Munkin opetukset ja kirkollinen arvokriisi

Tapasin viisi vuotta sitten benediktiinimunkki Anselm Grünin hänen benediktiiniluostarissaan, lähellä Würzburgia. Luostari on mainio esimerkki luonnonmukaisesta elämästä: navetan lihakarjan ulosteet käytetään biokaasuksi ja sillä valmistetaan sähköä. Aikaansa paljon yritysmaailmassa käyttänyt munkki sanoi, että Saksan teollisuuden menestys on hyvä esimerkki siitä, että yrityksissä kristillisillä arvoilla on paljon merkitystä.
No, pari vuotta meni ja tuli Volkswagenin päästöskandaali. Ainakin maan tärkeimmän teollisuudenhaaran tärkeimmän yrityksen etiikka osoittautui kulissiksi. Tänä vuonna 2018 on törmätty kristinuskon arvokriisiin. Muilla kirkoilla kuin katolisella kirkolla ei ole käytännössä kansainvälistä keulakuvaa, ”presidenttiä”, joka antaisi lausuntoja ja ruumiillistaisi uskonryhmän elämänarvoja ja -käsityksiä. Mutta katolisella kirkolla on. Tosin pari viikkoa sitten kuultiin kummia.

Carlo Maria Viganò, jolle paavi Benedictus XVI uskoi yhteydenpidon USA:n suureen katoliseen kirkkoon 2016 saakka, nousi nykypaavia vastaan ja vaati tämän eroamista. Häntä itseään ei enää voi erottaa, hän on eläkeiässä ja myös oikeasti eläkkeellä oleva arkkipiispa, jolta kardinaalinhattu jäi vain saamatta. Paavi kieltäytyi vastaamasta Viganòn esittämiin syytöksiin paluumatkallaan Irlannista. ”Lehtimiesten asiantuntemus riittää.”

Myöhemmin, viime sunnuntaina, kaksi paavin edustajaa vastasi kysymyksiin, mutta ne eivät liittyneet Viganòn esittämään syytökseen siitä, että paavi olisi suojellut yhdysvaltalaiskardiniaali Theodore McCarrickia. Sen sijaan puhetta tuli siitä, että paavi oli ollut tyytymätön siihen, kuinka nuntius Viganò oli marssittanut hänen luokseen homohäiden pitämisestä kieltäytyneen virkanaisen Kim Davisin. ”Miksi toit sen naisen minun luokseni?”, paavi oli myöhemmin vihaisena kysynyt. Muttei siksi, että Davisin kultuurisotaa henkivä uhma-asenne valtion viranhaltijana olisi ollut kysymyksen ytimessä, tai kysymys ”pitääkö totella Jumalaa enemmän kuin ihmisiä”. Sen sijaan paavia olivat edustajien mukaan ärsyttäneet Kim Davisin avioerot – jokin henkilökohtainen asia siis, yksilöeettinen. New York Times luonnehti tällaista asennetta naisen elämään ”naiiviksi”.

Onko Viganòn 11-sivuisen kirje paaville petollinen kompa? Jos hän olisi vastannut siihen, hän olisi tavallaan kunnioittanut haastetta ja antanut ymmärtää, että syytteissä on jotakin perää. Hän olisi myöskin ollut ristiriidassa jonkin paavillisen erehtymättömyyden kanssa: toiset eivät voi häntä haastaa, hän voi itse kylläkin tehdä anteeksipyyntöjä ja oikaista kurssia. Vaikka sitten kieltää kuolemanrangaistuksen katekismuksesta. Mutta kun hän ei vastaa, tai ydinkysymys jää arvoitukseksi, syntyy pitkäaikainen uskottavuuskriisi. Katolisen kirkon laaja-alainen uskottavuusongelma henkilöityy silloin häneen.
Viganòn kirje on saattanut olla kokonaan paavinvastaisten voimien etukäteen, huolella masinoima. Pohjatyötä Yhdysvalloissa ja muualla on tehty, että on saatu yli 30 kirkonmiehen nimeä paperiin. Erityisen voimakkaasti on haluttu osoittaa, että paavi on paitsi suojellut McCarrickia, hänen neuvostaan antanut piispanvirkoja ”liberaaleille” piispoille. Siis heille, jotka eivät edusta Trump-Amerikan perinteisiä arvoja: kuolemanrangaistusta, epäluuloa latino-maahanmuuttajia kohtaan tai ympäristöarvojen väheksyntää.
Eräs heistä on Chicagon arkkipiispa, kardinaali Blase J. Cupich. Hän joutui puolestaan tiedotusvälineiden ansaan, kun tv-kanava lainasi hänen lausuntoaan Viganòn kirjeestä tarkoitushakuisesti. ”Paavilla on suurempi agenda, hänen täytyy hoitaa muita asioita, kuten puhua ympäristöstä ja maahanmuuttajien puolustamisesta ja jatkaa kirkon hommia. Me emme uppoa tähän kaninkoloon (”rabbit hole”).” Cupich sanoi tarkoittaneensa syytekirjettä eikä lastensuojelua yleensä ja kirjoitti oikaisun omalle sivulleenkin.
Kirkollinen myrsky on yltynyt ”sisällissodaksi”, sanoi New York Times. Sisällissota on Vatikaanissa, mutta se on varsinkin Yhdysvalloissa. ”Konservatiivien” ja ”liberaalien” jako voi olla keinotekoinen – eihän paavikaan hyväksy aborttia vaan vastustaa sitä aktiivisesti, vaikka on syyttäjien mukaan tällaisen liberaalin kirkon edusmies. Trumpilaisten ja ei-trumpilaisten kiista on sen myötä myös kirkossa nähtävillä. Cupich viittasi paaviin ”latinona, josta ei siksi pidetä”.


