Moraali ja etiikka: Opastus oikean ja väärän välillä

Moraali ja etiikka ovat perustavanlaatuisia käsitteitä ihmisen elämässä. Ne ohjaavat tekojamme ja päätöksiämme. Uskonnolla on ollut keskeinen rooli moraalin ja etiikan muovautumisessa yhteiskuntien historiassa. 

Se on tarjonnut opastusta oikean ja väärän välisessä rajavedossa ja niin se teki myös minulle. Nuorena kapinoin sitä vastaan, mutta nykyään ymmärrän, miten hyvää nämä arvot sisimmissään minulle tekivät ja auttoivat läpi vaikeimpien vuosien.

Pienenä poikana opin rakkaudesta, ystävällisyydestä ja uskosta Jumalaan. Sunnuntait olivat pyhiä päiviä ja elämä tuntui turvalliselta ja olin täynnä positiivista uskoa tulevaisuutta kohtaan. Mikä sitten muuttui?

Nuorena tyhmyys tiivistyy – ja joskus vanhanakin

Uskontojen moraalikäsitykset ovat usein juurtuneet uskonnollisten tekstien ja opastusten ympärille. Oli kyse sitten Raamatusta, Koraanista tai muusta pyhästä kirjasta niin on varmaa, että siihen uskova haluaa myös käyttää opusta suunnan näyttäjänä.

Ne sisältävät käskyjä, kieltoja, vertauskuvia sekä tarinoita ja tekstit upottavat lukijansa havainnollistavaan maailmaan, jossa pahuuden ja hyvyyden välille tehdään tietynlainen rajaveto.

Kun olin kaksitoista, alkoivat hormonit hyrräämään, eikä kirkossa käyminen todellakaan kiinnostanut. Mukaan tulivat myös päihteet. Minussa oli tiettyä kapinahenkeä ja onneksi päihteet sentään pysyivät vain kolmosoluessa ja tupakan polttamisessa.

Isoäitini, ukkini sekä varsinkin oma isäni olivat raivoissaan aina kun jäin pienellä kylällämme taas kiinni tihutöistä. He yrittivät iskeä minua vielä kovemmin vasten Jumalaa, mutta minä iskin kahta kovemmin poispäin.

Lapsena opittu moraali kolkutti kuitenkin takaraivossa

Lapsuuden aikana opitut arvot ja moraalikäsitykset olivat kuitenkin juurtuneet syvälle mielen perukoille: kunnioita isääsi ja äitiäsi, älä tapa, älä varasta. Ne toimivat sisäisenä kompassina pitäen minut pois kaikkein tyhmimpien asioiden ääreltä – olisi nimittäin voinut käydä toisin.

Se oli kuin pieni siemen, joka kylvettiin aivoihini jo äidinmaidossa. Elämä ei kuitenkaan kulkenut kohdallani suoraa polkua, vaan eteeni tuli mutkia ja haasteita, jotka koettelivat uskoani joka kerta. Keskellä myllerrystä oli mielestäni helpompi valita moraalini vastainen tie, vaikka se olisi tuntunut minusta väärältä.

Päihteet sumensivat todellisuuden ja suhteen omaan moraaliin

Teini-ikä toi minussa mukanaan muutoksia; ystäväpiiri laajeni, ja koulun käytävillä avautui kiehtova maailma. Tyttöjen suosio tuntui huumaavalta ja paineet sekä odotukset kasvoivat. Vähitellen kynnys kaljan juomiseen perjantai-iltaisin väheni, kun muutkin tekivät sitä.

Todellisuudessa mieleni peittosi kuitenkin varjo, joka myös peitti aiemman uskon ja toivon. Välit perheeseenkin kylmenivät. Päivät muuttuivat sumuisiksi. Sain kyllä opinnot lukiossa tehtyä, mutta se oli vaikeaa, sillä juhliminen ja sisimmässään eri arvoja elävät kaverit kiinnostivat koulunkäyntiä enemmän.

Muistan erään kerran, kun vanhemmat tulivat käymään ja luonani oli täydellinen kaaos. Tyhjiä kaljapulloja oli ympäriinsä ja taisipa joku nuori neitokin löytyä sohvalta makaamasta. Äiti jätti unelmakääretortun pöydälle ja he lähtivät isän kanssa siltä istumalta. Häpeä kalvasi minua pitkään.

Matka takaisin Jumalan luokse

Matka takaisin Jumalan luo ei ollut helppo. Se vaati omien virheiden ja tekojen myöntämistä, anteeksiannon etsimistä sekä uuden suunnan hakemista. Mutta se matka myös vahvisti minua. Kävin myös viidentoista vuoden jälkeen kirkossa, mikä tuntui mahtavalta.

En kuitenkaan usko samalla tavalla mitä vanhempani tekivät, sillä koen, että jokainen rakastaa Jumalaa omalla tavallaan. Juon yhä silloin tällöin saunaolutta tai lasillisen viiniä sekä käytän nikotiinipusseja. Se ei kuitenkaan vie minulta omanlaista uskoani, eikä muuta ajatteluani minun mielestäni oikeasta ja väärästä.

Kaikesta en vieläkään ole vanhempieni opettamien asioiden kanssa samaa mieltä, mutta ajattelen, että se ehdottomasti enemmän antoi kuin otti. Siksi kiitän joka aamu Jumalaa minulle suoduista terveistä päivistä sekä upeista lapsistani, joiden kehitystä seuraan mieluummin kuin mitään muuta.