Rannalla on rivi pieniä puisia lauttoja, joihin on kiinnitetty aurinkopaneeleja köydellä. Lauttojen kellukkeina toimivat tyhjät vesipullot. Pieni joukko kalastajia tarkastelee kalastusvälineitään. Victorianjärven leppeät laineet kihisevät osuessaan rantahiekkaan.
Hiekkarannalle levitetyllä verkkokankaalla on yön saalis muikkua muistuttavaa dagaa-kalaa kuivumassa. Tämä on tuttu näky Victorianjärven rannoilla ja saaristossa. Kun rannan pitkässä perinteessä kulkeneet jääkaapit, jääkellarit ja kylmäsäilytys eivät ole enää mahdollisia, on kuivaaminen ainoa keino, jolla kala on saatu säilymään. Yksi saariston seurakunnista saa jopa pientä lisätuloa toiminnalleen vuokraamalla tontistaan aloja kalan kuivattamiselle.
Dagaa kalastetaan lamppujen avulla. Valo houkuttelee kalat pintaan ja kalastajat lappavat kalaa veneisiin suurilla haaveilla. Mitä pimeämpi yö, sitä paremmin kalastus onnistuu.
”Ennen käytimme petroolilamppuja, mutta nykyisin melkein kaikki ovat jo vaihtaneet aurinkolamppuihin”, kertoo yksi kalastajista.
Aurinkopaneeleilla ladattavien laitteiden hinnat ovat tippuneet samalla, kun laatu on parantunut, ja pienet ladattavat ”aurinkolamput” ovat jo melkein kenen tahansa ulottuvilla. Myös kalastajien.
Maailman toiseksi suurin järvi, Victorianjärvi, on monella tavalla kiinnostava vesialue. Järven kokoa voi hahmottaa vertaamalla Perämereen: tarvittaisiin vierekkäin kaksi Torniosta Vaasaan ulottuvaa ”Perämerta” vastaamaan järven kokoa.
Järvi toimii satamalla ja haihtumalla. Valtaosa vedestä saapuu satamalla suoraan järveen ja valtaosa poistuvasta vedestä lähtee haihtumalla. Valtavasta koostaan huolimatta järvi onkin herkkä sateiden ja haihdunnan muutoksille. Pitkän historiansa aikana järvi on muutaman kerran kuivunut vedettömäksi tai pieniksi erillisiksi järviksi. Myös ilmastonmuutos vaikuttaa Victorianjärveen, sen tietävät erityisesti kalastajat.
”Saaliit eivät ole enää niin kuin ennen. Tuossa on tavallinen saalis, mitä saamme nykyisin”, kalastajat kertovat ja osoittavat pienehköä määrää kuivumassa olevaa kalaa.
Kun muutoksessa on koko oleminen
Vedet ovat muuttuneet maailmanlaajuisesti. Vaikka järvi, meri, joki tai puro näyttää samalta kuin ennen, vanhat säännöt ja kalastuksen tavat eivät enää toimi. On keksittävä uusia tapoja tai jätettävä kalastus.
Tätä tavataan laajasti Afrikan eri rannikoilla, mutta myös Suomessa, jossa esimerkiksi lohi ei enää nouse Tenojokeen kuten ennen. Tutun lohen sijaan tilalle nousee vieras kala. Muutos on syvä, sillä muutoksessa on koko oleminen, elämäntapa, alueen matkailu ja kulttuuri. Tutun ympäristön nopea muuttuminen aiheuttaa solastalgiaa.
Solastalgia-termin kehitti australialainen filosofi ja tutkija Glenn Albrecht kuvaamaan tutun ympäristön muuttumisen aiheuttamaa hämmennystä. Termi nousee esille erityisesti puhuttaessa ilmastonmuutoksesta ja ympäristöahdistuksesta.
Tansaniassa hämmennystä ympäristön muuttumisesta koetaan muuallakin, kuin vain kalastajien parissa. Muistan keskustelun, jossa hiippakunnan hieman vanhemmat papit pohtivat, kuinka Kilimanjaro ei ole enää entisensä. Heidän lapsuudessaan lumet ylsivät vuoren huipulta vaikka kuinka alas rinteille. Nyt lumi näkyy ennemminkin lumilaikkuina, kun valtaosa on sulanut. Lumen katoaminen vaikuttaa myös vesiin vuoren juurella.
Muuttuneesta kotiseudusta puhuivat myös maanviljelijät Victorianjärven hiippakuntien alueella. He kertoivat viljelijöiden vanhojen viisauksien muuttuneen epäpäteviksi ympäristön muuttuessa. Mikään vanha tieto sateiden alkamisesta ei ollut enää pitkään aikaan pitänyt paikkaansa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo pitkään olleet alueella nähtävillä esimerkiksi sadekausien ajankohtien muutoksena.
