Kirjoittaja Eino Määttä on eläkeläinen ja uudistusmielinen vanhoillislestadiolainen Oulusta. Hänellä on takanaan 40 vuoden työura sosiaalialan eri tehtävissä.
Jouduin vuoden 2014 suviseuroissa ”puhuteltavaksi”, jonka vuoksi jouduin lähtemään suviseuroista kesken pois. Sen jälkeen lähetin välittömästi uudelle puheenjohtajalle kirjeen tapahtuneesta. Esitin siinä toivomuksen, että uusi puhenjohtaja ottaisi kantaa muutamiin asioihin ja epäkohtiin. Siihen aikaan SRK ja lestadiolaiset olivat ”myrskyn silmässä” pedofiliajuttujen takia. Siitä asiasta en maininnut kirjeessäni mitään, koska siitä oli mielestäni puhuttu jo aivan tarpeeksi. Puheenjohtaja ei vastannut kirjeeseeni millään tavalla.
Olen ottanut yhteyttä moniin muihinkin pappeihin ja kaikki ovat vastanneet yhteydenottoihin. Kävin myös SRK:n toimitalossa pääsihteerin juttusilla, jolloin minulla oli kirjallinen raportti, jonka halusin jättää sinne luettavaksi, mutta pääsihteeri työnsi kirjeen takaisin eikä ottanut sitä vastaan. Tutustuin SRK:n edelliseen puheenjohtajaan hyvin traagisissa olosuhteiisa OYS:n teho-osastolla, jolloin hän kävi minua tapaamassa useita kertoja eikä minulla ole hänestä mitään pahaa sanottavaa: päin vastoin haluan kiittää häntä ja Taivaan Isää.
Lähettämässäni kirjeessä otin esille muutamia asioita, joihin pitäisi puuttua. Ensimmäinen ja kaikista tärkein asia on se, että ei tuomittaisi toisia uskovaisia. Jokainen voi vapaasti olla siinä uskossa, että hän pääsee taivaaseen, mutta mikä oikeus meillä on arvostella toisten uskoa. Ja mikä hämmästyttävintä: epäillään jopa omien uskovaisten taivaskelpoisuutta ihan toisarvoisten asioiden perusteella. Televisio-ohjelmien katsominen televisiosta on synti, mutta nykyisinhän televisiota katsotaankin Yle Areenasta eikä televisiosta. Yksi uskon mittareista on se, mitä sinä harrastat. Siinä pitää olla tarkkana, että et mene sellaiseen liikuntaryhmään taikka kerhoon, jossa soitetaan tai lauletaan liian iloisia lauluja, jopa haitarin säestyksellä
Voihan olla, että SRK:ssa on otettu kantaa tähän Raamatun kohtaan, että älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. SRK:n pää-äänenekannattajassa Päivämiehessä on ollut parikin juttua tästä asiasta. Eräässä lehdessä oli seuraava kirjoitus: ”Ihminen ottaa helposti itselleen vallan tuomitakseen toisia, mutta todellisuudessa valta on vain Jumalan Pojalla”. Ja toinen pappi kirjoittaa: ”Meillä ei ole mitään oikeutta tuomita ketään, ei liikkeen ulkopuolisia eikä liikkeen sisällä olevia. Vasta maailman lopulla Jumala tekee ratkaisun.” Näin on hyvä, mutta miksi tämä viesti ei ole mennyt perille.
On paljon muitakin asioita, joissa toivoisi uusien tuulien puhaltavan. Hoitokokouksista ja niiden tuomittavuudesta on ollut paljon puhetta, mutta käytännössä niitä tapahtuu vieläkin, eikä niihin ole kunnolla puututtu. Näin jälkeenpäin ajateltuna hoitokokoukset ovat joissakin tapauksissa olleet ”puoskarointia”, jolloin on ahdisteltu sairaita ihmisiä, jotka olisivat tarvinneet lähimmäisen rakkautta ja toisten ihmisten tukea. Moni hoitomies on tehnyt ”hoitovirheen”, josta maallisen oikeuden mukaan pitäisi tulla rangaistus. Rangaistus kuitenkin langetettiin hoidettavalle ja hänet erotettiin uskovaisten yhteisöstä.
