Etuoikeuteni on ollut jo monen vuoden ajan toimia yhdessä afrikkalaisten pastorien ja kristillisten johtajien kanssa. Monet heistä ovat tulleet Israeliin opiskelemaan juutalaisvastaisuuteen ja holokaustiin liittyviä asioita. Luonnollisesti holokausti on heille oikeastaan tuntematon asia, mutta kansanmurha sen sijaan on erittäin tuttu käsite. Monet näistä afrikkalaisista johtajista tekevät suuria taloudellisia uhrauksia päästäkseen Israeliin saakka. Siksi on todennäköistä, että heidän osallistumisensa tällaisiin koulutusjaksoihin tulee kantamaan merkittävää hedelmää.
Yksi näistä hedelmää tuottavista asioista on Africa Israel Initiative, jonka olen tuntenut jo monta vuotta. Osallistuin äskettäin jo toisen kerran tämän Afrikka Israel Aloitteen järjestämään konferenssiin Nairobissa. Afrikka Israel Aloite oli alun perin norjalaisen pastorin ajatus, mutta nyt kaikkialla Afrikassa toimivat järjestö on täysin afrikkalaisten johtama. Pastorit ja johtajat kokoontuvat säännöllisesti keskustelemaan ja opiskelemaan. Heillä on luja ja konkreettinen usko siihen, että lupauksensa mukaisesti Jumala tulee auttamaan Afrikkaa sitä mukaa kun maanosa siunaa Israelia. He etsivät tapoja toimia Israelin puolesta. Oma osuuteni konferenssissa oli opettaa juutalaisvihan seurauksista ja samalla toivosta.
Konferenssin jo loputtua pääsimme vierailemaan Nairobin kaupungin paljon huonompaan osaan. Kyseessä ei suinkaan ollut varsinainen slummi, mutta alueella oli paljon sellaista, joka aiheutti surua ja hämmennystä meidän kahden suomalaisnaisen mielissä. Jo matkalla -sitä mukaa kun ajoimme syvemmälle yhä ahtaammaksi muuttuvaan kaupunginosaan- aloimmekin rukoilla Nairobin puolesta. Saavuimme kirkkoon, jonka ovet olivat auki ja josta valtava ylistys kaikui kaikkialle. Ylistys jatkui tuntikausia ja kaikki osallistuivat siihen koko olemuksellaan.
Minä en ole koskaan välittänyt äänekkäästä ylistyksestä. Siksi olikin huomattava etuoikeus nähdä ja kokea sellainen oivallus, jonka sain tuossa tilanteessa.
Ulkopuolella on ahtautta, ahdistusta, nälkää, pimeää ja monenlaista pahuutta ja turvattomuutta. Se ei ole sellaista turvattomuutta, jonka olemassaolon tiedostamme, mutta jota emme näe. Ei vaan täällä se oli käsinkosketeltavaa. Kovaääninen Jumalan puoleen huutaminen ja Pyhän nimen toistaminen karkottaa osan tästä pimeydestä. Tämä oli valtava oivallus, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun asia konkretisoitui silmieni edessä.
Kuljimme hetken aikaa alueen kaduilla ylistyksen jo loputtua uskollisten vartijoiden ympäröiminä. Eräässä kulmassa suuri joukko paikallisia uskovia lauloivat kovaa ja vakuuttavasti. Ymmärsin, että tässä ympäristössä pintapuolinen usko ei riitä, vaan tarvitaan uskoa, joka menee kadulle ja laulaa vakuuttuneena asiasta.
Sellainen usko toimisi kaikkialla!
