Moniääninen Kristuksen kirkko

[Eero Huovinen, avauspuhe Kirkkopalvelut ry:n kokouksessa] Viimeisen kymmenen vuoden aikana luterilainen kansankirkkomme on tullut entistä moni-ilmeisemmäksi ja moniäänisemmäksi. Taustalla on monia yleisestä yhteiskunnallisesta kehityksestä nousevia syitä. Tiedonvälityksen rooli on vahvistunut, julkisuus ja avoimuus kasvanut, henkinen ilmapiiri on vapautunut, ihmiset ovat rohkaistuneet olemaan suorapuheisempia, kriittinen suhtautuminen päättäjiin on yleistynyt. Niin sanottu sosiaalinen media on osuva esimerkki siitä, miten paljon enemmän tänä päivänä sanotaan ja uskalletaan sanoa kuin vaikkapa kolme vuosikymmentä sitten. Yksiäänisyyden aika on muuttunut moniäänisyyden ajaksi.

Monet tällaisen kehityksen piirteistä ovat yleisiä koko yhteiskunnassa. Samanlaiset suuntaukset ovat kuitenkin tyypillisiä myös kirkon sisäisessä keskustelukulttuurissa ja asenneilmastossa. Tyynet ajat ovat takana päin. Kuljemme kaikki kohti tuulisempia ilmoja. Suvantovaiheiden jälkeen laskemme nyt vuolasta koskea alaspäin, joskus samassa veneessä, mutta yhä useammin myös monella erillisellä lautalla.

Miten kirkon muuttumista moniäänisemmäksi on arvioitava?

***

Lähden liikkeelle Uuden testamentin tutusta kuvasta, jossa kirkkoa verrataan Kristukseen ruumiiseen. Apostoli Paavalin perusajatus korinttilaiskirjeessä (1. Kor. 12: 12-27) on tämä: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä.”

Olemme tottuneet siihen, että puhe kirkosta Kristuksen ruumiina korostaa ensi sijassa kirkon ykseyttä ja yhteenkuuluvuutta. Ekumenian edistymisen ja kirkkojen lähentymisen aikakaudella kirkon ykseyden merkitys onkin aiempiin vuosisatoihin verrattuna vahvistunut.

Kun kuitenkin lukee apostoli Paavalin sanoja Kristuksen ruumiista, sen jäsenten moneus ja erilaisuus on hyvin vahvassa roolissa. Paavali ei puhu vain yhdenlaisille ihmisille, vaan kaikille. Monen kertaan hänen kuvauksessaan toistuvat erilaisuutta korostavat sanat: ”monta jäsentä”, ”jäseniä on monta”, ”meidät kaikki”, ”kaikki me”, ”ruumis muodostuu… monista”, ”kaikki eri jäsenet”, ”jäseniä on kuitenkin monta”, ”kaikki muutkin”, ”jokainen teistä”. Ruumiista Paavali puhuu yksikössä, mutta jäsenistä monikossa.

Paavali oli hyvin selvillä siitä, millainen oli asenteiltaan se kaupunki, jonka asukkaille hän kirjeensä lähettää. Tuon ajan asutuskeskuksista juuri Korintin kaupunki oli kaikkein monikulttuurisimpia ja moniäänisimpiä. Tämän todellisuuden Paavali ottaa vastaan. Kaupungin ja sen seurakunnan moninaisuuteen hän suhtautuu myönteisellä tavalla.

Taitavan puhujan tavoin Paavali käyttää yksinkertaisia kuvia puolustaessaan ihmisten erilaisuutta. Ruumis ei muodostu yhdestä jäsenestä, vaan monista. On jalka ja käsi, on silmä ja korva. Jokaisella on oma tehtävänsä. Erilaisten jäsenten rooleja ei pidä yhdenmukaistaa. Ruumiin monimuotoisuus kärsii, jos yksi jäsen alkaa hallita yli muiden. Toisenlaisuutta on arvostettava ja kunnioitettava, mutta myös edistettävä ja suosittava.

Yhtäkään jäsentä ei Kristuksen ruumiista pidä sulkea pois, mutta yksikään jäsen ei voi myöskään erottautua muista. Yhteenkuuluvuus ei perustu siihen, että kaikkien pitäisi muuttua toisten kaltaisiksi. Toisia jäseniä ei saa halveksia eikä vähätellä, vaikka niiden toiminta olisikin erilaista kuin toisten.

