Minulla on veljeni kanssa tapana puhua uusista kirjalöydöistä. Keväällä veljeni kysyi, että olenko kuullut Thich Nhat Hanhista? Nimi kuulosti toki etäisesti tutulta. Olin lukenut hänen muistokirjoituksensa Helsingin Sanomista alkuvuodesta ja hänen nimensä oli vilahdellut useissa milleniaalien blogikirjoituksissa rauhoittumiseen ja mindfulnesiin liittyen. Muistin, että hänen nimensä yhdistyi myös jollain tavalla Martti Luther Kingiin. Yhtäkkiä huomasin, että monet oman ikäiseni eri sukupuolten edustajat lukivat hänen kirjojaan ja tekivät hänen opastamia harjoituksiaan arjessa. Kesän ajan olenkin tutustunut häneen ja hänen kirjoihinsa. Olen lukenut kesän aikana hänen kirjojansa ja ajattelin kertoa muutamia omia havaintojani kristittynä ja pappina.
Thich Nhat Hanh oli Vietnamin tärkeimmän buddhalaisluostarin mestari, opettaja, munkki, kirjoittaja ja luennoitsija. Hänen tärkeimmät opetuksensa liittyvät rauhaan ja väkivallattomuuteen, ekologisuuteen ja kaiken elämän kunnioittamiseen ja erilaisiin harjoituksiin liittyen hetkessä elämiseen ja elämän rauhoittamiseen. Ukrainan sota, ilmastokriisi ja korona-aika on pakottanut ainakin itseni pohtimaan näitä arvoja viime vuosina erityisen paljon.
Martti Luther King kuvasi Hanhia rauhan ja väkivallattomuuden apostoliksi. Thich Nhat Hanh toimikin hyvin aktiivisesti Vietnamin sodan lopettamiseksi. Hän piti puheita ja oli myös konkreettisesti mukana pelastamassa vietnamilaisia venepakolaisia ja auttamassa maan jälleenrakentamisessa. Martti Luther King nimesi hänet Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 1967 sanoen: ” En tunne ketään toista, joka ansaitsisi enemmän rauhanpalkinnon kuin tämä lempeä munkki Vietnamista”. Tavattuaan Hanhin King vastusti myös itse julkisesti Vietnamin sotaa. Myös katolilainen trappistimunkki, kansalaisaktivisti, kirjailija ja mystikko Thomas Merton oli hyvin lumoutunut Hanhista. Jo heidän ensi tapaamisen aikana Merton vaikuttui Hanhin tavasta tervehtiä ja olla muiden ihmisten seurassa. Merton Kingin tavoin vastusti julkisesti Vietnamin sotaa. Hanh tapasi myös Paavi Paavali VI:n ja he yhdessä pohtivat katolilaisten ja buddhalaisten yhteistyötä rauhan saavuttamiseksi.
Hanhille ihmisen mieli, ruumis ja maailma ovat yhtä. Maailmassa mikään ei ole irrallaan vaan kaikki liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Ja siksi tätä kaikkea ympärillämme ja sisällämme pitääkin rakastaa ja vaalia ja kaikkeen pitää suhtautua myötätunnolla. Myötätunnon kautta me myös alamme toimia rauhallisemman maailman puolesta. Nähdessämme maailmassa pahuutta tai pelkoa tai” kun me näemme ja tunnemme kärsivien lasten nahan ja luut kuin ominamme, heidän nälkänsä ja kipunsa ovat osa meitä. Silloin huomaamme ja tunnemme todellisen rakkauden. Silloin me katsomme kaikkea elävää myötätunnolla ja haluamme todella ennaltaehkäistä kärsimystä. ” Me emme voi jättää mitään tai ketään ulkopuolelle, koska lopulta me kaikki olemme yhtä.
” Jos meillä on jokin kasvi, joka ei kasva tai ala kukkia, me emme syytä kasvia. Me mietimme, että onko sille annettu tarpeeksi ravinteita, vettä tai aurinkoa. Tai onko se saanut jotain noista liikaa. Me emme syytä kasvia. Ihmissuhteissa me kuitenkin helposti syytämme itseämme ja toisiamme. Se ei vie eteenpäin. Se ei auta kasvamaan. Sen sijaan meidän pitäisi suhtautua toisimme myötätunnolla ja miettiä, että miksi itse tai toinen toimii tietyllä tavalla.” Hanh kertoi, että yhden luennon jälkeen hän kuuli kuinka äiti ja lapsi puhuivat toistensa kanssa. Kahdeksanvuotias tyttö sanoi äidilleen: ” Äiti, muista kastella minua. Olen sinun kasvisi. ” Äiti sanoi: ”Kyllä tyttäreni. Olen myös sinun kasvisi. Älä unohda kastella myöskään minua. ” Hänen ajatuksissaan myötätunto on avain rauhaan itsensä, muiden ihmisten ja maailman kanssa.
Thich Nhat Hanh uudisti buddhalaisuutta luoden ns. Plum Villagen perinteen, jossa zen – ja therevadabuddhalaisuus yhdistetään länsimaiseen psykologiaan. Hänen kirjojaan on käännetty lukuisille kielille ja ihmiset ympäri maailmaa harjoittavat hänen opettamia stressinhallintamenetelmiä. Hänen on sanottukin olevan ” mindfullnesin isä. ”
Väkivallattomuuden ja myötätunnon lisäksi hänen työnsä painottui myös midfullnesiin. Mindfulnesissa hyvinkin yksinkertaisilla arkisilla, harjoituksilla voi opetella onnellisuutta ja rauhaa itsensä, muiden ihmisten ja maailman kanssa. Hänen hengitysharjoituksiaan voi tehdä esimerkiksi kävelyllä, autolla ajaessa, ruokaa laittaessa tai syödessä tai jopa tiskatessa. Hengitysharjoitusten tavoitteena on rauhoittua ja keskittyä tähän hetkeen. Hän usein puhuu harjoituksissa hymyilemisen ja ympärillä olevan kauneuden näkemisen tärkeydestä. Hän puhuu myös paljon tunteiden merkityksestä ja siitä, ettei tunteita yritä paeta, mutta ei anna niiden myöskään hallita meitä. Tärkeintä on keskittyä olemassa olevaan hetkeen. Hanh sanoi: ”We are very good at prepairing to live, but not very good at living.” Mindfulness- harjoitusten taustalla on harjoitella sitä, että miten voisimme olla ” very good at living”. Kun keskitymme tähän hetkeen, me voimme kokea rauhaa joka askeleella.
