Monet varteenotettavat seikat puhuvat sen puolesta, että lukeminen kehittää sanavarastoa, parantaa muistia ja myötäelämisen kykyä. Toisinaan voi kuitenkin käydä niin, että kerran koettu lukuelämys ei toimikaan uudessa tilanteessa.
Kokemukseni on hyvin omakohtainen. Hieman kummastellen kysyn, mikä selittää sen, että kun nuorempana luin esimerkiksi Marcel Proustin suurteoksen Kadonnutta aikaa etsimässä, se upposi minuun kuin vesi kuivaan sieneen. Mutta kun nyt vuosien jälkeen olen palannut sen sivuille, en saa siihen enää mitään imua.
Koen tämän jopa hieman hämmentävänä. Miksi kirja, joka kerran oli elämys, onkin muuttunut kohdallani mielenkiinnottomaksi, jopa puisevaksi?
Tämä on vain yksi esimerkki. Ymmärrän, että ”vika” on minussa, ei Proustin teoksessa.
Voin tietenkin etsiä vastauksia. Aika ja elämäntilanne ovat muuttuneet. Kirjan tekstit avautuvat nyt eri tavalla kuin vuosia sitten. Ehkä kiinnostuksen kohteenikin ovat muuttuneet sillä tavoin, että koen teosten sisällöt eri tavalla. Ja voi olla, että minulle jäi ensimmäisestä lukukerrasta ylimitoitettu odotus, mitä uusi lukukerta ei vastaa.
Aika kultaa muistoja, on vanha hokema. Saatan muistaa ensimmäisen lukukertani todellisuutta parempana. Se, mikä alun perin kiehtoi ja kannusti lukemaan, ei välttämättä elä minulle samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen jopa miettinyt, olisiko minun pitänyt aloittaa mainitun teossarjan lukeminen samassa ympäristössä kuin nuorena, siis lapsuudenkodissani.
Ensimmäinen kirja, jonka lapsena luin kannesta kanteen, oli John Finnemoren Robin Hoodin seikkailut. Tarina on miltei kaikille tuttu. Mutta viime vuonna otin sen kirjahyllystä ja luin, kuten lapsena, kannesta kanteen. Halusin testata, vieläkö nuo Sherwoodin metsän iloiset veikot vievät mukanaan.
Kokemus oli jopa yllättävän myönteinen. Onhan kyseessä maailmankirjallisuuden yksi klassikko, ja kukapa moiseen seikkailuun kyllästyisi. Mutta lukukokemus oli myös havainto: poikavuosina lukemani verestyi muistoihini. Muistin yllättävän yksityiskohtaisesti ensimmäisen lukukertani hetkiä: missä luin, ketä ihailin ja ketä vihasin. Kirjan anti oli myös siinä, että se myöhemmin vei minut seikkaperäisemmin tutustumaan Englannin historiaan.
No, nämä ovat varsin henkilökohtaisia pohdintojani. Joku toinen voi kokea saman ihan eri tavalla. Kyse on siitä, mikä kulloinkin puhuttaa meidän eksistenssiämme, olemassaoloamme, kiinnostuksiamme ja odotuksiamme.
Vaikka kirjan tekstit säilyvät samoina, sisältö voi olla lukijalleen eri aikoina erilainen kokemus. Niinpä esimerkiksi Raamatun tekstit voivat puhutella lukijaa sen mukaan, millaisiin kysymyksiin hän kulloinkin etsii vastauksia. Tilanne muistuttaa klassisen sinfonian kuuntelemista: vaikka sävelet ovat samat, jokainen kuulemiskerta voi tarjota uuden löydön ja elämyksen.
Olisko se pahinta hengellistä väkivaltaa kuitenkin estää pääsy taivasten valtakuntaan, peittämällä evankeliumi, mitä liberaaliteologian kannattajat saarnastuolleistaan tekevät.
Itse olen Jalovaara käynyt kuuntelemassa ja hänestä huokui Jeesuksen rakkaus eikä kukaan lähtenyt kirkosta pettyneenä tai ilman Pyhän Hengen kosketusta.
