilla nöyryytyksillä: parannuskehotuksilla nimeltä mainiten.
Ja edelleen puhuttelut ja parannuskehotukset jatkuvat. Siis ihan tänä päivänä vielä.
– Sinulla on parannus vielä tekemättä.
– Mutta kun minähän uskon Jeesuksen kuolleen minunkin puolestani.
– Olet eksynyt maailman hengellisyyksiin (aktiivinen kirkon jäsen).
– Olet nyt rakentamassa vuodettasi helvettiin.
Oikeasti. Tosi ahdistavaa. Eikö Rauhanyhdistyksillä voitaisi pitää alustuksia aiheesta hengellinen väkivalta? Tiedän useita tapauksia, joissa kiusanteko on jatkunut hamasta hoitokokouksista ihan näihin päiviin asti, eikä loppua näytä tulevan milloinkaan. Ja kiusaajina vielä puhujat.
Haloo, kun hoitokokoukset ja niissä tapahtuneet erottamiset on jo SRK:n taholtakin tuomittu väärinkäytöksiksi, niin miksi ihmeessä sieltä juontuva kiusanteko saa aina vaan jatkua?
Tietty voihan kiusaajien hampaissa kärsivät uhrit läimästä puhelimen kiinni tai marssia ikävistä tilanteista pois, mutta eikö hommaa voitais hoitaa jotenkin muutenkin? Vai halutaanko erotetut/liikkeestä lähteneet ihan aidon oikeasti pitää jatkuvassa löyhässä hirressä, seinää vasten ja altavastaajana? Kuka tämmöisestä hommasta ihan mitään hyötyy? Varmaan kiusaaja nauttii sadistisessa mielessään 🙁
Voiko esimerkiksi piispaan olla yhteydessä tällaisen asian kanssa? Voiko piispa ottaa puolestaan puhutteluun vl-puhujia? Vai voiko asialle yhtään mitään? Pitääkö kiltisti vain alistua sille tosiasialle, että kun kerran olet joskus kuulunut vl-liikkeeseen, saat loppuikäsi kärsiä siitä?
Jorma Ojala, kaipaat opillista keskustelua, no vastaappakysymykseen kun sanot: ”Herätyskristillisyydellä on vaikeat ajat edessään. Sitä ei siedetä siksi, että se panee ihmisen tutkimaan itseään.”
Miten sitten tullaan siihen pelastavaan uskoon, mitä siihen opillisesti kuuluu?? Onko ihminen ennen tätä ”tutkistelua” Jumalan lapsivai ei??
Mielenkiinnolla odotan ”opillista keskustelua”.
Kun aamulla heräsin sain ajatuksen, että keskustelua tällä palstalla ei voi syntyä, kun merkittäviä kokemuksia on vain nykyisillä, entisillä ja pois potkituilla vl-uskovilla. Muiden sanomisilla ei oikeasti ole arvoa.
Yhden asian raamatusta haluaisin nostaa esille, kun luulen sen merkkaavan jotain.
Joh 4: 20. Meidän isämme ovat tällä vuorella kumartaneet ja rukoilleet, ja te sanotte: Jerusalemissa on se sia, jossa pitää rukoiltaman.
Jeesuksen mukaan ei yksi paikka ole otollisempi toista, vain asenne on ratkaiseva.
Kommentti s-postini kautta:
”Kyllä tuollainen vl:ien suhtautuminen entisiin vl:iin on enemmän sääntö kuin poikkeus. Olen niin monet kerrat kuullut vl-juhlissa, kuinka olen uskoton, epäuskoinen jne. Viimeksi puolisoni äidin hautajaisissa, joissa oli ns. epäuskoinen pappi toimitusta suorittamassa, kävi muistotilaisuudessa paikallisen ry:n puh.johtaja pitämässä puheen ja jankkasi loputtomasti, ”kuinka täälläkin pitäisi tehdä monen uskottoman parannus, että kerran pääsisi näkemään rakkaan vainajan. Kuinka vainaja iloitsisi, jos epäuskoiset omaiset tekisivät parannuksen.” Ja jokainen tiesi, ketkä olivat niitä epäuskoisia, uskottomia ja mitä lie!!!
Kyllä kävi mielessä ja puhuimmekin jälkeenpäin millä oikeudella he tulevat toisten juhlia pilaamaan?”
Tämän blogin aiheena on nyt hyvät immeiset ihan käytännön kohtaamistilanteet vl-ihmisten ja liikkeestä lähteneiden välillä ja käymme keskustelua siitä. Joku toinen kerta opillisista.
Kerron yhden kokemuksen, vaikka sillä ei blokiin nähden arvoa olekkaan.
Osallistuin erääseen tilaisuuteen. Koska olen ulkomuodoltani poikkeava, niin sain kolmenlaista kohtelua tervehdystilanteessa.
