Identiteettipolitiikka
Kirjailija Douglas Murray on perehtynyt syvällisesti identiteettipolitiikkaan. Hänen mukaansa maailman tulkitseminen ”identiteettipolitiikan ryhmien” ja ”intersektionalismin” linssien läpi on kenties röyhkein ja laajin yritys kylmän sodan jälkeen luoda uusi ideologia.
Identiteettipolitiikan yhtenä pyrkimyksenä on sukupuoli -ja seksuaalinäkökulman ulottaminen politiikan kaikille alueille: talouselämään, sosiaali -ja terveydenhuoltoon, kasvatukseen jne. Intersektionaalisen teorian ja performatiivisen ihmiskäsityksen nimissä luodaan uhriluokkia ja edistetään sukupuoli- ja seksuaali-identiteettejä sekä erilaisia perhemuotoja. Yksilön oman potentiaalin täydellistäminen on nostettu elämän päämääräksi ja samalla yhteiskunnan tehtäväksi on tullut tukea sitä täysimääräisesti.
Yksi esimerkki identiteettipoliittisesta ohjelmasta on Setan poliittinen ohjelma. Sen mukaan ”sukupuolten epätasa-arvon taustalla on sama heteronormatiivinen sukupuolijärjestelmä kuin Hlbtiq-ihmisten kokeman epätasa-arvon taustalla”. Seta joutuu käymään jatkuvaa sotaa perinteisen sukupuolijaon kumoamiseksi ja yhteiskunnallisen tunnustuksen hankkimiseksi omille näkemyksilleen. Kirkon sisällä toimitaan peitellymmin sanomalla mm. ”se, että seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta ajatellaan laajemmin, ei kuitenkaan vahingoita ketään eikä ole keneltäkään pois.”
Sukupuoli- ja heteronormia ei ole aikaisemmin pidetty kirkossa syrjivänä, vaan kunnioitettuna, haluttuna ja juhlittuna Jumalan luomistyönä. Setan ajamassa muutoksessa ei ole kysymys pienestä sukupuoli- ja seksuaaliroolien laajentamisesta, vaan syvällisestä poliittis-yhteiskunnallisesta kulttuurivallankumouksesta, kun se siirtyy koko voimallaan lainsäädäntöön.
Sateenkaariliikkeen yhdeksi tavoitteeksi on tullut, että sukupuolen ja seksuaalisuuden itsemääriteltyä monimuotoisuutta pidettäisiin luonnollisena asiana. Sukupuoli- ja seksuaalikysymysten kohdalla sana ”luonnollinen” on tietenkin erittäin kiistanalainen. Sateenkaariaktivistit väittivät pitkään, että se, että jotakin pidetään biologisesti luonnollisena ei ratkaise sitä, onko se sosiaalisesti oikein. Nyt samat ihmiset äänekkäästi vaativat, että sitä, mitä identiteettipoliittinen sukupuoli- ja seksuaalikulttuuri pitää oikeana, kaikkien tulee pitää sitä luonnollisena. Tästä on ollut seurauksena luonnollisen ja biologisen todellisuuden suoranainen kieltäminen ideologian perusteella.
Hesarin toimittaja Annikka Mutanen kirjoitti taannoin kolumnissaan:
”Hyvän asian takia eli vähemmistöä tukeakseen moni on hiljaa hyväksynyt oudot ajatusrakennelmat. Biologia ei lakkaa vaikuttamasta, ajamme läpi millaisen kulttuurisen uudelleenkoulutusohjelman tahansa. Moni on hiljaa myös siinä pelossa, että saa otsaansa taantumuksellisen sortajan leiman. ”
Sateekaariliikkeen vaikutusvalta kirkossa –
”Tänä vuonna Seta päätti myöntää tunnustuksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat -yksikölle.”
Kirkon ja Sateenkaariliikkeen yhteistoiminta oli pitkään seurakuntien ja Setan (Malkus) yhteistyöpainotteista ryhmätoimintaa. Identiteettipolitiikan myötä kirkon keskushallinnosta on tullut yhä aktiivisempi osapuoli. Nostan esille kolme laajempaa kehityskulkua.
1. Sateenkaariliikkeen seksuaalipoliittiset sukupuoli -ja seksuaalikatsomukset ovat nousemassa lännen politisoituneiden protestanttisten kirkkojen seksuaalieettisiksi ohjelmiksi identiteettipolitiikan vaikutuksella. Saman sukupuolen avioliittokiista on vain niiden yksi osatekijä.
