Jumalanpalvelusuudistus, joka otti paikkansa kirkkomme rituaalisessa elämässä, korosti jumalanpalveluksen dialogista luonnetta. Yritys oli hyvä. Toteutus kuitenkin osoitti kirkkohistoriamme maaperään syvälle juurtuneen monologisen luonteen. Monologisuus yritettiin peittää jumalanpalvelusuudistuksen yhteydessä näennäisdialogisuudella. Niinpä sunnuntaina kirkossa saa kuulla seurakunnan ”spontaanit” kaksin- tahi kolminekertaiset ”…men” -huudahdukset sen mukaan kuin messukaavaan on kirjoitettu. Dialogisimpien seurakuntien jumalanpalveluksissa myös raamatunluvun jälkeen lukija sanoo: ”Tämä on Jumalan sana.” johon seurakunta tempautuu mukaan vastatakseen riemuissaan ”Jumalalle kiitos.”
Jumalanpalvelusuudistuksen hiukan jäykähköt dialogiset osuudet kuvaavat fantastisella lailla sitä, kuinka dynaamisuus ja dogmaattisuus yrittävät elää rintarinnan säilyttäen, uudistuen, tuntien vetoa menneen maailman todellisuuteen ja pakkoa mennä eteenpäin. Yrittää olla yhtä aikaa dialoginen, mutta pelätä sitä hallitsemattomuutta, mitä aito dialogisuus saattaisi saada aikaan, kiskoo kohti yksinpuhelua.
Totuus nimittäin on monologisoivaa. Uskonnollinen dialogi, joka perustuu historiallisten kirjoitusten toisteluun (vaikka kanonisoitujenkin) ei itse asiassa ole luonteeltaan dialogia, vaan monologia. Se on monologia, jonka myötä Jeesuksen Kristuksen patsaan päälle kasvaa sammalta ja hämähäkinseittejä ja pulunpaskaa. Se vie tilan elävältä uskolta hengittää, saada ravintoa ja kasvaa.
Venäläinen kirjallisuudentutkija Mihail Bahtin kirjoitti, että Totuus ei synny eikä sijaitse yhden ihmisen päässä: se syntyy totuutta yhdessä etsivien ihmisten välillä, heidän dialogisessa kanssakäymisessään.
***
Sana on olemassa siksi, että se tulee kuulluksi ja siihen vastataan. Jos siis ajatellaan Raamatun olevan Jumalan sanaa, olisi syytä ajatella Raamatun olevan dialoginen väline, joka mahdollistaa ihmisen ja Jumalan välisen vuoropuhelun. Se epämääräinen käsite ”raamattu-uskollisuus”, joka perustuu varmuuksiin ja yksiselitteisiin totuuksiin tekee Raamatusta jumalallisen yksinpuhelun ja häivyttää siitä Jumalan sanan dialogisen luonteen.
F. M. Dostojevski – jonka taidetta edellä mainittu Bahtin on tutkinut – sanoo Idiootissa Aglajan suulla ruhtinas Myskinille: Teissä ei ole hellyyttä: vain totuus, siksi te olette epäoikeudenmukainen. Jos totuuden tietäminen ja tunteminen ovat tärkeintä, tulee mahdottomaksi rakkauden kaksoiskäskyn toteuttaminen, sillä totuus nousee aina rakkauden yläpuolelle. Kuitenkin se totuuslauselmien kokoelmana käytetty kaanon sanoo rakkauden olevan suurinta. Kuinka paradoksaalista! Kumpi on tärkeämpää Raamattu vai rakkaus?
Jumala tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon. Näkemykseksi näkemysten joukkoon. Päästää irti totuuden pakonomaisesta tietämisestä ja antautua erehtymisen mahdollisuudelle on Kristuksen seuraamista.
Olen ollut mukana yhdessä oikeassa monologisaarnassa, jossa suntio kuljetti mikrofonia eri puhujille. En varmasti muista. Papin esittämä kysymys taisi olla: miksi istut nyt kirkossa ja mitä se sinulle merkitsee. Alku oli hyvä. 4-5 hyvää kommnettia, mutta sitten joku alkoi saarnata tosissaan. Mielenkiintoinen kokeilu. Pappi kaikille tuttu ja lähes äänensä menettänyt.
Se sopii niin somasti aikaamme, kun voi ihan tikkana hyökätä ovesta sisään ja kertoa totuuden olevan niin perin suhteellista, että ”kuunnelkaa polot, mitä me olemme kirkon linjaksi tänään keksineet ja päättäneet. Väistykää….”.
Raamattu on toki uskovalle tärkeämpi, koska se kertoo hänelle, onko edes oikeaa rakkautta kaikki se, mitä rakkautena meille on alettu nyt markkinoida…
Helena kirjoittaa: ”Jumala tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon. Näkemykseksi näkemysten joukkoon.”
Tähänpä ”näkemykseen näkemysten joukossa” kuolemansairas, läheisensä menettänyt,epätoivoinen tai syntitaakkansa alle tukehtuva voipi sitten helposti koko eksistenssinsä, elämänsä ja toivonsa sitoa..
