Myönnettävä on, julkisusko tuli takaisin

Julkisusko palasi Arkadianmäelle, kirjoitti Helsingin Sanomien feature-toimituksen toimittaja Tommi Miettinen 16.9.. Kirjoitus pyrki osoittamaan, että uskonto on palannut suomalaiseen politiikkaan.

Tapasin Miettisen kirjoituksen jälkeen kysyäkseni kommenttia Yle Radio 1:n Horisontti– ja Kotimaa24:nuutisiin. Kerroin henkilökohtaisena kantanani, etten ole havainnut ilmiötä. Se ei nimittäin vielä riitä todisteeksi, että esimerkiksi Päivi Räsänen pitää asiaa esillä tai Timo Soini. Perussuomalaisethan on poliittisella kartalla uusi ilmiö, olkoonkin että juuret ovat SMP:ssä, eikä siinä mielessä voida puhua uskonnon paluusta vaikkapa perussuomalaisiin. Puolueessa on ollut uskontoon viittaavaa argumentointia jonkin verran ja tasaisesti. Tähän vaikuttaa myös se, että Soini on katolilainen. Se on suomalaisessa maastossa kiinnostavaa ja intohimoja herättävää. Mikään näkyvin asia uskonto ei kuitenkaan puolueessa ole ollut.

Tommi Miettinen perusteli havaintoansa myös Juha Sipilän ja Jutta Urpiaisen kristinuskoon viittaavilla argumenteilla. Tähän puolestaan voi huomauttaa, että keskustan Sipilä on vaikuttanut kaiken kaikkiaan haluttomalta puhumaan uskonnollisuudestaan eikä Urpilainen ole enää edes SDP:n puoluejohtajanakaan.

Tänään lauantaina TV1:n Ykkösaamua Alexander Stubbia kuunnellessa tuli kuitenkin nopeasti mieleen, että kelkka on käännettävä. Hesarin Miettinen on oikeassa: Nuoren polven liberaali pääministeri, tai jo vahvasti Kokoomuksen puheenjohtajan roolissa ennen vaaleja esiintyvä, Stubb palauttaa kuuluisan trinitaarisen koti, uskonto, isänmaa -kivijalan takaisin omalle puolueelleen. Edellisissä eduskuntavaaleissahan kristillisdemokraatit olivat ryövänneet kolmikon itselleen. Oli siis kotiinpaluun aika. Jo Snellman-säätiön talviseminaaripuheessaan tällä viikolla Stubb sivuili jonkin verran uskonto-teemaa

”Se, mikä minua on häirinnyt kaikista eniten, on se, että Kokoomusta on yritetty lyödä tällä hetkellä nurkkaan. Minun mielestä seuraavissa vaaleissa ei ole kyse oikeistosta vasemmistosta liberaalista ja konservatiivista vaan uudesta ja vanhasta. Minun oma arvomaailmani pohjautuu vahvasti kolminaisuuteen koti uskonto ja isänmaa enkä pidä siitä, että ihmiset ovat lähteneet tätä sorvaamaan. Kodista lähtee kaikki perusarvot. Uskonto, kristinusko, on se pohja, josta me suomalaiset ponnistamme ja isänmaa on se meille kaikista tärkein”, Stubb sanoi lauantaiaamun Ykkösaamussa.

Jos nyt jos Stubbkin nostaa erikseen pyytämättä esiin uskonnon ja nimenomaan kristinuskon – jättäen sivuun mm. muiden uskontojen edustajat ja uskonnottomat, esiin – uskonnon paluu politiikkaan on totta. Tai se on totta vähintäänkin jonkinlaisen yleisen arvokeskustelun, juurien ja perinteitten tasolla. Eittämättä epävakaa maailmanaikakin viettää näillä raukoilla rajoilla juurille. Tähän on kuitenkin huomautettava, että siihen olisi lähes joka puolueella valovuosien matka, että poliittisia päätöksiä alettaisiin perustella esimerkiksi yksittäisillä raamatunkohdilla.

Toimittaja Tommi Miettinen viittasi omassa kirjoituksessaan tutkija Juri Mykkäsen selvitykseen vuoden 2011 eduskuntavaaleista. Sen mukaan Suomessa on miltei 600 000 äänioikeutettua, jotka arvioivat itsensä ”hyvin uskonnollisiksi”. Viime vaaleissa heistä 23 prosenttia äänesti perussuomalaisia, kokoomusta ja keskustaa 21 prosenttia ja kd:tä 19 prosenttia. Kokoomuksessa lienee tehty kyselyjä ja havaittu, että tällainen äänestäjäkunta tai kenties isompikin on tavoitettavissa myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Kun siis nyt puoluejohtajat viittaavat puheissaan uskoon, kyse on näiden äänestäjien vakuuttamisesta. Heidän sieluistaan käydään kisaa. Tällä hetkellä puheenjohtajien omien henkilökohtaisten uskontotaustojen perusteella Sipilällä, Soinilla ja Räsäsellä liene tässä äänestäjäjoukossa etulyöntiasema. Siksi Stubbinkin on käytettävä asiassa omaa ääntään.

Jottei Stubbin tai sen koommin muidenkan puoluejohtajien esiintymistä katsottaisi vain kyynisen vaalitaktisesti, voi ajatella, että on hyvä, että puoluejohtajat kertovat itse haluamissa rajoissaan myös uskontoon liittyvistä ajatuksistaan. Uskonto on monessa mielessä Suomessa tabu, jota voi avata, vaikka kaikki eivät avaamisesta pitäisikään. Kun on kyse uskonnosta tai uskonnottomuudesta, asiassa välittyy myös aina jotakin aitoa, jota on syytä kunnioittaa. Väkipakolla tai pelkän äänestäjien kalastelun toivossa tuskin kukaan puheenjohtaja näissä kysymyksissä suutansa avaa.

– Johannes Ijäs –

Kirjoittaja on Kotimaan uutispäällikkö