Hyvän ja pahan kokeminen ihmisten keskuudessa erilaisena ja eri asioina perustuu suurelta osin yhteiskunnassa vallitseviin moraalikäsityksiin. Moraali on nippu paikkaan (yhteiskuntaan) ja aikaan sidottuja yhteisesti sovittuja menettelytapoja, arvoja ja normeja, joita noudattamalla ja joiden mukaan elämällä pyritään tulemaan toimeen ja kyetään tekemään yhteistyötä lajitoverien kanssa.
Moraalikäsitykset voivat muuttua ja muuttuvat jatkuvasti. Joskus oli täysin moraalisesti hyväksyttävää Suomessakin kurittaa lapsia fyysisesti, mikä on tänä päivänä paitsi moraalitonta, jopa rikollista. Monissa maissa ei vieläkään koeta vaikkapa kuolemantuomiota moraalittomaksi. Noitien polttaminen roviolla oli niin ikään vielä muutama vuosisata sitten kristillisenkin moraalikäsityksen mukaan täysin hyväksyttävää, ei kuitenkaan onneksi enää. Eikä siitäkään vielä kovin kauaa ole, kun homoseksuaalisuus ja sen harjoittaminen koettiin moraalittomaksi Suomessakin. Ei sentään enää. Kiitos oikean tiedon ja valistuksen. Niin se moraali muuttuu erilaisissa yhteiskunnissa tiedon lisääntymisen, valistuksen ja ajankulun myötä. Kukaan ei tiedä tulevaisuuden moraalikäsityksistä vielä yhtään mitään.
Hauserin ja Singerin kirjan (Hauser, Marc & Singer, Peter: Morality without religion) keskeisin väite on, että kaikilla ihmisillä on evoluution myötä kehittynyt moraalinen vaisto, tai enemmänkin ”moraalikielioppi”, jonka avulla teot luokitellaan hyväksi tai pahaksi. Moraalisia päätöksiä luovat tiedostamattomat kognitiiviset prosessit, ja tunteet ovat mukana ainoastaan toiminnan motivoinnissa, kirjoittaa Hauser.
Tilanne:
Olet lääkäri, ja sinulla on hoidettavana viisi potilasta jotka kuolevat varmuudella, elleivät he saa jokainen omanlaistaan sisäelinsiirtoa. Siirtoelimiä ei ole saatavilla normaaleja reittejä riittävän nopeasti. Sitten hoitaja kertoo sinulle, että ovesta käveli juuri sisälle terve mies, jonka voisimme tappaa, ja näin saisimme kaikki tarvittavat siirtoelimet. Tappammalle yhden, pelastaisimme viisi!
Mitä tekisit lääkärinä? Miksi?
Kysymyksen voi muotoilla myös siten siten, että montako ihmistä pitäisi pelastua, jotta olisi omasta mielestä oikein tappaa yksi heidän puolestaan. Entä jos tilanteen muuttaa siten, että terroristit ovat kaapanneet viisi ihmistä ja vaativat, että ”tappakaa eräs tietty henkilö tai nämä viisi kuolevat”? Kysymys muuttuu silloin valtakysymykseksi (pitääkö terroristeille antaa valta sanella ehtoja) mutta oliko se ”valtakysymys” jo alunpitäenkin? Jos oma moraalikäsitys sanoo, että ”tapa tämä yksi henkilö tai nämä viisi kuolevat” niin pitääkö sille (subjektiiviselle oikeudentajulle) antaa valta? Kenen moraalikäsitys on oikeassa — vai eikö kenenkään.
Leikitään, että istutettaisiin kaikki 7 osallista (potilaat, lääkäri ja terve mies) pohtimaan yhdessä tilannetta. Lääkäri kertoo potilaille ja terveelle henkilölle tilanteen. Jos käy niin, että kaikkien moraalikäsityksen mukaan – myös terveen – tämän tulee kuolla muiden puolesta, on ”oikean päätöksen” tiellä enää vain yhteiskunta, joka tuomitsee terveen tappamisen sairaiden pelastamiseksi. ”Oikealla päätöksellä” tarkoitan sellaista, josta kaikki osapuolet ovat samaa mieltä. Mutta siis jos nuo 7 henkilöä asuvat yhteiskunnasta eristyksissä omassa suljetussa yhteisössään, miksi pitäisi olla tekemästä oman moraalikäsityksensä mukaisesti, jos kaikki osapuolet ovat samaa mieltä?
