Palestiina ja Israel ovat taas uutisotsikoissa. Niinpä me palestiinalaiset kuulemme jälleen tämän usein toistetun säkeen. Kuitenkaan tällaiset kutsut rukoukseen eivät ole riittäviä. Sanon tämän palestiinalaisena pappina, joka uskoo rukoukseen, johtaa rukouspalveluksia rauhan puolesta ja joka arvostaa aidosti teidän hyviä aikomuksianne.
Mutta hyvät aikomukset eivät riitä. Vuorisaarnassaan Jeesus ei sanonut: ”Autuaita ovat rauhanrukoilijat.” Hän sanoi: ”Autuaita ovat rauhantekijät.” (Matt. 5:9)
Jokaisen uskonnon rauhantekijät rukoilevat, ja he myös arvioivat ja tarkastelevat, mitä todellisuudessa tapahtuu, kutsuvat asioita niiden oikeilla nimillä ja myös toimivat rohkeasti totuuden puolesta. Miten tällainen menetelmä toimii?
Kutsutaan asioita niiden oikeilla nimillä
Rauhantekeminen alkaa kieltäytymällä toistamasta ja vahvistamasta Israelin ja Palestiinan välillä tapahtuvaa konfliktiksi. Palestiinalaisille tämä ei ole kahden osapuolen välinen konflikti. Meille palestiinalaisille kyse on miehityksestä: yksi valtio kontrolloi toista. Yhden valtion lait, politiikka, käytännöt sekä sotilasvalta alistavat toista kansaa kontrolloiden elämämme lähes kaikkia ulottuvuuksia. Jerusalemin palestiinalaiset eivät koe häätöä kodeistaan, vaan he kokevat etnistä puhdistusta, jonka YK määrittelee määrätietoiseksi yhden etnisen tai uskonnollisen ryhmän harjoittamaksi toiminnaksi, joka pyrkii väkivaltaisesti poistamaan jonkun toisen etnisen tai uskonnollisen ryhmän siviiliväestön joltain tietyltä maantieteelliseltä alueelta.
Israelin ei-juutalaiset kansalaiset eivät kohtaa ainoastaan syrjintää. He kohtaavat apartheidia. Israelin surullisenkuuluisa vuonna 2018 säädetty laki määrää Israelin oikeudesta harjoittaa kansallista itsemääräämisoikeutta, ja tässä laissa tämä oikeus rajataan vain juutalaisille ihmisille. Tämä laki säätää myös muita käytänteitä, jotka ovat tehneet tosiasiallisesta syrjinnästä nyt myös oikeudellisesti perusteltua.
Gazassa asuvat yli 2 miljoonaa ihmistä eivät ole itse valinneet vaikeuksia, ruokapulaa, puhtaan veden ja säännöllisen sähkönjakelun puutetta. Heidät on suljettu maailman suurimpaan avovankilaan, josta ja jonne he eivät voi kulkea ilman Israelin lupaa. Israelin lupa vaaditaan myös tavaroiden vientiin ja tuontiin sekä kalastukseen heidän omalla rannikollaan. Tämän lisäksi myös Gazan lapset ovat alttiina Israelin tarkka-ampujien luodeille. Israelin ilmavoimien pommitukset ovat olleet rajoittamattomia.
Kuluneen yli 70 vuoden aikana palestiinalaiset eivät ole kiistelleet siitä, kuka omistaa minkäkin osan maasta. Sen sijasta me olemme kokeneet siirtokuntakolonialismin aiheuttamaa terroria ja menetyksiä, systemaattista syntyperäisten asukkaiden häätöä heidän omilta mailtaan; viimeisin tapaus on Sheikh Jarrahin alueelta itä-Jerusalemista.
Asioiden kutsuminen niiden oikeilla nimillä on välttämätön askel minkä tahansa konfliktin ratkaisemiseen. Sanojen ”rasismi” ja “apartheid” käyttäminen voivat pysäyttää meidät, mutta nämä ovat määritelmiä, jotka kuvaavat meidän jokapäiväistä elämäämme.