Mutta on ymmärrettävää että sielunvihollinen iskee kaikista koviten herätystä vastaan isossa kirkossa. Itse ihmettelin ääneen vaimoni kanssa, että mitenkä ihmeessä luterilaisessa kirkossa saa tällainen julistaja olla, joka toimii tuolla tavalla Pyhässä Hengessä ja julistaa täyttää evankeliumia. Ei mennyt aikaakaan, kun kirkon pari omaa liberaalia hyökkäsi MOT-ohjelman kautta Jalovaaraa vastaan ja tehtiinpä kirkon lehdissä jopa pilapiirroksia hänestä.
Ihmettelen, että miksi ”Hengen uudistus kirkossamme ry” saa toimia luterilaisen kirkon sisälle rauhassa. Olen varma, että tämä ja erityisesti herätysliikkeet tulevat tuntemaan liberaalin siiven ruoskan nahoissaan erityisesti mammonaa käyttäen.
”eikä kukaan lähtenyt kirkosta pettyneenä tai ilman Pyhän Hengen kosketusta.”
Mistä sinä sen tiedät? Teitkö ovensuukyselyn?
Tämä on ihan posketon keskustelu. Nimenomaan vastuuseen liittyvät kommentit ovat karmeaa luettavaa. Henkilö tulee keppien kanssa ja häntä kehoitetaan lähtemään pois ilman, ja seuraukset ovat vakavat, johtaneet pyörätuoliin ja vakavampaan vaivaan. Ja mistä täällä keskustellaan:
1. ”Nyt ollaan estämässä rukoilu.” Mitä ihmettä?? Kuka on estämässä? Tässä ollaan estämässä ihmisten terveydellä pelleily.
2. ”Lääkäritkään eivät ole aina oikeassa, joten Jalovaaran vastuulla tapahtuma ei voi olla.” Mutta (Valviran auktorisoima ja valvoma) lääkäri kantaa kuitenkin hoitovastuun. Henkiparantajaa ei paljon huoleta, vaikka selvästi liikuntavammaista käsketään jättämään apuvälineet täysin vastuuttomasti. Kuinka nyt kukaan voisi ennakoida sellaisessa mitään vaaraa. Varsinkin kun lääkäritkin tekevät virheitä, niin kait silloin yksityset puoskaritkin saavat tehdä…
3. ”Kivitetään vastuunkantajaa.” Milloin vastuuksi on katsottu jälkikäteinen virheen myöntäminen ilman mitään korvausvastuuta? Jos kannetaan vastuu, siihen tavallisesti liittyy vahinkojen korvaus. Tässä tapauksessa ”vastuu” ei ole edes ns. poliittisen vastuun tasoa, puhumattakaan aineellisesta vastuusta. Vastuunkannoksi täällä katsotaan, jos käskee vahingontekijää pyytämään anteeksi ja parantamaan tapansa. Minun nähdäkseni tässä nimenomaisessa tapauksessa ainoa vastuunkantaja on yhteiskunta, joka jälkikäteen kantaa vastuun potilaan terveydestä ja korjaa parhaansa mukaan vahingon.
Mutta kun on katto korkealla ja seinät leveällä oikeaan suuntaan, niin viis ihmisten terveydestä, vaikka ruumiita tulisi, kunhan ”julistaja toimii Pyhässä Hengessä ja julistaa täyttää evankeliumia”.
Olen samaa mieltä Tarjan kanssa. Keskustelu ei toki yllätä, kun täällä pyörivän porukan tyyli alkaa jo olla tuttua. On kyllä hupaisaa, että Turtiaista kehutaan tässä yhteydessä vastuun kantamisesta;)
Luulenpa että tällaisia riskejä uskalletaan ottaa juuri siksi, että pelkoa vastuuseen joutumisesta ei käytännössä ole. Ja onhan julkisuus houkuttavaa ja koukuttavaa, ei sen niin väliä onko se myönteistä vai kielteistä. Pääasia lienee, että näytään lehdissä ja kävijämäärät ovat komeita.
Odotan mielenkiinnolla, millaista keskustelua muissa tiedotusvälineissä seuraa. Toivottavasti tämän häikäilemättömän toiminnan julkituominen edesauttaa osaltaan kaikenlaisen puoskaroinnin saamista kuriin.