Naispappeuden hyväksyminen ja perhesuunnittelu ovat SRK:lle vaikeita asioita. Käy todella sääliksi vanhoillislestadiolaisten pappien puolesta, kuinka vaikeaa heidän on päästä kirkkoherran virkoihin. SRK:n lausunnot ehkäsystä ovat ristiriitaisia: toisaalta sanotaan, että se on perheen sisäinen asia, mutta seuraavassa lauseessa sanotaan, että lapsia syntyy jos Luoja suo. Näiden lausuntojen ristiriitaisuus aiheuttaa perheille suurta ahdistusta. Kaikki vanhemmat eivät jaksa eikä heidän terveys kestä huolehtia suuresta lapsilaumasta. Sen olen käytännössä nähnyt läheisteni keskuudessa ja sosiaalityöntekijän ammatissa.
SRK:n puheenjohtajalle lähettämässäni kirjeessä otin esille tupakan polton. Kaikkihan tietävät, että tupakka on paha huume, josta aiheutuu suurta haittaa itselle, ja se on kansanterveydellisesti hyvin tuomittava asia. Olen toimint paikallisen sydänyhdistyksen ja myös sydänpiirin hallituksessa. Sydänliitossa on ollut jo pitkään kampanja savuttomuudesta, joista esimerkkinä savuton työpaikka ja savuton kunta. Esitin kirjeessä, että SRK:ssa käynnistettäisiin kampanja savuttomista seuroista. On tyrmistyttävää, että seurapaikoilla vielä sauhutellaan. Miksi tähän ei ole puututtu? Siksi, koska SRK:n päättäjissä ja nokkamiehissä on ollut kautta aikojen henkilöitä, jotka ovat polttaneet tupakkaa. Minulla oli ajatus, että pääsisin tekemään sopimusta SRK:n puheenjohtajan kanssa savuttomista seuroista ja päästäisiin yhteiseen kuvaan Päivämiehen etusivulle.
Nyt kun puheenjohtaja on vaihtunut, esitän hänelle uudelleen samat kysymykset kuin aikaisemmalle puheenjohtajalle. Yksi kysymys koskee televisiota. Minulle vastattiin, että televisio ei ole uskovaisen kodin huonekalu. Tänä päivänä televisio-ohjelmia katsotaan Yle Areenasta, ”tietsikasta, läppäristä, tabletista ja älypuhelimesta”, joita moni ”oikea uskovainen” kantaa povellaan jo pienestä pitäen. Ovatko nämä laitteet sallittuja vai kiellettyjä uskovaisen kodin ”huonekaluja”?
Toinen kysymys kuuluu: Vieläkö on voimassa se päätös, että television omaavat uskovaiset erotetaan rauhanyhdistyksestä? Viimeksi sitä kysyessäni vastaus oli, että älä sinä huolehdi jäsenkortista; ei sitä kysytä taivaan portilla. Koskeeko tämä erottamispäätös niitä, jotka omistavat television vai niitä, jotka katsovat televisiota? Arvoisa SRK:n johtoporras: Ottakaa järki käteen ja myöntäkää vihdoinkin, että tämä vuosikymmeniä sitten tehty periaatepäätös on jäänyt ”kuolleeksi kirjaimeksi” ja kumotkaa päätös!
Oulussa 10.9.2017 Eino Määttä
Tämä on Eino Määtän kolmas blogikirjoitus Kotimaan vierasblogiin. ”Maallikkoelvytystä” julkaistiin 7.11.2016 ja ”Erään hoitokokousuhrin tarina” 11.8.2017
Ei kannata nuolaista vielä. Ihmiset ovat arkipäivinä töissä, mutta iltasella on taas omaa aikaa jolloin voi vaikka erota kirkosta.
Tutkiva journalismi varmaan huomaa sen, että tämän otsikon arvio koskee vain Eroa kirkosta-sivuston kautta tapahtuvaa eroamista.
Tänään on vasta ensimmäinen kokonainen arkipäivä, jolloin kantansa voivat ilmaista ne, jotka eivät halua käyttää vapaa-ajattelijoiden sivua kirkosta eroamiseen. On myös muistettava, että on seurakuntia, joissa kirkkoherranvirasto ei ole auki viikon jokaisena arkipäivänä.