On aika rajua, jopa harhaoppista esittää Kristus, Poika, Ainosyntyinen ”näkemyksenä näkemysten joukossa”. (vrt. esim. Joh 1:17; 14:6).
May Roth-Edelmann, kuinka hauska idea!
jorma ojala, dialogisuus ei merkitse relativismia. Jos merkitsisi, sillä ei olisi mitään väliä (siis ei olisi mitään merkitystä käydäänkö dialogia vai ei, koska totuutta ei olisi olemassakaan). En myöskään väitä totuuden olevan suhteellista. Väitän totuuslauselmien olevan monologisia ja pidän Bahtinin ideasta, jonka mukaan totuus löytyy dialogista about sillä rajapinnalla, kun kahden ihmisen keskustelu tapahtuu. Ja vielä yksi korjaus väärintulkintojesi päätteeksi: minä en esitä kirkon linjoja. Olen yksi virkavapaalla oleva seurakuntapappi, jolla ei ole mitään valtaa esittää minkäänlaisia linjauksia yhdellekään poloselle.
Itse mietin juuri Raamatun ja rakkauden suhdetta siitä näkökulmasta, että Raamattu on uskovalle tärkeä vain ja ainoastaan siksi, että se on Jumalan kanssa keskustelun väline. Se mahdollistaa suhteen Jumalaan. Ei siksi, että se olisi monoliitti, jossa kerrotaan totuus. En tiedä voiko Raamattua ja rakkautta edes arvottaa toinen toisensa yläpuolelle. Se oli spontaanisti syntynyt melko tyhmä kysymys minulta. Olisi ehkä pitänyt asetella se kysymys niin, että kumpi on tärkeämpää totuus vai rakkaus?
Oho, ilmoitin vahingossa ylläpidolle oman kommenttini asiattomaksi…
Niinpä sunnuntaina kirkossa saa kuulla seurakunnan ”spontaanit” kaksin- tahi kolminekertaiset ”…men” -huudahdukset sen mukaan kuin messukaavaan on kirjoitettu. Dialogisimpien seurakuntien jumalanpalveluksissa myös raamatunluvun jälkeen lukija sanoo: ”Tämä on Jumalan sana.” johon seurakunta tempautuu mukaan vastatakseen riemuissaan ”Jumalalle kiitos.”
Ovat tympineet ja ihmetyttäneet koko ajan! Kanttori ne sieltä kajauttaa!
Kari-Matti, kyllä varmaan on harhaoppista, jos asian noin irrottaa kokonaan kontekstistaan irti. Miksi teet niin? Jos taas ajattelee asiaa kontekstissaan blogissa, jonka teemana on dialogisuus, niin voi vaikka avautua muita näkökulmia kuin tuo iankaikkisen vanha ja mustavalkoinen ”onkohan tämä nyt harhaoppista vai oikeaoppista tekstiä”. Lieköpähän yksi ristiinnaulitsemisen syistä juuri se, että Jeesuksen esittämä tulokulma elämään ja maailmaan oli ”vain” yksi näkemys näkemysten joukossa. Suorastaan harhaoppinen sellainen.
Kuolemansairaiden, läheisensä menettäneiden ja muiden kanssa puhutaan eri asioista. Banaali rinnastus.
Helena Paalanne: ”Kuolemansairaiden, läheisensä menettäneiden ja muiden kanssa puhutaan eri asioista. Banaali rinnastus.”
Ei ole.
Helena Paalanne kysyy kumpi on tärkeämpää ”Raamattu vai rakkaus”, tarkennetussa versiossa: ”totuus vai rakkaus”?
Oma vastaukseni: totuus, ts. Raamattu.
Helena Paalanne kirjoittaa: ”Lieköpähän yksi ristiinnaulitsemisen syistä juuri se, että Jeesuksen tulokulma elämään ja maailmaan oli ”vain” yksi näkemys näkemysten joukossa.”
Aika vähän jää tässä liberaalitulokulmassa kristinuskosta jäljelle. Toivottavasti ymmärsin taas väärin.
Kari-Matti, no kyllä on. En menisi sairaille ja väsyneille myöskään kolminaisuusoppi ojossa keskustelemaan, vaikka aiheesta blogin kirjoittaisinkin. Enkä toivo kenenkään sitovan eksistenssiään minun aivoituksiini – mieluummin esimerkiksi Raamatun totuuksiin – saati kirjoitukseni kontekstista irti riivittyyn väärintulkintaan.
Raamattu ei ole yhtä kuin totuus. Jeesus ei sanonut ”Raamattu on tie, totuus ja elämä”. Totuus voi olla Raamatussa, mutta nämä kaksi eivät ole yksi yhteen.
En tiedä miten käsitit, mutta faktisesti Jeesus eli erilaisten uskonnollisten ja poliittisten näkökulmien keskellä ja evankeliumien mukaan hänet ristiinnaulittiin, koska hänen totuutensa ei ollut riittävän totta uskonnollisille auktoriteeteille, jotka kuvittelivat hallitsevansa totuuden.