Nuoruus ja liberaalius eivät kulje aina käsi kädessä.
Teologian opiskelijoissa on hämmästyttävän ja hälyttävän paljon nuoria miehiä, jotka vastustavat naispappeutta. Vaikka kirkossa pappissukupolvet vaihtuvat, ei vastustajian määrä kuitenkaan merkittävästi vähene vaikka kuvittelisi asian olevan päinvastoin.
Naispappeutta vastustavan nuoren miehen taustalta löytyy usein jokin herätysliike. Kaikki kunnia erilaisille herätysliikkeille ja moniääniselle kansankirkolle, mutta silloin kun kirkon yhteisestä järjestyksestä, virasta ja hallinnosta lähdetään luistamaan, alkaa mantra kansankirkon rikkaasta moniäänisyydestä tuntua diipa-daapalta.
Ulospäin näkyvä sisäinen riitely ja kirkon johdon epämääräiset höttölinjaukset päivänpolttavissa keskusteluissa eivät ainakaan lisää kirkon uskottavuutta ja houkuttelevuutta sellaisen ihmisen silmissä, joka noudattaa Raamattua soveltaen sitä tähän aikaan ja elämään.
Naispappeus on asia, jonka pitäisi olla itsestään selvä modernissa yhteiskunnassa. Valitettavasti se tulee olemaan kirkon sisäinen kiistakapula vielä pitkään tällä menolla.
Niinpä. Itselläni ei ole mitään naispappeja vastaan mutta niin kauan kuin papin virkaa tulkitaan Raamatun pohjalta, niin on vaikea olla sallimatta näkemystä, että papin/paimenen virka on miehelle kuuluva.
Moniarvoisuusajatelusssa on minustakin ongelmia, suurin ongelma on se että se on aika valikoivaa, ei voi olla liian liberaali, mutta konservatiivien suhteen rajat tulevat äkkiä vastaan. Kirkolla pitäisi olla selkeämmät rajat, jotka koskevat kaikkia. On erikoista, että voi olla julkisesti pappi, joka ei usko kristinuskon ydinoppeihin (kuten Jeesuksen sovituskuolemaan, persoonalliseen pahaan, Jeesukseen ainoa ”pelastustienä”), mutta toisaalta ei saisi olla pappi, joka ei usko naispappeuteen.
Johanna, kiitos kirjoituksesta. Näen niin, että näille opiskelijoille on tärkeää pysyä Jumalan sanassa ja kirkkomme tunnustuksessa. Kieltämättä eräissä herätysliikkeissä on mukana sellaisia, jotka uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan; Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Harmi, että naispappeus on tullut kirkkoamme hajottamaan. Mikä merkitys on tänäpänä naispappeuspäätökseen liitetyllä ponnella?
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Ponsi
Opillisilla ja raamatuntulkinnallisilla kysymyksillä kuorrutetaan pelko siitä, että naispapit vievät kaikki työpaikat.
”Naispappeuskysymys” sinänsä alkaa jo marginalisoitua, ts. lahkoutua. Hyvä niin.
Näin saattoi olla 30 vuotta sitten. Nykyään naispappeuden vastustamisesta on haittaa urakehitykselle SELK:ssa.
Toisaalta voi olla niin, että nuoren miesteologin kannattaa panostaa uraan Lähetyshiippakunnassa. Voi olla niin, että hänen leipänsä on kapea mutta pitkä kuin ennen vanhaan valtion virkamiehellä. Lähetyshiippakunta ja sen taustalla oleva säätiö ovat toistaiseksi ymmärtäneet olla hankkimatta riesakseen omia kirkkorakennuksia. Miksi rakentaa tai ostaa, kun voi vuokrata?
Aika vähän elävää elämää tunnetaan, jos joku viransaanti tai leivänsaanti otaksutaan motiiviksi.
Kummallista, että kukaan ei ole vastustanut naisia lastenohjaajina, nuorisotyöntekijöinä tai diakoneina, vaikka Raamattu sanoo toisin (Apt.6:3, 1.Kor.14:34… ) ja huoli tästä alkoi vasta, kun naisia alettiin vihkiä papeiksi ja siis parempipalkkaisiin virkoihin mahdollisiksi…
En vastusta naispappeutta mutta: Nykymenolla Kirkossa on kohta työntekijöinä pelkkiä naisia. Lapsityöntekijöistä lähes kaikki ovat naisia, diakoneista valtaosa, nuorisotyöntekijöistä enemmistö ja uusista papeista noin 70 %. Kristinusko ei puhuttele miehiä, ei varsinkaan nuoria miehiä ja kirkon naisistuessa kontakti menetetään kohta kokonaan. Lisäksi naisteologit, varsinkin nuoremmat ja etelässä asuvat eivät juuri lue raamattua ja monet ovat niin liberaaleja, että en ole varma, onko se enää edes kristinuskoa mitä he julistavat. Ja samaan aikaan yhä kasvava joukko uskoon sitoutuneita nuoria miesteologeja ei saa pappisvihkimystä…
Tuo työntekijöiden naisistuminen on huoli, joka on syytä ottaa vakavasti, vaikka kaikki ammattialat olisivatkin avoinna kaikille sukupuoleen katsomatta. Oma kokemukseni on myös se, että ainakin nuorisotyönohjaajaksi opiskelevista miehistä vain harva jää alalle. Syy ei ihan aina ole pelkästään työajoissa tai palkasa.
Olisi mielenkiintoista kuulla joku feministiteologinen analyysi kirkon työntekijöiden sukupuolijakaumasta.
Naispappeuden vastustus ei varmasti kokonaan lopu aktiivisen seurakuntaväen keskellä, koska tuossa ryhmässä luetaan Raamattua. Sen sijaan jo nyt seurakuntien jäsenistössä ylivoimaiselle enemmistölle (sille 98 prosentille, joka ei kirkossa juuri tai lainkaan käy) asialla ei liene henkilökohtaisesti mitään teologista merkitystä, vaan asia on samaa tasoa kuin yhteiskunnallinen itsestäänselvyys.