Kardinaali Cupich on tällä viikolla joutunut uudestaan pohtimaan hiippakuntansa julkisuuskuvaa, mutta nyt alaistensa takia. Kaksi Chicagosta tullutta katolista pappia jäi kiinni seksiaktista keskellä kirkasta maanantaipäivää autossaan Miami Beachilla. Toisella on ollut virka juuri Chicagon arkkihiippakunnassa, toinen oli elokuisella kesäpappikeikalla, ja molemmat ovat kotoisin Kolumbiasta. Latinopappien kotouttamiseen Chicagoa varten oli luotu muutama vuosi sitten Casa Jesús -ohjelma. Se lopetettiin osallistujien julkisen homoseksuaalisuuden takia. Kuinka ollakaan, USA:han asettunut kolumbialaispappi oli osa sitä. Ja kuinka ollakaan, tämän kesän vaihto-ohjelmassa sama vanhempi pappi oli koordinaattori, nuorempi koordinoitava. Chicagon alueen latinotaustaisia pappeja on kärähtänyt viime vuosina myös lapsipornosta, ja heistä yksi on saanut neljän vuoden tuomion.
Kun kappale periamerikkalaista Miami Vice -skandaalinkäryä yhdistetään jo valmiiksi porisevaan kirkkopoliittiseen myrkkyliemeen, voi vain pohtia mitä tästä jää Jenkkilän kirkkokansan käteen. Vahvistuvatko rasististyyppiset ennakkoluulot latinoita kohtaan? Jatkuuko keskustelu kirkon ”laventelimafiasta” joka järjestää virkoja vain homokavereille? Jatkuvatko Viganòn syytekirjeen sormellaosoittelut Amerikan liberaalipiispoja kohtaan, joita syytetään homojen suosimisesta ja pedofilian peittelystä? Vastaukset näihin kaikkiin ovat varmaan ”kyllä”.
Yhtään paremmin eivät asiat mene paavin omassa kotimaassa. Kuten kuvitella saattoi, senaatin aborttiäänestyksessä voittanut, paavin ”natsi”-kommenteillaan tukema ei-ryhmittymä sai kirkon kannalta Pyrrhoksen voiton. Kirkon ajama tiukka aborttikanta liittyy ihmisten mielissä kaikkeen siihen, mitä nykypaavi arkkipiispa Bergoglion roolissa teki. Hän oli silloinkin poliittinen toimija: Bergoglio vastusti tasa-arvoista avioliittolakia, tosin huonolla menestyksellä. Hän halusi saada katolisen kirkon normit yhteiskunnan normeiksi.