Älä usko pelkästään meidän sanojamme
Ehdotan, että luet arvostetun israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B´tselemin tammikuisen raportin: ”Juutalainen ylivalta Jordan-joelta Välimerelle: Tätä on apartheid.” Tai lue huhtikuinen Human Rights Watch:n raportti: “Kynnys ylitetty: Israelin vallanpitäjät ja apartheidin rikokset ja vainot.” Ja lue myös Nathan Thrall:n analyysi London Review of Books -sivustolla
Niin kauan kuin rauhantekijät eivät käytä meidän realiteettejamme oikein kuvaavia termejä, rauhan mahdollisuudet ovat pienet.
Älkää käyttäkö väärin kristittyjen ja juutalaisten välistä dialogia
Monen vuoden ajan kristittyjen ja juutalaisten välistä dialogia käytettiin väärin hiljentämään Israeliin kohdistuvaa kritiikkiä. 1990-luvulla juutalainen teologi Marc H. Ellis kirjoitti merkittävästä mutta ääneen sanomattomasta ”sopimuksesta” kristittyjen ja juutalaisten välillä. Hän sanoi, että ”ekumeeninen dialogi” liberaalikristittyjen ja juutalaisten välillä oli muuttunut ”ekumeeniseksi sopimukseksi”: kristityt katuivat sitä, että olivat olleet mukana Saksan tekemissä hirveyksissä, tai eivät ainakaan olleet tuominneet niitä. Näin dialogi, jossa ei ollut minkäänlaista Israelin kritiikkiä saattoi jatkua.
Vaikkakin tämä “sopimus” on jo monissa kirkkokunnissa (Yhdysvalloissa) sekä juutalaisyhteisöissä murtunutkin, sitä käytetään edelleen hiljentämään palestiinalaiskristittyjä leimaten meidän antisemitisteiksi kun kritikoimme Israelin valtiota tai vastustamme siionismin sekulaaria projektia.
Nyt kristittyjen olisikin syytä hakeutua kontaktiin uusien juutalaisten kumppanien kanssa. On syytä kuunnella sellaisia ryhmiä kuten Jewish Voice of Peace, IfNotNow, B´tselem, Rabbis for Human Rights, Breaking the Silence ja myös muita ryhmiä, jotka haastavat miehityksen. Olisi syytä myös kuunnella ja käydä dialogia seuraavien henkilöiden kanssa: Marc H. Ellis, Mark Braverman, rabbit Brant Rosen ja Alissa Wise, sekä muita, jotka puolustavat palestiinalaisten oikeuksia oman juutalaisen uskonsa pohjalta. Kannattaa myös huomata [senaattori] Bernie Sandersin sanat, joilla hän hiljattain haastoi Israelin valtion rasistista politiikkaa.
Kirkon teologian uudelleen arviointi
Monien vuosien ajan läntinen kristillinen teologia on tarjonnut kasvupohjaa Israelin harjoittamalle miehitykselle. Tämä teologia puhuu Jumalan ainutlaatuisesta uskollisuudesta Israelille, profetioiden täyttymyksestä ja juutalaisten ”paluusta” ”omalle” maalleen. Tällaisen ajattelun kannattajat hyväksyvät myytin, jonka mukaan tämä maa oli asumaton kun Israelin valtio perustettiin, tai mikä vielä pahempaa, maa oli Jumalan vihollisten miehittämä.
Nyt on aika, että kristityt monissa yhteisöissä tunnustavat ja katuvat, etteivät ne ole ollenkaan ottaneet huomioon palestiinalaisten olemassaoloa. On aika muuttaa sellaista teologista narratiivia, joka pitää Israelia virheettömänä ja sellaisena, jota ei saa arvostella.
Teologialla on väliä. Teologia, joka ohittaa Jeesuksen eettis-raamatullisen opetuksen rakkaudesta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, vaatii uudelleen ajattelemista. Teologia, joka tuottaa apatiaa suhteessa epäoikeudenmukaisuuteen, on arvioitava uudelleen.