Huomiota kiinnittää myös se, että näin ”rauhoittuneenakin” tämän päivän arvioitu tulos Eroa-kirkosta-palvelun kautta tapahtuneista/tapahtuvista eroista tulee ilmeisesti olemaan sen sivuston (vuodesta 2006 näköjään alkaneen ) historian Top Tenissä.
Kyllä sen eroilmoituksen voi lähettää itse sähköpostilla mihin tahansa maistraattiin 24/7, ei siihen tarvita eroakirkosta.fi:tä välikätenä.
Otto Chrons. Taitaa olla niin, että monelle nyt eronneelle/eroavalle kyse ei ole ensisijaisesti siitä, mihin saa klikata… Kirkon jäsenyys ei ole ollut mikä tahansa klubikortin omistaminen eikä siitä eroaminen vain joku sormen napautus. Ymmärtääkseni ainakin osa heistä on niitä, jotka haluavat kertoa eroamisperusteensa reilusti kasvokkain.
Luulenpa, että joillekin tai ehkä monellekin kyse ei ole eikä tule olemaan rahan säästämisestä, vaikka huomaan täällä jopa joidenkin pappien sitä olettavan. Monet heistä ovat, asiaa sen kummemmin korostamatta, antaneet lahjojaan ja aikaansa moninkertaisesti veroon verrattuna. Uskon, että he löytävät säästyneille verovaroilleenkin sopivan kohteen. Tuskin se omaan taskuun jää.
Voi olla, että seurakunnat eivät ole kovin halukkaita kertomaan muuta kautta eronneiden määrää, tilanteen rauhoittamiseksi.
Eiköhän niillä ole ihan lakisääteinen velvollisuus kertoa, ainakin jos joku kysyy. Enkä kyllä usko, että seurakunta kieltäytyisi tietoja antamasta, vaikka pakko ei olisikaan. Tulisi meinaan aika räväkät otsikot lehtiin;)
No, jos joku kysyy…
Kirkollisverolla voi harrastaa verokikkailua – 31.12. ratkaisee.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1417412495328.html
On laskettu, että mennyt viikonloppu maksoi kirkolle vuosittaisina verotuloina n. 6 milj €. Mikäli eronneissa oli arvokonservatiiveja, voidaan olettaa, että nyt eroamisten osalta lähti myös paljon kolehdin maksajia ja vapaaehtoistyön käsipareja. Toivottavasti oletan väärin. Tai sitten ne irralliset ja kirkkoon muuten jäävät jäsenet innostuvat kolehdeissaan ja vapaa-ehtoistyössä.
Mutta miksi liittyä kirkkoon? Liittymisen syyksi voidaan myös mainita Jeesus –>
http://blogitaivas.fi/2013/07/11/tanaan-ennatysmaara-kirkkoon-liittyneita-syyksi-mainittiin-jeesus/
Minua vaivaa iso kysymys. Keitä ovat eri medioissa tätä keskustelua käyvät ihmiset. Kirkon jäseni vai ei jäseniä. Kokonaiskuvan hahmottamisen kannalta olisi välttämätöntä tunnistaa väri. Täällä lienemme likimain kaikki kirkon jäseniä, mutta kirkontutkimuskeskus – miten on laita mediassa yleensä?
Kuulin vastikään mielenkiintoisen selityksen hoitomiehistä. Kaikissa ryhmissä taustoihin katsomatta esiintyy besserwissereitä ja vl-liikkeessä he ovat juuri hoitomiehiä. He haluavat hallita ja alistaa ja heidän annetaan niin tehdä. Heitä ei uskalleta vastustaa, koska heitä pelätään, mutta myös kunnioitetaan ja heihin ja heidän mielipiteisiinsä nojataan, niiden itsevarmuuden tähden. Itsevarmuudella mennään usein läpi vaikka minkälaisista paikoista ja sellaista on vaikea ihan psykologisestikin vastustaa. Itsevarma tyyppi myy vaikka vaippoja raavaalle terveelle miehelle, tuttipulloja iäkkäille, auton ajokortittomalle, miksi tällainen ei sitten saisi nujerrettua ihmisiä halutessaan ihan helposti?
