Otin yhteyttä lääkäriin. Aikaa tarjottiin seuraavaksi päiväksi. Häkellyin siinä määrin, että ilmoitin seuraavan viikon sopivan muka paremmin. Miksi häkellyin? Olin juuri kuullut (MTV 10-Uutiset 15.11.2023), että ”jengeihin kuuluvien nuorten miesten ajattelua leimaa ajatus kuolla nuorena. Jos kuolen 25-vuotiaana niin on hyvä”. Nuoria avustava asianajaja arveli asenteen luovan ”pelottomuutta” ja heijastavan suhtautumista asioihin yleensä ja yhteiskuntaan erityisesti. Ajatukseni palasivat tri Alec Dicksonin Suomeen tekemään vierailuun. Hän kertoi (Suomen Kuvalehti 2.5.1980) perustamansa Community Service Volunteers-järjestön toimivan Britaniassa syrjäytyvien nuorten auttamiseksi. Mieleeni jäivät hänen sanansa: ”Jos nuorilla itsellään ei ole mitään, eivät he myöskään arvosta toisten omaa”. Eikö Ruotsin Suomea lähestyvä jengirikollisuus heijasta samankaltaista elämänkatsomusta; tapa ja tule tapetuksi?
Jos 60 vuotta sitten keskusteltiin toisten omaisuuden, niin tänään keskustellaan oman elämän merkityksettömyydestä. Vasta julkaistu selvitys kertoo osan nuoristamme hyväksyvän enenevässä määrin väkivallan tavoitteittensa saavuttamiseksi. Dicksonin aikaisen ja itsetuhoisen nykynuoren välistä 60 vuoden (vuosien 1960-2020) aikajännettä voidaan lähestyä 1970-80-lukujen kokemuksella. Tuolloin rehotti nuorten poikien harjoittama rikostelu nimikkeellä moottoriajoneuvon luvaton käyttöönotto. Keravan nuorisovankilan portit heilahtivat monelle 15-vuotiaalle. Sittemmin rikosnimike muuttui. Rikokset painottuivat autoelektroniikan varastamiseen, jolla rahoitettiin huumeita. Yhteistä tapahtumille oli ja on edelleen huono koulumenestys.
Ongelman ratkaisemisen sijasta ehdotettiin tuolloin mm. Poliisiasian neuvottelukunnassa asuntojen rakentamista poliiseille, vaikka olennainen – joskaan ei ensisijainen – syy oli osin rakenteeltaan epäonnistunut peruskoulujärjestelmä. Niin silloin kuin nykyäänkin noin 80 % oppivelvollisista käyttää 100 % koulutusmäärärahoista 20 prosentin jäädessä heitteille (HS 18.11. ”Kaikki oppilaat eivät pääse nauttimaan pätevästä opetuksesta). Kansainvälisen arvion samasta aiheesta ilmaisee otsake: ”Japanilaiset opettajat pettyvät usein suomalaiskouluissa” (HS 15.1.). Kelvottomat ratkaisut poikivat aina kelvottomia seurauksia. Se pätee lähes kaikkeen. Lakkojen ja työttömyyden vaivaamassa maassa 5 000 työtöntä lähihoitajaa odottelee mitä tapahtuu alan 5 700 avoimelle työpaikalle. Samanaikaisesti satoja ikäihmisten hoitopaikkoja on suljettu, koska ”yksityiset palveluntuottajat eivät voi tarjota vuodepaikkoja hyvinvointialueille” (MTV-Uutiset 12.11.). Myös maan 400 000 tyhjää asuntoa ja korttelikaupalla vain runsaan 30 vuoden elinkaaren saavuttaneet purkutalot kertovat omaa kieltään. Nuorten huumekuolemat, näköalattomuus, syntyvyyden katastrofaalinen kehitys kertovat myös jotakin. Näistä huolimatta valmistaudutaan yleislakkoon.