Seksuaalipoliittiset liikkeet ovat reaktioita yhteiskunnan ylläpitämien seksuaalinormien poistamiseen. Mutta turvallisten rajojen asettamisen sijaan nämä liikkeet keskittyvät sukupuolineutraalien ja juridisten vaatimuksien ajamiseen. Liberaalissa seksuaalikulttuurissa rajat on korvannut ”sukupuolen ja seksuaalisuuden sensitiivisyys” -puhe. Monenkirjavia oppaita julkaistaan kiihtyvällä tahdilla kirkossa. Gender-ideologian mukainen kieli koetaan empaattisena huolenpitona seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Identiteettipolitiikan vaikutuksesta sateenkaariyhteisön identiteetit tulevat seurakuntiin. Ennen kaikkea nuorten on nyt punnittava seksuaalista identiteettiään, koska se ei ole enää itsestään selvä. Sensitiivisyysinnossa on unohtunut se, että useimmilla ihmisillä ei ole ”seksuaalista identiteettiä” samassa mielessä kuin sateenkaariyhteisön jäsenillä. Toivoa sopii, ettei seurakuntien kasvavasta sateenkaari-toiminnasta muodostu suora reitti sateenkaariliikkeen sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien kotiuttamiselle nuorisotyöhön ja rippikouluihin.
Pelkkä saman sukupuolen avioliittojen vihkimysten salliminen kirkossa on suhteellisen konservatiivinen kanta kirkon identiteettipoliitikkojen parissa nykyisin. Kirkollisten sateenkaariaktivistien painopiste on jo kauan ollut heteronormatiivisuuden kumoamisessa, erilaisten sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien esittelyssä, nousevien sateenkaariperheiden rakentamisessa ja Queer-teologian ja -raamatuntulkinnan harjoittamisessa. On pelkkää toiveajattelua kuvitella, että pelkkä saman sukupuolen avioliittojen salliminen kirkossa ratkaisisi enää mitään tai lopettaisi kirkon sisäisen seksuaalieettisen konfliktin.
2. Monissa kirkoissa Sateenkaariliikkeen politisoitunut ihmiskäsitys on jo syrjäyttänyt kirkon oman, Raamattuun pohjautuvan teologisen ihmiskäsityksen avioliittoa ja seksuaalieettisiä ratkaisuja tehtäessä.
Sateenkaariyhteisöissä sukupuolta ja seksuaalisuutta katsotaan vahvasti kielenkäytön, poliittisen vaikuttamisen ja yhteiskunnallisen tunnustuksen kautta. Poliittisten päättäjien ja sateenkaariliikkeen välille on muodostunut vahva sidos. Kun tunnustamisesta tulee identiteetin muodostustapa, se politisoituu.
Tärkeää on muistaa, että kirkossa sukupuoli ja seksuaalisuus eivät ole milloinkaan syntyneet poliittisen taistelun tuloksena, vaan Jumalan luomistyönä ja lahjana. Emme ole sitä, mitä olemme vain valintojemme tai kykyjemme tähden. Me emme saavuta identiteettiämme voittamalla tunnustustaistelussa. Kristityt ovat sitä, mitä ovat, luomisen ja Jumalan armon kautta. Meidän olisi mukautettava käsityksemme itsestämme Jumalan antamaan tunnustukseen. Identiteettimme näkyy ja välittyy kirkon yhteisessä uskontunnustuksessa, ei poliittisissa julistuksissa.
Uusi poliittinen antropologia on kristillisen ihmiskäsityksen uudelleen määritelmä. Kun Ruotsin kirkko 2009 muutti avioliittokantansa sukupuolineutraaliksi, niin osa Englannin kirkon piispoista lähetti arkkipiispa Anders Wejrydille kirjeen. ”Nyt ehdotettu näyttää olevan täydellinen kristillisen avioliittonäkemyksen ja kristillisen antropologian uudelleen määritelmä. Tämä kehitystä voidaan pitää osana laajempaa länsimaisen kulttuurin ja teologian siirtymistä kohti näkemystä, jossa sukupuolten välistä perustavanlaatuista erottelua pidetään merkityksettömänä ja jossa avioliitto nähdään asiana, joka voi ja pitää olla sukupuolineutraali. Tämä kanta olisi ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa, jonka mukaan Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi.”
3. Suomen ev.lut.kirkon vaikutusvaltaiset identiteettipoliittiset vaikuttajat ovat miltei kritiikittä siirtämässä Sateenkaariliikkeen näkemykset sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja seksuaalivähemmistöistä suoraan kirkon omiksi normeiksi, joiden mukaisesti niistä kirkossa tulisi ajatella ja puhua.
Muun muassa Seta vartioi ”hyvän- ja pahan seksuaalitiedon puuta” Suomessa mm. Sukupuolen osaamiskeskuksen välityksellä. Se jakaa vuosittain ”asiallisen tiedon omenan”. Tänä vuonna palkinnon sai Kirkkohallituksen Kasvatus- ja perheasioiden yksikkö. Palkinnosta huolimatta Setan sukupuoli- ja seksuaalinäkemyksiin olisi syytä suhtautua terveen kriittisesti ja tuntea niiden erityispiirteet.