1. Moni tervehti: Jumalan terve!
2. Muutama sanoi reippaasti: Päivää!
3. Muutama ojensi kätensä ja odotti m itä minä sanon ja vastasi samoin.
Tiedättekö? Minä olin ihan rauhallinen ehkä vähän huvittunut eikä rassannut yhtään. Tämä edellyttää sen, että on Herran edessä käynyt asiat läpi ja saanut rauhan sisimpäänsä ja siten myös ympäristönsä kanssa.
Vanhoillisten ongelmaksi ymmärrän sen, ettei asioita ole kyetty käsittelemään siten, että kanteet puolin ja toisin olisi anteeksiannettu yksipuolisesti. Nimittäin sellaista velkaa ei tarvitse velkoa, joka on annettu anteeksi. Jatkakaa punnerrusta, kyllä Herra auttaa, jos olette vilpittömiä.
Tiijäkkö Lauri, ei mullekkaan ole väliksi se, miten mua tervehditään. Se on ihan se ja sama. Tai ei oikeesta ihan, sillä en tervehdi itse mielelläni Jumalan terveellä, koska se tervehdys merkitsee minulle oman kokemusmaailmani kautta hengellistä väkivaltaa. Varsinkin hoitokokouksissa, yhtäkkiä jotakin ei saanut tervehtiä silleesti, koska hän ei ymmärtänyt tehdä henkiparannusta. Ko. tervetiimiskulttuurilla on aiheutettu hirvittävästi pahoinvointia vl-liikkeessä. Hyi olkoon!
Mutta silti ymmärrän niitä, joita tuo tervehtimiskäytäntö loukkaa. Sehän on tarkoitettu erotteluksi, lamapiden erotteluksi vuohista. Ja kun asialla ei ole todellisuuden ja Raamatun kanssa mitään tekemistä, monia kristittyjä käytäntö loukkaa. Ja onhan se -hyvänen aika- huonoa käytöstäkin tervehtiä ihmisiä eri tavalla.
Mietippä Lauri sellainen tilanne eteesi, että jotakin oppilasta kiusataan koulussa. Ajatteletko, että kiusatun pitää vaan selvittää asiat itselleen vilpittömällä mielellä ja pystyä sen jälkeen seisomaan kiusaajiensa edessä selkä suorana? Onko koko juttu tässä? Kiusaamiseen ei tarvitse puuttua, kiusatun pitää vain itse vahvistua?
Tarpeeksi vahvaa ihmistä ei edes kiusata tai jos joku yrittää, saa samalla mitalla takaisin tai asialla ei ole mitään vaikutusta. Kaikki eivät ole kuitenkaan vahvoja ja kiusaamistilanteet voivat olla kenelle tahansa tosi pahoja, niin silloin kyllä ympäristön pitää puuttua asiaan.
Pystytkö Lauri aidosti menemään toisen ihmisen asemaan hänen ongelmatilanteessaan? Minusta kun vaikuttaa, ettet pysty.
Isäni ei pelännyt edes karhua ja minä vapisen jo vähän kookkaamman koiran edessä.
Tiijjäkkö ite! Minä olen kasvanut pienellä kylällä, jossa oli muutama esikoinen ja minä olin perheestä, joka oli vähän senkin reunalla. Minua on kiusattu koulussa tai ainakin nimitelty hihkuriksi, kyllä tiedän asioista paljon enemmän mitä ikinä pystyt uskomaan. Olin lapsena yksinäinen, kun en saanut ystäviä taustani takia ja yksi ystävä minulla oli, joka nuorena poikana jäi junan alle ja kuoli verenvuotoon, kun molemmat jalat menivät irtipoikki.. Joten emme kai ole päteviä arvoosytelemaan toisiamme.
Tehtiinkö sinulle Lauri siis oikein, kun jätettiin yksin ja pilkattiin? Vai olisitko toivonut, että asiaan puututtaisiin/olisi puututtu? Vuokko kyselee keinoja kiusaamisen vähentämiseen, eikä julistanut kilpailua siitä, kenellä on ollut kurjinta. Suomalaiseen hengelliseen genreen tuntuu kuuluvan sekin, että se, jolla on ollut kurjinta, on lähtökohtaisesti siten myös eniten oikeassa?
Tanni!
Tiesitkö, että minä vahvistuin silloin juuri näitä tilanteita varten, kun minua mitätöidään. Minä opin ymmärtämään hiljalleen 50-60 vuoden aikana, että ihmisten mielipiteet eivät ratkaise minun rauhaani, vaan Rauhanruhtinas itse. Olen oppinut, ettei silloinkaan, kun jää yksin, kannata luopua oikeksi kokemastaan asiasta.
Onnellista, jos sinun on käynyt noin. Entä ne(me), jotka emme ole tarpeeksi vahvoja?