Erilaiset remonttiohjelmat ovat varsin yleisiä televisiossa. Onhan niistä hyötyäkin. Voi ajantasaistaa tietonsa korjausmateriaaleista ja tekniikoista. Vaikka ei itse osaisikaan, oppii ainakin, mitä voisi ammattilaisilta kysyä.
Mielessäni on kahdenlaisia remontoijia: Toiset korjaavat ulkonäköä, toisille taas koko paketti on rakenteita ja kosteussuojauksia myöten tärkeä. Kun luterilaisessa kirkossamme muistetaan reformaatiota, sillä tarkoitetaan teologian tohtori Martti Lutherin reformaatio- eli ”uskonuudistusohjelmaa” noin puolen vuosituhannen takaa.
Martti Lutherille kirkon ”remontti” tarkoitti vanhoihin perusasioihin palaamista. Se merkitsi Raamatun ja siihen perustuvan vanhan kirkon opetuksen esille nostamista. Kaikki muu vuosisatojen mukanaan tuoma koristelu ja kultaus piti siirtää sivuun, jotta kirkas uskon evankeliumi näkyisi taas. Terve perusta oli Lutherille tärkeämpi kuin se, miltä ulkokuori näytti. Uskon ytimessä on Jumalan armo, jonka ihminen saa osakseen uskoessaan Jeesukseen Kristukseen Vapahtajana.
Luther oli aidosti asiansa takana – ei niinkään jotakin vastaan, vaan uskon puolesta. Tosin silloisia katolisen kirkon väärinkäytöksiä vastustaessaan hän joutui kannattajineen roomalaiskatolisen kirkon ulkopuolelle. Nyt, viisi vuosisataa myöhemmin katolisetkin teologit yleensä myöntävät, että kritiikki oli tuolloin aiheellista ja että se on joiltakin osin otettu myös katolisen kirkon uudistuksessa huomioon.
Luther sai remontti-ideansa Raamatun äärellä. Hänen reformatorinen löytönsä oli: ”– Uskosta vanhurskas saa elää.” (Room. 1:17) Kysymys oli siitä, että Jeesukseen Kristukseen uskoen Jumalan armoa kaipaava ihminen löytää sydämen rauhan. Tämä raamatunkohta ei Lutherilla eikä apostoli Paavalillakaan rajoittunut vain yksilöön, vaan liittyi heillä kuten alunperin profeetta Habakukillakin myös yhteisöjen uudistumiseen ja selviytymiseen. Meidän Jumalamme on myös yhteisöjen ja kansojen Jumala.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Å
Saksan katoliset piispat totesivat maanantaina, että kirkon opetukset seksuaalisuudesta ovat vieraita tai epärealistisia monille maan katolilaisista.
Oikeasti, oliko tämä jollekulle yllätys?
Ristiriitatilanne lienee oleman Suomessakin. Kirkko sanoo Raamatun olevan Jumalan Sanaa, jossa katekismuksen mukaan ”Jumala puhuu ihmisille.” Sehän taas tuomitsee ja kieltää avioliiton ulkopuoliset ja esiaviolliset suhteet samoin kuin samaa sukupuolta olevien välisetkin. Kirkko taas suhtautuu niihin nykyisin melko hyväksyvään tapaan, tai ainakin sen monet papit tekevät niin.
Ei todellakaan ole yllätys. Onhan tämä ollut nähtävi jo kymmenien vuosiien ajan jos on vähänkään seurannut tilastoja perhekoon pienenemisestä katolisissa maissa. Joku konsu sanoo tähän tietysti, että voi voi kun luopumus on suurta. Mutta minä ainakin olen tähän tulokseen tyytyväinen, koska ihmiset ovat vapautuneet ottamaan elämänsä omaan hallintaansa, sikäli kun se omassa hallinnassa ylipäätään on. Tämä vapautuminen on varmasti lisännyt perheiden ja ihmisten hyvinvointia. Vielä kun katolinen kirkko pystyisi luopumaan papistoaan sitovista selibaattisäännöksistä, se olisi erinomaisen hyvä asia.
Italia on syntyvyydessä OECD:n 2011 listauksessa sijalla 227(Saksa listan viimeisenä 236.), joten veikkaisin, ettei sielläkään kovin vakavasti oteta Paavin ehkäisykieltoa. En tosin usko, että esiaviollinen seksikään kovin monen mieltä painaa. Espanjakin on hyvästi Suomen alapuolella sijalla 208. Kuulemani mukaan näissä maissa ei seksistä olisi kukaan luopumassa.
Ehkä ne raskaat kultahatut estää näkemästä ja kuulemasta tuota kansan mielipidettä.