Kuten kirjassaan ”Ist die Kirche noch zu retten?” Hans Küng huomautti 2011, jokaisen piispan on viime vuosikymmeninä ollut tunnustauduttava kirkolliseen yhteiskuntaetiikkaan, joka de facto on ollut kansan mielessä sukupuolietiikkaa. Viimeiset 50 vuotta katolista kirkkokansaa ovatkin hiertäneet lukuisat tiukat kannanotot, tiukimpana ehkäisyn kieltänyt kiertokirje Humanae vitae tasan 50 vuotta sitten. Näitä ehkäisyn, abortin, avioeron, homouden, masturbaation ym. kieltäneitä dogmeja Johannes Paavali II:n pitkä virkakausi muuten betonoi myös katekismuksessa käsitykseksi siitä, mitä kirkko ajattelee (ja kansa ei).
Aborttiäänestyksen äärellä senaatin pihalla valvoi myös ”vihreä” kirkkokansa – he, jotka eivät pitäneet värinään Argentiinan lipun taivaansineä vaan vihreää. Kerrotaan, kuinka nykyisin yliopistoistalähtevät neitsyt Marian patsaat. Patsaan paikalle on tullut jopa – vihreä liina. Buenos Airesin senaatintorin yössä jaettiin jo 1300 eroa kirkosta -kaavaketta, joilla henkilö voi saada tietonsa poistettua kirkon rekistereistä. Lomake tarvitaan, mutta sitä jaetaan jo 24 paikassa. Kirkosta eroaminen on suosittu puheenaihe Argentiinassa, kertoo El País -lehden kolumnisti Ernesto Tenembaum sivaltavassa kirjoituksessaan.
Tenembaum on ruoskinut paavia jo aiemmin siitä, että ”profeettana oleminen omassa maassa maksaa”. Paavi sai keväällä Argentiinan piispat vastustamaan aborttia, ja hän vertasi itse abortin tekemistä natsien eugeniikkaan. Se, mistä hän ei puhunut mutta Tenembaum (21.6.) puhui, olivat 45 000 argentiinalaisnaista, joita vuosittain hoidetaan huonosti tehdyn abortin komplikaatioista. Maassa suoritetaan arvioiden mukaan 500 000 laitonta aborttia vuodessa. Tätä ei mainitse maamme ulkoministeri Argentiinalle hurratessaan – hänelle on tärkeämpää Vatikaani-dogman puolustaminen kuin se ennakkoluulo, jonka toiminta väistämättä heittää maamme katolilaisten niskaan.
Tenembaumin uusi kolumni (29.8.) katsoo, että Franciscus ei ole profeetta omalla maallaan lainkaan. Nuo kirkostaeroamiskaavakkeet kertovat siitä. Argentiinalaisen tv-koomikon vitsailu homolapsien psykiatrihoidosta heti epäonnistuneen lentokonehaastattelun jälkeen kertoo siitä myös. Samoin sitä viestii se, ettei maailman ensimmäinen latinopaavi ole käynyt ”habemus papam” jälkeen kertaakaan omassa maassaan. Itse asiassa hän on lentänyt Argentiinan ilmatilassa kaksi kertaa – laskeutumatta. Niin, ja hän on käynyt jokaisessa Argentiinan naapurimaassa, ei kuitenkaan Uruguayssa, johon muuten Buenos Airesista on kaikkein lyhin matka.
Argentiinassa on argentiino-paavin toiminnan tuloksena, näin Tenembaum, kaksi uskonnollista keskustelunaihetta ylitse muiden. Toinen koskee sitä, kuinka yksilö voi toteuttaa ”luopumuksen” (apostasia) eli eron kirkosta, toinen taas sitä, kuinka kirkko voitaisiin erottaa valtiosta. CAEL-järjestö (Coalición Argentina por un Estado Laico) on noussut ajamaan laïcisme-agendaa lambda-tunnuksin ja juristien tuella. BBC Brasil -kanavalla on juttu siitä, mikä saa argentiinalaiset eroamaan kirkosta. Vastaukset ovat dramaattisia: ”Kirkko ei tee mitään pedofilian kitkemiseksi. Kirkko vastustaa sateenkaarikansaa. Kirkko vastustaa kondomien käyttöä. Paavi ehdottaa psykiatria homolapsille.” Myös 63-vuotias Silvia Mollo on kuulunut katoliseen kirkkoon pienestä pitäen ja konfirmoitu. ”Emme voi enää hyväksyä näitä hyväksikäyttöjä ja katsoa, ettei kirkon johto tee mitään”, hän sanoo, mutta ”viimeinen pisara oli aborttikeskustelu”. https://www.bbc.com/portuguese/internacional-45325614
Paavi ei ole todellakaan profeetta omalla maallaan. Hänen maassaan erotaan kirkosta, kuten on erottu koko alkuvuosi Chilessä. Kirkon perälauta vuotaa, mutta veneenheiluttajia tuntuu silti riittävän?