Miksi siis häkellyin nopeasta palvelusta? Jokinhan sentään toimii. Luen ja kuulen kuitenkin päivittäin maatalouden ja maaseudun näivettymisestä (maa- ja metsätalousministeriö), maaseutukoulujen lakkauttamisesta (opetusministeriö), maaseutuliikenteen vähenemisestä (liikenneministeriö), työpaikkojen ja työvoiman paosta kasvukeskuksiin (työministeriö), terveyskeskusten sulkemisesta ja sosiaalipalveluiden vähenemisestä (sosiaali- ja terveysministeriö) jne. Yhä suuremman osan maasta jäädessä tyhjäksi herää kysymys armeijan tehtävästä (puolustusministeriö). Kysymme myös miksi yhä useamman nuoren tulisi suorittaa korkeakoulututkinto siirtyäkseen vain tuottamattomaan virkamieskuntaan, joka määrältään suhteessa Saksaan ja Britaniaan pystyisi jo nykyisellään palvelemaan noin 30 miljoonaa suomalaista. Eikö korkeakoulutettuja voisi ohjata ja lisäkouluttaa teollisuuden ja kaupan paljon kaipaamiin ja osaamista edellyttäviin tehtäviin? Turha on haikailla vain intialaisten perään.
Edellisen lisäksi maamme noin 40 000 ”kehitysvammaisesta” 25 000 on työhaluisuuden lisäksi myös mielestään työkykyisiä. Heistä työllistettyjä on vain noin 400. Autismikirjon omaavia on väestöstä 1-1,2 % eli noin 50 000. Heidän osittainen erityislahjakkuus on ainakin osa-aikaisena hyödynnettävissä. Tanskassa on jopa yrityksiä, joiden palkkalistoilla on ainoastaan edellisiin ryhmiin kuuluvia työntekijöitä. Lasten sijaishuolto maassamme kirvoittaa traagisia uutisia. Psykoanalyytikko Rene Spitzin tutkimusten mukaan huostaanotettujen lastenkoti-ikäisten kymmenien prosenttien kuolleisuus saatiin liki loppumaan kun muita jo aikuisikäisten lasten äitejä kutsuttiin antamaan rakkauttaan orvoille lastenkotilapsille (Ensimmäinen vuosi, Rene Spitz 1965). Laiminlyömällä rakkaus, joka ei maksa mitään, lasku yhteiskunnalle on valtava ei ainoastaan rahassa vaan myös inhimillisyydessä.
Kysymys on rakkauden ohella varhaiskasvatuksen, sosiaalipolitiikan, perus- ja ammatillisen koulutuksen sekä korkeakouluopetuksen uudistamisesta. On voimakkaasti kehitettävä yrityskeskeistä ammatillista koulutusta, vastuun ja palkkauksen tasaavaa osuustoiminnallista yrittäjyyttä, aloitettava suuremmissa kaupungeissa kaupunkiosakohtaisten sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden kokeilut, joissa, kuten Espanjassa, omalääkärit hoitavat suomalaisia päivän varausajalla. Sen lisäksi on perustettava kaupunkiosavaltuustoja demokratian turvaamiseksi. Nykyinen pirstaloitunut, vastuuta toisille siirtävä järjestelmä ei toimi. Voima ja uskottavuus edellä sanotun toteuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi löytyy demokraattisesta äänestyskäyttäytymisestä yhtäältä nuorilta ja toisaalta työelämän kokemuksia saaneilta senioreilta. Näennäisdemokratian, narriuden aika on ohi. Häkeltyminen osaltani ja miksei myös laajemminkin johtuu vain siitä, ettemme tunnista alati tarjolla olevaa mahdollisuutta muuttaa näennäisyyttä todellisuudeksi.
Jusu älä nyt pienistä 20 kertainen on 20 kertainen – me kaikki osaamme lukea.
Ja sun pointti oli mikä? Piispa Askolan ei pitäisi rukoilla parisuhteensa rekisteröineen parin kanssa ja puolesta koska heillä on suurempi riski HIV tartunnalle?
Hups, tämä olikin eri pappien rukousjuttu, mutta toistan kysymyksen vaihtaen rukoilijan nimeä.
