9.8.2015 MURHENÄYTELMÄ SUOLA-AAVIKOLLA

Koko viikonlopun Ruttopuiston rovasti (RR) on pohtinut ja harmitellut yhtä ainoata asiaa, tapausta, josta lauantaina (8.8.15)  luin Iltasanomien verkkoversiosta. Washington Postin mukaan patikoimassa ollut ranskalaispariskunta kuoli kuumalle aavikolle New Mexicon osavaltiossa viime viikolla Yhdysvalloissa.  Perhe oli lähtenyt patikoimaan White Sandsin luonnonpuistoon, mutta ei ollut varautunut riittävästi suola-aavikon pätsimäiseen helteeseen ja porottavaan aurinkoon. Kolmihenkisellä perheellä oli mukanaan vain kaksi noin 0,6 litran vesipulloa. 

RR: Tässä jutussa kaikki meni ihan alusta alkaen pieleen. Miksi lähdettiin käytännössä ilman vettä, miksi 9-vuotias oli mukana, miksi kukaan ei tarkistanut perheen matkavarustusta ennen lähtöä?

Muinaisesta kuivuneesta järvenpohjasta muodostuva suola-aavikko on armoton paikka elämälle. Siellä ei ole juurikaan kasvillisuutta eikä mitään, minkä varjoon voisi mennä suojaan kuumana hehkuvalta auringolta. Puiston virallinen suositus on, että aavikolla retkeilevät varustautuisivat ottamalla mukaansa vähintään gallonan eli noin 3,7 litraa vettä henkilöä kohti. 

RR: Jos jokin idea voi olla ns. kuolleena syntynyt, niin tämä! Miksi lähditte tuolle kuoleman tielle? lienee vastauksen saamisen kannalta aivan turha kysymys. Vain tuo 9-vuotias voisi siihen jonkinlaisen selityksen antaa, mutta mitäpä se ketään enää hyödyttäisi?

Kaikkein kuumimpaan aikaan eli keskipäivällä retkeilyä on White Sandsin ohjeiden mukaan syytä välttää. Reimsin kaupungin läheltä Burgundin alueelta kotoisin oleva perhe oli kuitenkin lähtenyt kohtalokkaalle retkelleen juuri pahimmalla mahdollisella hetkellä, kello yhden maissa iltapäivällä. Lämpötila puistossa oli turmapäivänä liki 40 astetta.

RR: Ohjeita oli lähtöpaikalla aivan riittävästi, jotta retkeilijät tajuaisivat, että aavikko on hengenvaarallinen paikka. Tutustuiko tämä perhe lainkaan ohjeisiin? Kai ohjeet oli käännetty myös ranskaksi? Millainen oli perheen asenne karua luontoa kohtaan? Lähdettiinkö soitellen sotaan, arvioitiinko matkanopeus aivan väärin? Oliko heillä edes tietoa määränpäästään?

Rutiinipartiossa tiistaina olleet puistonvartijat löysivät ensin perheen 51-vuotiaan äidin, joka oli siinä vaiheessa jo ehtinyt menehtyä. Hänen kamerassaan olleiden kuvien perusteella etsintöjä osattiin jatkaa ja puistonvartijat löysivät lopulta myös 42-vuotiaan isän ja pariskunnan 9-vuotiaan pojan. Isä oli hänkin ehtinyt kuolla. 

RR: Oliko perheen hajaantuminen kaikkein suurin virhe? Olisiko koko perheen pitänyt kääntyä takaisin? Tahtoiko poika jatkaa? Oliko isä liian kunnianhimoinen luovuttaakseen?

9-vuotias lapsi kärsi piirikunnan sheriffin mukaan pahasta nestehukasta, mutta hänet onnistuttiin elvyttämään. Poika oli kuitenkin olosuhteisiin nähden huomattavan hyvässä kunnossa. Sheriffin mukaan tämä johtui siitä, että vanhemmat olivat ilmeisesti antaneet pojalleen vähistä varannoistaan enemmän vettä kuin olivat itse juoneet. – Luultavasti hän kesti hengissä sen takia, että hän oli kooltaan paljon pienempi kuin vanhempansa ja sai kaksi kertaa enemmän vettä kuin he. Sheriffin mukaan luonnonpuistossa on varoituskylttejä suola-aavikon hengenvaarallisista olosuhteista. Tällä hetkellä ei vielä ole tiedossa, miksi ranskalaisturistit olivat toimineet niin kohtalokkaalla tavalla. 

RR: Tästä alkaa varmasti pitkällinen pallottelu eri viranomaistahojen kesken: Olisiko tässä tapauksessa voitu toimia jotenkin toisin? Jos olisi, niin kenen olisi pitänyt tehdä jotakin toisella tavalla? Kuka hoitaa lapsen asioita jatkossa? Lennätetäänkö poika kotimaahansa kahden sinkkiarkun kanssa? Mitä sitten tapahtuu?

9-vuotias poika on alustavassa kuulemisessa kertonut poliisille, että hänen äitinsä oli ensin alkanut voida huonosti ja valittanut kipeää polvea, kun perhe oli patikoinut aavikolla hieman alle neljä kilometriä. – Hän oli ilmeisesti tehnyt ratkaisunsa ja kehottanut miestään ja poikaansa jatkamaan matkaa ja oli itse ollut aikeissa palata perheen autolle, sheriffi kertoi. 

RR: Oliko tämä lopulta oikeanlaista uhrautumista vanhemmilta? Miten normaalia elämää tuo eloon jäänyt lapsi voi jatkossa elää? Tuollainen ultratraumaattinen kokemus ei aivan helposti katoa pojan mielestä. Mahtaneeko hän toipua koskaan?

Ilmeisesti nainen ei ollut kuitenkaan päässyt etenemään enempää kuin noin sata metriä tulosuuntaan ennen kuin hänen voimansa ehtyivät.  Sheriffin mukaan aviomiehellä ja pojalla ei ollut tiedossa kuinka vakavia äidin ongelmat olivat. He jatkoivat matkaa vielä reilun puoli kilometriä ennen kuin isä menetti tajuntansa. 

RR: Jos patikoijat olivat eksyksissä, niin silloin kannattaa aina palata takaisin siihen suuntaan, josta on tultu. Jos äiti olisi kaikesta huolimatta tuupertunut, niin isä olisi voinut jäädä äidin luo ja poika olisi palannut hakemaan apua? Jotenkin tuntuu, että tässä on vain huonoja vaihtoehtoja, tilanne tuntuu niin lohduttomalta.

Nyt olen puhissut ulos kaiken sen höyryn, jonka tämä kauhutarina sai blogistissa aikaan. Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu, että pääni alkoi luetusta olla kuin painekattila. Lukijakuntani sai  kyseenalaisen kunnian toimia painekattilani varoventtiilinä, jota ilman kattila voisi räjähtää…

Kuvateksti: Tällainen varustus olisi ollut varmasti passeli yllä kuvatulle retkikunnalle: Auto kuljettajineen olisi seurannut perässä siltä varalta, että…

* * * * * * * *

Vähän viime tinkaan tämä blogikuntokoulumaratonin 9:s postaus jäi, mutta nou hätä: 22 juttua enää jäljellä…