Yhteisöjen pitäisi osata vastustaa yhteisössään besserweissereita. Pitää uskoa oman sydämen ääntä, joka sanoo, että besserweisserin toiminta on väärää, julmaa ja sadistista ja alkaa vastustamaan sitä voimakkaasti.
Hengellisyydestä huolimatta, hoitokokouksia voi rinnastaa hiekkalaatikkotappeluihin. Se, joka on vahvin ja ärhäkin, pitää muita vallassa sanoin tai nyrkein. Hän täyttää helposti ryhmään ilmestyvän valtatyhjiön tain muuten tunkee itsensä valtapaikoille. Ihmisen ryhmäkäyttäytyminen taas on sitä, että johtajia halutaan, koska se tuo turvaa. Mitä sitten, jos johtaja kurittaa myös omiaan pahasti, sillä hän vastustaa myös vihollista.
Näin. Hoitomies vastustaa itseänsä sielunvihollista ja haluaa olla omalta osaltansa viemässä porukkaa taivaaseen. Jos joku laittaa ripisväriä ja hoitomies alkaa häntä kurmuuttaa asiasta, pahakaan kurmuuttaminen ei ole pahasta, kun hän on kurmuutuksessaan taivasasialla. Ripsiväri kadottaa, kurmuutus ei, koska sen voi antaa ja uskoa jo etulahjana anteeksi ”taitamattomuutena”.
Sarjastamme Ilolan kyökkipsykologia.
Eino Määttä on oikeassa. Mutta jos tilinteko menneisyyteen tapahtuu joskus kunnolla vanhoillislestadiolaisuudessa, se ei tapahdu ennen kuin julmat hoitomiehet ovat multien alla, tai ainakin jo vanhuuden levossa. Sen verran vaikutusvaltaisia he (vanhoillislestadiolaisessa kontekstissa) he ovat. Jos tilinteko, julkisen parannuksenteon ja elossa olevilta uhreilta anteeksipyytämisen kautta olisi ollut tapahtuakseen, se olisi jo tapahtunut. Aikaa on ollut tarpeeksi.
Itse olen työnteon ja opiskelujen ohella kuunnellut nauha nauhalta Minneapoliksen kokouksen 1972 Youtube-tallenteita mielenkinnolla. Kuuntelu kannatti, ja ne valasivat kovasti Amerikan heidemanilaisuuden eli vanhoillislestadiolaisuuden skismaa. Suosittelen kuuntelemaan. Löytyy YouTubesta ”1972 Oct 27 MSP Meeting” kaikkiaan 5, tuntien pituista tallennetta. Kuunneltuaan nämä, ei jää epäselvää, millaisella ”hengellä” SRK:n konttorin pojat olivat liikkeellä Amerikassa!
Lestadiolaisuutta vähemmän tunteville voin taustaksi kertoa, että 1970-luvun alussa alkoi sisäinen rivien suoristus SRK:ssa. Eräällä maallikkosaarnaajalla, Heikki Saarella oli henkiopin lanseeraajana suuri vaikutusvalta. Tosin hänellä oli myös myötäilijöitä. Hänet lähetettiin myös Amerikan vanhoillislestadiolaisuuden pariin kuukausia kestävälle ” lähetysmatkalle”. Hänen toimintansa Amerikassa jakoi voimakkaasti amerikkalaisia vanhoillislestadiolaisia, joiden keskuudessa oli jonkinlainen jakolinja jo olemassa. Tämä kokous sinetöi lopullisen jaon, jonka seurauksena 2/3 vanhoillislestadiolaisista joutui SRK: n ”pannaan” ja noin 1/3 Heikki Saaren myötäilijää perusti uuden organisaation seurakuntineen, nyk. Laestadian Lutheran Church. Sen sijaan ”pannaan” joutuneet jatkoivat jo ammoin perustetun Apostolic Lutheran Mission yhteydessä, nykyään First Apostolic Lutheran Church. He eivät voineet hyväksyä silloin uutta henkioppia, hoitokokouksia, tiukkaa televiokantaa, ym. heille uusia juttuja, vaan jatkoivat kuten ennenkin.