Älä kuvaa palestiinalaisten kristittyjen pyrkimyksiä luovaan vastarintaan rikollisiksi. Me uskomme, että pakotteet, taloudelliset seuraamukset ja meidän väkivallattomat mielenosoituksemme ovat oikeutettua vastarintaa. Arvokkuuden vaatimuksemme ja vetoamisemme siihen, että meillä on Jumalan antama oikeus omaan maahamme ei ole antisemitismiä; myös tuore yli 200 antisemitismin tutkijan tuottama Jerusalemin julistus antisemitismistä yhtyy tähän ajatukseen.
Jotkut ovat syyttäneet palestiinalaisia kristittyjä juutalaisvihasta ja Israelin valtion olemassaolon kieltämisestä. Kuitenkin meidän lausuntomme ovat kieltäneet kaikenlaisen antisemitismin ja rasismin, mutta valitettavasti ne ovat jääneet huomaamatta tai ne on torjuttu vilpillisinä. Me kuitenkin toivomme ja haluamme, että saisimme elää rinnakkain yhdessä juutalaisten naapuriemme kanssa nauttien oikeudenmukaisesta rauhasta.
Vetoomukseni kristityille ystävilleni
Minä vetoan, että jakaisitte sanoin ja teoin yhdessä kanssamme sellaisen todellisuuden vision, jossa miehitys on päättynyt ja jossa elämme yhdessä rauhassa israelilaisten naapuriemme kanssa.
Me emme vihaa juutalaisia. Me emme tavoittele Israelin tuhoa. Me haluamme vapautemme. Me haluamme elää arvokkaasti kotimaassamme. Me haluamme sellaista elämää, jossa tämän maan kaikilla ihmisillä, palestiinalaisilla ja israelilaisilla, juutalaisilla, muslimeilla ja kristityillä on samat oikeudet ja samat lait huolimatta uskonnosta, kansallisuudesta tai etnisyydestä.
Kun meidän jälkeläisemme monien vuosien päästä tulevaisuudessa katsovat taaksepäin pitkään kestänyttä palestiinalaisten ahdinkoa, he eivät katso hyväksyen sitä, että globaali kirkko on tieten tahtoen unohtanut meidät. Me palestiinalaiset kristityt emme salli teidän teeskentelevän, että te ette tienneet.
Te siis olette palestiinalaisten sorron loppumisen puolella tai jatkatte edelleen sillä puolella, joka tarjoaa kasvualustan sorrolle. [Keskitysleiriltä selvinneen juutalaisen kirjailijan] Elie Wieselin Nobelin palkinnon vastaanottamisen yhteydessä v. 1986 pitämän puheen sanat ovat edelleen hyvin totta tänään:
”Meidän täytyy aina asettua jollekin puolelle. Neutraalisuus auttaa sortajaa, ei koskaan uhria. Hiljaisuus auttaa piinaajaa, ei koskaan piinattua. Joskus on aika puuttua peliin. Kansalliset rajat ja tunteet käyvät merkityksettömiksi silloin kun ihmisten elämä on uhattuna tai kun ihmisen arvo on vaarassa. Aina kun miehiä tai naisia vainotaan heidän rotunsa, uskontonsa tai poliittisten näkemystensä vuoksi, tuon paikan tulee tuona hetkenä muuttua koko universumin keskukseksi.”
Munther Isaac
Kirjoittaja on pastori ja teologian tohtori, Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon Betlehemin seurakunnan pastori, Bethlehem Bible Collegen akateeminen dekaani. – Käännös Jukka Helle
Kirje on julkaistu alun perin Sojourners-verkkojulkaisussa 19.5.2021
Varmasti montakin asiaa on ajateltava uusiksi ja myös tehtävä toisin. Jos neuvotellaan tulitaukoja, niin taukohan tarkoittaa, että kohta jatketaan. Nyt on myös kyse siitä onko kaikilla Raamatussa myös Wanha puoli. Jos sitä ei ole Juutalaisen kansan juuret ovat kuihdutetut pois ja siksi voidaan ehkä jollain tulkinnalla pitää tunkeilijana. Israel on minun muistini mukaan syntynyt kansainvälisen yhteisön toimesta, josta toteutuksesta vastasi Iso Britannia. Jos pidämme holokaustia totena, ei kai ollut suuri hyvitys antaa kaista, josta piti sotia heti ensimmäisenä itsenäisyyden päivänä.
