Kun on tarpeeksi vanha, on kuin jonkinlainen oikeus, ehkä velvollisuuskin, ajella silloin tällöin muistojen valtatiellä.
Jaapa jaa, nuoret eivät tiedä millaista elämä on Suomessa ja maailmalla ollut.
Sokeiden silmiemme edessä
Olemme tilanteessa, jossa sokeiden silmiemme edessä Venäjä on uudelleenrakentanut Neuvostoliittoa ja kylmän sodan sijasta harjoittaa varsinaista sotaa, etsii imperiuminsa uudelleenrakennusta sekä konfliktia lännen kanssa.
Kylmän sodan ajan lapsena ja nuorena tämä herättää monia muistoja.
Konekiväärimiehenä toimineesta Bruno-sedästä, joka harvoin kertoi sotakokemuksistaan, mutta kylässä ollessaan heräsi toistuvasti keskellä yötä sotapainajaisiinsa ja luki ääneen isämeitää.
Huolettomista lapsuuden ja nuoruudenpäivistä, jolloin vanhemmat eivät kaataneet maailmantuskaa meidän lasten kannettavaksi – tiedostavissa kommunistiperheissä tilanne oli ehkä toinen.
Nuorten evlut. seurakuntatoiminnassa opeteltiin uskoa ja Raamattua. Opetus oli fundamentalistista. Kriittistä tai historiallista raamatuntarkastelua – sitä mitä tieteellinen tutkimus oli jo 100 vuotta aiemmin löytänyt ja keksinyt – ei opetettu.
Taloudellisesti ja kulutuksellisesti elettiin vaatimattomissa oloissa, joita pidettiin ihan asiallisina, kun muusta ei tiedetty. Koulun kotitaloustunnilla opetettiin kuorimaan perunoita mahdollisimman kevyesti, niin että itse perunaa hukkaantuisi mahdollisimman vähän.
Matkailun tuska
Edesmennyt Ilkka Kylävaara totesi, että matkustaminen avartaa – rahapussia. Suomesta lähdettiin keihäsmatkoille Espanjaan ja ryyppymatkoille Leningradiin. Avartui paitsi rahapussi myös maailma.
1970- ja 1980-luvuilla sekä neuvostotodellisuudessa että Yhdysvalloissa itse vierailleena maailma alkoi näyttää erilaiselta kuin suomalaisen kotikauppalan ja kotiseurakunnan perspektiivistä.
Koti-Suomi olikin köyhä länteen verrattuna, mutta rikas itään verrattuna. Mutta missään missä liikkui, ei tarvinnut tuntea alemmuutta koulu- ja yliopistolaitoksemme lahjaksi antaman yleissivistävän tai kielitaidollisen koulutuksen vuoksi.
Kylmää sotaa
Kylmä sota oli tiedustelupalveluiden ja ideologiavaikuttamisen sotaa.
Tavallista tallaajaa se kosketti siten, että – jälkikäteen asioita katsoen – sotaa käytiin ihmisten sieluista. Suomi oli osin suomettunut, englantia opiskeltiin ja radio lähetti Näin naapurissa -ohjelmaa, joka kertoi miten mahtavasti asiat olivat Neuvostoliitossa. Ladasta ei tullut statussymbolia.
Reaalisotaa käytiin muualla, mutta meillä oli rauha, yhteistyö, ystävyys ja avunanto.
Merkkifarkut maksoivat ziljoonan. Siitä huolimatta farkut olivat nuorison univormu. Kuunneltiin suomirokkia, länsimusiikkia ja Pekka oli kalamies. Katseltiin länsielokuvia ja läntisiä tv-sarjoja.
Kun leikittiin inkkaria ja länkkäriä (jossa nämä siis taistelivat keskenään), kaikki halusivat olla inkkareita.
Samaan aikaan idässä ja lännessä
Olen paikan päällä nähnyt neuvostoajan ankeutta ja lohduttomuutta Moskovassa, Tallinnassa ja Itä-Saksassa, myös viimeiset voitonpäivän juhlat Berliinissä.
Olen neuvostoaikaan nähnyt ns. paikan päällä USA:n 200-vuotisjuhlat, Reaganin vaalivoiton ja Oxfordin, jonka kaduilla ei tuolloin vielä julkisesti ollut kerjäläisiä, huumeveikkoja ja kodittomia.
Paratiisia ei maan päällä ole missään.
Ero idän ja lännen välillä oli kuitenkin muinoin selvääkin selvempi.
Toisaalla oli vapaus, myös vapaus ulkomaalaisena avoimesti nähdä, kukin kykyjensä mukaan, maan ja sen politiikan puutteet ja hyvät puolet. Toisaalla oli kontrolli, ohjaus ja väkivaltakoneiston valvomat rajoitukset.
Toisaalla oli toimimaton keskusjohtoisuus, toisaalla toimiva markkinatalous ja meillä Kekkonen ja Suomen sekamalli.
USA:aan ja sieltä pois saattoi matkustaa, mutta Neuvostoliitosta eivät edes sen kansalaiset päässeet vapaasti lähtemään.
Toisaalla oli demokratia ja eurooppalaisesta kahjoltakin näyttävä uskonnonvapaus, toisaalla puoluediktatuuri sekä uskonnonvapauden kieltäminen ja uskontojen vainoaminen.
Elämme outoa ja vaarallista aikaa
Venäjän johto yrittää Ukrainassa sotavoimin ja ydinsodalla uhkailuin synnyttää uutta Neuvostoliittoa.
Hanke ajoi itsensä umpikujaan jo kerran, ja sen kuolonuhrit olivat valtavat.
Mitä nyt tuleekin, se on kestettävä Ukrainan tapaan urheasti. Orjuus kun tulee ilmaiseksi, mutta vapaudesta pitää maksaa.