Jos käykin niin, että kaikkien moraalikäsitys sallii tämän toiminnan paitsi terveen, voiko matematiikalla viiden ihmiselämän todeta olevan tärkeämpiä kuin yhden ja tappaa ihminen vastoin tämän tahtoa? Entäpä, jos terveen miehen tappaminen johtaisi 1000 ihmisen pelastumiseen tai 10 000:n? Jos hänestä vaikkapa pystytään eristämään vastalääke valloillaan olevaan tappajabakteeriin ainoastaan kuolleena? Ihmisen älykkyydellä on paradoksaalisia seurauksia. Mutta onko ihmiselämä kuitenkin tärkein ja yhteiskunta olemassa ihmisiä varten, joten yhteiskunnan etu ei voi mennä ihmisen edun edelle, jos kuolema on vaihtoehtona.
Kaltevalla pinnalla mennään. Uhrauksen sallimalla saatetaan ehkä ennen pitkää olla siinä, että toisten elämät määritetään arvokkaammiksi kuin toisten.
Kyllähän Jehova olisi monet Raamatussa mainitut toimet voinut hoitaa fiksummin. Nimittäin jos meiltä ihmisiltä asiaa kysytään.
No muta meiltä ihmisiltähän siellä Raamatusa ’kystytään’ monta muutakin asiaa. Ja kuka meidän puolestamme meille vastaa kuin ihminen, joille Jumala on aivot ja kyvyn logiikkaan antanut.
Ja Jeohova ei vain ’salli’ vaan siis tappaa itse ja myös käskee tappamaan tosia ihmisä,joiden joukkoon jää myös täysin viattomia kuten vaika Egyptin esikoiset. Mitä pahaa he olivat muka kaikki juurikin esikoiset olivat tehneet että heidät tappaa piti? Eiväthän he kaikki Faaraon ratkaisuista vastuussa olleet…
Ei kaikella kunnialla Rauli,kyllä nämä ’selitystieteen’ gradut näissä kysmyksissä alkavat tuottaa abrobatureita abrobatureiden jälkeen…
Ja taas olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ”Jumala on aivot ja kyvyn logiikkaan antanut meille”. Raamatussa on annettu kuitenkin ohjeet siihen, missä rajoissa voimme noita meille annettuja lahjoja käyttää. Saamamme elämänlahjasta voimme itse nauttia, mutta meillä ei ole valtuuksia sitä oma-aloitteisesti toiselta pois ottaa. Käskyissä tämä ilmeni muodossa ”Älä murhaa”. Jeesus vihjaisi, että jo toisen vihaaminen on askel kiellettyyn ajosuuntaan.
Otin kanaanilaiset esimerkiksi, koska heidän hävittämiseensä Raamattu antaa vankat perusteet. Egyptiin esikoiset kuolivat Jumalan toimenpiteenä, josta farao kantoi vastuun. Jopa faraon oma esikoispoika kuoli isänsä kiukutellessa maailmankaikkeuden Suvereenille. Aika älytöntä puuhaa, jo noin lähtökohtaisesti. Vasta tiukan paikan tullen Jumalan omaisuuskansa päästettiin kohti heille luvattua maata, ja sillä reissulla itse faraokin veti keuhkonsa täyteen Punaista merta.
Olen siis ymmärtänyt Raamatusta, että egyptiläiset esikoiset kuolivat onnettoman hallitsijansa typeryyden takia. Eivät tainneet kuitenkaan olla ainoat turhat uhrit faraoiden pitkällä hallituskaudella. Nuo mahtajat kun kylvivät kuolemaa ympärillään enemmänkin. Omaa kansaansa suuriin tappioihin ajaneita hirmuhallitsijoita on riittänyt ihan meidän päiviimme asti, olen ollut havaitsevinani. Ja Ihan näin approbaturtasoisestikin arvioituna.
”Olen siis ymmärtänyt Raamatusta, että egyptiläiset esikoiset kuolivat onnettoman hallitsijansa typeryyden takia.”
Eivät vain passiivisesti ’kuolleet’ van Jehova itse tappoi heidät! Ei mahdu oikeustajuuni että Jehova tappaa ihan viattomia ihmisiä jonkin faaraon typeruyden takia.
