Otin yhteyttä lääkäriin. Aikaa tarjottiin seuraavaksi päiväksi. Häkellyin siinä määrin, että ilmoitin seuraavan viikon sopivan muka paremmin. Miksi häkellyin? Olin juuri kuullut (MTV 10-Uutiset 15.11.2023), että ”jengeihin kuuluvien nuorten miesten ajattelua leimaa ajatus kuolla nuorena. Jos kuolen 25-vuotiaana niin on hyvä”. Nuoria avustava asianajaja arveli asenteen luovan ”pelottomuutta” ja heijastavan suhtautumista asioihin yleensä ja yhteiskuntaan erityisesti. Ajatukseni palasivat tri Alec Dicksonin Suomeen tekemään vierailuun. Hän kertoi (Suomen Kuvalehti 2.5.1980) perustamansa Community Service Volunteers-järjestön toimivan Britaniassa syrjäytyvien nuorten auttamiseksi. Mieleeni jäivät hänen sanansa: ”Jos nuorilla itsellään ei ole mitään, eivät he myöskään arvosta toisten omaa”. Eikö Ruotsin Suomea lähestyvä jengirikollisuus heijasta samankaltaista elämänkatsomusta; tapa ja tule tapetuksi?
Jos 60 vuotta sitten keskusteltiin toisten omaisuuden, niin tänään keskustellaan oman elämän merkityksettömyydestä. Vasta julkaistu selvitys kertoo osan nuoristamme hyväksyvän enenevässä määrin väkivallan tavoitteittensa saavuttamiseksi. Dicksonin aikaisen ja itsetuhoisen nykynuoren välistä 60 vuoden (vuosien 1960-2020) aikajännettä voidaan lähestyä 1970-80-lukujen kokemuksella. Tuolloin rehotti nuorten poikien harjoittama rikostelu nimikkeellä moottoriajoneuvon luvaton käyttöönotto. Keravan nuorisovankilan portit heilahtivat monelle 15-vuotiaalle. Sittemmin rikosnimike muuttui. Rikokset painottuivat autoelektroniikan varastamiseen, jolla rahoitettiin huumeita. Yhteistä tapahtumille oli ja on edelleen huono koulumenestys.
Ongelman ratkaisemisen sijasta ehdotettiin tuolloin mm. Poliisiasian neuvottelukunnassa asuntojen rakentamista poliiseille, vaikka olennainen – joskaan ei ensisijainen – syy oli osin rakenteeltaan epäonnistunut peruskoulujärjestelmä. Niin silloin kuin nykyäänkin noin 80 % oppivelvollisista käyttää 100 % koulutusmäärärahoista 20 prosentin jäädessä heitteille (HS 18.11. ”Kaikki oppilaat eivät pääse nauttimaan pätevästä opetuksesta). Kansainvälisen arvion samasta aiheesta ilmaisee otsake: ”Japanilaiset opettajat pettyvät usein suomalaiskouluissa” (HS 15.1.). Kelvottomat ratkaisut poikivat aina kelvottomia seurauksia. Se pätee lähes kaikkeen. Lakkojen ja työttömyyden vaivaamassa maassa 5 000 työtöntä lähihoitajaa odottelee mitä tapahtuu alan 5 700 avoimelle työpaikalle. Samanaikaisesti satoja ikäihmisten hoitopaikkoja on suljettu, koska ”yksityiset palveluntuottajat eivät voi tarjota vuodepaikkoja hyvinvointialueille” (MTV-Uutiset 12.11.). Myös maan 400 000 tyhjää asuntoa ja korttelikaupalla vain runsaan 30 vuoden elinkaaren saavuttaneet purkutalot kertovat omaa kieltään. Nuorten huumekuolemat, näköalattomuus, syntyvyyden katastrofaalinen kehitys kertovat myös jotakin. Näistä huolimatta valmistaudutaan yleislakkoon.
