70-luvun lopulla Mikkelin seurakuntanuorissa suositeltiin opettelemaan lista raamatunlauseita ulkoa. Niitä oli 50 kpl, A4-monisteessa. Vanhemmat, kokeneemmat ja lähempänä aikuisuutta olevat uskovat nuoret kertoivat niiden hyödyllisyydestä uskonelämälle ja jos oikeasti halusi oppia tuntemaan Jumalan, tapahtui se hänen Sanansa kautta. Kaikki oli lopun perin loogista: Jos Jeesus on Herra isolla H:lla, niin tuo ykkösasema tulisi näkyä paljona ajanviettämisenä hänen kanssaan, rukoillen ja lukien Raamattua. Niin että tuo Sana painuisi sydämeen, sinne sisimpään saakka. Jumalan tunteminen on uskovan elämän syvin tarkoitus.
Niin minäkin halusin, sydämeni pohjasta halusin oppia tuntemaan Jumalan. Oma kääntymisenikin oli ollut niin rakkaudentäyteinen kokemus. Enkä edes mielestäni ollut kovin ”lain alla” ulkoa opettelemisen kanssa, niin kuin ilmaisu omaatuntoa rasittavasta lakihenkisyydestä kuului. 17-18 ikäisenä toteutin raamattumeditaatiota vuoden tai parin verran seuraavasti: Aamulla heräsin ajoissa ennen koulua ja minulla oli kyseiset 50 lausetta huoneeni työpöydälle kiinnitettynä sinitarralla. Etsin kohdan Raamatusta, luin sen ja lauseen ympäristöjakeet, rukoilin ja pohdin. Parempi ilmaisu varmaan olisi ollut ”mietiskely”, mutta en silloin sellaista sanaa osannut käyttää. Koulun jälkeen palasin heti takaisin pöydän äärelle, kertasin aamulla lukemaani hitaasti makustellen jakeiden sanajärjestystä ja sisältöä. Samalla luin listan muitakin ulkoa opeteltavia kohtia sieltä täältä, säilyttäen eräänlaisen vapauden tutkinnoissani. Illalla, viimeistään ennen nukkumaan käyntiä, kertasin vielä kerran kaikkea ja kun huomasin jonkun kohdan sisäistäneeni, laitoin rastin oppimani kohtaan ja jatkoin listaa eteenpäin. Kertasin välillä muutaman viikonkin takaisia kohtia, kokeillakseni, että vieläkö muistin. Matkan varrella huomasin, että mieleeni jäi myös lukuisia kohtia, joista muut uskovat illanvietoissa kertoivat. Joku sattuva ajatus, johon puhuja kytki sopivan ja puhuttelevan raamatunkohdan painoi sen mieleeni. Saatoin nuortenillan jälkeen lukea ja pohtia kuulemaani tekstiä siis itsekin myöhemmin. Mieleni ja ajatukseni täytti Raamattu.
Muistan, kun lukiossa äidinkielen opettaja laittoi seinälle oppilaslistan, jotta oppilaat voisivat kirjoittaa nimensä perään lukukauden aikana lukemansa kirjat. Minä tuskailin opettajalle, että kun en ole lukenut muuta kuin Raamattua. Hän ei osannut asiaa kommentoida minulle muuten kuin että ”olisi se hyvä, että jos sitä jotain muutakin lukisi.”. Näin kuluivat viikot ja kuukaudet. Matkan varrella, kun viiskymppiä oli hallussa, siirryin niin kutsuttuun 108:aan. Samaan aikaan luin toki Raamattua muutenkin, järjestelmällisesti eteenpäin. Opin ja opettelin kaikkea, mikä tuntui mielenkiintoiselta ja tärkeältä. Vieläkin osaan Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun 18 ensimmäistä jaetta ulkoa. Tätini sattui sanomaan, että jotkut osaavat sen ulkoa enkä muuta tarvinnut. Se on mielessäni vuoden -38 versiona…
Muistan myös, että samoihin aikoihin luin ehkä merkittävimmän nuoruuteni uskonnollisen teoksen, Watchman Neen ”Elämän rikkaus Kristuksessa”. Senkin luin hyvin hitaasti, aamuisin, päivisin ja iltaisin aina vain pari kappaletta kerralla, pohtien eli mietiskellen ja rukoillen.
Teologisessa tiedekunnassa myöhemmin luin jonkun Teinosen kirjan, jossa törmäsin kuvaukseen jesuiittanuorukaisista, jotka käyvät läpi koulutukseensa liittyvän, pitkäkestoisen raamattumeditaatioharjoituksen, jonka jälkeen he ovat muuttuneita miehiä. Muistan sen lievän järkytyksen, kun tajusin ihan oma-aloitteisesti tehneeni omassa nuoruudessani jotain hyvin samaa. Kun edellä kuvatun omaehtoisen mankelin käy herkässä iässä läpi, on sillä käsittämättömän suuri vaikutus siihen, mitä sieluksi kutsutaan.
Mutta mutta. Jatkosta ehkä joskus lisää. Aihepiiriin liittyen voi halutessaan kuunnella pari Mikko Kuustosen biisiä, joihin samastuin 90-luvulla voimakkaasti ja joita tulkitsin tietysti omasta tilanteestani käsin:
”Ankara taakka”.
”Taikuri” (joka sielut tatuoi)
Ps. Nuo 50 raamatunlausetta löytyvät netistä googlettamalla ”50 ulkoa opeteltavaa Raamatun kohtaa”