Hieman outoa että kirkollisesta tilaisuudesta päästiin näin pian seksitauteihin. Mutta jos Sami haluaa näitä tilastoja käsitellä: katsoin Suomen hiv-lukemia joissa oli eroteltu, oliko tartunta tullut hetero- vai homoseksistä. KAIKKI naisten tartunnat olivat heteroseksistä, yksikään ei naistenvälisestä. Miten tämä Sami pitäisi ottaa tässä asiassa huomioon? Rukoillaan vain naisparien, ei riskialttiiden heteroparien puolesta?
Miten rajat paljon joustavat, pohtii Toni Fagerholm. Hyvä uutinen löytyi myös piispojen tiimoilta:
”Rukouksen toteuttaminen ei edellytä sitä pyytäneiltä kirkon jäsenyyttä”
http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/piispan_tiedotteet/?x19072=601966
Hieno juttu, että ihmisten puolesta ja heidän kanssaan rukoillaan. Aivan sama, millaisessa parisuhteessa he elävät tai ovat elämättä. Rukous tekee kaikille hyvää.
Siis, eikun rukoilemaan konttikirkossa, Tuomiokirkossa ja kaikissa muissakin kirkoissa – tai missä vain.
Komppaan Jounia ihan täysillä!
Tässä vielä Cohen’n viesti
http://www.youtube.com/watch?v=YrLk4vdY28Q&feature=kp
Jusu ja Tenka nyt olisi tärkeä keskittyä rukoukseen, eikä lillukan varsiin mistä puhutte. Itsekin on tuolla kontissa rukoilemassa. Ja varmasti tulee tuo parannuksen mahdollisuus eteen. Homoseksuaalien parien kanssa on tärkeää ottaa tosiasioita esille ja tuoda valoa pimeyteen. Ei mitään höösäämistä ja synnin silittelyä. Kuten apostoli Paavali sanoo;
”
He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa — olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, [3. Moos. 18:22,23]
27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. [1. Moos. 19:5] ”
No höh. Minusta se oli ihan joku muu kuin Tenka tai minä, joka halusi viedä tämän keskustelun lillukanvarsiin ja rupesi puhumaan homoseksin harrastamisesta ja hiv-tartunnoista.
Piispainkokouksen mietintöä siteeratakseni kirkossa on jäseniä, jotka ajattelevat eri tavalla samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Kirkko ei ole ilmaissut sellaista kantaa, että vain toinen näistä mielipiteistä on ainoa oikea.
Olen aivan varma, että tuolla kontissa ei lähdetä leimaamaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita synnin tekemiseksi, säädyttömyydeksi tai Jumalan hylkäämiksi. Sellainen olisi minusta tietoista ilkeilyä. Uskon, että kontissa ihmisiin suhtaudutaan rakkaudella ja hyväksynnällä. Ja hyvä niin.
Paajanen, luepa oma ensimmäinen kommenttisi ja päättele kuka siirtyi lillukanvarsiin. Lahjakasta itsetuntemuksen puutetta osoittaa tuo toisten syyttely.
”Toivon ja rukoilen, että tämä uusi ohje antaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille viestin siitä, että kunnioitamme heidän rakkauttaan ja iloitsemme myös heidän läheistensä kanssa heistä. Samalla luotan siihen, että rukouksen vapaaehtoisuus luo turvallisuutta ja työrauhan heille, jotka eivät pidä tällaista rukousta perusteltuna eivätkä halua sellaiseen osallistua. Jumalan siunausta palvelutehtäväämme toivottaen.”
Irja Askola
http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/piispan_tiedotteet/?x19072=601966
Jutussa:”Fagerholm koettaa kaikesta huolimatta pysytellä kirkolliskokouksen antamissa rajoissa.”. Toivottavasti hän yhtä vakaasti pysyy Jumalan sanan, raamatun antamissa rajoissa.
Eiköhän se ole tässä nimenomaisesa tapauksessa yksi ja sama asia.