Lauri Lahtinen. Juuri holokausti oli ratkaisevassa osassa kun kansainvälinen yhteisö (=YK) jakoi Palestiinan alueita ja mahdollisti Israelin valtion synnyn. Tuolloin katsottiin yleisesti, että väestönsiirrot olivat hyväksyttävä, joskaan ei ihan optimaalinen ratkaisu erilaisiin alue- ja vähemmistöongelmiin. Sitä sovellettiin mm. Suomen Karjalassa, Sallassa ja Petsamossa, Saksan itäalueiden tyhjentämisestä saksalaisista ja Intian niemimaalla.
Se, mikä tässä Israel-kysymyksessä on erityisen ongelmallista meille suomalaisille konservatiivikristityille, taitaa olla ihan vain kristillinen sionismi ja siihen usein liittyvä eskatologia. Sen logiikalla Israel ei oikeastaan voi olla miehittäjä, koska itse Jumala on antanut nuo alueet juuri juutalaisten perintöosaksi. Siitäkin näkökulmasta käsin voidaan toki tuntea syvää myötätuntoa aivan kaikkia konfliktista kärsiviä osapuolia kohtaan ja auttaa myös palestiinalaisia.
Luin joskus nuorempana Israelia koskevaa kirjallisuutta ja sain paljon ajankohtaista tietoa. En ollut vielä lainkaan kiinnostunut Israelista hengellisessä mielessä. Jos ihmisillä ei olisi ollut älyä vähän varautua, niin se mereen ajaminen olisi mennyt muutamassa päivässä läpi. Olihan hyväntekijä ja mandaatin jakaja pitänyt huolen, että aseet kerättiin pois, mutta ne eivät tienneet kaikkea. Tämä on muistivaraista tietoa vuosikymmenien takaa, joten lähteitä en pysty muistamaan. Onhan siitä elokuvakin eli Exodus, joka kuvaa asiaa jotenkin.
Noihin elokuvien todellisuuksiin ei kannata ihan historiallisina todellisuuksina luottaa. Tiedän toki, ettei Wikipediaan ole myöskään aina luottamista, mutta tässä nyt on kyllä joitakin ihan asiallisia tiedonjyväsiä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Exodus_(elokuva)
Lauri, moderni israelilainen historiantutkimus on tullut hyvin erilaisiin tuloksiin kuin tuo Leon Urisin ”puolivirallinen” tulkinta Israelin valtion synnystä. Israel oli faktisesti paljon vähemmän sotilaallisessa alakynnessä kuin kristillisissä piireissä väitetään, vaikka tosipaikan edessä totta kai. Miliisi saatiin muodostettua armeijaksi, sisälinjojen tuoma etu ja faktisesti tumpelot sekä keskenään eripuraiset arabit vastustajina. KV-yhteisön puuttumiset pistivät myös kapuloita rattaisiin ja estivät ainakin israelilaisten näkökulmasta saatujen sotilaallisten voittojen hyödyntämisen. Vertautuu tietyiltä osin aika hyvin Suomeen 1917-18. Keskeinen kysymys on nimenomaan kysymys kaikkia alueella eläviä koskevasta oikeudenmukaisuudesta, mutta myös kestävän rauhan rakentamisesta. Asiaa ei tietenkään auta palestiinalaisen osapuolen militanttien vahva asema, laajalle levinnyt korruptio, klaaniyhteiskunta sekä ainakin muslimienemmistön vahva juutalaisvastaisuus. Minä peräänkuulutan asioiden avointa analysointia muustakin kuin kristillisen sionismin, pro-palestiinalaisten tms näkökulmista. Tieto lisää tuskaa ja totuus tekee vapaaksi.
Ei ollut Uris ainoa tietolähde, mutta olkoon emme tule siitä miksikään enää.
Voidaan ajatella myös oliko Tuntematon sotilas-elokuvalla mitään yhteyttä todellisiin kahinoihin.
