Kun sain ensimmäisen nettiominaisuudella varustetun puhelimen, en käyttänyt tuota mahdollisuutta kertaakaan. En ikinä edes testannut miten se olisi käytännössä toiminut ja millä tavoin operaattorini olisi siitä laskuttanut. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut ajatus nettisurffailusta puhelimella. Sitä varten oli toisenlaiset välineet.
Ensimmäisen ihan oikean älypuhelimen suostuin ostamaan vasta, kun muutin työn perässä pääkaupunkiseudulle ja tajusin, että tarvitsen joko autooni navigaattorin tai vaihtoehtoisesti puhelimen, jonka avulla on mahdollista navigoida päivän mittaan tapahtuvia työajoja. Edellisessä työpaikassa, vähän pienemmällä paikkakunnalla, olin hoitanut nekin vielä tulostamalla reittiohjeet netistä. Minä en tarvitse älypuhelinta! –ajattelin.
Ja sitten minulla yhtäkkiä oli puhelin, jonka avulla opettelin reitin kotoa työpaikalle ja navigoin työpäivän aikana ainakin suunnilleen sujuvasti työtehtävästä toiseen, papin työpäivä kun harvoin sisälsi vain yhdessä paikassa vietettyjä työtunteja. Ja miten helppoa se olikin, kun kaikki tarvittava opastus oli koko ajan automaattisesti mukana matkassa. Ei enää etukäteen tulostettuja ja jo kohta hävinneitä reittikarttoja tai vaaraa väärälle kaistalle ajamisesta, kun ratin edessä oli kasa A4-tulosteita ja silmät niissä kiinni, sillä eihän papereista löytyviä karttoja voinut sormia loitontamalla suurentaa.
Kaikesta tästä on yllättävän vähän aikaa, puhutaan muutamasta vuodesta. Mutta näiden vuosien aikana on tapahtunut paljon. Kännykkäteknologiakehitys on mennyt hurjasti eteenpäin ja viimeistään sen myötä luulisin, että lähes kaikki ovat kuulleet sanan sosiaalinen media. Alle kouluikäiset lapset omistavat jo älypuhelimen, vaikka usein kotona on käytössä lisäksi vielä tabletti/tabletteja ja kannettava tietokone, yksi tai jopa jokaisella perheenjäsenellä oma.
Tampereen yliopiston teettämän lasten ja nuorten (5-, 8-, 11- ja 14-vuotiaat) mediaympäristön muutosta koskevan pitkittäistutkimuksen mukaan internetistä on tullut tärkeä sosiaalisen verkostoitumisen väline 14 -vuotiaille ja kännyköillä on merkittävä rooli lasten ja nuorten keskinäisessä kommunikaatiossa.
(http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/65438/naamatusten_verkossa_2011.pdf)
Tutkimusta tukee vuonna 2013 valmistunut nuorten (7–29 v.) vapaa-aikatutkimus, jonka mukaan netti on paikka, jossa murrosikäiset ja sitä vanhemmat nuoret tapaavat yleisimmin toisiaan, kun puhutaan päivittäin tapahtuvista vapaa-ajan tapaamisista.
(http://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2014/05/Nuoria_liikkeell%C3%A4_verkko.pdf)
On tultu kauas niistä ajoista, kun facebook ja irc-galleria olivat käytännössä ainoat ison joukon löytämät sosiaalisen median palvelut, eikä niissäkään voinut aluksi kovin useasti vierailla käyntijälkeä jättämässä. Jokuhan olisi saattanut luulla, ettei ole muuta elämää lainkaan!
Mutta elämä on vähitellen siirtynyt muuallekin kuin omin jaloin käveltävälle maankamaralle. Nuoret eivät enää ”mene nettiin”, he ”ovat netissä”. Virtuaalimaailman ja todellisen maailman välille ei tehdä eroa, vaan niiden molempien välillä sukkuloidaan luontevasti. Tämä ei ole silti johtanut siihen, että kännykkä- ja sosiaalisen median sukupolvi, diginatiivit, olisivat ulkona todellisen maailman tapahtumista. Ei, sen sijaan virtuaalimaailmassa tapahtuva toiminta on osa todellista maailmaa, osa nuorten jokapäiväistä elämää.