Miksi siis häkellyin nopeasta palvelusta? Jokinhan sentään toimii. Luen ja kuulen kuitenkin päivittäin maatalouden ja maaseudun näivettymisestä (maa- ja metsätalousministeriö), maaseutukoulujen lakkauttamisesta (opetusministeriö), maaseutuliikenteen vähenemisestä (liikenneministeriö), työpaikkojen ja työvoiman paosta kasvukeskuksiin (työministeriö), terveyskeskusten sulkemisesta ja sosiaalipalveluiden vähenemisestä (sosiaali- ja terveysministeriö) jne. Yhä suuremman osan maasta jäädessä tyhjäksi herää kysymys armeijan tehtävästä (puolustusministeriö). Kysymme myös miksi yhä useamman nuoren tulisi suorittaa korkeakoulututkinto siirtyäkseen vain tuottamattomaan virkamieskuntaan, joka määrältään suhteessa Saksaan ja Britaniaan pystyisi jo nykyisellään palvelemaan noin 30 miljoonaa suomalaista. Eikö korkeakoulutettuja voisi ohjata ja lisäkouluttaa teollisuuden ja kaupan paljon kaipaamiin ja osaamista edellyttäviin tehtäviin? Turha on haikailla vain intialaisten perään.
Edellisen lisäksi maamme noin 40 000 ”kehitysvammaisesta” 25 000 on työhaluisuuden lisäksi myös mielestään työkykyisiä. Heistä työllistettyjä on vain noin 400. Autismikirjon omaavia on väestöstä 1-1,2 % eli noin 50 000. Heidän osittainen erityislahjakkuus on ainakin osa-aikaisena hyödynnettävissä. Tanskassa on jopa yrityksiä, joiden palkkalistoilla on ainoastaan edellisiin ryhmiin kuuluvia työntekijöitä. Lasten sijaishuolto maassamme kirvoittaa traagisia uutisia. Psykoanalyytikko Rene Spitzin tutkimusten mukaan huostaanotettujen lastenkoti-ikäisten kymmenien prosenttien kuolleisuus saatiin liki loppumaan kun muita jo aikuisikäisten lasten äitejä kutsuttiin antamaan rakkauttaan orvoille lastenkotilapsille (Ensimmäinen vuosi, Rene Spitz 1965). Laiminlyömällä rakkaus, joka ei maksa mitään, lasku yhteiskunnalle on valtava ei ainoastaan rahassa vaan myös inhimillisyydessä.
Kysymys on rakkauden ohella varhaiskasvatuksen, sosiaalipolitiikan, perus- ja ammatillisen koulutuksen sekä korkeakouluopetuksen uudistamisesta. On voimakkaasti kehitettävä yrityskeskeistä ammatillista koulutusta, vastuun ja palkkauksen tasaavaa osuustoiminnallista yrittäjyyttä, aloitettava suuremmissa kaupungeissa kaupunkiosakohtaisten sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden kokeilut, joissa, kuten Espanjassa, omalääkärit hoitavat suomalaisia päivän varausajalla. Sen lisäksi on perustettava kaupunkiosavaltuustoja demokratian turvaamiseksi. Nykyinen pirstaloitunut, vastuuta toisille siirtävä järjestelmä ei toimi. Voima ja uskottavuus edellä sanotun toteuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi löytyy demokraattisesta äänestyskäyttäytymisestä yhtäältä nuorilta ja toisaalta työelämän kokemuksia saaneilta senioreilta. Näennäisdemokratian, narriuden aika on ohi. Häkeltyminen osaltani ja miksei myös laajemminkin johtuu vain siitä, ettemme tunnista alati tarjolla olevaa mahdollisuutta muuttaa näennäisyyttä todellisuudeksi.
David Wilkerson sai vuonna 1973 näyn lähitulevaisuuden tapahtumista, joista hän julkaisi kirjan nimeltä Näky. Kun tämä kirja julkaisiin, sen sanomalle naurettiin ja hän joutui ”paitsioon” hengellisissä piireissä. Tänä päivänä tämä kirja ei kuitenkaan enää aiheuta samanlaista naurua.
Sivuilta 73-74 löytyy tällainen sanoma. Muista, että tämä on kirjoitettu 40 vuotta sitten!
”Näen tämän ylikirkon ”ymmärtämyksen” valepuvussa hyväksyvän homoseksualistit ja lesbolaiset jäsenikseen. Kirkon johtajat puolustavat homoseksualistista ja lesbolaista rakkautta eivätkä vain toivota sitä tervetulleeksi, vaan rohkaisevat harjoittamaan sitä.
