Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että kristinuskoon kuuluu kaikista maailmankatsomuksista myönteisin suhde ruumillisuuteen. Antiikin ajan kreikkalaisilla oli yleistä väheksyä fyysistä todellisuutta. Toisaalta voitiin toki ajatella panteistisesti ja jumalallistaa luonto… mutta samalla kuitenkin nähtiin usein sielu ruumiin vankina. Tästä seurasi kahdella tavalla epätervettä suhtautumista ruumillisuuteen. Yhtäältä antiikin kreikkalaisen ihmiskuvan edustajat saattoivat kurittaa ruumistaan äärimmäisellä askeesilla, tai ruumiinsa silpomisella, ja turvautua jopa itsemurhaan. – Toisaalta ajoittain esiintyi myös kaikki terveen seksuaalisuuden rajat rikkovia libertaristeja ja kyynikkoja, jotka voivat syödä raakaa lihaa, harjoittaa pedofiliaa ja masturboida julkisesti osoittaakseen riippumattomuuttaan muusta yhteiskunnasta. – Yhteistä kreikkalaisen ihmiskuvan edustajille oli se, että fyysisen todellisuuden vankeudesta yritettiin pyristellä vapauteen mitä epätoivoisimmin keinoin.
Kristinusko vapautti kreikkalaisen ihmiskuvan vangit myönteiseen suhtautumiseen omaan ruumiiseensa ja koko fyysiseen todellisuuteen. Kristinusko on ihmiskuvansa perusteissa hyvin erilaista kuin kreikkalainen ajattelu.
Ihminen on Jumalan kuva.
Ensinnäkin ihminen on luotu Jumalan kuvaksi (1Moos.1:26-28). Tämä on äärimmäisen myönteinen lähtökohta ihmisyyteen. Meillä ei ole vain pelkkää käyttöarvoa. Meidät luotiin jonkin äärettömän huikean olennon, Jumalan, kuvaksi. – Jos suuren taiteilijan taulu on jotakin arvokasta, me olemme sitä vielä paljon enemmän! Tämä ajatus Jumalan kuvana elämisestä koskee kaiken lisäksi yhtä lailla miestä kuin naistakin. – Jumalan luomistyö sisältää siis myös seksuaalisuuden!
Kaiken luomisensa jälkeen Jumala sanoo Raamatun alkulehdillä uudestaan ja uudestaan: ”Ja Jumala näki/katsoi …kaikkea, mitä hän tehnyt oli ja katso, se oli sangen hyvää” (Kts. 1Moos.1).
Tässä on huikean myönteinen näkökulma ihmisen ruumillisuuteen ja fyysiseen todellisuuteen!
Juutalais-kristillisessa uskonymmärryksessä ruumillisuus onkin siten aina lähtökohtaisesti hyvä asia. Jumala katsoo sitä hyvällä ja siunaa sen. Siksi voimme lukea Raamatusta myös kauniita miehen ja naisen välistä rakkautta ylistäviä runoja kuten Korkeaa Veisua (Laulujen Laulu), josta on lupa iloita. Lisäksi voimme myös havaita, että Jumala jatkaa luomistyötään (fyysisen) syntymän ihmeen kautta:
Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti. (Ps.127:2)
Kristinuskon löytö
Kristinusko vie ruumiillisuuteen liittyvän siunauksellisuuden vielä juutalaisuuttakin syvemmälle tasolle. Uuden testamentin suurin uutinen liittyy nimittäin siihen, että Jumala syntyy ihmiseksi (Luuk.2:10-12). Teologit käyttävät tästä asiasta nimitystä inkarnaation ihme. Jeesuksen syntyminen ihmiseksi korottaa ruumiillisuuden arvostuksen täysin eri mittasuhteisiin kuin missään muussa maailmankatsomuksessa. Jumala pukeutuu ihmisyyteen. Hän syntyy, elää, kärsii, kuolee ja nousee ylös Taivaaseen ihmisenä. – Siksi meilläkään ei ole mitään syytä halveksua inhimillistä ruumillisuuttamme!
Jos vertaamme tätä em. lähtökohtaa esimerkiksi gnostilaisuuden nimellä kulkevaan varhaiseen harhaoppiin, huomaamme suuren eron suhteessa kristinuskoon. Gnostilaisuus oli synkretistinen lahko, joka sekoitti kristinuskoon kreikkalaista ajattelua ja babylonialais-iranilaisten uskontojen vaikutteita. Gnostilaisuuden mukaan maailman luoja oli paha demiurgi (vähempiarvoinen jumaluus). Luominen ei ollut onnistunut asia, vaan aineesta tuli paha. – Pelastus ei myöskään tapahtunut Jeesuksen ruumiissaan tapahtuneen syntiuhrin kautta, vaan eräänlaisen valaistumisen kautta. Gnostilaisuudessa ihmisen sielun alkuperän nähtiin olevan jumalallisessa todellisuudessa, kaikkein korkeimman jumalan luona. Pelastus onkin gnostilaisessa ajattelussa aineesta vapautumista, joka on mahdollista gnostilaisten välittämän salaisen, pelastavan tiedon avulla.