Pentti
Kiitos selkeästä tekstistäsi, joka hyvin kuvaa reformaattorimme keskeisiä pyrkimyksiä
Kiitos Matias lukijapalautteesta ja kollegiaalisesta arviosta.
Eivätkö naiset vieläkään saa osallistua uudistukseen?
Edellinen kirjoitukseni oli ihan asiallinen, eikä omaa keksintoäni, tai ilkivaltaa.
Luin vasta kustannus Oy Vasaran sivuilta, piispa Gustaf Johanssonin mielipiteitä, joissa hän on samaa mieltä kuin Luther tuomioista, joita Luther juutalaisille julistaa Hän pitää niitä oikeudenmukaisina ja toteuttamisen arvoisina.
Jos kysyn, että hyväksyttekö te Lutherin näin kokonaisuutena vai osittain, niin siihen vastauksena on poisto. Ja jos ne Lutherin tuomiot eivät ole natsi-ideologiaa niin mitä ne sitten ovat. Kuka kehtaa sanoa niitä uskonpuhdistukseksi.
Jos ei ole lukenut Lutherin juutalaisvastaisia kirjoituksia niin kannattaa googlata, sieltä niitä löytyy. Julkaistu aikoinaan oikein kirjoja aiheesta ja sitten tapahtui se, mitä tapahtui.
Keksitty kaikenlaisia pahantahtoisia valheita ja lietsottu näin kansakuntien vihaa, joka yltyi raivoksi ja tuhoamisvimmaksi, vielä satojen vuosien jälkeen.
Ja sitäkin sanottu, ei suinkaan omaksi teoksi, vaan Jumalan teoksi ja heidän omaksi syyksi, kun eivät ottaneet messiasta vastaan. Oli erilainen käsitys messiaasta, kuin Lutherilla.
Kyllä Luther oli aidosti niitä vastaan, jotka eivät olleet samaa mieltä hänen kanssaan.
Tämän samaisen piispa Johanssonin mielestä. ” Naisasialiike oli kapina Jumalan maailmanjärjestystä vastaan, ja aiheuttaisi yhteiskunnalle ja naisille turmion. ”
Vieläkö tämä ajatus on voimissaan, tai se, että kaikki jumalankieltäjät pitäisi tappaa, kuten hän oli sanonut.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Johansson
Tuo kaamea Johansson oli arkkikonservatiivien standardimalli. Vaihtoi Kuopissa kadun toiselle puolen kun vastaan tuli Minna Canth, upeaakin upeampi nainen, joka parilla näytelmällä paransi maailma ja etenkin naisen asemaa enemmän kuin
Johansson koko elämäntyöllään
Reformaatio voitaisiin oikeastaan korvata sanalla restauraatio. Kysehän ei ollut varsinaisesti uudistuksesta, vaan paluusta vanhaan, alkuperäiseksi uskottuun ja yksinkertaisempaan kristinuskoon vapautumalla vuosisatojen aikana kertyneistä uudistuksista, joiden Luther ja kumppanit katsoivat vääristäneen ja hämärtäneen alkuperäistä kristinuskoa. On aiheellista kysyä onko meidänkin ajassamme sellaisia paineita, jotka voivat vääristää ja hämärtää aitoa kristinuskoa.
Olen paljon pohtinut ja lukenut luterilaisten uskonpuhdistajien tekstejä, uskonopillisia lausumia, ja teologisia linjauksia 1500 luvulta alkaen. Lutherin yksi merkittävä saavutus oli, että hän toi Raamatun tavallisen ihmisen käyttöön. Raamattua tuli ja sai lukea kansan omalla kielellä. Tämä oli ehdottoman hyvä asia.
Vai onko käyntyt niin, että vaikkapa viidestä keskeisestä kohdasta käytössä on 2 ja sitten ihmetellään miksi asiat sujuu niin kankeasti. Olisikohan jotkin uudistukset työntäneet sivuun ne kolme.
Älkää nyt vaan minulta kysykö mitkä ?
Tarkoituseni on kysellä sitä julistammeko täydellistä evankeliumia.
Evankeliumi on dynaaminen voima, mutta missä näemme sen voiman ilmenemisen ja mitä se voisi olla?
Usko uudistuu kun ymmärretään Jeesuksen sanoman isä merlitys.
Yrjö Sahama kirjoittaa; ” Reformaatio voitaisiin oikeastaan korvata sanalla restauraatio. Kysehän ei ollut varsinaisesti uudistuksesta, vaan paluusta vanhaan, alkuperäiseksi uskottuun ja yksinkertaisempaan kristinuskoon vapautumalla vuosisatojen aikana kertyneistä uudistuksista, joiden Luther ja kumppanit katsoivat vääristäneen ja hämärtäneen alkuperäistä kristinuskoa.”