Etkö Rauli itse huomaa noiden selitystesi ontuvuutta?
Erikoisten surmaamiseen liittyi vankkaa opetusta egyptiläisille, se oli myös isku vasten maassa harjoitettua epäjumalanpalvelusta.
Egyptiläisten keskuudessa esikoiset pyhitettiin auringonjumala Amon-Ralle, jonka oletettiin olevan kaikkien esikoisten suojelija. Kymmenes Jehovan egyptiläisille aiheuttama vitsaus häpäisi tätä jumalaa ja osoitti hänen kyvyttömyytensä suojella esikoisia.
Toki meillä on mahdollisuus näin jälkikäteen kritisoida Kaikkivaltiaan toimintaa ja taivastella brutaaliutta. Ja samalla kertoa semmoisella ihmisen cumlaudetasolla, miten asiat olisi pitänyt hoitaa.
P.S. Pako Egyptistä näyttää tulevan tänä iltana elokuvana Subilta. Saas nähdä, paljonko Raamatusta on otettu kässärriin tosikertomusta.
Ehkä tuhon esikoisten hävittämiseenkin tulee ihan asiallista taustaa.
En viititsi tästäenempää, olennaiseksi vaan nyt jää se, että nuo esikoiset eivät ole olleet tietenekään syylisiä Faaron tekoihin, eli heidät tapettiin julmasti aivan oikeudetta. Vielä kummallisempaa on, että syyttömiä tapettaisiin jossain opetustarkoituksessa… !!!!!
Ehkä tämä keskustelu Jumalan oikeutuksesta tekemisiinsä on alkanut kiertää ympyrää. Myönnän toki, että yksityiskohdat monissa tilanteissa loistavat poissaolollaan.
Lopuksi. Lienemme yhtä mieltä siitä, että jos olisimme olleet paikalla, voisimme puhua asioista vielä varmemmin äänenpainoin. Vähintään laudatur-tasolla.
Ensimmäisestä kommentistani on siinnyt jonkin verran keskustelua. Sen pääpointti oli, että ei ole pätevää eikä yksiselitteistä moraalia ilman ihmistä korkeampaa auktoriteettia.
Mutta kysyisin vielä Kimmolta, oliko siis mielestäsi väärin, että suomalaiset tarttuivat aseisiin puolustaakseen maataan, kun idästä hyökättiin? Ja onko siis väärin, että joku puolustaa kotiaan ja perhettään voimankäytöllä, jos muuta mahdollisuutta ei tilanteessa ole? Onko siis vain alistuttava surmattavaksi? NIinkö itse toimisit?
Anita: ”Mutta kysyisin vielä Kimmolta, oliko siis mielestäsi väärin, että suomalaiset tarttuivat aseisiin puolustaakseen maataan, kun idästä hyökättiin? Ja onko siis väärin, että joku puolustaa kotiaan ja perhettään voimankäytöllä, jos muuta mahdollisuutta ei tilanteessa ole? Onko siis vain alistuttava surmattavaksi? NIinkö itse toimisit?”
On aika pöhköä kysyä minulta – pikimustalta pakanalta ja res. aliluutnantilta tuollaista. Minun jo edesmennyt isäni on suuri sankarini. Hän puolusti upseerina menestyksellisesti maataan molemmissa kahakoissa veli venäläistä vastaan.
Koko asian pihvihän on se miten kristittyjen uskovaisten tulee suhtautua Jumalansa sanaan ja kymmeneen käskyyn, joiden joukossa on sellainen ehdoton käsky kuin ”Älä tapa”. Pitääkö sitä noudattaa vai ei?
Nuo käskyt sisnäsnsä ovat minulle täysin yhdentekeviä. Pyrin elämään oman harkintani ja tämän päivän länsimaisten sivistysvaltioiden moraalikäsitysten mukaan. En sokeasti minkään Jumalalta saadun käskykokoelman mukaan. Monet niistäkin kuuluvat toki yleismaailmallisiin moraalikäsityksiin, jotka ovat voimassa ilman Jumalan sanaakin ainakin kehittyneissä yhteiskunnissa.