Hämmästyttävää on, miten suoraviivaisesti esimerkiksi emeritus arkkipiispa John Vikström, ottaessaan kantaa avioliittokysymykseen ja kuvatessaan homoseksuaalisuuden luonnetta, seuraa Sateenkaariliikkeen narratiivia. ” Jos…tehdään ero homoseksuaalisen suuntautumisen ja homoseksuaalisen käyttäytymisen välillä, jolloin toista pidetään sallittuna, toista ei, tehdään distinktio, joka on täysin kestämätön sekä psykologiselta että teologiselta kannalta. Ei seksuaalisuutta voida tällä tavoin halkaista… se on koko persoonallisuutta tunteineen ja tekoineen läpäisevä ja leimaava jakamaton todellisuus.” Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että kiinteä ”seksuaalisen orientaation” -käsite on nuori, pitkälti 1900-luvun ja Lgbt-liikkeen tuote.
Kirkossa on tiedostettu Auqustinuksesta lähtien, että (langennut) seksuaalinen halu on liian hallitsematon ja vaihteleva sopiakseen siistiin orientaatioon tai hetero/homoseksuaaliseen binaariin. Oliver O’Donovanin mukaan: ”Halu (desire) … on yksi näkökohta siihen, kun kristillisessä opissa aiemmin puhuttiin vaikkapa ”konkupiskenssi”-taipumuksesta, maailman rikkoutumisesta, joka heijastuu halujen sekaannuksena, jonka yhteiskuntamme itse istuttaa meihin. Perisynnin pituuden, leveyden ja syvyyden uudelleen löytäminen vapauttaisi meidät tässä asiassa monista väärinkäsityksistä.” Tämän vuoksi seksuaalisten toiveiden välitöntä toteuttamista ei ole viisasta pitää niiden ”todellisena täyttymyksenä”, sanoo O’Donovan: ”Halujemme tulkinnassa tarvitsemme tradition viisautta, joka opettaa meitä varomaan välittömien emotionaalisten tulkintojen harhakuvia ja auttaa meitä selvittämään ja selventämään halujamme. Kaikkien halujen todellinen ilmaus, riippumatta siitä, ovatko ne hyvin perusteltuja tai pelkästään banaaleja, eroaa kiusallisesti siitä mielikuvasta, jonka se ensimmäiseksi herätti.” Usein halumme johtavat meitä harhaan.
Tämän vuoksi seksuaalista halua, orientaatiota ja identiteettiä on perinteisesti suunnattu ja rajattu avioliiton kautta. Nyt identiteettipolitiikalla ja sateenkaarikulttuurilla vaikutetaan syvällisesti näihin kaikkiin. Koska sisäinen kokemuksemme on korotettu ensisijaiseksi ja itsetulkintaiseksi, niin moni kristitty on ottanut sateenkaariliikkeen näkemykset joko sellaisenaan todesta tai vaihtoehtoisesti torjunut sateenkaariyhteisön ihmiset. Kriittinen harkinta on puuttunut.
Kirkossa ei edelleenkään pitäisi ajatella, että homoseksuaalinen kiinnostus vie automaattisesti kohti homoseksuaalista orientaatiota, homoidentiteettiä ja homoseksuaalisia suhteita homonarratiivien mukaisesti. Myös ammattitaitoinen terapeutti erottaa seksuaaliset impulssit, orientaation ja identiteetin toisistaan, muutoin hän ei ole tehtäviensä tasalla.
Kirkon pastoraalinen vastuu
1. Kirkon tulisi nousta seksuaalikeskustelussa identiteettipolitiikan ja kulttuurisodan yläpuolelle ja ottaa pastoraalinen vastuu jäsenistään.
Kirkon tulisi löytää ratkaisuja seksuaalivähemmistönsä seksuaalieettisiin kysymyksiin ennen kaikkea omissa teologisissa, pastoraalisissa ja kirkollisissa puitteissaan. Mikään ulkopuolinen taho ei osaa sille kertoa, mitä ajatella ja miten toimia. Ei edes Seta, jonka antropologia ja seksuaalietiikka on kristilliselle kirkolle vieras. Papeilla on velvollisuus tarjota pastoraalista apua ja tukea kirkossa kaikille, jotka elävät vaikeiden seksuaali-identiteetin ristiriitojen paineessa.Avioliiton säilyttäminen miehen ja naisen välisenä liittona on pastoraalisen vastuun ottamista.
2. Erilaisten kehityspolkujen tarjoaminen
Kirkon tulee ajatella seksuaalivähemmistöjään laajemmin kuin vain Sateenkaariliikkeeseen kuuluvien kautta. Mark Yarhouse on puhunut kolmesta kehityspolusta, joissa otetaan huomioon kristittyjen erilaiset ajattelutavat ja valinnat sateenkaariliikettä ja modernia homoseksuaalista identiteettiä ajatellen.