  1. Raamattu opettaa selvästi Luojan ja luodun olevan toisistaan erillään, kuin taivas ja maa ja kuitenkin, meitä yhdistää juuri se kieli ja ymmärrys jotka sitovat meidät kaiken ”Alkajaan ja ylläpitäjään.” (Hebr. ”Luoja”)
    Raamattu ilmoittaa Jumalan persoonaksi, ”Minä Olen”, jonka tähden Kristityllä on suhde, johonkin, joka on jotain muuta kuin panteistinen Jumala. Jumala oli Kristuksessa ja tuli paljastamaan synnin, vanhurskauden ja tuomion.
    (joh.16)

    Ymmärrän nyt paremmin kantasi, mutta mielestäni ei syntymä ketään syylliseksi tee, vaan se vääryys jota teemme, vaikka tahtoisimme olla siitä vapaat. Synnin tähden maailmassa on ahdistus.

    Synti on kollektiivinen, mutta syyllisyys subjektiivinen. Kadotus on (sammua tyhjiin), itämaisen ajattelun mukaan ”nirvana” voisi olla jokin päämäärä, mutta Kristityllä on toivo paremmasta, ja tuo toivo on Elämä Kristuksessa, joka on samaa olemusta Luojan kanssa.
    Henkinen todellisuus ja näkymätön silmiltä salattu jää aina uskon varaan, syytä tähän emme tiedä, miksi meille ei ole annettu muuta Todistusta kuin Jeesuksen ylösnousemus? Meillä on aikalaistodistukset Raamattuun kirjattuna, ja heidän silmiensä ja uskonsa kautta, meillä on syytä odottaa Iankaikkista elämää, kunhan ensin saamme tämän vaikeuksien täyttämän elämän elettyä, ei valittaen vaan kiittäen.

    Ja lopulta, meillä (Kristityllä) on myös jokaisella Hengen todistus itsessään, sillä Jumala on painanut sinettinsä meihin, ettemme hukkuisi. (Tämä on Kristillisen uskon vakaumus, eikä sillä ole arvoa, muuta kuin sille, joka uskoo, että Jeesus on Jumala) Jumala on Lähettänyt Pelastuksensa maailmaan, ettei yksikään hukkuisi synteihinsä, vaan saisi lahjaksi Elämän, joka on Hänen Pojassaan.

    Kristillisen uskon mukaan, me emme raukea tyhjiin, mutta ymmärrän, että panteistinen Jumala käsitys askarruttaa mieltä, näemmehän kaikessa luodussa Jumalan kädenjäljen ja sen kuinka kaikki kiertää ja on järjestyksessä. Jumala on Raamatun mukaan kuitenkin Henki ja me olemme Hänen lapsensa. Mitä se lopulta on? Se minua lakkaamatta askarruttaa, mutta uskon sen myös kerran ymmärtäväni täysin.

    Nyt katson itseäni vain kuin kuvaa, joka on kuva Jumalasta, ilman häntä, en voi kuvitella itseäni olevaksi ja siksi olen kääntynyt Hänen puoleen ja saanut Häneltä myös Rauhan. Jumala on Todistanut itsensä minulle Sanansa kautta.

  2. Raamattu opettaa selvästi Luojan ja luodun olevan toisistaan erillään…

    Ei se aivan noin yksioikoisesti opeta, sillä mm. Paavali käskee ihmisen kirkastaman ”Jumala ruumiissaan”! Huomaa alkutekstin inessiivi :ssa. Jeesus myös käske opetuslapsiaan olemaan y h t ä kuten hän on y h t ä Jumalansa kanssa.

  3. Tarkoitan Luojan ja luodun asemallista eroa.

    Olemme osa luomakuntaa, mutta Jumalan Henki vaikuttaa meissä, ja Jumala on Henki. Olemme siis yhtä ja Jumala vaikuttaa kaiken kaikessa, eli siis myös meissä, mutta että olisimme Isä itsellemme, niin siihen nähden meidän täytyy jäädä uskon varaan, sillä emme tiedä kuinka meidän alkumme on tapahtunut.

    Joka tapauksessa ja välttämättä on myös totta, että meidän alkumme on ”jossain” (jos ajattelemme, että elämää, ei voi olla ilman edeltä käyvää elämää)
    Raamattu sanoo, että ”Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.” Kun sanoo kaikki, on syntynyt, niin minkä kautta kaikki on saanut syntynsä? Raamattu antaa erikoisen vastauksen, kun sanoo: ”Alussa oli Sana ja Sana oli Jumala” ja vielä, että ”Sana oli Jumalan tykönä.”