Homoseksualisti- ja lesbolaispappeja asetetaan virkoihin ja heille annetaan vaikutusvaltaisia paikkoja tässä kirkkounionissa, ja heitä tervehditään uudenlaisina uranuurtajina, jotka esittävät uusia käsityksiä rakkaudesta ja evankeliumista.
Näen melkein jokaiseen suureen kaupunkiin Yhdysvalloissa ja kaikkialla maailmassa tulevan homoseksualistisia ja lesbolaisia kirkkoja, jotka pitävät huolta vain omista hengellisistä tarpeistaan ja jotka järjestynyt uskonto täysin tunnustaa ja joita se tukee. Opinto-ohjelmaan kuuluu pyhäkoulun ja kirkon kirjallisuutta, joka esittää lapsille ja teini-ikäisille, että homoseksuaalisuus on normaali ja hyväksyttävä kristityn seksuaalielämän muoto.
Kaikkein murheellisinta on se, että näen tulevan päivän, jolloin homoseksuaalit eivät enää etsi apua kirkolta. Sen sijaan ylikirkko puolustaa ja ihailee heitä heidän rohkeutensa vuoksi ja siitä syystä, että he haluavat olla erilaisia. Tämä superkirkko mukautuu ihmisen lihan heikkouksiin ja lähtee rohkaisemaan ihmiskuntaa synnissään. Syyllisyyskompleksista syytetään vanhanaikaisia synnin tuomitsevia saarnaajia, koska nämä sanovat suoraan, mitä ajattelevat niiden ihmisten teoista, joiden pitäisi saada apua ja neuvoa. Uudenlaisin opetuksin yritetään valistaa ihmisiä elämään ongelmiensa kanssa ja jopa nauttimaan heikkouksistaan ”Jumalan lahjoina”.”
Tiivistelmä luentona kirjasta tässä 30 minuutin videolla.
https://www.youtube.com/watch?v=U_UmjBs9FDA
Luterilaisen kirkon pastori Eero Junkkaala hämmästeli myös tätä kirjan sanomaa taannoin.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/3072/toteutuuko_wilkersonin_naky
Hienosti on Wilkerson osannut ennustaa. Fiksu mies ilmeisesti. Ainoa moka, minkä hän teki, lienee se, että hän ennusti tämän kehityksen olevan ei-toivottua.
Siihen löydämme tietenkin sitten vastauksen Raamatusta, jossa Hän on selkeästi ilmaissut meille suhtautumisensa tällaista kehitystä kohtaan.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/hae/Homosexuality.html
Jusu Vihervaara kirjoitti:
”Hienosti on Wilkerson osannut ennustaa. Fiksu mies ilmeisesti. Ainoa moka, minkä hän teki, lienee se, että hän ennusti tämän kehityksen olevan ei-toivottua.” (Vihervaara)
Nimenomaan ei ennustanut tämän kehityksen olevan ei-toivottua vaan ennusti, että tätä kehitystä tullaan laajalti pitämään toivottuna. Siksi tämä kehitys tapahtuukin, ei se tapahtuisi jos sitä pidettäisiin ei-toivottuna.
Päivän blogina on blogi, jonka aihe liittyy seksuaalivähemmistöihin. Sitten on tämä uutinen ja lisäksi tältä sivulta löytyy useampi aiheeseen liittyvä juttu. Miksi K24 ei nosta esiin muita vähemmistöjä tasapuolisesti: romaneja, saamelaisia, vammaisia, omaishoitajia, veteraaneja, eri tavoin sairastavia, velkaantuneita ja niin edelleen? Myös näiden ihmisryhmien joukosta nousisi paljon kristillistä uutisoitavaa.
En ole huomannut, että konservatiiveillä olisi tendenssiä potkia päähän saamelaisia, vammaisia tai sairaita. Siksi nämä aiheet eivät varmaan kiinnosta ketään.
Tämä on pientä siihen nähden mitä odotettavissa, kun K24 ehkä lopahtaa, ja pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät kirkkohallituksen ja Helsingin piispan tuella kyhäävät oman verkkoviestimen.
Siksi että heistä uutisoiminen ei ole muodissa. Jos vaikkapa pyörätuolissa istuva ei pääse kirkkoon, kun ei ole kunnon luiskia, se ei ole uutinen. Jos sen sijaan papin epäillään puhuneen epäystävällisesti homoseksuaalille, hän saa välittömästi tuomion, vaikka olisi keskusteltu säästä.