Meidän kaikkien on tietysti helppo olla jälkiviisaita. Kun kirjoitin kirkkoherran vastuunkantamisesta tarkoitin sillä erityisesti sitä, että hän on myöntänyt virheensä ja asettanut nyt Jalovaaralle ehtoja rukousillan järjestämiselle kirkossaan. Uutisen mukaan: ”…esirukousillan toteutuminen edellyttää, että Jalovaara pyytää tulevassa rukousillassa julkisesti anteeksi taitamattomuuttaan ja hengellisen vallan väärinkäyttöä sekä muuttaa toimintatapojaan. Toinen vaihtoehto on se, että rukousilta järjestetään ilman Jalovaaraa.” Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että Jalovaara ei saarnaa seuraavassa rukousillassa Espoonlahdessa koska Jalovaara ei a) pyydä julkisesti anteeksi taitamattomuuttaan eikä hengellisen vallan väärinkäyttöäään, eikä b) muuta toimintatapojaan. Koska jos hän nämä tekisi hän samalla tunnustaisi olevansa pelkkä puoskari jolloin hänen tulonsa ja maineensa olisivat vaarassa.
Olisiko kirkkoherran pitänyt olla kriittisempi Jalovaaran suhteen jo aiemmin? Varmaankin, mutta erehdyksiä sattuu kirkkoherroillekin. Kun kirkkoherra sanoo, että ”hänen valvontansa petti ja että hän on osaltaan vastuussa tapahtuneesta” on se mielestäni vastuunkantamista.
Lainaus:
“Lääkäritkään eivät ole aina oikeassa, joten Jalovaaran vastuulla tapahtuma ei voi olla.”
Vastaus:
Jos viittaat tällä minun FIKTIOoni aiemmin, niin huomautan, että FIKTIOssani ei ole kysymys siitä, että ”koska lääkäritkin tekevät virheitä, niin joku muukin saa niitä tehdä” vaan siitä, että FIKTIIVISEN Jalovaaran (ja FIKTIIVISEN minun) FIKTIIVINEN virhe PERUSTUU LÄÄKÄRIN ALUN PERIN tekemälle virheelle. Jos luet juttuni tarkkaan, huomaat, että FIKTIIVINEN Jalovaara noudattaa myös lääkärin ohjeita: vaikka FIKTIIVISELLÄ minulla on sauvat, kävelykieltoa ei ole. Todettakoon myös, että jos jatkan FIKTIOTAni hieman, niin todennäköisesti tuo FIKTIIVINEN minä olisi lopettanut kävelemisen, jos jalkaan olisi sattunut.
Huomautan myös, että totean FIKTIOta kommentoidessani, että väärän diagnoosin seurauksena vahinkoa syntynyt väärän diagnoosin tekemisestä oikean löytymiseen asti. Tarkoitan siis, että FIKTIOssani olisi siis mahdotonta erottaa, minkä verran vahinkoa olisi syntynyt tuon FIKTIIVISTÄ rukousiltaa edeltäneen FIKTIIVISEN viikon aikana ja minkä verran FIKTIIVISESSÄ rukousillassa, sekä sitä, minkä verran FIKTIIVISEN edeltävän viikon aikana syntynyt lisävahinko olisi vaikuttanut FIKTIIVISESSÄ rukousillassa mahdollisesti syntyneen lisävahingon määrään ja laatuun. Olisi myös mahdotonta sanoa, olisiko väärän hoidon jatkaminen johtanut samaan lopputulokseen ilman rukousiltaakin, mutta hitaammin.
Päättelen tästä, että kysymys tapahtumien kulusta, vamman pahenemisesta ja vastuista ei siis välttämättä ole niin yksioikoinen voisi luulla. Sitä, minkä verran FIKTIOni on rinnastettavissa todellisiin (esim. Esse-lehdessä kerrottuihin) tapahtumiin, voi jokainen pohtia itse. Joka tapauksessa Esse-lehdessä kerrottu tapaus on varmasti hyvin ikävä kaikille osapuolille.
Muistutan vielä, että FAKTA osiossani ihan todellinen, olemassaoleva Jalovaara, ainakin minun tapauksessani, kunnioitti lääkärin antamia ohjeita, kun ne hänelle kerrottiin.
Ihmettelen näitä kivien heittäjiä. Virheitä tekee kaikki, myös virallinen terveyden hoito Suomessa. Joka vuosi kuolee noin 1700 potilasta hoitovirheen johdosta. Meillä seurakunnissa paimenet ja kaikki seurakuntalaiset rukoilevat ja Jeesus Kristus, eikä siihen ulkopuolisia papittaria tarvita.