Yksi kehityspolku on niille, jotka haluavat vahvistaa homoidentiteetin keskeiseksi siinä, keitä he ihmisinä ovat. Tämä on sateenkaariliikkeen tapa. Yarhousen mukaan: ”tämä…kehityskaari sisältää siis paikantamisen modernin homoliikkeen jäseneksi. Se sisältää yksityisen seksuaalisen identiteetin homona ja tyypillisesti julkisen seksuaalisen identiteetin homona. Se pitää homoidentiteettiä normatiivisena lopputuloksena seksuaalisen identiteetin kehittämiselle niiden keskuudessa, jotka ovat kiinnostuneita samaa sukupuolta olevista. Homoseksuaalisen käyttäytymisen uskotaan siis olevan normaali ja luonnollinen identiteetin ilmentymä sille, kuka ihminen on.”
Toinen kehityspolku on niille, jotka itse oma-alotteisesti pyrkivät siirtymään homoseksuaalisesta suuntautumisesta heteroseksuaaliseen. Yarhause varoittaa ääripäistä: ylimielisestä optimismista, että kaikki voivat muuttua ja kyynisestä pessimismistä, että kukaan ei voi kokea muutosta seksuaalisessa suuntautumisessaan. Hänen mukaansa pastoraalinen: ”…lähestymistapa aiheeseen on realistinen raamatullinen toivo. Tästä näkökulmasta 1.Kor. 6:11 kuvaa muutosta, mutta meillä ei ole varmuutta siitä, että kyseinen muutos on muutos vetovoimassa tai suuntautumisessa; pikemminkin muutos voi olla käyttäytymismalli, joka luonnehtii ihmistä. Muutos voi tapahtua myös vetovoiman tai suuntautumisen tasolla, mutta sitä ei pidetä tyypillisenä tai tarpeellisena tulkintana Raamatun kohdasta. Myös seksuaalisen suuntautumisen muutoksen korostaminen voi muodostua uhaksi sille, että heteroseksuaalisuus korotetaan epäjumalanpalveluksen asemaan. Kristitylle heteroseksuaalisuus ei ole tärkeintä, vaan Kristuksen kaltainen elämä, joka on omistettu Jumalalle (esim. 2.Tim. 2:21; 1.Tes. 5:23)”.
Kolmas kehityspolku on niille, jotka eivät hyväksy homoidentiteettiä henkilökohtaiseksi identiteetikseen tai hylkäävät sen irrottautumalla siitä. He eivät keskity niinkään liikkumiseen pois homoseksuaalisesta suuntautumisesta (kuten 2. kehityspolussa), vaan keskittyvät kokonaisvaltaisemmin seksuaaliseen identiteettiin. Tässä pyritään pastoraalisesti auttamaan ihmistä löytämään itsensä, kuka hän on ja mitä hän ajattelee itsestään ja ilmaisemaan sen muille, eikä rajoiteta keskustelua kiihottumismalleihin tai seksuaalisen vetovoiman kokemuksiin. Seksuaaliset impulssit ja suuntautuminen eivät määrittele ihmisen identiteettiä eivätkä lausu viimeistä sanaa siinä, kuka ihminen on.
Lopuksi
Kirkko ei ole immuuni seksuaalisen identiteetin vääristymiselle. Elämme kaikki samassa maailmassa. Kirkon tulisi tarkistaa tapaa, jolla se lähestyy koko kysymystä nykyaikaisesta seksuaali-identiteetistä. Identiteettipolitiikan kulttuurissa siitä on vaarassa tulla kuvitteellista tai performatiivista mielenilmaisua myös kirkossa. Kirkossa seksuaalisuutta ei kuitenkaan pitäisi ajatella vain identiteettien räätälöimisenä, jonka kristityt hoitavat projektina modernien sateekaariliikkeen ( hetero-, bi-, homo-, lesbo- tai trans) identiteetin rakentamisen tapaan.
Papeilta vaadittaisiin nyt toisenlaista pastoraalista otetta tukea hämmentyneitä seksuaali-identiteetin etsijöitä, jotka etsivät omaa identiteettiään. Nykyisiä tuloksia tuskin voi kutsua menestykseksi: epäterve kiinnostus performatiivisuuteen, raastupakulttuuri, agressiivinen cancel-kulttuuri jne. Eikö näiden pitäisi olla vakava muistutus kirkolle olla varovainen uusien seksuaalisten identiteettien edistämisessä?
Ilkka Kurjenmäki
Kirjallisuutta mm:
- Mark A. Yarhouse: Sexuality and Sex Therapy: A Comprehensive Christian Appraisal, 2014.
- Douglas Murray: The Madness of Crowds: Gender, Race and Identity, 2019.
- Charles Taylor: ”The politics of recognition”, 1992.
- Letter to the Archbishop of the Church of Sweden, 26 June 2009.
