Kirkon johdon ja muiden päättäjien pitäisi moittimisen sijasta olla kiitollisia apulaisoikeuskanslerin tuoreesta päätöksestä, joka koski uskonnon harjoittamista kouluissa. Päätös on hyvin laadittu ja siinä on perusteellisesti ja perustellusti pohdittu ja selostettu ajankohtaista asiaa. Päätöstä kannattaisikin nyt kirkon päättäjien kammareissa lukea huolella ja rauhassa ja miettiä tarkoin, mitä suuntaviivoja – ja myös turvaa – se antaa kirkolle näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Päätöksen kuvaaminen suvivirsi-päätökseksi on banaali yksinkertaistus, joka vie ajatukset harhaan pääasiasta.
Mikko Puumalainen esittää hyvin selkeästi nykyisen uskonnonvapauslainsäädännön ja sen oikeudelliset tulkinnat. Johtopäätösten tekemiseen antaa hyvin osviittaa vaikkapa tällainen lainaus päätöksestä siinä kohdassa, jossa hän viittaa Perustuslakivaliokunnan aikanaan lausumaan käsitykseen. ” Valiokunnan viittaus suomalaiseen kulttuuriin tai perinteeseen liittyy tuolloin käsiteltävänä olleen uskonnonvapauslain tavoitteisiin. Se tarjoaa kuitenkin rajallisia mahdollisuuksia oikeudellisena perusteena arvioida suomalaisen kulttuurin, juhlaperinteen ja perusoikeuksien välistä suhdetta. Tämä on ehkä ymmärrettävää, koska ”suomalainen kulttuuri” taikka ”juhlaperinne” eivät ole oikeudellisia, objektiivisia eivätkä varsinkaan pysyviä ja staattisia ilmiöitä. Ne muuttuvat vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kehityksen kanssa. Tämä voi ilmetä ”vaikeuksina”, joihin Opetushallitus viittaa. Siinä voi kuitenkin olla vain kysymys siitä, että juhlatraditio ei ole enää pysynyt yhteiskunnan muutoksessa mukana. Valiokuntakaan ei – vaikka tahtoisikin – voi tätä kulttuurista muutosta estää. Kuten edellä on todettu sekä selostettu esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntöä, tämä muutos saa myös oikeudellisia ulottuvuuksia”.
Sen sijaan, että kirkon päättäjät näyttävät rajoittavan innovatiivisuutensa koskemaan sitä, miten voitaisiin ikään kuin tilapäisen häiriötilan jälkeen päästä palaamaan ”vanhaan hyvään aikaan”, pitäisi nyt keskittyä innovoimaan sitä, miten toimitaan taitavasti muuttuneissa ja alati muuttuvissa toimintaympäristöissä. Vaikkapa esim. sitä, miten saadaan ihmiset olemaan valmiita vapaaehtoisesti ja halukkaasti osallistumaan uskonnollisiksi luokiteltaviin tilaisuuksiin, vaikkei heidän vakaumuksensa niihin taipuisikaan.
Jos juna on mennyt ja raiteetkin on purettu, ei kannata asemalla odottaa seuraavaa junaa.
