Sota Ukrainassa avaa silmämme ennennäkemättömällä tavalla. Vai avaako? Olisi kuvitellut, ettei ensinnäkään tällaista voisi tapahtua. Toiseksi vaikuttaa uskomattomalta, että ihmisoikeuksia korostava Länsi, tuhatpäisen sonnilauman tavoin, joka laumana sotkisi jalkoihinsa kokonaisen sotilasosaston, seuraa sivusta Ukrainan teurastamista. Tällaista käyttäytymistä näemme savanneilla sonnilauman seuratessa lajitoverinsa menehtymistä yhden ainoan leijonan hampaissa. Ei ihme, ettei vuorisaarnaa menetelmänä käytetä ihanneyhteiskunnan rakentamiseksi maan päälle jos ja kun ihmisyys yltää vain sonnilauman tasolle. Sen sijaan uutiset USA:n ja Kiinan välien kiristymisestä kiinnostavat sitäkin enemmän. Taistelu maailman vallasta, ainakin taloudellisesti, kiihtyy jopa siinä määrin, että maassammekin pohditaan joudummeko jatkossa valitsemaan USA:n tai Kiinan välillä. Lähestyvä Joulukaan ei käännä silmiämme taloudesta ihmisten kärsimykseen.
Meidän ei tarvitse kuitenkaan nostaa tikun nokkaan koko ihmiskuntaa. Riittää kun tarkastelemme omaa maanosaamme, Eurooppaa. Eikö sieltäkin löydy jotakin samaa? Saksa, lyhytnäköisessä ahneudessaan, on saattanut itsensä ohella Euroopan riippuvaiseksi venäläisestä energiasta. Ostot ovat jatkuneet koko kriisin ajan. Saksa on myös vastustanut riittävän öljyn hintakaton asettamista. Sen seurauksena kriisi ja ukrainalaisten kärsimys jatkuu. Saa vaikutelman, että 23.8.1939 allekirjoitettu Molotov-Tribbentrop–sopimus toistuu ikään kuin Putin-Scholz–sopimuksella. Toki välinpitämättömyys EU:ssa on laajempaakin.
Eikä Euroopassa kaikki. Riittää kun pysymme kotimaassamme. EU:n komissio edellyttää Suomelta luonnon ennallistamista. Ilkka Herlinin hiiltä sitova maanviljelykokeilu kuvaa tilannetta oivallisesti (YLE Radio 22.11. 2022 Kestävä ruuantuotanto – miten se saavutetaan). Kokeilun tarkoituksena on auttaa luontoa korjaamaan ihmisen aiheuttamia ongelmia. Esimerkiksi tehoviljelyn jälkeisen 100 hehtaarin peltoalan ennalleen saattaminen vaatisi vuosiksi 10 hengen työpanoksen, joka ”Suomen kustannusrakenteella ei ole mahdollista”. Sen onnistumiseksi ”pitäisi muuttaa koko yhteiskuntajärjestelmää!”, jatkaa Herlin. Itse havainnoin marraskuussa jätehuollosta vastaavan yrityksen vähentäneen kaksihenkisestä työryhmästä toisen työntekijän. Sitä perustellaan aina myönteisellä tehokkuudella. Sama perustelu, työvoiman vähentäminen, vaikeuttaa ellei peräti estä 100 peltohehtaarin ennallistamista.
Ovat entisen Kansainliiton, nykyisen YK:n, EU:n, Varsovan liiton, edellä mainittujen kansojen väliset, yksittäisten valtioiden keskinäiset hallitusohjelmat sopimuksineen työehtosopimusten tavoin mitä hyvänsä, yhteistä niille kaikille on ollut ja on jatkossakin vain väliaikaisuus. Suomen 30 vuotta liian myöhään ja vain itsekkäistä syistä tehty Nato-hakemus saattaa EU:n itsekkyyden ja heikkouden sekä maailman talouden painopisteen siirtymisen johdosta osoittautua harhaksi. Raadollisimmin vastaavaa tilannetta kuvaa NL:n pääideologi Mihail Suslov (1902-1982) sanoessaan; ”Tarvitsemme Liettuan – vaikka ilman liettualaisia”. 44-miljoonaisen kansan käydessä tänään taistelua olemassaolostaan on syytä toivoa, ettei sanottaisi; Nato tarvitsee Suomea – vaikka ilman suomalaisia, sillä lienee selvää, että yksin maailman talouden kannalta herruus Arktisesta alueesta tulee kiihtymään. Suomella – ilman suomalaisiako? – on siinä paikkansa.
Maailmalle on tarjottu 2000 vuoden ajan maan päälle rakennettavaksi tarkoitettua ratkaisua. Menetelmä sen saavuttamiseksi on kirjattu kuin ohjekirjassa ikään nimellä vuorisaarna. Sen kirjallinen muoto tuntuu paperiselta. Juutalaisuudesta protestanttiseen uskoon kääntyneen perheen poika Karl Marx lienee kuitenkin saanut vaikutteita tai ainakin tutustunut vuorisaarnaan sisällyttäen sen keskeisiä totuuksia sittemmin marxilaisuutena tunnettuun teoriaansa. Tuolle teorialle, kuten esikuvana olleelle Nasaretilaiselle, on yhteistä käytännön välttämättömyys. Kummassakin tapauksessa toteuttaminen edellyttää voimaa kuitenkin sillä erolla, että marxilaisuus sallii tappamisen, kun taas vuorisaarnan mukaan sekin, ”joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion” kuten taposta ikään. Vuorisaarna ei myöskään kaihda voiman käyttöä, vaan mennessään ”pyhäkköön; ja hän ajoi ulos kaikki… kaatoi kumoon rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet”. Puolustaessaan oikeutta hän käytti voimaa joskaan ei ihmisiin vaan materiaan eli nykyaikaisesti sanottuna infraan. Jopa väkivallattomuuden profeetta, Gandhi, julisti, että ”missä on tehtävä valinta pelkuruuden ja väkivallan välillä, minä valitsisin väkivallan”. Hänen mukaansa pelkuruus heikentää sekä ihmisen itsekunnioitusta että suuruutta.
Kärsimyksen keskellä vuorisaarna – ymmärtäköön se, joka siihen kykenee – kertoo Jumalan tahdon voitosta maan päällä, jota sen julistaja ei ilman ihmistä tahdo eikä voi saavuttaa. Ihmisellä ei ole ainoastaan mahdollisuus vaan myös velvollisuus käyttää ”voimaa”. Tehokkuudella, silloin kun se ilmenee vain (työ)voiman vähentämisenä, on turhan usein toinen nimi, ahneus.
Natsi-Saksan ulkoministeri oli kylläkin nimeltään Joachim von Ribbentrop eikä Tribbentrop.