Tämä on ilmeisesti jokin väärinymmärrys. Luther muutti kirkon traditiota merkittävästi, hän ei suinkaan palannut alkuperäiseen, hän hylkäsi vanhan kirkon tradition ja muodosti uuden traditiomallin. Vanhurskauttaminen muutettiin, ihmisen antropologia sanoitettiin Augustinuksen perisyntiopilla, tahdosta tuli sidottu, Jumala kuvasta monergistinen, ikonit hylättiin, luostarit torjuttiin, sakramenttien lukumäärä pienennettiin, ekumeeniset kanonit hylättiin ( 3 sitoudutaan), patriarkaalinen hierarkia koki inflaation, Marian asema poistetiin, esirukoukset kavennettiin, Raamatun ja traditio korvattiin muotoperiaatteella. Ei voida puhua alkuperäiseen palaamisesta, vaan sen hylkäämisestä. Alkuperäistä kristillisyyttä ei voi tunnistaa uskonpuhdistuksen perinnöstä käsin.
Voimme ajatella vilpittömästi, että uskonpuhdistajien aikomus oli hyvä, mutta siitä tuli katastrofi.
Sami tuntuu arvioivan luterilaisuutta ortodoksisen kirkon tradition pohjalta. Meidän itseymmärryksemme mukaan ei pyritty niinkään vanhan kirkon, so. 700-luvun kristillisyyteen, vaan apostolisen ajan tai esikonstantinolaisen ajan kylläkin paljolti ihannoituun ja kuvitteelliseen alkutilaan, joskin tietyt läntisen tradition vanhimmat piirteet järjestyksen säilymisen vuoksi hyväksyttiin.
Yrjö, jos esität väitteen, että luterilaisuus pyrki palaamaan alkuperäiseen, et kuitenkaan kerro mitä tämä alkuperäisyys tarkoittaa. Jos se tarkoittaa kaikkea sitä mitä luterilaisuus edusti ja muotoili 1500 luvulta lähtien, niin se ei ole alkuperäisyyttä. En tiedä mitä tarkoitat 700 luvulla, kirkollinen elämä oli jo silloin aika hyvin muotoutunut, opinkehityksen, Raamatun kaanonin ja monien formuloiden osalta. Mikä on kuvitteellinen alkutila, tai läntisen traditio. Kirkon traditio on pitkälti hyvin yhtenäinen, koska oli kysymys katolisesta uskosta. Idän ja lännen traditio kehitys voidaan kiteyttää, isoon jakakoon 1054 jolloin idän ja lännen tiet erkanevat lopullisesti.
On huvittavaa seurata miten Samin tekstissä toistuu sama kaava. Hän torjuu jyrkin sanoin kirkkomme opin, mutta kun kysyy perusteluja, niitä niitä ei ole näkynyt.
Pekka Veli mitä perusteluita olet kysynyt tai esittänyt???
Sami on oikeassa tuossa, ettei Luterilainen kirkko palannut alkuun kaikessa.
Yrjö Sahma kirjoitti hienosti: ” ei pyritty niinkään vanhan kirkon, so. 700-luvun kristillisyyteen, vaan apostolisen ajan tai esikonstantinolaisen ajan kylläkin paljolti ihannoituun ja kuvitteelliseen alkutilaan”.
Vanurskauden opettamisessa sen sijaan palattiin alkulähteelle. Nyt tälle lähteelle palaaminen on se raemontti, jota kirkko kaipaa.
Ilman vanhurskauden henkilökohtaista kokemusta, kirkkokansa väkisin jää uskon elämän yrittämisen asteelle.
Eivät he löydä luvattua iloa,rauhaa ja voimaa siitä lupauksesta että: ”vanhurskas on elävä uskosta.”
Uskokin on heille silloin omien ponnistelujen tulosta, eikä lahjaa. Liikkeelle lähdetään levosta käsin. Lepo Herrassa on meidän väkevyytemme.
Kirkon opin ymmärtämisessä on ehdottomasti ymmärrettävä sen lähtökohta, Raamatun rakentajien ajattelutapa. Tästä on lukuisia tiedemiesten uskottavia toteamuksia.
Katolisessa kirkossa ei Lutherin aikaan ja aiemminkaan ymmärtääkseni luettu Paavalin kirjeitä, vaan ainoastaan evankeliumeja. Siis ainakin Paavalin kirjeet oli laiminlyöty. Näin olen dos. Timo Eskolan luennoista oppinut.
Luther kirkasti Paavalin teologian.