Thich Nhat Hanh oli buddhalainen munkki, mutta hänellä oli paljon ajatuksia ja yhteyksiä liittyen kristinuskoon. Hän kävi uskontodialogia hyvin aktiivisesti kristittyjen ja myös muiden uskontojen edustajien kanssa. Hän koki, että Buddhan ja Jeesuksen opetuksissa on paljon samaa ja että näillä kahdella katsomuksella on hyvin paljon yhteistä pohjaa. Esimerkiksi ehtoollisen hän koki mindfulnes- harjoituksena, jossa Jeesuksen sanat ruumiista ja verestä muuttivat tavallisen leivän ja viinin joksikin muuksi. Jeesuksen sanat pakottivat pysähtymään ja nauttimaan ateria aivan uudella tavalla.
Thich Nhat Hanhin ajatukset voisivat löytää liittymäpintaa kristinuskon apofaattisesta tulkinnasta, jossa Jumalaa ei voi täysin tyhjentää sanoihin, määritteisiin ja symboleihin. Apofaattisessa tulkinnassa Jumala enemmän koetaan kuin sanoitetaan. Apofaattisessa tulkinnassa myös Jumala näkyy maailmassa kaiken luodun kautta. Toisaalta hänen ajatuksissaan voi nähdä myös vapautuksen teologian tuulia, joissa uskonto tai katsomus nähdään erityisen oikeudenmukaisuuden, rauhan ja tasa-arvon puolestapuhujana. Toisaalta hänen ajatuksissaan näkyy vahvoja viitteitä myös kristilliseen mystiikkaan ja meditaatioperinteeseen.
Thich Nhat Hanh kuoli 22. tammikuuta tänä vuonna Vietnamissa Tu Hieu- luostarissa 95- vuotiaana. Hän eli pitkän ja monivaiheisen elämän ja hänen elämäntyönsä jatkuu edelleen ympäri maailmaa.
Itse olen hänen kirjojensa kautta kristittynä ja pappina pohtinut paljon myötätuntoa ja rauhaa. Lopulta rakastettu uskaltaa rakastaa, myötätunnolla itseään katsova katsoo myötätunnolla eri tavoin kärsiviä, rauhaa itsensä kanssa kokeva rakentaa myös itse rauhaa. Lopulta ehkä väkevintä evankeliumia kertovat tekomme ja se, miten katsomme kaikkea tätä kaikkea ja mitä me teemme itsemme, muiden ihmisten ja kaiken luodun eteen.
The shining red sun is my heart
each flower smiles with me.
It turns the endless path to joy.
Päivi Pulakka
Pappi, Helsinki.
Teemu kakkurin näkemykseen liityn mielelläni. En ymmärrä heitä, jotka jopa viikkoja aiemmin sanovat tehneensä saarnan valmiiksi. On tosiaan kyse käsikirjoituksista. Minusta saarna on valmis, kun seon pidetty jumalanpalveluksessa tai ei välttämättä sittenkään. Hyväkin jos se siitä vielä jatkuu. Miekään en ole vielä oikein oppinut saarnoja kirjoittamaan, mutta hyvä kun toiset osaavat ja antavat ajatuksensa myös laajempaan jakoon.
Hmm, milleniaalien vastaus on siis synkretismi, uskontojen sekoittaminen. Olettekohan ajatelleet ihan loppuun asti? Toivottavasti ette.
Hieno mies, epäilemättä. En keksi hänestä pahaa sanottavaa.
Yleisemmin teema herättää paljon pohdintoja. Budhalaisuudessa ja kristillisyydessä on todellakin paljon samaa. Eikä ole varmasti väärin sanoa että myötätunto ja rakkaus ovat lähellä toisiaan. Eivät kylläkään sama asia mutta menköön nyt.
Kirjoittaja olisi ehkä voinut sanoa jotain siitä, että samalta kuulostavat ajatukset pohjautuvat kuitenkin syvätasolla erilaiseen maailmankuvaan. Tässä tarvittaisiin kirkon piirissä syvempää työskentelyä koska yhä enemmän näyttää siltä, että kaikki kauniilta kuulostava hyväksytään sellaisenaan. Näiden ajatusten ja uskonharjoitusten mukana kirkkosaleihin livahtaa kuitenkin hyvin toisenlainen jumalakuva kuin raamatussa.
En kuitenkaan ala tässä nyt vastustaa mitään vaan kutsun vain menemään hitusen syvemmälle. Varsinkin kirkon tämän alan asiantuntijoilta kaipaisin muutakin antia kuin yleistä kaiken hyväksyvää muminaa. Asiallinen analyysi olisi jopa paras lääke pelkokeskeiseen kaiken vastustamiseen, mihin paljon myös törmää.
Voisikohan muminan syynä olla se, että kristillistä uskoa ei uskalleta asettaa muiden uskontojen yläpuolelle. Sille väitteelle moni asiantuntija ei näe mitää perusteita. Jos siinä on syy, niin mitä muuta heiltä voi odottaa.