- Mark A. Yarhouse: Understanding Sexual Identity: A Resource for Youth Ministry, 2013.
- Seta: Poliittinen ohjelma
- Alastair Roberts: Reality Beyond Ourselves.
- Francis Fukuyama:Identiteetti.
- Oliver O’Donovan, A Conversation Waiting to Begin: The Churches and the Gay Controversy., 2009.
https://timoeskola.wordpress.com/2021/12/16/huttunen-ja-homojen-kivittaminen-huomioita-artikkelista-mika-raamatussa-on-sitovaa-paivi-rasasen-raamatuntulkinta/#more-800
Eskola kirjoittaa:
”Tämä tarkoittaa, että tulkitsee Räsänen pamfletissa esittämiään näkemyksiä luomisen ajatuksen lävitse. Kyse ei ole siitä, että noudatettaisiin jotain yksittäistä Vanhan testamentin vaatimusta. Kyse on siitä, että kristillinen moraali ymmärtää luomisteon: synti rikkoo rakkauden mukaan luotua ihmiskuntaa. Siksi ihmisten välistä yhteyttä ja yksilöiden hyvinvointia rikkovat niin petokset, aviorikokset kuin luodun sukupuolisuuden ohittava seksuaalinen toiminta. Silloin ei tähdätä säännön noudattamiseen. Sen sijaan laajan tulkintaperiaate koskee koko luotua elämää.
Huttusen kohdalla ongelmaksi taitaa nousta kuitenkin se, että hän ei itse enää hyväksy erottelua luonnollisen ja epäluonnollisen sukupuolisen käyttäytymisen välillä – kuten ei hyväksy kirkosta vieraantuva arvoliberaali yhteiskunta muutenkaan. Siksi Huttusen on vaikea nähdä tai edes käsitellä Räsäsen varsinaista raamattuteologista periaatetta. On helpompi mustamaalata Räsänen yksittäisten lauseiden toistelijaksi ja syyttää häntä erilaisten vaatimusten valikoinnista.”
Mikko Nieminen: ”1) Osalla ihmisistä romanttiset ja seksuaaliset tunteet kohdistuvat saman sukupuolen edustajiin. Heillä tulee olla oikeus elää parisuhteessa ja solmia avioliitto samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Tällaiset suhteet ovat aivan yhtä normaaleja kuin heterosuhteet.”
– Oikeus on jo annettu. Sen on antanut kristinuskosta vieraantunut yhteiskunta. Miksi siis tämä meteli jatkuu?
Kristinuskossa taas nämä suhteet eivät ole normaaleja, vaan synnillisiä (epänormaaleja, luonnottomia) ja ev.lut. kirkkomme määrittää edelleen myös ko. seksuaalisuhteet synniksi.
Eskola kirjoittaa yllä olevassa linkissä: ”Lisättäköön jo tähän yhteyteen huomio siitä, että käsitys homoseksin harjoittamisen synnillisyydestä on Suomen ev.lut. kirkon vallitseva näkemys ja kirkko opettaa sitä opetuksensa eri tasoilla piispojen ohjekirjeisiin saakka. Kyse ei ole Räsäsen harvinaisesta tai luterilaisuudelle vieraasta seikasta. Tähän aiheeseen palaan vielä jäljempänä.”
Mikko Nieminen: ”2) Osalla ihmisistä heidän kokemuksensa omasta sukupuolestaan poikkeaa heidän biologisesta sukupuolestaan tai he haluavat muuten ilmentää sukupuoltaa esimerkiksi ulkonäkönsä ja pukeutumisensa suhteet perinteisistä sukupuolirooleista poikkeavalla tavalla. Näillä ihmisillä on oikeus näihin tunteisiin ja oikeus tulla kohdatuksi sen mukaisesti. Lisäksi transsukupuolisilla ihmisillä on lääketieteelliseen erikoissairaanhoitoon Helsingin ja Tampereen yliopistosairaaloiden trans-poliklinikoilla.”
– Tämä selvä. Kristinuskossa näemme tämän ilmiön olevan seurausta syntiinlankeemuksesta kuten Paavali Room. 1 kirjoittaa. He saavat nykyään vapaasti ilmentää tätä ja seuraukset meillä on nähtävinä. Kukaan ei saisi olla enää eri mieltä. Tähän muistan taannoisen kommenttisi kun kirjoitin etten ole kiinnostunut pridesta ja koko asiasta. Se oli kuulemma kauhistuttavaa, etten ole kiinnostunut ja että tyrkytätte kiinnostusta kaikille. Joten asia on juuri näin. Kaikkien PITÄÄ ehdottomasti olla kiinnostunut! Mutta tämä on ainakin vielä vapaa maa ja en ole kiinnostunut! Saan vapaasti valita mikä minua kiinnostaa.
