Murhaajan mieli, tappajan taustat, pahuuden päämäärä

Tappaja  voi olla nuori tulevaisuuden toivo, uusi lupaus paremman politiikan saralla. Mutta odotukset ja paineet ovat liian suuret, hermot eivät kestä. Stressi näkyy ja kuuluu omien koirien pahoinpitelynä. Koirien puolustaminen on väliintulijalta ihan oikea, mutta kuitenkin viimeiseksi jäänyt teko. Hän sai rangaistuksen, jota ei ollut ansainnut. Se vain sattui olemaan viimeinen pisara hänen surmaajalleen, joka ei voinut jättää aloittamaansa hirmutyötä kesken.

Tai sitten murhaaja voi olla vaikka keski-ikäinen, koulut ja kaiken muunkin elämässään kesken jättänyt ihminen, joka on koko elämänsä vain juonut viinaa ja haastanut kaikkien kanssa riitaa, jotta pääsisi tappelemaan. Hän on poliiseille ns. Vanha tuttu. Harhojensa keskellä elävä ei välttämättä tarvitse mitään syytä toisten pahoinpitelemiseksi. Kukaan ei kerrostalossa ole kuulevinaan tai ei ainakaan puutu, kun uhria hakataan ja potkitaan hengiltä. Kun oli aikaa, niin aloitettua hirmutyötä ei tarvinnut jättää kesken.

En halua jäädä vain kauhistelemaan näitä esille tuomiani esimerkkejä. Olen joutunut kantapään kautta oppimaan, että meidän ihmisten viljelemä kulttuuri on vain ohut pintasilaus. Ei tarvitse paljonkaan pintaa syvemmälle mennä, kun peto sinussa ja minussa jo  paljastuu. Ihminen osoittautuu ihmiselle sudeksi. Toinen on toisen uhri. Aina vain ja yhä uudestaan. Joka puolella maailmaa.

Suuttuminen, pois tolaltaan joutuminen, vihastuminen on hetken hulluuskohtaus. Jälkeenpäin moni ihmettelee, mikä häneen oikein meni, kun hän ei ollut lainkaan oma itsensä. Minä voin auttaa epätietoista: häneen meni paha henki!

Jos kuvioihin liittyy suomalais-ugrilaiseen perintöömme liittyvä runsas alkoholin käyttö, niin on liiankin helppo selittää, että miehä  en muistakkaa yhtää mittää. Vaan moni muu muistaa. Ja virkavalta ottaa selville. Sillä, että syytetty ei muista mitään, ei ole lainkaan tekemistä vastuusta vapautumisen kanssa. Ei edes mielentilatutkimukseen haluaminen ole mikään lieventävä asianhaara. Olipa kyse murhasta tai taposta, uhri on kummassakin tapauksessa aivan yhtä kuollut.

Jos lukija fanittaaTV:stä  amerikkalaisia oikeussalidraamoja, joissa voi tapahtua vaikka mitä, niin on pakko todeta, että suomalaisesta oikeudenkäynnistä puuttuvat niin dramatiikka kuin gloriakin. Kyseessä on kuiva ja kolkko istunto, jossa on tarkoin määritellyt puhejärjestykset ja  kamalasti paperia. Suomalaiseen systeemiin kuuluu, että syyttäjällä on eniten duunia. Hänen tehtävänsä on todistaa syytetty syylliseksi. Syytetyn ei tarvitse auttaa syyttäjää, vaan syytetty voi aivan vapaasti valehdella niin että korvat heiluvat. Tai vaikkapa vain kiistää kaikki syytteet. Sillä Suomessa kenenkään ei tarvitse todistaa itseään vastaan.

Kun kaikki perustuu näyttöihin, niin retoriikalla ei ole sellaista painoarvoa kuin vaikkapa Amerikassa. Ja meikäläisissä oikeussaleissa syytetään vain sitä, jota vastaan on syyte nostettu. Meillä ei siis ole sitä pelkoa, että alettaisiin kesken kaiken kaivella sitä, millaisia luurankoja liittyy asianomistajan tai todistajien elämään. Syytetty ja asianomistaja eivät onneksi voi keskenään vaihtaa paikkoja suomalaisessa oikeussalissa.

Vuorisaarnassaan Jeesus opettaa vihasta ja riidasta näin (Mt. 5:21-26):

21 ”Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. 22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

23 ”Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, 24 niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.

25 ”Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. 26 Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.

Tästä Jeesuksen opetuksesta olisi kiintoisaa keskustella, jos keskustelijoita nimittäin olisi. Blogistin kaino toivomus on, että potentiaalisia kommentoijia ei rangaistaisi kommentointimaksulla. Tehty päätös on sikäli hankala, että se johtaa mahdottomaan tilanteeseen: Sekä lukijat että bloggaajat turhautuvat, kun vuorovaikutus puuttuu.

Tutkimus on osoittanut, että suomalaiset eivät tahdo maksaa mistään nettiin liittyvästä. On paljon helpompi klikata itsensä sellaiselle sivulle, jossa ei maksua peritä.

Se tuomaristo, joka on tämän maksullisuuspäätöksen tehnyt, voi päätöksensä myös kumota. Toki me ymmärrämme, että Kotimaa-yhtiön tulisi olla tuottoisa yritys. Mutta pitääkö sen tuoton näkyä kristillisissäkin piiireissä vain rahassa? Entä jos mittapuuksi asetettaisiin raamatullisemmin (hyvän) hedelmän tuottaminen?