Kreikkalaisen ja erityisesti gnostilaisten harhojen äärellä on terveellistä arvoida nykyään esiintyviä uskonnollisia ilmiöitä. Kristinuskon väitetään joskus olevan seksuaalisuuden suhteen kielteistä, ahdasmielistä ja ruumiillisuutta halveksuvaa. – Todellisuus on jotakin aivan muuta.
Kristinusko selittää pahuuden ongelman eri tavalla kuin gnostilaisuus. Ongelman ytimessä ei ruumillisuus tai tietämättömyys, vaan ihmisen sortuminen palvelemaan Luojan sijasta luotua (Kts. Room.1:18-32). Raaamatun diagnoosi ihmisyydestä on varsin järkeenkäypä asia. Kukapa meistä ei tunnistaisi itsessään ylikorostutta halua kerätä rahaa, valtaa, kunniaa tai nautintoja jne. sen sijaan, että miettisi mikä on Jumalan edessä totta ja oikeaa. – Löydämme varmasti helposti itsemme palvelemasta/tavoittelemasta Luojan palvelemisen sijasta luodun todellisuuden mielihaluja.
Itse ongelman ydin ei ole kuitenkaan siinä, että olemme ruumillisia olentoja.
Siksi esim. selibaatti ei ole erityisen raamatullinen idea. Esimerkiksi (jonkun mielestä tiukkapipoiseksi väitetty) apostoli Paavali ohjaa aviopuolisoja näin: ”Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.”(1Kor.7:5).
Ja kohta hän jatkaa…
”Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa.”(1Kor.7:8-9)
Kristillisen uskonymmärryksen mukaan seksuaalisuus on siis myönteinen asia ja suuri voima. Sen toteuttaminen sukupuolisuhteena ei ole kuitenkaan elämämme päämäärä. Paavalin mukaan on toki hyvä elää myös naimattomanakin. Mitään hengellistä erityisarvoa hän ei kuitenkaan selibaatille anna, vaan pitää sukupuolielämää aviopuolisojen vastavuoroisena tehtävänä.
Toisaalta Raamattu välttää myös sen sudenkuopan, eli hillittömyyden, johon ruumiillisuuden suhteen epäterveet kreikkalaiset olivat vaarassa langeta. Heprealaiskirje ohjaa meitä näin: ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” (Hepr.13:4).
Varhaiset kristityt tunnettiin siitä, että he pitivät kaikkea yhteisenä, – paitsi aviovuodettaan!
Kristillinen ihmiskuva
Meidän aikanamme on hyvä perehtyä terveeseen kristilliseen ihmiskuvaan paremmin. Silloin emme ole väärien mielikuvien varassa, vaan voimme perustaa näkemyksemme tutkittuun tietoon. Tässä meitä auttavat hyvät kirjat.
Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka on kirjoittanut vasta äskettäin tuoreen kirjan (Katso esim. http://perussanoma.fi/p/403-seksuaalivallankumous/ ), jossa hän argumentoi monipuolisesti sen puolesta, miksi juuri miehen ja naisen välinen avioliitto on tervein yhteiskunnallinen elämänmalli. Puolimatkan mukaan:
”Vapaan yhteiskunnan edellytyksenä on perhekeskeinen kulttuuri, joka tukee sekä aikuisten että lasten moraalista kehitystä. Vapaat instituutiot edellyttävät yksilöä, joka hallitsee itseään eettisesti. Itsehallinnan kyky ei ole synnynnäinen, vaan se kehittyy lasten saadessa henkilökohtaista ohjausta rakastavassa perheessä.
Perheinstituution hajotessa nuorison häiriökäyttäytyminen ja nuorisorikollisuus kasvavat. Yhteiskuntamoraalin heikentyessä keskitettyjä valvontajärjestelmiä täytyy kehittää ja valtion viranomaisten valtaa kasvattaa. Ongelmien kasautuessa yhteiskunta ei enää pysty hallitsemaan niitä asettamatta lisärajoituksia kansalaisten vapaudelle.”