***

Paavalin ajatukset Korintin seurakunnan moninaisuudesta eivät ole vain sosiologinen havainto siitä, miltä maailma näyttää. Jäsenten erilaisuus ei ole vain olemassa oleva todellisuus, johon olisi syytä mukautua. Paavalin perustelu jäsenten erilaisuudelle on paljon syvempi. ”Jumala on… asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi.”

Ihmisten erilaisuus ei ole vain tosiasia, joka on pakko hyväksyä. Usein ajattelemme, että ihmisten erilaisuus on jotakin, joka meidän on siedettävä ja johon meidän on sopeuduttava. Toki sietokyvyn kasvattamista ja sopeutumisen taitoa kuuluukin harjoitella, mutta ei sen vuoksi, että erilaisuus olisi jotakin kartettavaa ja torjuttavaa.

Paavali sanoo, että jäsenten erilaisuus on Jumalan tahtomaa. Kaikki Kristuksen ruumiin jäsenet ovat Jumalan luomia ja Jumalan Pojan verellä lunastettuja. Ketään meistä ei ole luotu eikä lunastettu sen nojalla, mitä me lahjoinemme ja taipumuksinemme olemme, vaan sen nojalla, mitä Jumala on tahtonut ja tehnyt. Kirkon jäsenten erilaisuutta ei siis voi meidän ihmisten mieltymysten perusteella kyseenalaistaa, sillä tässä moninaisuudessa on kyse siitä, minkä – Paavalin sanojen mukaan – ”Jumala on asettanut”.

Jos kirkon jäsenten erilaisuus kiellettäisiin, se merkitsisi Paavalin mukaan sitä, että kirkko lakkaisi olemasta kirkko. Vahvasti ja väkevästi hän sanoo: ”Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista?” Jos siis haluamme, että on olemassa Kristuksen ruumis, meidän on otettava kirkon jäsenten erilaisuus todesta ja seurattava tässä Jumalan tahtoa ja asetusta.

***

Yhtä vahvasti kuin kirkon jäsenten erilaisuudesta apostoli Paavali puhuu kuitenkin myös Kristuksen ruumiin ykseydestä. Kristus on ”yksi kokonaisuus”, ”kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin”, ”meidät kaikki… on kastettu yhdeksi ruumiiksi”, ”yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät”, ”olemme saaneet juoda samaa Henkeä”, ”ruumis on yksi”, ”Jumala yhdisti”, ”yhteen kuuluen”.

Erikoinen ja tyypillinen on Paavalin peruskuva: ”Te olette Kristuksen ruumis”. Lause on suomen kielen kannalta outo. Monikollinen sana ”te” muuttuu yksikölliseksi ”ruumis”. Monesta ja erilaisesta tulee yksi todellisuus. ”Te olette Kristuksen ruumis.”

Paavalin perustelu Kristuksen ruumiin ykseydelle on sama kuin hänen perustelunsa jäsenten erilaisuudelle. ”Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi.” Jos on erilaisuus Jumalan asettamaa, niin on ykseyskin Jumalan tahtoa ja hänen työtään.

Jos erilaisuuden tunnustaminen asettaa meidät haastavalle paikalle, niin vielä vaativammalle, varsinaiselle epämukavuusalueelle me joudumme, kun pyrimme yhdistämään erilaisuuden ja ykseyden. On tärkeää muistaa erilaisuus ja on tärkeää muistaa ykseys, mutta kaikkein vaativinta ja haastavinta on pitää kiinni molemmista.

Paavalin kuvasta ei voida valita vain erilaisuutta tai vain ykseyttä. Paradoksin ydin ja perimmäinen haaste on tämä: ”Jäseniä on… monta, kun taas ruumis on yksi.”

Keskustelussa kirkon moniäänisyydestä ja ykseydestä voi olla vaarana, että me jakaannumme kahteen leiriin, yhtäältä niihin, jotka puolustavat erilaisuutta, ja toisaalta niihin, jotka vaalivat ykseyttä. Varsinainen kirkon koetinkivi on ja tulee tulevina vuosina olemaan, miten erilaisuus ja ykseys pidetään yhtä aikaa voimassa. Olisiko väärin arvella, että tämä on kirkon koossapysymisen suurin kysymys.

