Kuinka monta kertaa minun täytyy sanoa, että sinun huoneesi on numero 12, kysyy turhautunut nuori hoitaja hämmentyneeltä 92-vuotiaalta muistisairaalta Hiljalta, joka on viimeisen tunnin aikana kysynyt sitä noin kaksikymmentä kertaa kertaa.
Muistisairaus on ehkä suurin syy vanhuksen tarpeesta hoivapaikkaan. Kun kotona asuminen ei yksinkertaisesti onnistu. Kun joudutaan laittamaan ulko-ovi takalukkoon ja ottamaan proput pois seinästä vanhuksen turvallisuuden takaamiseksi, muuttuu koti epäinhimilliseksi vankilaksi. Tämä on myös lainvastaista. Silti tällaista tapahtuu joka puolella Suomea. Useimmissa kunnissa hoivapaikkoihin on jono, joka lyhenee vain kuolemisen kautta.
Kotihoito tekee parhaansa, sen uskon, mutta resurssit ovat monasti aivan liian pienet. Tein kotihoitajan keikkoja Pääkaupunkiseudulla jokunen vuosi sitten. Näin yksineläviä vanhuksia saastan ja lian keskellä. Likaisia astioita, pesemätöntä pyykkiä.Kärpäsiä mustanaan huoneen nurkissa helmikuussa.
Dementoitunut, ei enää välittänyt, ei tajunnut välittää.
Omaishoitajat sinnittelevät ja hoitavat muistisairasta omaistaan usein yli sietorajojen. Ei ole harvinaista, että omaishoitaja sairastuu sairaalakuntoon tai kuolee ennen hoidettavaansa.
Nykyisin ei ole yllättävää, että hoivakotiin tulee/pääsee vanhus jonka lähimuisti on lähes olematon. Herää kysymys kuinka nämä täysin muistamattomat ovat voineet elää inhimillistä elämää kotonaan joko yksin tai omaisthoitajansa kanssa, kun he ovat tämän lisäksi melkein aina myös hyvinkin monisairaita?
Paljon puhuttu vanhustenhoivalaki on minusta susi siinä, ettei hoitajien riittävää määrää siinä kirjattu. Minusta se kertoo hoitajien ja vanhusten aliarvioinnista. Miksi ei kuultu hoitajia, omaisia, vanhuksia? Miksi ei lähdetty vaikka seuraamaan kuinka vanhusten hoito esim dementiakodissa sujuu? Kotona sujuu ? Tässä jaetaan edelleenkin hoitajat ja omaishoitajat loppuun.
Olen todella huolissani siitä, että vaikka hoitajien koulutus on hyvä niin muistisairauden osaainen on liian heikko, joskus täysin olematon. Hoitajalle on kaikkein tärkeintä saada tietoa kuinka kohdata muistisairas vanhus ruohonjuuritasolla, arjessa. Kuinka ymmärtää ja auttaa tätä, ei opettamalla, ei komentelemalla, vaan käsittää ja ymmärtää ettei tämä osaa vasta kysymykseen kuinka monta kertaa….? Hoitajat saattavat kohdella muistisairasta vanhusta kuin tervettä hankalaa ihmistä tai kuin halinallea, jolle lässytetään.
Laissa olisi pitänyt huomioida myös tämä. Mutta myös opinahjot ovat vastuussa millä osaamisen määrällä hoitajia hoivapaikkoihin tulee.
Aina iloitsee, kun näkee hyvän hoiva/hoitopaikan ja hyvän hoitajan. Heitäkin onneksi on paljon, sellaisia mitalin arvoisia…
Hauskin hoitokoti eräässä kunnassa oli se, jossa potilashuoneen ovella oli jokaisen huoneen asukkaan omakuva – nuoruudenajoilta. Jokainen löysi helposti huoneensa – vaikka ei välttämättä tuntenutkaan itseään peilistä. Näillä pienillä asioilla olo on turvallinen, sen huomasi tuostakin kodista.
Äärimmäisen tärkeä puheenvuoro, näitä lisää ja tekoja!!!! Paljon turhemmasta kirjoitetaan sivukaupalla! Kiitos Tarja!
Eräässä elämänvaiheessa olin parissakin paikassa hoitamassa vanhuksia. Kipeitä muistojani tuolta ajalta; nainen jolla oli ns. sairaalabakteeri, jota silti hoidettiin eristyksessä vanhainkodilla, häntä ei saanut koskea, eikä hän ymmärtänyt enää miksi hänet oli lukittu muista erilleen jne. Voin ajatuksissani yhä kuulla itkuaan jos mietin asiaa. Toinen nainen, jolla oli vain 2 aluvaatekertaa, ja kun ne oli pesussa, ei ollut mitä ylle laittaa, ja kun oli ”sossun” asiakas, ei ollut varaa ostaa lisää kuulemma. (Yritin tarjota ostaa hänelle pöksyjä, en saanut lupaa.) Satakertainen hatunnosto jokaiselle joka jaksaa hoitotyössä ja jonka sydän pysyy avoimena hädänalaisille vanhuksille. Tiedän pariskunnan joss 80nen on 90sen muistisairaan omaishoitaja, kenen mielestä sekin on oikein? Tilaavat kaupungilta vain yhden aterian päivässä, 8 e, jakavat sen, kahteen annokseen ei ole varaa. Herra armahtakoon politikkoja jotka näin hyväksi näkevät, kituuttamisen ym ym.
