[Raimo Turunen]
Pari vuotta sitten luin yllättävän tutkimustuloksen. Tutkijat kertoivat löytäneensä onnistuneen organisaatiomuutoksen.
Työterveyslaitos tutki kansainvälisessä hankkeessa muutosten vaikutusta työntekijöitten hyvinvointiin. Tulosten mukaan läheskään kaikki eivät koe muutoksia kielteisinä. Työntekijöiden hyvinvointi ei aina heikkene, joskus jopa paranee.
Yhden onnistuneen muutoksen läpi käyminen ei kuitenkaan takaa selviytymistä seuraavasta. Jokainen tilanne on ainutkertainen. Ratkaisevinta muutoksen kokemisessa on elämänhallinnan tunne. Jos ihminen kokee elämänsä mielekkääksi ja selitettäväksi, on isostakin muutoksesta mahdollista selvitä.
Organisaatiomuutos on kestävyyslaji. Valmistelu ja toteuttaminen vaativat aikaa. Mitä isompi muutos, sitä hitaammin mieli tulee perässä. Myös tulokset antavat odottaa. Siksi on vaikea perustella ja ymmärtää tempoilevaa ja nopeaa muutosten tekemistä. Kirkossa nopeudesta ja tempoilusta ei ole ollut vaaraa, ortodoksisessa kirkossa vielä luterilaista vähemmän.
Nyt luterilaisessa kirkossamme ollaan kuitenkin tekemässä historiallisen suurta rakennemyllerrystä. Aprillipäivänä kirkkohallituksen on määrä antaa asiasta esitys kirkolliskokoukselle. Jos kirkolliskokous marraskuussa päättää esityksen mukaisesti, vuosikymmenen loppuun mennessä jokainen seurakunta kuuluu johonkin seurakuntayhtymään.
Kirkossamme on nyt 428 seurakuntaa, joista 166 kuuluu 33 seurakuntayhtymään. Vuosikymmenen lopulla yhtymiä pitäisi olla noin 100 ja loputkin 262 seurakuntaa liitettäisiin niihin.
Lakiesitys mahdollistaa myös aiempien seurakuntaliitosten purkamisen. Tällä vuosituhannella kartalta on kadonnut 159 seurakuntaa. Jos vaikkapa puolet haluaisi kartalle takaisin, liittyisi tuleviin yhtymiin 80 seurakuntaa lisää. Monessa paikassa oman seurakunnan palauttamisesta haaveillaan, tarkkaa uudelleen perustamisten määrää tuskin kukaan osaa arvioida.
Edessä olisi kirkkomme historian suurin ja nopein rakennemuutos. Suunnitelman mukaan se toteutuisi vuoden 2016 alusta vuoden 2019 alkuun, siis kolmessa vuodessa. Muutoksen tekemiseksi tarvitaan suunnittelua, neuvotteluja, kartoituksia, kokouksia, kuulemisia, päätöksiä, päätösten toimeksi panoa, selvitysmiehiä ja muutoskonsultteja. Ja ainahan joku on tyytymätön eli seuraa valituksia.
Muutoksen rinnalla pitää tehdä normaalia työtä eli lapset kastetaan, vainajat haudataan, parit vihitään, rippikouluja pidetään, apua tarvitsevia autetaan ja mitä vielä. Ja muutoksen jälkeen alkaa yhdessä elon opettelu. Jonkun pitää kaikki maksaakin, sillä maksaahan tuollainen toki. Hintalappua tosin ei ole laskettu. Hei hulinaa sano mummo kun kirnuun pieras.
Onko näin isossa muutoksessa mahdollista onnistua? Mahdollisuuksia on niin kauan kuin on elämää. Valtava on kuitenkin haaste. Monen seurakuntalaisen, työntekijän ja luottamushenkilön elämänhallintaa koetellaan. Lisäksi koetellaan omanarvontunnetta, ammatti- ja paikallisidentiteettiä, osaamista ja kestokykyä. Kolhuilta tuskin voidaan välttyä, ruumiilta toivottavasti kuitenkin.
Jos muutos toteutuu, seuraa kysymys, mihin kirkkomme tarvitsee nykyisen kaltaista yhteistä hallintoa. Kirkon keskushallinnon ja hiippakuntien saneeraaminen on vuorossa seuraavaksi. Itse asiassa remontti tarvitaan, vaikka lakia seurakuntayhtymistä ei tulisikaan.
Niin pysyvät siis usko, toivo ja rakkaus. Ja pisimpään pysyy muutos.
Raimo Turunen
Kehittämiskonsultti
Agricola
Eilinen SOTEsopu taisi pudottaa pohjan valmistelussa olevalta seurakuntayhtymämallilta. Nyt kun paine kuntaliitoksiin poistui, niin paine seurakuntayhtymiin ainakin väheni. Seurakunnat ovat kuitenkin taloudellisesti ja toiminnallisesti hyvin erilaisia ja toivoa sopii, että puitelain säätämistä seurakuntayhtymistä jatketaan, vaikkakin vapaaehtoisia liittymisiä varten.
Juhani, sama ajatus kävi mielessäni aamulla kuunnellessani poliitikkojen puheita siitä että nyt tehty ratkaisu on paljon tärkeämpi kuin kuntien yhdistäminen mistä istuva hallitus faktisesti on jo luopunutkin.
Minusta seurakuntarakenteen uudistamisen alkuperäinen juuri ja tarkoitus ei ole miksikään muuttunut. Jos kuntaliitoksia ei tapahdu, paraneeko seurakuntien taloudellinen asema? Kääntyykö jäsenkehitys nousuun? Onko hallinto sen ansiosta keveämpää ja sujuvatko tukitoiminnot paremmin?