Kysyit minulta: ”Tappamallako?” Tulkitsin sen virheellisesti niin, että itse et hyväksy tappamista. Tulkintaani ehkä vaikutti alitajuisesti myös ateisti Juha Hurmeen lausunto eräässä paneelikeskustelussa. Hän totesi, ettei hyväksy väkivaltaa missään muodossa. ”Meillä ateisteilla ei ole siihen varaa”, hän perusteli.
No, ateismikaan ei siis ole johdonmukainen suhtautumisessa väkivallan käyttöön.
En myöskään voinut tietää sukusi historiaa enkä isäsi urotekoja. Se tässä kuitenkin kummastuttaa, että ateisti taistelee ateismia vastaan. Totesit nimittäin, että isäsi oli sankarisi. Oletan, että hänkin siis oli ateisti. Miksi hän sitten taisteli ateistista valtiota vastaan vielä tuolloin niin läpeensä kristillisen maan kuin Suomen puolesta? Vai ymmärsinkö tämänkin väärin? Taisteliko hän Neuvostoliiton joukoissa Suomea vastaan?
Kyllä ateisteja varmaan harmittaa, ettei suosiolla annettu Neuvostoliiton valloittaa Suomea. Kristinuskon hapatus olisi saatu juurittua perin pohjin kansamme maaperästä. Missä onnelassa nyt elettäisiinkään! Ei olisi tarvinnut sietää sitäkään, että presidentteinämme on ollut yksi toisensa jälkeen kristinuskoon kunnioittavasti suhtautuvia henkilöitä.
Olot voisivat olla yhtä ihanteelliset kuin Pohjois-Koreassa. Tai jos ei aivan yhtä ihanteelliset niin sitten kuten Virossa. Kun virolaiset sodan aikana pyysivät presidenttiään kehottamaan kansaa rukoilemaan Viron puolesta – kuten Suomen presidentti teki -, tämä vastasi: ”Me olemme sivistynyt kansa, me emme enää usko rukoukseen.” Niinpä he sitten pääsivätkin sivistyneemmän valtion alaisuuteen.
Vai olenko ymmärtänyt senkin väärin, että olisit ateisti. Jospa oletkin vain pikimusta pakana. Ja pakanahan on paljon laajempi käsite.
Korjaa yhden turhan kysymykseni. Sanoit, että ”veli venäläistä vastaan”, joten kyllä hän siis Suomen joukoissa taisteli.
Tuli vielä mieleeni Aristoteleen lausuma: ”Filosofiaa ei pidä arvostella sen väärinkäytösten perusteella.” Eiköhän tämä pidä sovittaa niin ateismiin kuin kristinuskoonkin. Molempien nimissä on harjoitettu vääryyttä ja väkivaltaa, niin keskiajan noitavainoissa kuin Pohjois-Koreassa ja Neuvostoliitossakin. Jospa tulevat sukupolvet pystyisivät paremmin elämään sovussa erilaisten mielipiteidenkin kanssa.
Rouva/neiti Ojalalle pieni valistuksen kultajyvä: olet ilmeisesti jälleen ymmärtänyt väärin. Ateismi ei ole vakaumus tai aate, enempää kuin poliittinen puoluekaan (kuten esim. kommunismi), jota vastaan taisteltaisiin (tai olisi ensisijaisesti taisteltu Suomenkaan puolustussodassa). Ateismi on ainoastaan jumaluskon puute. Jumaluskon puute taas valtaa alaa sivistyneissä länsimaissa kaiken aikaa pimeiltä henkimaailman uskomuksilta.
Mitä taas tulee suomalaisten maanpuolustukseen ja sen motiiveihin, nekään eivät olleet taistelua ateismia (jumalattomuuutta) vastaan. Motiivit löytyvät aivan muualta. Ellet niitä tunne, kehoitan sinua sivistämään itseäsi tutustumalla aluksi Suomen historiaan ja sen eri vaiheisiin.
Tosiasia on että useimmat taistelivat kodin ja isänmaan (itsenäisyyden) puolesta ilman uskontoa, joka usein kolmantena tässä yhteydessä mainitaan.
