Muisto kesästä

Puhetta pitämässä

 

Muuan naakka.

Katon lappeen alta se siivilleen

nousi ja laskeutui parhaalle paadelleen.

Tämä sangen korkea-arvoinen siivekäs.

Kirkkomaalainen.

 

Niin naakka

sai aatteen ja aihetta pohtien

sanojaan punnitsi tovin, ja harkiten,

kuten kuuluu, kun on arvoisa lintu, ja kyvykäs.

Jumaluusoppinen.

 

Sitten naakka

kurkkuaan käheää karaisten

takin lievettä harmaata tuulettaen,

sanalle verkkaan jo ryhtyi, mestari iäkäs.

Paadellaan.

 

Aloitti naakka,

hiipui torailu nuorukaisten

kun rahisi ääni arvovaltainen.

Hiljeni oksilleen, lauma niin äänekäs.

Kotipuistossaan.

 

Olen naakka.

Lentänyt yli maisten taivallusten

nähnyt elämän vaiheet ja päättymisen,

on kohtalo harvoin helppo tai säästeliäs.

Parhaillekaan.

 

Jatkoi naakka.

Sydänten painona syntien taakka,

sitä kantavat sieluissaan perille saakka.

Kuormaa lisäämään ryhdy ei se, ken on älykäs.

Puheissaan.

 

Lausui naakka

ja sukien harmaata takkiaan

loi katseensa kiviin kirkkomaan.

Moni rahoistaan ennen niin räyhäkäs,

asettuu.

 

Sitten naakka

miettien tovin, aloitti uudestaan.

Kun arkku vajoaa syvyyteen maan,

yhtä köyhä on jokainen, yhtä lailla äveriäs.

Kuolemassaan.

 

Katseli naakka

hallavaa joukkoaan. Muistakaa,

yhden elämän, kuoleman, kukin vain saa.

Viisas taiten ne käyttää, puhui mestari iäkäs.

Vaikeni.

 

Lopetti naakka.

Nousi siivilleen, paadeltaan.

Liiti korkeuteen, yli kirkkomaan,

pesään, jossa turvana tervattu räystäs.

Lepoon armolliseen.

Laskeutui naakka.

 

Kirjoitettu kesäkuussa 2017, tiekirkkopäivän tunnelmissa, julkaistu myös Sanataidon blogissa, siellä kuvitettuna.

Laurila Liisa
Laurila Liisahttp://sanataito.blogspot.fi
Sanat ovat uusiutuva, arvokas luonnonvara. Sanat ovat ajatusten peruskallio. Vaalitaan sanojen taitoa, vastuullisesti. Lisää luettavaa http://sanataito.blogspot.fi