Ruoka-annos on liian korkea ja siltikin vielä joutuu sen päälle ostamaan kaupasta perustarvikkeet, sillä tuski aamupala tai iltapala kuuluu hintaan taikka mieliherkut.
Eipä tunnu vanhusten asiat kiinnostavan, ei ainakaan jos on kommenttien lukumäärään uskominen. Suuri osa ikäihmisistä kärsii todellisesti monenlaisten vaikeuksien keskellä. Luultavasti suurimpiin yksittäisiin asioihin kuuluu yksinäisyys. Sitä ei voi lievittää millään muulla kuin toisten ihmisten seuralla. Mutta! Missä ovat ne ihmiset jotka haluavat olla tukemassa ikäihmisten elämää ja tuomassa iloa ja turvaa heidän elämänsä viimeisiin vuosiin. Valitettavasti joutuu toteamaan, että sellaisia ihmisiä on olemassa ERITTÄIN VÄHÄN.
Olen sydänjuuriani myöten kyllästynyt kuulemaan, että ”ei lähimmäisen kohtaamisessa tarvita paljon, pieni hymy ja ymmärtäväinen ajatus riittää”.
Se ei todellakaan riitä. Tarvitaan paljon enemmän. Joskus meistä jokainen tulee sen huomaamaan. Keneltä odotat apua kun sitä itse joskus tarvitset? Tänä päivänä meidän lähimmäisemme on se joka tarvitsee apuamme.
Muistisairas ikäihminen tarvitsee valkuaisaineita gramman painokiloaan kohti vuorokaudessa,30-35 grammaa kuituja ja runsaasti vitamiineja,erityisesti D ja C + lisäksi muistiin positiivisesti vaikuttavaa B12.
Tämä ei millään toteudu jos molemmat ovat jo iäkkäitä ja koettavat tulla toimeen yhdellä annoksella tilattua ruokaa. Ikäihmisten ruokaan tulisi lisätä voita, sokeria, kermaa, kaikkia hyviä makuja, joita he kaipaavat. Pyöreä vanhus voi paremmin kuin Vilijonkka-laihelliini.
Lasten tulisi haukan lailla seurata vanhempiensa tilaa kotona ja hoitopaikoissa, Jos kaikki tämän tekisivät, ei syntyisi hankalan omaisen leimaa.
Tämä siis pelkkää ravintopuolta. Sen lisäksi kaikki muu mieleen vaikuttava positiivinen.
Lopuksi karmea lausahdus, joka ei liene täysin vailla totuuspohjaa: Huonokuntoinen poistuu nopeammin ja jättää paikkansa seuraavana jonossa olevalle.
Kyllä kuten jo edellä luki, päiväannoksen lisäksi joutuvat ostamaan muut elintarpeet ja LÄÄKKEET, tänä vuonna, monista lääkkeistä on korvattavuus, joko poistettu kokonaan, tai sitä on vähennetty. (Kela säästää!) Muistisairaalla voi olla useita, ehkä esim 10ta eri lääkettä ja vitamiinia päivittäin. Tulee erittäin kalliiksi pienistä eläkkeistä. ( En ole hoitotyössä joten en ole aivan varma hinnoista jne, mutta vierestä olen seurannut näitä asioita.) Omakin diabeteslääkeeni menetti korvattavuutensa, joten syksyllä kait taas joudun vaihtamaan lääkitystä, tätä se ”rehti kilpailutus” teettää, huokaus. Elimistö tottuu uuteen lääkitykseen noin 3kk eli ei ole kyse ohimenevästä epämukavuudesta.
Muistisairaan henkilön Kelakorvatut lääkkeet maksavat noi 100 euroa kuukaudessa.
Haluaisin tietää enemmän diakoniatyöstä. Erään kunnan tilastoista laskin, että diakonit tekivät hieman päälle kaksi kotikäyntiä viikossa.
Nuorena sairaanhoidon opiskelijana kuljin kuukauden terveyssisaren matkassa Lahden Ahtialassa ja saattoi olle 3-4 kotikäyntiä päivässä. Se kylläkin oli 60-luvulla ja tapahtui polkupyörin, joten autoillen ehtisi vielä enemmän.
Tehdäänkö etsivää vanhustyötä ja miten? Viekö tietokoneelle tekemistensä naputteleminen kaiken ajan nykyään? Näin monet valittavat. Onko diakoniatoimen ja kotisairaanhoidon yhteistyötä? Kuuluvatko ikänsä kirkollisveroja maksaneet yksinäiset muistisairaat tai heidän uupuneet omaishoitajansa diakoniatyön piiriin mitenkään? Saavatko mitään apua ne, jotka eivät sitä osaa hakea?
Kuulun itse omaishoitajana SPR:n omaishoitajien tukitiimiin, jossa järjestämme virkistystapahtumia omaishoitajille. Olen huomannut, että osa tapahtumissa käyvistä omaishoitajista käy monissa paikoissa latautumassa. He osaavat hakeutua. Kaikki eivät osaa,kehtaa, jaksa.
Ilmeisesti kaiken maailman räsähtelyt vievät tilaa tärkeiltä ajatuksilta.