Vielä sen verran, että myös kristityt sotivat verissäpäin toisiaan vastaan mm. molemmissa maailmansodissa. Mikset kuitenkaan siinä näe mitään kummallista ja ristiriitaista vaikka kristillisyys on joillekin jopa vahva vakaumus??? Kristityt kuitenkin tappoivat kristittyjä ihan sumeilematta mm. molemmissa isoissa rähinöissä. Rukoilivatpa vielä voittoa ja vastustajan tuhoa samalta Jumalalta.
Mitä tulee minun suhteeseeni uskontoihin ja uskonnollisuuteen, olen täälläkin useaan otteeseen aikaisemmin todennut, että minulla ei ole minkään sorttista jumaluskoa (uskon kohdetta). Enkä tunne, enkä ole koskaan tuntenut tarvetta uskoa henkiin, tonttuihin, menninkäisiin enempää kuin jumaliinkaan. Jos sitä kutsutaan ateismiksi tai pakanuudeksi, olkoon sitten niin, itse kutsun sitä uskonnottomuudeksi, joka ei ole ihan sama asia.
Tässä keskustelussa on hyviä esimerkkejä siitä miten lojaalisuus auktoriteetteihin , tässä VT n jumalakuvaan, saa aikaan hirmutekoja. Alistuminen auktoriteeleille helpottaa oman moraalin syrjäänpanoa . Jopa niin, että yksilöllinen moraali katsotaan yhteisön moraalin viholliseksi.
Objektiivisesti katsoen VTn jumalakuva on monitahoinen. Toisaalta se on heimojumala joka katsoo että kaikki mitä tehdään Israel-heimon hyväksi on jumalan tahto ja sitten toisaalla muutama sata vuotta myöhemmin Jumala-kuva on armahtava ja laupias.
Nuo tappokehoitukset paljastavat mielenkiintoisen asian ihmisen psyykkeestä . Nimittäin sen että tappaminen on vaikeata eikä lainkaan itsestään selvää. Vedotaan jumalan tahtoon jotta kaikki saataisiin tappajiksi. Ramaatussa kerrotaan myöskin siitä, kuinka niitä jotka eivät suostuneet tappamaan kaikkia , rankaistiin , jumalan nimissä tietenkin.
Tappamiseen tulee oppia ja joukkokuri on tehokkain tapa nujertaa yksilön moraali tappimisen suhteen. Sotilaskoulutus kaikissa maissa on tietoinen tästä. Kaikki propaganda keinot otetaan käyttöön jotta vastustajan tappaminen olisi oikeutettua. VTn aikoihin jumalan käskyä oli tietenkin tehokkain tapa saada yksilö unohtamaan omatuntonsa ja luonnollisen empatian lähimmäistä kohtaan.
Lojaalisuus raamattua kohtaan saa unohtamaan sen kirjakokoelma luonteen.Eri kirjailijoilla oli eri käsitys jumalan olemuksesta . Jumalakuva kehittyi VTn eri kirjojen mukana .Tälle tosiasialle lojalistit ummistavat silmänsä ja yrittävät löytää johdomukaisuutta sieltä missä sitä ei ole.
Olet ymmärtänyt, että VT:n Jumala-kuvassa tapahtuu muutos: ”Toisaalta se on heimojumala joka katsoo että kaikki mitä tehdään Israel-heimon hyväksi on jumalan tahto ja sitten toisaalla muutama sata vuotta myöhemmin Jumala-kuva on armahtava ja laupas”
Lähtökohtaisesti Raamattu kertoo, että lakiliiton aikana Israel oli liittosopimuksensa nojalla Jumalan erikoisomaisuutta. Suhdetta verrataan jopa miehen ja naisen avioliittoon.(Jes54:5) Tästä seurasi se, että tottelevainen kansa koki siunauksia, kun taas kapinointi johti tuntuviin rangaistuksiin. Samoin Raamattu antaa edelleen ymmärtää, että Jehova käytti omaisuuskansaa myös rangaistustensa välikappaleena, kuten tuo kanaanilaiskansojen esimerkki hyvin osoittaa.
Mutta missä vaiheessa sinun mielestäsi Jumala muuttui ”armahtavaksi ja laupiaaksi”? Eikö Hän ole läpi Raamatun hyvin päättäväinen niitä kohtaan, jotka tahallaan ja pitkään rikkovat Hänen täydellistä moraaliaan? Ja hyvin armahtava ja laupias niitä, kohtaan, jotka häneen turvautuvat? Aika paljon esimerkkejä molemmista Raamatun vanhallakin puolella?