Kristillisessä uskossa yhdistyvät sekä myönteinen suhde ruumiillisuuteemme että vastuu. Näin ei voi sanoa monistaakaan aikamme maallistuneen kulttuurimme ilmiöistä. – Olemmeko tulleet esimerkiksi koskaan arvioineeksi niin sanottuja sukupuolenkorjausleikkauksia? Niihin liittyvissä perusteluissa on paljon gnostilaisia piirteitä. Ihmisen sielun väitetään olevan kuin vankinsa väärässä tai vääränlaisessa ruumissa! Entäpä nykyaikainen rakkausihanne? Korostaako se epäitsekästä rakkautta, vai tekeekö se ihmisestä seksiobjektin? – Sinun täytyy olla hoikka, urheilullinen, ikuisesti nuorekas jne. Eivätkö nämä ole ulkoisia piirteitä, jotka ovat tyypillisiä lähinnä eroottiselle rakkaudelle? – Kreikkalaisena aikana ihannoitiin ulkoista kauneutta. Siihen liittyi myös homoerotiikka. Loogisena jatkumona eroottista intohimoa korostava rakkausihanne voi periaatteessa erotisoida kaikkien ihmissuhteiden muodot. Silloin sen alle hukkuvat ystävyys, vanhemman ja lapsen välinen puhdas kiintymys, kumppanuus jne. – Kristinusko tarjoaa paremman vaihtoehdon. Kristinuskon myötä todellinen rakkaus ilmenee edellä kuvatun intohimon vastakohtana eli uhrautuvana epäitsekkyytenä. Kristuksen rakkauden kauneus on erilaista kuin ulkoisen kauneuden ihannointi. Kristuksen rakkaus on kaunista jopa runneltuna ja ristillä riippuvana. Tähän perustuu, että voimme nähdä kauneutta myös vanhenevassa ruumiissaamme, jossa näkyvät työn ja elämän jäljet.
Minusta näyttää, että aikamme ulkokohtaiset ruumiillisuusihanteet pakottavat lukemattomia ihmisiä kohti pinnallisemman kreikkalaisen kauneusihanteen normeja. Syvimmiltään tällainen ruumiillisuuden korostaminen kätkee kuitenkin sisälleen fyysiseen todellisuuteen tyytymättömyyden. Siinä ihminen vain juoksee nautinnon ja ulkoisen kauneuden perässä, mutta mikään ei lopulta riitä! – Ehkäpä tämä ruumiillisuudesta paljon puhuva aikamme ei lopulta olekaan niin myönteisesti ruumiillisuuteemme suhtautuvaa, miltä se mielikuvien markkinoilla näyttää…
Professori Puolimatka kirjoittaa korkeakulttuurien rapistumisesta. Hänen mukaansa…
”Omana aikanamme on toteutumassa sama prosessi, joka etenee seksuaalisen vapauden kautta perheen hajoamiseen, lasten pahoinvointiin, yhteiskunnallisten ongelmien kasvuun, köyhien ja rikkaiden välisen kuilun syvenemiseen, vallan väärinkäyttöön ja totalitarismiin. Seksuaalista vapautta lisäämällä luodaan nautinnonhakuisista irrallisista yksilöistä koostuva yhteiskunta, joka ei pysty tuottamaan vastapainoa eliitin valtapyrkimyksille.”
Ruumillisuuden aito arvostaminen ei tarkoita samaa asiaa vapaan seksuaalisuuden ihannoiminen.
Voisin jatkaa Puolimatkan ajatuskulkua oman ruumillisuutta käsittelevän blogini teemoilla. – Kun yhteiskunta rapistuu, ja valta keskittyy yhä harvemmillle, silloin yksittäisen ihmisen arvo laskee kuin lehmän häntä. Korruptoituvia yhteiskuntia hallitaan tarjoamalla kansalle leipää ja sirkushuveja (nautintokeskeisyyttä). Näin ihmisistä tulee ”massaa”, jossa yhden ihmisen ruumillisilla tai sielullisilla kärsimyksillä ei ole lopulta kovin suurta väliä.
Meidän aikanamme aidosti kristillisellä seurakunnalla on taas paljon annettavaa. Jos seurakunta on paikka, joka a) tukee perheitä rohkaisten aviopuolisoja iloitsemaan toisistaan, b) suojelee avioliiton rikkomattomuutta, c) näkee kaikkien ihmisten arvon ulkoisista ominaisuuksistamme riippumatta ja d) auttaa kadonneita lampaita takaisin kotiin, silloin maailman myrskyjen keskellä on olemassa vielä turvapaikka. Silloin jossakin saa olla rakastettuna ilman välineellistämisen pelkoa.
Eikö olekin ihmeellistä, että Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen syntymä, kuolema ja ylösnousemus tapahtuivat meidän maailmassamme! Eikö olekin ihmeellistä, ettei Raamattu opeta meitä vapautumaan ”ruumillisuuden vankilasta”, vaan julistaa vapahdusta synnin, kuoleman ja Pahan vallasta! Raamattu toki puhuu tämän tomumajamme hajoamisesta ja uuteen asuntoon muuttamisesta, mutta ei kuitenkaan niin, että itse maja olisi varsinainen ongelma (kuten 2Kor.5:1).
Jumala pukeutuu ihmisyyteen. Hän syntyy, elää, kärsii, kuolee ja nousee ruumiillisesti ylös Taivaaseen. – Siksi meilläkään ei ole mitään syytä halveksua inhimillistä ruumillisuuttamme! Tämä on tosi hieno asia. Ainakin minä uskon varhaisten kristittyjen tavoin, ettei suurin viholliseni ole sittenkään eilisen halkojen hakkaamisen jäljiltä kolottava selkäni, vaan synti, joka minussa asuu.
”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” (1Tim.1:15)