Jos joku muu kuin Jusu Vihervaara kirjoittaisi yhtä törkeästi, hänen viestejään poistettaisiin asiattomina. Hän itse tietää, että kukaan ei uskalla poistaa niitä.
Juhani, olen huomannut että olen niin pelottava, että harva uskaltaa koskea kommentteihini, jotka edustavat totuutta.
Helppo ymmärtää, että K24 uutisoi runsaasti muutamasta aiheesta. Yksi vl-blogi/homovähemmistöä sivuava uutinen tod.näk. kerää enemmän lukijoita kuin kirkon rakenneuudistuksiin tms. keskittyvä sisäpiirimäinen KotimaaPro.
Puutteellinen ohjeistus uuden edessä on yleinen ilmiö yhteiskunnassa. Joskus aprikoin työyhteisössä, mitä on kylätalous ja miten sitä pitää toteuttaa. Idean Suomeen tuonut maaseutuneuvos ohjeisti mainiosti: ”Älkää miettikö, ruvetkaa tekemään!”
Ehkä tässäkin tapauksessa pitää vaan ruveta tekemään, eikä odottaa ohjetta, jota ei ehkä koskaan tulekaan.
Minna-Maaria Lax. Ymmärsinkö oikein, että tässä asiassa kannustat pappeja toimimaan vastoin piispojen ohjeistusta. Ohjeet ovat melko selvät. Rukoushetken toimittamiseen ei tarvita pappia. Kuka hyvänsä voi pitää rukoushetken. Ei papin läsnäolo tuo rukoushetkeen mitään erityistä lisäarvoa. Vai tuoko?
Piispojen ohjeistuksesta tietoa mm täällä: http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/piispa/piispan_tiedotteet/?x19072=601966
En minä kannusta, kunhan aprikoin. Toisaalta, sanotaanhan sitä myös: Anteeksi on helpompaa pyytää kuin lupaa. Toimii aika usein, uusissa jutuissa
”Kun olimme pari viikkoa suunnitelleet, kävi ilmi, että minä suunnittelin käsikirjan mukaista rukoushetkeä ja Sanna parisuhderukousta. Tämä on riski, kun lähdetään kiertoilmausten tielle.”
Koko ongelmasta vältyy kun ei lähde kiertoilmasujen tielle, vaan toimii suoraan piispojen ohjeistuksen mukaan.
Pidetään siis vapaamuotoinen hartaustilaisuus, jossa rukoillaan parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa. Rekisteröinnin ei välttämättä tarvitse olla tuore, vaan rukoilla voi myös sellaisen jo seestyneemmän pariskunnan kanssa ja puolesta, joka silloin haluaa tuoda asiansa Herran eteen.
Minna Maaria-Lax. Huomaan että kirjoitin epäselvästi (korjausmahdollisuus olisi kiva). Tarkoitin että ohjeistus on olemassa ja sen mukaan voi toimia.
Ja yllä olevista asioista, Fundamenttalisti homoilla ei ole kompetenssia eikä tendessiä PUHUA!!!
Ensin aloitat kommentoinnin toteamalla, että homoseksuaalit ovat kiinnostuneita vain navanalusjutuista. Seuraavaksi lähdet oma-aloitteisesti puhumaan homoseksisistä ja valittelet siitä, että homot eivät halua puhua seksistä kanssasi. Eli halusitko sinä puhua homoseksistä vai et?
Millähän tavalla seksin harrastaminen tai verenluovutus liittyi tähän uutiseen?
Vai olisiko käynyt siten, että halu leimakirveen heiluttamiseen kasvoi Paajaselle liian suureksi? Jonkun mielestä tarkoitushakuinen tölviminen on ilkeilyä. Jotkut muut taas taitavat kutsua sitä kristillisyydeksi. Niin tai näin, pisteet Paajaselle.
Kysymys asiantuntijoille. Olen luullut, että miesten ja naisten välillä ei ole eroa veren suhteen, vaan molemmilla sukupuolilla on samanlaista verta ja samat veriryhmät. Eikö näin ole? Miten tuo verihomma liittyy sukupuoliseen suuntautumiseen? En ymmärrä.
Mistä tämä kiimaa syntyy sanasta Sateenkaari tai homoseksuaali?