    Elämä on siis tullut jostain. Näin siis voidaan uskoa olevan, mitään järjellistä todistetta ei ole. Itse olen saanut ymmärtää, että Hengellinen ulottuvuus ( jotain mitä emme aistein ymmärrä) on olemassa, mutta mitä se lopulta on? Energiaa? Älyllistä? Uskon kautta voi ymmärtää näkymättömiä, mutta kun halkoo asiat tarpeeksi pieneksi, niin sitä suuremmat asiat alkavat näkymään myös todellisuudessa. Tiede on hyvä löytäjä, mutta mitä lopulta löytyy, kun olevaista tarpeeksi kaivetaan. Kaikki näkyvä on jo olemassa ja jatkuva liike tulee jostain.

    Olemme osa maailmankaikkeutta se on totta. Sana on Jumala ja kieli on ymmärrys. Eläimetkin puhuvat toisilleen, mutta kieli tulee Jumalalta. Ääni on värinää ilmassa ja valo on ulottuvuus, mutta Jumala on Henki. Sen Hän on pannut ihmiseen olemaan. Miksi kaikki On?

  4. Oli yksityiskohdat miten vain ,niin konservatiivisten pelko siitä ,että nykyinen paavi on useissa yhteykissä osoittaunut sovinnolliseksi aikaisemmin jyrkästi tuomittujen ”syntien” suhteen,saa heidät toivomaan että hän eroaisi.

    Kirkko oli , varsinkin länsimaissa, kivettyneen moraalin vartija, sellaisen johon kirkkoruhtinaat samaistuivat. Paavi on tehnyt useampia sielunhoidollisia myönnytyksiä, niinkuin eronneiden ehtooliselle pääsy ja hän kieltäytynyt tuomitsemasta homoseksuaaleja.Tällainen asenne mukamas murentaa kirkon auktoriteettia.

    Pelko on siis tietyn identiteetin menettämisestä ja sellainen joka sitä uhkaa on mukamas kirkon vihollinen. Vaikka paavi oliskin katsonut jossain yksityistapauksessa sormienvälistä, niin se on kuitenkin hän joka on tehnyt mahdolliseksi suuret paljastukset papiston väärinkäyttäytymisestä.

    Kun halutaan kukistaa korkeimmalla paikalla oleva niin kaikki mahdollinen ja jokainen pilkunpaikka käytetään aseena häntä vastaan.

  5. Omasta luterilaisesta näkökulmasta olen todennut, että Latinalaisessa Amerikassa hiertää 2 keskeistä asiaa, jotka uskonpuhdistus muutti: Ensiksikin paavilla on ylivalta päättää, kenestä tulee kirkkoon piispa. Paavin valta kirkkojen suhteen on viimeksi kuluneen vuosisadan aikana muutenkin kasvanut, ja Vatikaanin 2. konsiili (1962-1965) jäi tavallaan tussaukseksi: sen jälkeen paavi on ottanut lisää valtaa, esimerkiksi kootessaan Vatikaaniin pedofiilisyytökset. Tavallaan hyvä, koska asiat eivät jää maan sisäiseen kiertoon – mutta tosi huono, koska paavi tulee itse osaksi salaisuuden vyyhtiä. (Vatikaanissahan on yhä 3400 ilmiantopaperit seksirikoksista. ”Paavin salaisuus” määrittää, mitä saa kertoa. Toistaiseksi ei mitään.) Toinen asia on pappien selibaatti, joka kytkeytyy piispanimityksiin (Barros) ja noihin tuomiovalta-juttuihin: en usko, että näin laajaa pedofiili- ja hyväksikäyttökohua olisi ilman selibaattia sekä sen tuomaa tabujen, häpeän ja salailun kulttuuria. ”Kaikki tietää” että papilla on taloudenhoitaja, ”kaikki tiesivät” ainakin 2008 Richard Sipen avoimen kirjeen jälkeen myös McCarrickin rantamökistä, jne. (Myös paavi Benedictus XVI, jolle kirje oli osoitettu.) Kolmas kohta näyttää olevan juuri Argentiinassa kirkon jatkuva sekaantuminen politiikkaan. Paavi omalla ”sosiaalisella omallatunnollaan” kritikoi Mauricio Macrin oikeistopolitiikkaa. Toisaalta hän on suututtanut vasemmistolaiset jatkamalla perinteistä ei avioeroa, ei ehkäisyä, ei homoliittoja -politiikkaa kärjistäen aborttikohussa asetelman myös (miesten)kirkko vastaan naiset -asetelmaksi. Jopa Nona Cortiñas Plaza de Mayon äideistä on päättänyt erota kirkosta. Tämä ”apostasía”-ilmiö on noussut kansainvälisille kanavillie, tässä Deutsche Wellen espanjalainen uutisjuttu: https://www.youtube.com/watch?v=89qKx0BDrxY

Raunu Jukka
Raunu Jukka
Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.