Juha, onko puoskarointi siis mielestäsi oikeutettua sillä perusteella, että hoitovirheitäkin tapahtuu?
En minäkään kiviä tahtoisi heiteltävän, mutta kyllä tuollaiset jalovaarat täytyisi pitää mahdollisimman kaukana sairaista ja helposti manipuloitavista ihmisistä. Hyvä alku olisi se, että kirkot eivät tarjoaisi tiloja puoskarointiin.
Risto, sairaala on paljon vaarallisempi paikka kuin kirkko. Hoitovirhe tapahtuu paljon useammin sairaalassa kuin kirkossa. Silti meidän pitää luottaa lääkäreihin ja hoitajiin ja noudattaa heidän ohjeita.
”Suomessa hoitovirheet tappavat arviolta jopa 1 700 ihmistä joka vuosi. Ongelmaan päätettiin tarttua kolme vuotta sitten perustamalla Potilasturvallisuutta taidolla -ohjelma. Nyt se lakkautetaan säästösyistä.” lainaus Juhan lähettästä linkistä.
Ehkäpä nämä säästösyyt ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, että kirkoissa rukousjonot pitenevät kun julkinen terveydenhoito ei enää pysty hoitamaan sille kuuluvia tehtäviä? Lääkäreilläkin on kiire ja virheitä sattuu, jopa kuolemaan johtavia. Jonot lääkärin vastaanotoille ovat pitkät ja osa potilaista taitaa kuolla jo jonossa ollessaan ennen lääkärille asti pääsemistä.
Kyllä, kun ihmisiä hoidetaan, ja niissä paikoissa, joissa heitä hoidetaa, tapahtuu myös virheitä. Lääketieteellisiin hoitoihin liittyy myös aina riskejä. Niitä varten on olemassa mm. potilasvahinkojärjestelmä, ja tämän vuoksi lääkäreiltä vaaditaan ammattitaitoa, ammatin harjoittaminen on luvanvaraista ja valvottua.
Mutta eihän se nyt hyvänen aika voi tarkoittaa sitä, että kuka tahansa maallikko voi sen tähden olla välinpitämätön ihmisten terveydestä ja puoskaroida kuinka vain? Eikä hänellä ja tällaisen toiminnan järjestäjillä ole vastuuta, voi vaikka käskeä lopettaa lääkityksen (kuten aiemmin on tapahtunut) tai välttämättömien apuvälineiden käytön?? ”Koska lääkäritkin tekevät virheitä.” Voi hyvä tavaton!
Tarja, ei kai kukaan rinnastakaan mainitsemiasi asioita, että kun kerran lääkärit niin sitten muutkin saavat tehdä virheitä. Kenen virheet ovat suurempia tai pienempiä, kenen virheitä nostetaan tikun nokkaan tai kenen ei? Suotavaa olisi, että kukaan ei tekisi virheitä. Mutta koska olemme ihmisiä, myös virheitä tapahtuu myös ammattilääkäreille, joilla ihmiset olettavat olevan lääketieteellisen koulutuksen ja osaamisen.
Salme, siinä on vain sellainen pieni ero, että Jalovaaran virheen jälkeen kukaan ei ole vastuussa, mistään ei voi hakea korvauksia eikä kukaan etukäteenkään varoittanut. Puoskaroinnilla ja asiallisella parantamisella on juuri tämä ero. Jalovaarakin sanoo, ettei hän vastaa mistään kun ei ole lääkäri. Sitten ei pidä toimia niin kuin toimii. ”Vuosia jo”, kuten itsekin sanoo.
Tarja, kokemus on osoittanut, että myöskään lääkäreiden tekemien hoitovirheiden jälkeen on äärimmäisen vaikea saada korvauksia.
Niin. Meillä kuitenkin ON lakisääteinen järjestelmä sitä varten. Aina voi parantaa. Henkiparantamisen puolella – siis puoskaroinnissa – ei ole MITÄÄN järjestelmää, joka turvaisi asiakkaan asemaa. Sama tietenkin myös muiden uskomushoitojen kohdalla. Hädänalaisten rahastaminen (Jalovaarallakin oli muistaakseni hyvät tulot) on valvomatonta hommaa. Tarvitsisimme pikaisesti sen puoskarilain, mutta juurikin intressiryhmät itse ovat olleet sen saamista hankaloittamassa.