Oli varmasti, sillä kirjoittaja itse oli sodankäynyt mies. Uris sen sijaan eleli elämänsä USA:ssa, eikä eläessään ollut osallisena yhdessäkään sodassa.
Ai niin, puhuit elokuvasta, minä kirjasta. Nyt täytyisi tietää, mistä elokuvaversiosta puhut. Edvin Laine oli toki sodan kokenut, näistä nuoremmista ohjaajista en tiedäkään mitään.
Lauri Lahtinen. Kysymys ei ole siitä, kuinka hyvin Exodus tai Tuntematon sotilas kuvaavat tapahtumia. Vaan siitä, että sekä israelilaiset että palestiinalaiset haluavat antaa tietynlaisen kuvan asioista saadakseen tukea omille pyrkimyksilleen. Ja siihen sopii sekä uhriutuminen että itselle kielteisten asioiden tarkoituksellinen sivuuttaminen.
Ihan aluksi juutalaiset ostamalla ostivat maa alueita. Joka tapauksessa se asuttaminen Kansainliiton päätöksenä ei ollut tyylikästä.
Sjöblom: ” sekä israelilaiset että palestiinalaiset haluavat antaa tietynlaisen kuvan asioista saadakseen tukea omille pyrkimyksilleen.”
Viisautta!
Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kysymys kuuluu, onko kaikilla kansanryhmillä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet? Jotenkin minusta tuntuu, että monien kristittyjen silmissä juutalaiset ovat automaattisesti enemmän oikeassa ja etuoikeutetumpia alueisiinsa kuin palestiinalaiset arabit. Ja tämä lähtökohta värittää sitten kristittyjen kannanottoja ja argumentteja eri tavoin. Asiaa ei tietysti auta monien arabien syvä vihamielisyys juutalaisia kohtaan.
Sjöblom: ”Jotenkin minusta tuntuu, että monien kristittyjen silmissä juutalaiset ovat automaattisesti enemmän oikeassa ja etuoikeutetumpia alueisiinsa kuin palestiinalaiset arabit.”
Vaikea hypoteesi? Onko mahdollista, että joidenkin vanhojen nuotio-tarinoiden perusteella saatetaan ajautua tälläisiin hankaliin näkemyksiin?
Oikeudenmukaisuus on tässä asiassa pelkkä käsite, ilman sen todellista sisältöä. Joten siihen vetoaminen ei auta asiaa yhtään eteenpäin. Oikeudenmukaisuuden voi määritellä vain oaspuolet keskenään neuvotteluilla. Ulkopuolisina emme voi heidän puolestaan sitä määritellä.
Vetoamalla oikeudenmukaisuuteen saadaan ainoastaan aikaan syytöstä toista osapuolta vastaan joka vain vahvistaa tämän omaa näkemystä oikeudenmukaisuudesta. Rauhaan tarvitaan molempien osapuolten jonkinlainen yksimielisyys ja sitä ei vaatimuksilla eikä syytöksillä saada aikaan.
Rukouspyynnössä on minusta outo sävy rukouspyynnöksi. Yleensä olen rukouksen käsittänyt niin että siinä asiaa siirretään Jumalan käsiin. Nyt tuota pyyntö lukiessa tulee tunne, että vastuuta siirretään Jumalan sijasta lukijoille.
Onpa outo käsitys oikeudenmukaisuudesta! Milloin siitä olisi tullut neuvottelukysymys?
Martti Pentin mielestäkö oikeudenmukaisuus on molemmille osapuolille täysin sama ja he vain tietävät toimivansa vastoin oikeudenmukaisuutta. Silloin ratkaisu olisi jo ajat sitten saatu. Nyt kuitenkin molemmat osapuolet tekevät vääryyttä toisilleen ja pitävät sitä täysin oikeudenmukaisena.
Pitävätkö he toimiaan oikeuden- vai tarkoituksenmukaisina? Vääryyksiä perustellaan usein sillä, että päämääränä on luoda jokin uusi tilanne, jossa vihdoin voidaan toteuttaa se, mikä on hyvää ja oikein.
Hyviä kysymyksiä sinulla, Martti Pentti.