Kristillisestä moraalista ja länsimaisesta kulttuurista tähän yhteyteen tämä:
Että länsimainen kulttuurimme sen kaikessa hyvässä johtuisi vain juutalaiskristillisyydestä on probakandistinen historiallisia tosiasioita kestämätön populistinen väittämä, jota kristittyjen kuulee aina silloin tällöin itsestäänselviönä esittävän. Totuus on perin toisenlainen, kuten joudumme monasti vielä toteamaan.
Juutalaiskristillisyys ensinnäkin on itse, kuten todettu, intialais-pesrsialais-sumerilais-egyptiläis-kreikkalaista lainaa. (Kristinuskon keskeisimpien oppien sisällöt ovat lähes sataprosenttisesti samat kuin esim. tuolloisen persialaislähtöisen mithralaisuuden.) Tästä sekahedelmäkeitosta syntynyt dogmisoppa syötettiin väkivalloin eurooppalaisille ja seurauksena tästä Theodosiuksen ediktiin huipentuvasta agressiosta oli valojen sammuminen Euroopasta ja pimeään keskiajan koitto, aikakauden, jossa kirkko Hammurabin lain sovelluksen eli Mooseksen lain avulla hallitsi julmasti ihmisiä. Jeesuksen rakkauskäsky ja köyhien (ebionien) evankeliumi oli totaalisesti sivuutettu. Se mitä tänään ymmärrämme eurooppalaisen kulttuurin humaaneilla saavutuksilla syntyi vasta renessanssin vaikutuksesta valistuksen myötä: molemmat suunnat ottivat kristinuskon ylihypäten aatteensa suoraan antiikin tieteistä, taiteista ja moraalista. Ja tuolloin sammuvat kristilliset roviot ja inkvisition teilipyörät lakkasivat vinkumasta. Siitä saamme kiittää valistuksen humanismia. Tietysti valistuksen maailmassa on samoja eettisiä arvoja kuin kristinuskon yhtenäiskulttuurissakin olisi uskon ihanteitten mukaan pitänyt olla, mutta nuo arvot ovat olleet ympäri maailmaa toki olemassa jo ennen kristinuskoa: Rakkauden kaksoiskäsky tunnettiin esim. jo vanhassa Kiinassa. Luonnonoikeudelliset moraaliset itsestäänselviöt perustuvat itsesäilytysvaistoon ja käytännön kokemuksiin. (Moraalisena pidänkin hyvää tekoa, joka nousee elämän kunnioittamisesta, nöyryydestä elämän arvoituksen edessä, kristillinen palkka- ja pelko-moraali on minulle kauhistus.).
Näin ei ole sattuma sekään, että nykyään myös lähes koko lainsäädäntömme perustuu soveltuvin osin roomalaiseen ja germaaniseen oikeuteen, joista valistus poimi ainekset eurooppalaisen lainsäädännön uudistamiseksi. Monien kristittyjen tulisikin lukea historiansa paremmin ja tehdä lukemastaan myös johtopäätöksiä.
Tässä keskustelussa on kyse moraalista ja millaisiin konflikteihin voi joutua jos yksilö joutuu painiskelemaan omien arvojen ja kollektiivin vaatimusten kesken.
Meille on tärkeintä pitää huolta omasta omastatunnostamme, jotta meistä ei tulisi sellaisen vallan välikappaleita joka ajaa meidät tekoihin jotka vahingoittavat meitä ja laajemmin koko kansakuntaa.
Juuri nyt sodat eivät ole meidän uhkananmme, joten säästymme tulemasta tappajiksi. Mutta on muita vaaroja joissa kollektiivinen pelko voi saada meidät unohtamaan omantuntomme.
Esimerkiksi meitä yllytetään suurempaan kulutukseen hyvinvoinnin nimissä, vaikka hyvin tiedämme että maapallon resursit eivät sellaista kestä. Taikka meitä kehoitetaan sulkemaan rajamme pakolaisilta ja meitä peloitellaan köyhtymisen vaaralla ja sosiaalisen levottomuuden uhalla,vaikka meillä on hyvät voimavarat ottaa heitä vastaan ja pitkän päälle he tulevat lisäämään kansakunnan hyvinvointia.