Yksilötasolla voimme jokainen itse päättää millä tavoin haluamme olla osa teknologistuvaa maailmaa, mutta siihen me emme voi vaikuttaa, että ympärillämme oleva maailma teknologistuu jatkuvasti.
Minulle tuo teknologistuva maailma aukesi älypuhelimen kartta – ja navigointimahdollisuuksien myötä. Miten se on auennut sinulle?
Niille joita kiinnostaa, linkki sosiaalisen median lyhyestä historiasta kertovalle sivulle:
http://www2.uncp.edu/home/acurtis/NewMedia/SocialMedia/SocialMediaHistory.html
Selvää on, että netti palveluineen on tullut jäädäkseen, mutta yhtä selvänä pidän sitä, että alamme olla käännekohdassa, jossa netti muokkautuu yhä enemmän hyötyvälineeksi, jolloin sen käyttö samalla vähenee.
Netissä roikkumisen huippu on kaiketi juuri nyt. En usko, että roikkukäyttäytyminen enää tulevaisuudessa kasvaa. Roikkuminen näet on viime kädessä melko tympeää ja heikentää elämänlaatua.
Jumala puhui Aadamin ja Eevan kanssa, sekä läpi koko Raamatun Hän on puhuva Jumala. Niinpä ihmisten toistensa kohtaaminen on aidointa livenä. Koneellistumisen kehitys teollisuudessa ja kotitaloudessa on ollut hyvää ja hyödyllistä. Mutta tietokoneet, älypuhelimet, tabletit yms ovat hyviä renkeinä, mutta huonoja isäntinä. Sillä riippuvaisuus niistä on orjuutta. ”Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi. Kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita” (1Kor.6:12).
Päätin, etten naamakirjaa hanki. vielä on päätös pitänyt. Kutsuja tulee…..
Ennen oltiin sitä mieltä, että maanteitä ei tarvita, koska talvella Jumala rakentaa tien ilmaiseksi talosta taloon.
Rautatietä vastustettiin ovathan joet ja järvet olemassa kulkureittinä-
Sitten ne tulivat, samalla tarpeet muuttuivat…….. ja käyttö kasvoi
Kai joku muukin on jo esittänyt kysymyksen siitä, olisiko @ Ilmestyskirjassa 13:17 mainittu merkki: ”Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku”?
Mobiiliteknologia on vielä alkeellista ja lapsenkengissään. Älylasit mullistavat käsityksemme yksityisyydestä (sitä ei enää tule olemaan julkisella paikalla) ja suora aivosyöte virtuaalimaailmojen ja reaalimaailman sekoittamisesta. Vuonna 2040 nykyinen teknologinen huippu ja mobiililaitteet ovat aikalaisista aivan yhtä alkeellisia kuin Commodore 64 meidän näkökulmastamme.
@ =
keisari Neron orjan keksimä pikakirjoitusmerkki
apud = luona
Aika outoihin svääreihin tuntuu kommentoijilla ajatus juoksevan. Pelkästään positiivista on että akateeminen tutkimus tarjoaa myös kirkolle välineitä puhua tämän ajan kieltä. Puheet ”isännästä” ja ”rengistä” heijastelevat jo itsessään vanhentunutta käsitystä virtuaalisesta maailmasta. Ajat muuttuvat ja muotojen on muututtava mukana. Hienoa!
Väitöskirja rippikoulutyöhön liittyvistä mobiilisovelluksista? Itä-Suomen yliopiston harrastama teologia tuntuu ..öh..tuota…
Kyllä rippikoulun mobiilisovellukset ovat varmasti tervetulleita välineitä nuorten kohtaamiseen, ovathan nuoret ikäluokat oppineet netin käytössä mestareiksi, joiden taidot ylittävät monin kerroin meidän vanhojen (kirjoittaja on 69 v.) taidot. Kyse on samanlaisesta mullistuksesta kuin aikoinaan siirryttäessä ulkoaoppimisesta kirjasta lukemiseen. Koulu on kehittymässä tähän suuntaan, ei rippikoulu voi jäädä museoksi, jos mielii tavoittaa edes lähimainkaan samassa laajuudessa tulevia teinejä kuin nykyisin vielä tavoitetaan. Tsemppiä vaan Eveliinalle tässä tärkeässä kehittämistyössä!