Kari Paukkunen. Yritän vastata lyhyesti. Kristillisen kirkon perinteinen ymmärrys on ollut, että VT puhuu yhdestä kansasta ja ajallisista siunauksista. UT puhuu koko maailmasta ja hengellisistä siunauksista. Tässä sapluunassa VT:n Israel on ennakkokuva kristillisestä kirkosta ja VT:n lupaukset täyttyvät Kristuksessa ja seurakunnassa sekä Jumalan kirkkaudessa. Täyttymys siis räjäyttää lupauksen raamit rikki.
Kristillisen sionismin – sellaisena kuin sen yleensä kohtaa, vaikka muitakin versioita on – ajatus sen sijaan on, että Kirjoitusten kaikinpuolinen täyttyminen edellyttää myös VT:n Israelille annettujen lupausten täyttymistä ajassa ja poliittisesti. Tällöin on väistämättä seurauksena, että juutalaiset ja arabit eivät voi olla tasavertaisessa suhteessa keskenään, jos kiistellään esimerkiksi jostakin tietystä maa-alueesta Pyhällä maalla. Siitä yksinkertaisesta syystä, että juutalaisilla on tukenaan Jumalan tahto ja lupaus, kun taas arabeilla ei tätä tukea ole. Siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät ole juutalaisia. Vieläpä riippumatta siitä, ovatko muslimeja, kristittyjä tai vaikkapa ateisteja… Tämän jälkeen onkin sitten vain empatia-, taktiikka-, ja tarkoituksenmukaisuuskysymys, kuinka paljon arabeille annetaan. Ja mihin menneisyydessä annettuihin poliittisiin julkilausumiin, tapahtumiin tai KV-yhteisön päätöksiin vedotaan.
Huomautan vielä lopuksi, että pidän kysymystä ”raamatullisesta suhtautumisesta Israeliin” ja tulkintoja nyky-Israelin synnystä ehdonvallan asiana meille kristityille. Mutta oikeudenmukaisuus ajallisia asioita koskevissa asioissa edellyttää käsittääkseni kaikkien osapuolten etujen yhteen sovittamista. Millä tavoin ja miten se voi toteutua, jos toinen osapuoli omii alueita jumalalliseen oikeuteen vedoten ja toinen osapuoli haluaa heidät pois, minä en osaa sanoa.
20 vuotta Israelissa työskennellyt hyvä ystäväni T. kertoi taksimatkasta, jossa istui takapenkillä kahden paikallisen välissä ja siinä syntyi tiukka keskustelu asiasta. Kaikilla matkustajilla ja kuskilla näytti olevan täysin eri mielipide siitä, miten asia tulisi ratkaista. Kiivaan väittelyn keskellä joku heistä älysi kysyä ystävältäni; mitä mieltä hän on. Ystäväni vastasi olevansa Suomesta eikä tiedä näistä asioista, joten ei hänellä voi olla vielä mitään mielipidettä. Mitenkähän olisi käynyt, jos olisi kertonut, mitä ajatteli oikeasti? Nyt sai matkustaa rauhassa.
Meilläkin voi olla hyvin erilaisia käsityksiä ja voimme innolla väitellä siitä miten asiat tulisi mielestämme siellä ratkaista, mutta niistä ei taida olla sen enempää hyötyä, kuin tuosta kiivaasta väittelystä Jerusalemin taksissa.
Onko tämä esimerkki vanhasta tokaisusta, että kun kaksi juutalaista keskustelee, vastakkain on ainakin kolme eri mielipidettä?
Ainakin se kertoo siellä vallitsevasta tilanteesta.
Tässä on tietysti ongelmana se, että asiaa ei kai kokonaisuudessaan voi ymmärtää ilman Raamatun tuntemusta eikä myöskään ilman Koraanin tuntemusta, mutta ei myöskään pelkästään näitä lukemalla voi asiaa selvittää. Ei myöskään voi ratkaista asein, koska jompi kumpi pitäisi hävittää.
Jos uskonto tai ideologia pystyy poistamaan kuolemanpelon, niin tehtävä on mahdoton, kun sellaista ihmistä ei voi uhata millään tuloksekkaasti.