”Keskustelu ei toki yllätä, kun täällä pyörivän porukan tyyli alkaa jo olla tuttua.” Korhonen
Minullekin on tullut hyvin tutuksi ”täällä pyörivän porukan tyyli”, joten en enää vitsi paljoa tänne kommentoida. Niin kovin kristinuskon vastaiselta tyyli ajoittain vaikuttaa. Esim. Kun rukoillaan Jeesuksen Kristuksen nimessä sairaiden puolesta, niin se EI ole henkiparantamista. Henkiparantamista harjoittavat muut kuin kristityt.
Salme, hiukan nyt valkopeset. Jalovaara (Turtiaisenkin sanoin) piti tilaisuutta, jossa ihmisiä hoidettiin ja parannettiin. Wikipedia: ”Henkiparannus (engl. healing, psychic healing, spiritual healing) tai uskollaparannus (engl. faith healing) on parannusmenetelmä, jossa tukeudutaan rituaaleihin tai yliluonnollisiin voimiin.”
Te olette uskomattomia, ”tämä on vain rukoilua”, oma vika, jos uskoo parantuneensa, kun parantaja niin sanoo. Oletko, Salme, sinä siis sitä mieltä, että henkilöiden, jotka menevät Jalovaaran tilaisuuksiin, ei pidä uskoa, mitä parantaja sanoo, koska se ei ole totta?
Tarja, olen eri mieltä kanssasi edelleenkin, sillä kristityt eivät harrasta henkiparantamista, he eivät turvaudu mihin tahansa rituaaleihin tai yliluonnollisiin voimiin kuten noitatohtorit tms. Mistään kristittyjen rukoilemisesta Ei käytetä termiä henkiparantaminen.
Minä en ole ottanut ollenkaan kantaa siihen pitääkö uskoa rukoilijaa vaan siihen, mitä rukoija (tässä tapauksessa Jalovaara sanoi eli käskikö hän jättää sauvat pois) Uutisen mukaan ei käskenyt.
Olen sitä mieltä, että rukoiltavana oleva voi käyttää omaa järkeään eikä luovuttaa sitä pois ja totella sokeasti rukoilijaa.
Mutta turhahan tästä on jankuttaa, jos on jo etukäteen päätetty, että kirkoista on saatava kitkettyä rukouspalvelu pois. Se olisi ehkä hyvä asia, silloin ehkä vähenisivät nämä tällaiset uutisoinnit.
Kommenteista päätellen tunnetaan aidosti parantava rukous pelottavana asiana. Ehkä tämä johtuu Jumala suhteesta, jossa Hänen ei haluta olevan läsnä joka päiväisessä elämässä.
Toinen merkillisyys nousee myös siitä, että miksi parantumisia ei uutisoida laisinkaan Kotimaa24:ssä, vaan ainoastaan negatiivisesti herätyskristillisyyttä käsitteleviä uutisia. Esimerkiksi Jalovaaran palautteesta löytysi lukuisia esimerkkejä parantumisista tai muissa seurakunnissa rukouksessa parantumisista, joista kyllä uutois lehdet kuten Sana tai Ristin Voitto. Miksi ne halutaan näyttää negatiivisessa valossa? Onko niin, että ne herättävät enemmän mielenkiintoa vai jokin muu syy?
”Aidosti parantava rukous” vei naisen pyörätuoliin. Kyllä, koen sellaisen pelottavana. Etenkin, jos tapahtunut pitäisi painaa villaisella.
Mauno Mattila
Olettaisin, että suurin syys siihen että parantumisia ei uutisoida, on yksinkertaisesti se, että on niin kertakaikkisen kiistanalaista että onko mitään parantumisia todellisuudessa tapahtunut.
On valitettava tosiasia, että yhtään ainutta tieteelliset kriteerit täyttävää ihmeparanemista ei tiedetä tapahtununeen koskaan missään.Siis sellaista paranemista, jota ei voida tieteellisesti selittää muuten kuin että Korkeampi Taho on ollut asialla.