>>vaan synnillisiä (epänormaaleja, luonnottomia)
Näin ei ole kun lukee vaikkapa evlut materiaalia liittyen kasvatukseen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.
https://evl.fi/plus/seurakuntaelama/kasvatus/mita-kasvatus-on-/sukupuoli-ja-seksuaalisuus
Olen ymmärtänyt kirkon opettavan, että syntisyys on ihmiselle nimenomaan luonnollista. Siksi synnin ja luonnottomuuden yhdistäminen vaikuttaa kummalliselta.
> Kristinuskossa näemme tämän ilmiön olevan seurausta…
Tässä on nyt sellainen ongelma, että Riitta Sistonen puhuu koko kristikunnan ja Jumalan suulla kun hän kuitenkin julistaa vain omaa vakaumustaan.
Toisin kuin Riitta Sistonen väittää, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei opeta homoseksuaalisuuden olevan synti tai syntiinlankeemuksen seurausta. Ei ole opettanut enää vuosikausiin.
Tätä keskustelua olisi mielekkäämpää käydä omasta vakaumuksesta käsin eikä puhua muiden ihmisten suulla. On hyvin omahyväistä kuvitella, että koko kristikunta jakaa Riitta Sistosen näkemykset.
Niin, sitä voi tosin kysellä, mitä evlut.kirkko pitää syntinä? Ainakin yhä suurempi osa evlut.kirkon työntekijöistä mielellään siunaisi osan siitä, mikä liittyy Paavalin Roomalaiskirjeeseen. Toisaalta on kuitenkin harha kuvitella, että Raamatun sana raukeaisi tyhjiin miltään osin. Vaikka meillä on lunastus ja syntien anteeksisaaminen, niin varmaan on sitten hyvä miettiä sitä, mitä vaikkapa Sakkeus teki kohdatessaan Jeesuksen. ”Annan puolet omaisuudestani köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.”
Mikko Nieminen, lue Timo Eskolan blogi. Siellä hän kyllä selittää juuri tätä kirkon voimassa olevaa virallista kantaa homoseksuaalisuuteen ja sen synnillisyyteen. Ei ole minun keksimäni juttu. Mutta tässä tämä juuri nähdään. Kun et lue linkkiä, niin syytät minua.
Mikko N, ja sitä paitsi tuo kohta:”Lisättäköön jo tähän yhteyteen…” on suora lainaus Eskolan blogista. Etkö huomaa että edellä kirjoitin: ”Eskola kirjoittaa yllä olevassa linkissä:” Ja sitten alkaa sitaatti. Tarkkuutta!
> Timo Eskolan blogi. Siellä hän kyllä selittää juuri tätä kirkon voimassa olevaa virallista kantaa homoseksuaalisuuteen ja sen synnillisyyteen.
Timo Eskola ei päätä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opista.
Hän on eläkkeelle jäänyt Helsingin yliopiston dosentti sekä Suomen teologisen instituutin tutkija. Raamatuntulkinnoissaan hän edustaa kirkon konservatiivista siipeä, joten en pidä mitenkään yllättävänä, että hän haluaa nähdä homoseksuaalisuuden negatiivisessa valossa.
Kuten sanoin aikaisemmin, Riitta Sistonen ei edusta ”meitä koko kristikuntaa”. Sama koskee Timo Eskolaa.
Yksittäisten ihmisten näkemyksistä, mieluiten omista, voimme täällä keskustella. Minulta loppuu mielenkiinto välittömästi siinä vaiheessa, jos joku kuvittelee voivansa esiintyä täällä koko kristikunnan äänitorvena.
Huom. Jälleen: kristinusko ei ole yhtä kuin jokin kirkkokunta. Eikä se ole myöskään yhtä kuin ”kristikunta” tai kristittyjen vallitseva näkemys jostakin.
”Voitteko Mikot, Leenat ja Jormat mitenkään ymmärtää, että on myös olemassa ihmisiä, joille homous ei ole niin itsestään selvää kuin teille?”
Voitteko Karit, Samuelit, Sistoset ja Samit mitenkään ymmärtää, että on myös olemassa ihmisiä, joille heterous ei ole niin itsestään selvää kuin teille?
Martti Pentti : ”Siksi synnin ja luonnottomuuden yhdistäminen vaikuttaa kummalliselta.”
Joskus joku suuttuu toiselle, niin että haluaisi tappaa. Emme kuitenkaan pidä luonnollisena seurauksena, että se toteutetaan
Samaan tapaan synti on meissä luonnollinen ilmiö, mutta ei hyväksytty.
Pekka tuot esille hyvin ”luonnollisen” ihmisen, siis häntä tulee lailla paimentaa elämään ”oikein”.
Kuinka on sitten evankeliumin mukaan uudestisyntyneen kohdalla, häntä ei enää paimenneta lailla vaan hänessä on Jumalan rakkaus joka vaikuttaa ne teot joita hän tekee eli rakkaudesta hän kohtelee lähimmäisiään niinkuin haluaisi itseään kohdeltavan.