Outouden keskellä on pidettävä yhtä
Solastalgia on tuttua nykyisin lähes kaikilla Suomen Lähetysseuran työalueilla eri mantereilla. Kyse ei ole pelkästään outouden tunteesta, vaan myös toimeentulomahdollisuuksien muutoksesta. Muuttuvassa maailmassa kirkot joutuvat ulottamaan diakoniaansa sellaisille alueille, joilla ennen pärjättiin itse.
Yhteistä monille muutoksille on, että ulkoisesti kaikki näyttää samalta kuin ennen. Tenojoen varressa on tuttu kivikko paikoillaan. Koivut kasvavat kuin ennenkin. Rannassa voi olla samat veneet samoilla paikoilla. Silti muutos on tapahtunut. Kalastajia on vähemmän, kun kala ei liiku, ja kalastuskiellot vaikuttavat elämään. Mätänevä lohenraato rantavedessä kyttyrälohen kudun jälkeen on näkyvämpi viesti muutoksesta.
Emme elä irrallaan maailmaa muuttavista voimista, globaalimuutoksista. Olemme niille alttiita. Samalla olemme osa muutosta. Tavallisten ihmisten arkiset valinnat aiheuttavat ja kiihdyttävät ilmaston muuttumista ja luontokatoa.
Näitä pohtiessani mietin, miten voisimme seurakunnissammekin elää sellaista elämää, että emme vain auttaisi lähimmäisiämme hädässä, vaan myös pyrkisimme minimoimaan heihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia omilla arjen valinnoillamme? Voisimmeko ahkerammin etsiä kestävämpää tapaa syödä, liikkua ja kuluttaa? Voisivatko valintamme heijastaa yhä enemmän rakkauttamme lähimmäiseen?
Intian valtameri aaltoilee raukeasti. Sen näkee koralliriutan takana harvakseltaan murtuvista valkoharjaisista aalloista. Laskuvesi on vaihtumassa nousuvedeksi, mutta vesi on vielä kaukana rannasta. Joukko kalastajia kävelee laskuveden paljastamalta matalikolta kohti rantaa.
Pitkillä kepeillä ja säkeillä on laskuvesilammikoista pyydystetty pieni määrä mustekaloja ja muuta meren viljaa. Keskustelemme kaloista ja kalastuksesta. Laskuvesi ja nousuvesi rytmittävät kalastajien elämää. Meri antaa mitä antaa. Tälläkin rannalla elämä on ollut muutoksessa. Se näkyy rantaviivan uusina hotelleina ja majataloina, mutta tuttua on myös jäljellä, nimittäin tansanialaisten ääretön ystävällisyys ja vieraanvaraisuus.
”Oletko maistanut koskaan meidän alueemme mustekalaa?” kysyy yksi kalastajista. ”Tule meille, niin opetan sinulle, miten mustekala valmistetaan”.
Mikko Pyhtilä, Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija
Kirjoittaja työskenteli Tansaniassa Victorianjärven hiippakunnissa vuosina 2007–2018. Kesällä 2023 hän vieraili Tansaniassa tulkin roolissa. Pyhtilä on syntynyt Perämeren kalastajien sukuun ja on itsekin aktiivinen kalastaja.
Lähteet:
Abernethy, Päivi, Joni Saijets, Mikko Jokinen, Marja Knuuttila & Juha Hiedanpää (2022). Tenojoen lohenkalastuskiellon yhteiskunnalliset vaikutukset ja niiden seuranta. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 103/2022. Luonnonvarakeskus, Helsinki 2022.
Albrect, Glenn, Gina Sartore, Nick Higginbotham & Brian Kelly (2007). Solastalgia: The Distress Caused by Environmental Change. Australasian Psychiatry · February 2007. https://www.researchgate.net/publication/5820433_Solastalgia_The_Distress_Caused_by_Environmental_Change
Erkinaro, Aino (2024). Kyttyrälohi-invaasio Pohjois-Euroopassa. Luento Oulussa 25.2.2024.
Miriti, E. (s.a.). African Great Lakes Information Platform: Lake Victoria. https://www.africangreatlakesinform.org/article/lake-victoria. Vierailtu 1.4.2022.
Nykänen, Anna-Stiina (2024). Vieras koti. Helsingin Sanomat 4.2.2024. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010020043.html. Vierailtu 20.2.2024.
Kari, Emma. & Kukka Ranta (2012). Kalavale. Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla. Into, Riika. 112 s.
Østli, Kjetil & Simen Sætre (2021). Vieras laji. Kuinka lohesta tuli miljardibisnes. Gummerus, Liettua 2023. 489 s.
Yle (2023). Mätänevät kyttyrälohet valtaavat Tenojokea ennennäkemättömään tahtiin – tutkija Aino Erkinaro selvittää, mitä siitä seuraa. Yle uutiset 22.5.2023. https://yle.fi/a/74-20031138. Vierailtu 23.2.2024.