Suomessa toimii Skepsis ry, joka on valmis maksamaan suuren rahasumman siitä että joku tulee esittämään ns. paranormaalin ilmiön, jollainen voisi olla esim ihmeparannus:
http://www.skepsis.fi/Toiminta/Skepsiksenhaastejastipendi
Useita vuosia sitten ilmestyi Matti A. Miettisen väitöskirja, jossa oli tutkittu Niilo Yli-Vainion tilaisuuksissa tapahtuneita ihmeparantumisia. Väitöstutkimuksen kylmä toteamus oli, että ei voitu todeta olleen ensimmäistäkään ihmeparanemista.
http://www.tiede.fi/keskustelu/7849/ketju/raportti_uskonnollisesta_ihmeparantamisesta
Olen itse tuuminut että mitä pitäisi ajatella siitä, että ”kovia” kriteereitä täyttäviä ihmeparanemisia ei löydy. Onko niin, että Jumala järjestää ne jotenkin ”katoamaan” kun niitä halutaan tutkia kriittisesti, jotta ateistit pysyisivät epäuskossaan? Vai onko niin että niitä ei yksinkertaisesti ole?
Tiedättekö, mitä minä en ymmärrä kommenteissanne? Ihmisen terveys on äärimmäisen tärkeä asia. Sen vahingoittamisesta joutuu yleensä vastuuseen. Mutta rukoilun yhteydessä, kun asialla on karismaattinen henkilö, toisen ihmisen terveys onkin pikkujuttu, josta ei vastaa kukaan. Ei ole. Ei saa olla. Siinä menee raja. Vastenmielistä touhua.
Ainakaan minun lukutaidollani täällä ei vastuteta rukousta, vaan rukoukseen liittyviä muita ilmiöitä, kuten katteettomia lupauksia tai diagnoosin tekemistä.
Se, että esirukoilija kiistää luvanneensa paranemisen tai tehneensä diagnoosin, on merkityksetöntä, jos kuitenkin lukuisat esirukousta häneltä saaneet ymmärtävät asian toisin.
Miksi ei riitä, että sairaan ihmisen puolesta rukoillaan, ja jätetään sitten asia Jumalan käsiin? Miksi pitää alkaa alttarin ääressä testailla jalkojen pituutta tai kipeän kohdan liikkuvuutta? Se kuuluu jo siihen diagnoosin ja lääketieteellisen tutkimuksen puoleen, johon esirukoilijalla ei ole ammattitaitoa. Ja kun esirukoilija sitä tekee, niin siirrytään rukouksesta puoskaroinnin puolelle. Puoskarointia tuleekin vastustaa.
AMEN!
Mistä rva Räsänen ja Jalovaara ovat saaneet joidenkin ihmisten seassa sellaiset kummat puolustajat peräänsä. He puolustajat kokevat heti hyökkäyksenä jos jompaa kumpaa ihan asiallisesti kritisoi tai antaa rankemaakin palautetta.
Miksi pitäisi puhua pehmeitä ja antaa kaiken olla ihan kuin mitään kritisoitavaa heidän toimissa ei olisi. Ottakaa nyt vihdoin ja viimein ne vaaleanpunaiset linssit silmiltänne pois ja okaatte realisteja. kiitos.
Tekisi mieleni kysyä teiltä keskustelijoilta, saako ihmisten puolesta rukoilla, saako rukoilla että ihminen paranee. Saako seurakuntien tilaisuuksissa rukoilla henkilökohtaisesti jonkun ihmisen puolesta, onko se poikkeuksellista kanssakäymistä ihmisten kanssa.
Lääketiede ja lääkärit ovat meille Jumalan lahjaa. Yleensä lahkolaisuuden merkki on väheksyä normaalin elämän puitteissa tapahtuvaa työtä. Itse Jeesus on hyvä esimerkki tässäkin, vaikkakin Jumalanpoikana Hänellä oli ylimmän lääkärin valta ja sitä hän käyttikin. Nyt me menemme, kuten muutkin ihmiset, normaalisti lääkärin puheille vaivoissamme. Yhtälailla sen kautta saamme saman avun. On kehoitettu rukoilemaan ”anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”, johon sisältyy myös nämä asiat. Kiitämme perinteisen luterilaisuuden lahjaa näissäkin kysymyksissä, emme väheksy maallisia instansseja, kunhan ne eivät nouse Raamatun sanaa vastaan teoillaan.
En kehoittaisi ketään menemään ko. kokouksiin, oli tunneskaala mitä hyvänsä. Koettettiinhan joskus vuosia sitten herättää jopa kuollut erään toisen liikehdinnän tilaisuudessa. Kaikkea sitä ollaan valmiit tekemään rahan liikkumisen eteen.