1. Kirkkomme oppi ei epää esirukousta keneltäkään
2. Kirkkomme opin mukaan avioliitto on yksiselitteisesti yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.
Minua jaksaa edelleen huvittaa tämä joidenkin ihmisten huoli. Yhdet ovat järjestämässä rukoilutilaisuutta ja toiset vahtaavat haukkana, että siellä ei vaan olla liian suvaitsevaisia.
Jusulle huomioksi, ettei kirkkomme opissa jajärjestyksessä pysymisessa ole kyse suvaitsevaisudesta, vaan pikemminkin kirkkokurista.
Pastorit jotka toimivat vastoin kirkkomme oppia, järjestyst taikka toimitusten kirjaa sahavat omaa oksaansa.
Piispojen ohjeen mukaista tilannetta, jossa rekisteröidyssä parisuhteessa elävä pariskunta harjoittaa omaa uskontoaan yhdessä kirkon työntekijän kansssa ei pitäisi vääntää miksikään muusi.
Kyse ei ole mistään kertaluoneisesta tapahtumasta, vaan saman pariskunnan puolesta ja kanssa voidaan rukoilla vaikka joka päivä.
Tässä ketjussa eivät kaikki ole edes ev.lut.kirkon jäseniä, joten voi olla, etteivät he ole perillä ev.lut.kirkon asioista ja kommentoivat oman viitekehyksensä mukaisesti. Ja osa kuulunee kirkon konservatiiviseen joukkoon, joiden viitekehys on heidän järjestönsä.
Positiivista oli tuo uutinen ja jokunen kommentti myös ilahdutti.
Kyse on kuitenkin pastoraalisesta ohjeesta ja kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle, kuuntelemaan ja tukemaan jokaista ihmistä.
Mitä valvontaan tulee, niin piispa vastaa hiippakunnassaan ja kirkkoherra seurakunnassaan tämän ohjeen valvonnasta ja antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita (KL 18:1; KJ 6:34).
”Pappi tai muu kirkon työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa kiitetään yhdessä Jumalaa elämän lahjoista ja pyydetään Jumalan huolenpitoa ja johdatusta. Samalla pyydetään voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa. Se voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat.”
http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/piispan_tiedotteet/?x19072=601966
Jukka, ymmärrän tuon ajatuksen kirkkokurista.
Toistaalta oma ulkopuolinen havaintoni on se, että joillekin usko on lähimmäisen kohtaamista ja toisille sääntöjen noudattamisen kyttäämistä. Siis hieman ääripäitä kärjistäen.
Hyvä kuningas olisi tietysti parempi vaihtoehto. Hän voisi yksinoikeudella määrätä kaiken hyväksi ja oikeanlaiseksi. El Salvadorissa on sellainen. Hän lopetti jengisodat maastaan laittamalla 70 000 ihmistä vankilaan. Nyt siellä on rauhallista ja turvallista olla. Tosin kaikki ei ole ihan tyytyväisiä, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä. Demokratiassa semmoinen peli ei käy. Siksi El Salvadorin ”kuningas” lopetti sieltä demokratian.
Vai ”äitejä kutsuttiin antamaan rakkauttaan…” ? Missä isät ? Ongelma on juuri miehissä, jotka loistavat poissaolollaan lastensa (varsinkin poikien) elämästä.
Kysymyksesi on keskeinen. Sovittelutoiminnassa 1980-90 luvuilla kysyin, miksi tytöt ja suomenruotsalaiset pojat eivät tee juurikaan rikoksia keskivertopoikiin verraten. Tyttöjen osalta tulin tulokseen, että he ”pakenivat” kunnialliseen äitiyteen, jota yhteiskunta rakenteellisesti tukee esim. äitiyspakkauksen muodossa. Lopputuloksena tietysti on, että sovittelun uusia asiakkaita riittää. Suomenruotsalaisten poikien osalta nuoret erkanivat ruotsinkielisestä taustastaan. Siksi korostan osaltani varhaiskasvatuksen ja viimeistään peruskoulun uudistamisen merkitystä. Edistystä saatikka edes puhetta paremmasta ei ole tapahtunut sitten 1990-luvun.
Vankilat on täynnä ”isättömiä” poikia.