Pekka Veli, hyvin kirjoitit?
Linkitän tähän vielä Eskolalta blogin, jossa käsitellään nykyistä teologista keskustelua synnistä ja sovitusopista. Koko käsitys synnistä ja sovituksesta on nyt ”tapetilla”. Minusta tämä on aivan järjetöntä. Meistä jokainen näkee kuinka paljon pahaa maailmassa on ja kuinka ihmiset kärsivät toisten aiheuttamista synneistä. Kun ihminen alkaa tajuta olevansa myös itse osallinen tästä kaikesta, hän alkaa janota toisenlaista elämää. Hän haluaisi päästä vapaaksi synneistä, saada rauhan ja puhtaan omantunnon. Se löytyy vain tunnustamalla Jumalalle oma syntisyytensä, tekemällä parannuksen, ottamalla Jeesus Vapahtajaksi sydämeen ja näin pääsemällä Jumalan lapseksi .
https://timoeskola.wordpress.com/2021/10/18/kristuksen-tyo-miten-kristus-sovitti-synnit/
Teologisesti Eskola kirjoittaa uskottavasti ja se on se ongelma. Näissä kysymyksissä Raamattu on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Eskolakaan ei vastaa siihen kysymykseen että miten homoseksuaalisten sitten pitäisi järjestää rakkauselämänsä. Tavallinen vastaus on se että heidän tulisi elää selibaatissa. <de ei kuitenkaan ole ratkaisu . Selibaatissa eläminen ei tee homoseksuaalista miksikään muuksi kun homoseksuaaliseksi. Kyse on heidän olemuksestaan ei heidän teoistaan.
Minusta tuo ”järjestää rakkauselämänsä” kuulostaa ylipäätään väärältä, koskien myös heteroita. ( kuin myös esim polyamoristeja ja niitä jotka eivät henk koht halua pysyviä parisuhteita)
Kristitty ei ole maailmassa etsimässä itseään tyydyttävää elämää vaan Jumalan tahtoa. Jokaisella on oikeus tehdä siinä omaa työtään ja etsintäretkeään, ja kaikilla siihen sisältyy kilvoittelua. Tästä tulee olemaan eri näkemyksiä ja kristittyjen erilaisia vakaumuksia tuomiopäivään asti.
Eli miksi hakea neuvoja omaan elämään niiltä kristityiltä, joiden tietää olevan eri kannalla jossain asiassa? Jos samanaikaisesti syytetään ”toisten rakkauselämään sekaantumisesta”…
Lopulta meidän on huolehdittava ensisijaissesti omasta kasvamisestamme ja kilvoittelustamme, ja Jumalan tahdon etsimisestä omassa elämässämme. Rukouksen ja Raamatun kautta. Ja annettava muille sama oikeus. Mutta oma näkemyksensä asioista tulee jokaisen voida sanoa. Ilman syytöksiä.
”Meistä jokainen näkee kuinka paljon pahaa maailmassa on ja kuinka ihmiset kärsivät toisten aiheuttamista synneistä. Kun ihminen alkaa tajuta olevansa myös itse osallinen tästä kaikesta, hän alkaa janota toisenlaista elämää. Hän haluaisi päästä vapaaksi synneistä, saada rauhan ja puhtaan omantunnon.” Tämä merkitsee mielestäni myös sen tajuamista, miten olemme hyvinvoivan länsimaan kansalaisina osallisia kehittyvien maiden riistoon ja luonnonvarojen tuhlaamiseen. Ei siis ole kysymys vain yksilöllisen parannuksenteon ja sen avulla löydetyn omantunnorauhan etsimisestä. Synti on myös yhteiskunnallinen ja maailmantaloudellinen vammamme.
Naomi ja Ruth vanoivat rakkautta toisilleen ja järjestivät elämänsä mielenkiintoisesti. Olivatko he siis lesboja? Näin vois nähdä, koska samaa heprealaista eroottista sanaa (dabaq) käytetään kuvaamaan Aadamin tunteita Eevaan ja Ruutin tunteita Noomiin. Mooseksen kirjan 2:24:ssä: ”Sen tähden mies lähetetään isänsä ja äitinsä ja sen vaimoonsa, ja hän tulee yhdeksi lihaksi.” Tapa, jolla Aadam ”liittyi” Eevaan, on tapa, jolla Ruth ”liittyi” Noomiin.
”Naomi ja Ruth vanoivat rakkautta toisilleen ja järjestivät elämänsä mielenkiintoisesti. Olivatko he siis lesboja?”