Epäilen, että tapahtuu kuntakentällä mitä tahansa, seurakuntia on siitä riippumatta uudistettava.
Alkuperäinen tarkoitus oli varmistaa riittävät resurssit seurakuntien laadukkaalle toiminnalle koko kirkossa. Tähän tavoitteeseen on tarkoitus pyrkiä myös yhteisvastuuta huonommassa asemassa olevia seurakuntia kohtsan tuntien.
Ennen kaikkea pitäisi tukkia veroparatiisien portit, säätää maastapakenemisvero ja ehkäistä tulojen keinotekoinen muuttamine pääomatuloiksi ja myös korottaa pääomatulojen verotusta kunnolla.
Kun kuuntelee esim. Kai Mykkäsen puheita, esitetäänkö niissä mitään leikkauksia (öky)rikkaille?
Tästä kaikesta on oikeudenmukaisuus kaukana!
He myyvät hurskaan rahasta ja köyhän kenkäparista. Aamos 2:6
Noin keskimäärin varakkaat ihmiset elävät omilla tuloillaan. Ei yhteiskunta heille tukia maksa. Jos et saa yhteiskunnalta tukea, ei sellaista tukea voi myöskään ottaa pois. Tästä syystä tukien leikkaukset kohdistuvat aina pienituloisiin eli heihin, jotka ylipäätään saavat yhteiskunnalta tukea.
Oma kysymyksensä on se, pitäisikö terveiden työkykyisten ihmisten hankkia elantonsa työtä tekemällä sen sijaan että nostavat tukia yhteiskunnalta. Perinteinen kristillinen etiikka on ollut sen suuntaista, että otsa hiessä sinun on leipäsi tienattava.
Saavathan myös erittäin rikkaat esim. lapsilisiä. Ja he käyttävät myös julkisen puolen terveydenhoitoa hyväkseen, eikö niin? Ja sairaita on paljon ja osa heistä pystyisi tekemään töitä, mutta sitä ei heille anneta. Ja on myös tietysti paljon sairaita, lapsia ja vanhuksia, jotka eivät pysty tekemään palkkatyötä. Eikö heitäkin pidä auttaa eri tavoin?
> Saavathan myös erittäin rikkaat esim. lapsilisiä. Ja he käyttävät myös julkisen puolen terveydenhoitoa hyväkseen, eikö niin?
Noin 2 prosenttia varakkaimmista ihmisistä (eli yli 100,000 euroa vuodessa tienaavat) maksavat noin 20 prosenttia välittömistä veroista. Nämä varakkaat ihmiset isolta osin rahoittavat köyhille ja sairaille maksettavat sosiaalietuudet. Mielestäni on vähän kiittämätön rutista siitä, että rikkailta pitäisi ottaa nämä heidän itsensä rahoittamat tuet pois ja vaatia heitä maksamaan entistä enemmän sosiaalitukia.
> Ja sairaita on paljon ja osa heistä pystyisi tekemään töitä, mutta sitä ei heille anneta.
En näe, että tämä on hyvätuloisten vika. Suomessa on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta hyvin monella alalla.
> Ja on myös tietysti paljon sairaita, lapsia ja vanhuksia, jotka eivät pysty tekemään palkkatyötä. Eikö heitäkin pidä auttaa eri tavoin?
Tottakai. Kritisoin vain sitä, että yleensä ne jotka kovimpaa huutavat muidet auttamisen puolesta, ovat myös eniten sitä mieltä, että jonkun muun pitäisi maksaa tämä auttaminen.
Minä olen itse pienituloinen sairaseläkeläinen, joka elää lähes köyhyysrajalla. Siitä ei voi paljon muille antaa. Mutta muutaman viime vuoden aikana annoin vapaaehtoisesti useille avustusjärjestöille ja yksityisille ihmisille useita tuhansia euroja säästöistäni. Mutta auttamishaluni oli selvästi ylimitoitettu varoihini nähden. Sanon tämän ilman kehumista. Nyt täytyy koettaa taas vähän säästää pahan päivän varalle.
Minä tulen maksaneeksi tänä vuonna noin 40,000 euroa veroja. Minkäänlaisia sosiaalitukia en saa, joten ei kannata syyttää kokoomusta siitä, ettei se leikkaa minulta sellaisia tukia, joita en saa.
Aivan kuten sinäkin, en kaipaa kehuja tai kiitoksia. Lähinnä pointtini on se, että jos valtiolla ei ole rahaa maksaa tukia ja niitä joudutaan leikkaamaan, tukien leikkaukset kohdistuvat väistämättä vähätuloisiin, koska he ovat niitä, jotka tukia ylipäätään saavat.
Oletko ehdottomasti sitä mieltä, ettei rikkaiden verotusta saa missään olosuhteissa kiristää?
> Oletko ehdottomasti sitä mieltä, ettei rikkaiden verotusta saa missään olosuhteissa kiristää?
En ehdottomasti enkä missään olosuhteissa. En myöskään haluaisi tehdä tästä maata, jossa käsi on aina toisen taskussa.
Ukrainalaisia pakolaisia pitää auttaa. Kyllä. Toivottavasti heille ei kuitenkaan anneta parempia etuisuuksia kuin Suomen omille vaikeuksissa oleville.
Myös KD JA PS pitävät ensisijaisena leikkauskohteena esim. asumistukea, eikö niin?
Myös Jaakobin kirjeessä on terveellisiä sanoja rikkaille.