Luterilainen vanhurskauttamisoppi kansanhurskaudessa näyttää kovin yksinkertaiselta. Sen pelkistetty muoto korostuu lauseissa yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Nämä sotahuudon kaltaiset iskulauseet eivät kuitenkaan avaudu helposti. Mitä näillä oikeastaan tarkoitetaan. Alla lainaus ( lähde viite lopussa)
Ryökäs 2005, 165. Vanhurskauttamisopin taustalla on Martti Lutherin havainto, ettei uskon sisällössä
ollut kyse pelkästä tiedosta, vaan usko oli elämää kantava voima. Vanhurskaus perustui ainoastaan
Jumalan vaikutukseen ja tekoon, ei ihmiseen tai ihmisen toimintaan. Vanhurskaus oli ”vierasta
vanhurskautta”, joka annetaan ihmiselle hänen ulkopuoleltaan. Pelastus oli siten ”yksin uskosta, yksin
armosta, yksin Kristuksen tähden” ja vanhurskauttamisessa on kyse syntien anteeksiantamisesta ja
osallisuudesta pelastuksessa. Lutherille tärkeää oli Room. 1:17:n lause, joka osoitti, ettei ihmisen
tarvitse pelastua omien tekojensa ja ponnistelujensa varassa, vaan pelastuminen on yksin Jumalan
käsissä. Luterilaisuudessa vastustetaan siksi omavanhurskautta ja tekojen vanhurskautta. Reformaatioajan teologien itseymmärrykseen kuului ajatus, että vanhurskauttamisopin oikean ymmärtämisen kanssa kirkko seisoo tai kaatuu. Ryökäs 2005, 154, 165-166.
22 Vainio 2004, 19-29. Olli-Pekka Vainio jakaa vanhurskauttamisopin kehitystä käsittelevät tutkimukset kolmeen tulkintatraditioon, harmonisoivaan, erottavaan ja progressiiviseen. Harmonisessa tulkintatraditiossa korostetaan luterilaisen uskonpuhdistuksen yhtenäisyyttä ja tyypillistä tälle ryhmälle on forenssisen tulkinnan korostaminen Lutherin ja myöhemmän luterilaisuuden kohdalla. Tulkintatraditiossa etsitään yhteisiä korostuksia erilaisista systeemeistä. Erottava tulkintraditio on harmonisoivalle vastakkainen ja pyrkii osoittamaan, että Lutherin jälkeinen luterilaisuus poikkesi Lutherista jo Melanchtonista alkaen. Tulkintatradition mukaan Kristus-yhteyttä korostanut vanhurskauttamisoppi jäi Melanchtonin alulle paneman forenssisen tulkintalinjan alle. Tähän traditioon Vainio laskee mukaan suomalaisia Luther-tutkijoita, kuten Lauri Haikolan ja Tuomo Mannermaan. Unio-aspekti on tulkittu tässä traditiossa olennaiseksi osaksi Lutherin vanhurskauttamisoppia.
Erottavan tradition piirissä syntynyt tutkimus on synnyttänyt epäluuloa sen ekumeenisten intressiensä takia. Sen on katsottuvaarantavan luterilaisen vanhurskauttamisopin puhtauden. Toisaalta epäluottamusta on aiheuttanut erilainen filosofinen viitekehys. Uudempi tutkimus on osoittanut, että vanhurskauttamisopin kehitys on monimutkaisempi kuin mitä on ajateltu. Vainio nimittää tätä progressiiviseksi tulkintatraditioksi. Sen avulla voidaan luoda yksityiskohtaisempia kuvauksia vanhurskauttamisopin kehityksen eri vaiheista ja kehitykseen johtaneista syistä. Tulkintatradition tutkimuksessa on havaittu, että unio-teema toimii vanhurskauttamisen aspektien avaajana myös Lutheria seuranneilla teologeilla. Tällöin harmonisoivan tutkimuksen vanhurskauttamisopin tulkinta yksistään forenssisena käy riittämättämäksi.
Vainio 2004, 19-29. ( https://erepo.uef.fi/handle/123456789/8435)
Luterilainen vanhurskausoppia, ei löydy patristisista ja yhtenäisen kirkon lähteistä, vanhurskauttaminen on aivan toisen tyyppinen mallitus kuin luterilainen vanhurskauttamistulkinta alkaen 1500 luvulta. Lutherin yksi merkittävimmistä virheistä mielestäni oli se, että hän erotti vanhurskauden ja lain merkityksen erilleen toisistaan. Yhtenäisessä kirkon teologiassa näin ei tehty. Vanhurskaudesta tuli luterilaisuudessa puhtaasti objektiivinen tapahtuma, laki edusti vastavoimaa, myös kristityn elämässä, puhuttaessa vanhurskaudesta.