-Minusta nimenomaan pitäisi kiinnittää huomio siihen miten kauniisti Raamatussa on kuvattu kahden miehen ja kahden naisen rakkaussuhteita. Kyllä niitä siksi voi kutsua. Raja menee siinä seksuaalisuuden toteuttamisessa. Eli jos sitä puolta ei ollut, niin eivät olleet lesboja 🙂 Sama koskee Daavidia ja Jonatania, riippumatta siitä mitä sanaa kertomuksessa käytetään.
Ja ”yhdeksi lihaksi tuleminen” liittyy juurikin seksuaalisuuteen, ei tunteeseen, kiintymykseen ja yhdessä elämiseen. Kaikki ihmissuhteet eivät tule paremmaksi seksuaali-aspektin lisäämällä.
”Ja ”yhdeksi lihaksi tuleminen” liittyy juurikin seksuaalisuuteen, ei tunteeseen, kiintymykseen ja yhdessä elämiseen.”
Ruthin ja Naomin liitosta käytettiin samaa sanaa dabaq kuin Adamin ja Evan yhdeksi lihaksi tulemisesta eli toisiinsa liittymisestä. Tuskin sattuma kun katsoa mitä naiset toisistaan muutenkin sanoivat.
Seppo
Sinä sekä luetteloni henkilöt ette lukeneet viestiäni kokonaan? Ns. täyden heteron ja täyden homoseksuaalisen identiteetin omistavalle ihmiselle on helppoa ymmärtää omaa itseä. Yritän tässä vain kysellä, että löytyykö täällä muille kuin Ilkka Kurjenmäelle ymmärrystä siitä, että omaa seksuaalista identiteettiä etsivälle, epävarmalle nuorelle voi avautua monia teitä ja erilaisia löytöjä? Joku löytää itsensä homona ja joku jopa saattaa löytää itsensä heterona?
Mikolta, ”Henkilö, joka on saanut Valviralta oikeuden toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä, ei voi Suomessa antaa terapiaa jolla pyrittäisiin muuttamaan ihmisen seksuaalista suuntautumista. Myös evankelis-luterilaisen kirkon perheneuvonnassa tehdyn linjauksen mukaan kirkko ei tällaista terapiaa anna ja näkee sen muutenkin vääränä ja vahingollisena.”
En ole tarkoittanut seksuaalisen suuntautumisen muuttamista. Jotkut eivät hyväksy suuntautumistaan itse, ja pyytävät siihen itse apua kenenkään siihen painostamatta. Heidän avunpyyntönsä pitäisi evätä?
Mikko, ”en lähtisi mestaroimaan kenenkään seksuaalisuutta.”
Kukaan ei ole oikeutettu rikkomaan herkillä olevan ihmisen persoonaa. Se on kaikkea eettistä sekä hoidollisia viitekehyksiä vastaan. Olet kuitenkin varma siitä, että Ilkka Kurjenmäki syyllistyy tähän?
Aikamoista ”tuuletusta” tuntematta perheneuvontaa tekevää terapeuttia taikka hänen tapaansa kohdata ihmisiä.
”Kukaan poliitikko Suomessa ei ole kiistänyt vaikkapa lapsille tai alaikäisille esitettävän heteroseksin haitallisuutta, mutta sateenkaariagendan kaikkia ulottuvuuksia ajetaan läpi luokittelemalla ne ihmisoikeuskysymyksiksi.”
Huvila, seurakuntalainen, PERHEPOLITIIKKA 13.12.2021 15:46 (päivitetty 15:46)
Mitä ihmeen sateekariagenda kaikkia ulottuvuuksia? Nuorille tulee kertoa seksuaalisuudesta, valistaa ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Nuorille tulee myös kertoa että on ihan ok jos tuntee vetoa omaan tai vaikkapa molempiin sukupuoliin ja että tämä on ihan normaali osa ihmisen seksuaalisuutta.
Kari Paukkusen kommentti on täysin käsittämätön. Kukaan täällä ei ole tietääkseni ehdottanut että lapsille näytettäisiin aikuisviihdettä, olipa kyse sitten hetero- tai homopornosta.
Minkä ikäiset lapset kestävät vaurioitumatta opin ikuisesta kidutushelvetistä, jonne rakastava Jumala kaikki uskomattomat ihmiset kaiketi ikään katsomatta laittaa?
> Olet kuitenkin varma siitä, että Ilkka Kurjenmäki syyllistyy tähän?
En mielestäni ole missään kommentissa väittänyt Ilkka Kurjenmäen antavan edes seksuaaliterapiaa puhumattakaan siitä, että hän tarjoaisi vastaanotollaan eheytysterapiaa. En edes tiedä, onko Kurjenmäellä tutkintoa seksologiasta sekä siihen jatkokoulutusta seksuaaliterapeutiksi.
Kurjenmäen blogiteksti flirttailee eheytysterapian mahdollisuudella. Siitä esitin paheksuntani aikaisemmassa puheenvuorossani ja niiden sanojen takana seison edelleen.