***

Paavalin kuvassa Kristuksen ruumiista on yksi piirre, joka osoittaa, miten vaikeaa ja jopa tuskallista on pitää kiinni sekä erilaisuudesta että ykseydestä.

Kun Jumala yhdisti erilaiset jäsenet yhdeksi ruumiiksi, hän teki näin sen vuoksi, ettei Kristuksen ruumiissa ”syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan”. Jos yhtä aikaa kunnioitamme toistemme erilaisuutta ja samalla pidämme kiinni keskinäisestä ykseydestä, silloin joudumme myös kärsimyksen tielle. ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.”

Paavali on varmasti tuntenut sen kuorman painon, mikä erilaisuuden ja ykseyden yhteensovittamisesta syntyy. Tämän kuorman nimi on kärsimys.

Kärsimyksen kuormaa ei Kristuksen ruumiissa ole milloinkaan jätetty yhden jäsenen kannettavaksi. Vaikka erilaisilla jäsenillä voi olla eripainoisia taakkoja, ne kaikki kuuluvat kaikkien jäsenten kannettaviksi. Kärsimyksen tiellä ei ole varaa moittia toisten erilaisuutta. Kärsimyksen tiellä kallistetaan korvat toisten puoleen, kuunnellaan toisia ja osallistutaan heidän taakkojensa kantamiseen. Minua velvoittaa se, että sinun kuormasi ovat minun kuormiani. Mutta minua myös lohduttaa tietoisuus, että minä voin laskea kuormani sinun harteillesi.

***

Kristuksen ruumiin ykseys ei ole vain inhimillistä hyväntahtoisuutta ja kohteliasta asennetta toisenlaisia jäseniä kohtaa. Ykseydessä ei ole kyse vain siitä, millä tavalla asennoidumme toisiimme ja miten toistemme kanssa käyttäydymme.

Ykseys on syvimmältään yhteyttä Jumalaan, Kristukseen ja Pyhään Henkeen. ”Te olette Kristuksen ruumis.” Ykseys on Kristuksessa olemista. ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä.”

Moniäänisyyden rinnalla, sen takana, sen edellä, sen yllä ja sen alla, sen keskellä kuuluu ja tulee kuulua koko ajan Kristuksen ääni, hyvän paimenen ääni. Tämä Kristuksen ääni on yksi ja jakamaton ääni, ääni, jolla hän yhtäläisesti huolehtii kaikista lampaistaan. 

Ihmisten erilaisuuden kannalta kirkko on kuin sekakuoro, mutta ykseyden vuoksi tämän moniäänisen joukon keskeltä kuuluu Kristuksen kirkas ja lempeä ääni, Jumalan Pojan soololaulu.

Omalla äänellään Kristus kutsuu kaikkia jäseniä luokseen ja yhteen. Virren 375 sanoin: ”Luo tuoreen, vehmaan laitumen hän kutsuu äänellänsä. Hän tuntee kaikki tarpeeni, hän täyttää köyhän sieluni armollaan avaralla.”

Moniäänisessä Kristuksen kirkossa meidän on hyvä olla yhdessä.

***

Rakkaat kirkkomme vastuunkantajat. Kirkkopalveluilla on aivan erityinen tehtävä pitää huolta sekä kirkkomme jäsenten erilaisuudesta että ykseyden lahjasta. Kansankirkkomme piirissä Kirkkopalvelujen luottamushenkilöt edustavat koko kirkkoa, hiippakuntia ja kirkollisia järjestöjä. Kirkkopalveluissa ja sen edeltäjissä on aina arvostettu maallikkovastuuta korkealle. Erilaiset jäsenet haluavat yhdessä kantaa vastuuta rakkaasta kirkostamme ja sen moninaisesta työstä.

Omasta puolestani toivon, että erilaisuuden ja ykseyden vaikea, mutta rikas tie pysyisi aina mielessämme.

– Eero Huovinen –

Teksti on avauspuhe Kirkkopalvelut ry:n kokouksessa 17.5.2013 Kuopiossa