Nuoruus ja liberaalius eivät kulje aina käsi kädessä.
Teologian opiskelijoissa on hämmästyttävän ja hälyttävän paljon nuoria miehiä, jotka vastustavat naispappeutta. Vaikka kirkossa pappissukupolvet vaihtuvat, ei vastustajian määrä kuitenkaan merkittävästi vähene vaikka kuvittelisi asian olevan päinvastoin.
Naispappeutta vastustavan nuoren miehen taustalta löytyy usein jokin herätysliike. Kaikki kunnia erilaisille herätysliikkeille ja moniääniselle kansankirkolle, mutta silloin kun kirkon yhteisestä järjestyksestä, virasta ja hallinnosta lähdetään luistamaan, alkaa mantra kansankirkon rikkaasta moniäänisyydestä tuntua diipa-daapalta.
Ulospäin näkyvä sisäinen riitely ja kirkon johdon epämääräiset höttölinjaukset päivänpolttavissa keskusteluissa eivät ainakaan lisää kirkon uskottavuutta ja houkuttelevuutta sellaisen ihmisen silmissä, joka noudattaa Raamattua soveltaen sitä tähän aikaan ja elämään.
Naispappeus on asia, jonka pitäisi olla itsestään selvä modernissa yhteiskunnassa. Valitettavasti se tulee olemaan kirkon sisäinen kiistakapula vielä pitkään tällä menolla.
Pappi oli ennen ammatti, joka takasi hyvän toimeentulon ja arvostetun aseman yhteisössä. Nykypäivänä papin työ ei ole enää samassa merkityksessä houkutteleva, ja siksikin sille on käynyt samoin kun monille muille entisille miesvaltaislle aloille: se naisistuu kun miehet pakenevat parempipalkkaisiin töihin. Papin työhön tuskin kukaan haluaa rahan ja aseman vuoksi, motiivit ovat toiset.
Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa oli nelikenttä siitä, kannattaako koulutus. Papin ammatti kuului kenttään, jossa oli pitkä koulutus, pieni palkka.
Miksi ei olla huolissaan siitä, että edelleen kirkon johtotehtävät ovat miesvaltaisia? Se olisi mielestäni oikeutetumpi huoli kuin se, että pappiskunta naisistuu.
Tässä Raamatunlukukysymyksessä lienee enemmän merkitystä sillä, kuinka Raamattua tulkitsee. Sopeuttaen nykyaikaan vai kirjaimellisesti, ja siinäkin on eroa, huomioiko kirjoituskontekstin, vai poimiiko vain yksittäisiä lauseita, jolloin kirjoittajan tarkoitus on voinut olla ihan toinen kuin yksittäinen lause antaa ymmärtää.
”Tässä Raamatunlukukysymyksessä lienee enemmän merkitystä sillä, kuinka Raamattua tulkitsee. Sopeuttaen nykyaikaan vai kirjaimellisesti, ja siinäkin on eroa, huomioiko kirjoituskontekstin, vai poimiiko vain yksittäisiä lauseita, jolloin kirjoittajan tarkoitus on voinut olla ihan toinen kuin yksittäinen lause antaa ymmärtää.”
Tämän tason kommentit saavat minut aina uudelleen huokaamaan syvään.
Sanottakoon silti vielä kerran: (myös) naispappeuden vastustajissa on todella korkeasti oppineita, avarasti ajattelevia ja asiaan syvällisesti perehtyneitä maallikkoja ja teologeja.
Niin kivaaa ja helppoa kuin olisikin panna naispappeuden vastustus takametsäläisten sivistymättömyyden ja ahdasmielisen konservatismin tiliin, todellisuutta se ei vastaa.
Vaikka vastustan naispappeuden vastustamista, kirjoittaa teologian tohtori Vaahtoranta kommentinsa kahdessa viimeisessä kappaleessa täyttä asiaa.
Naisten hengellisen johtajuuden-ja vastuunkannon (tasavertaisesti miesten runnalla) vastustaminen on kirkon erityisessä suojeluksessa. Samoin kirkon erityisessä suojeluksessa on tuomitseva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Kirkko muun muassa tukee ja rahoittaa uusien naispappeutta vastustavien ja homofobisten sukupolvien kasvattamista esim. konservatiivisten herätysliikkeiden opistoissa jne.
En ole havainnut mitään sellaisia hankkeita kirkon piirissä (esim. johdon taholta) jossa pyrittäisiin lisäämään kirkon ihmisten tasa-arvo-tai yhdenvertaisuustietoisuutta naisten tai seksuaalivähemmistöjen suhteen.
Syrjintä ei kuitenkaan katoa mistään ilman aktiivisia toimenpiteitä. Ei myöskään kirkosta. Tilanne on mielestäni pahin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten suhteen, jotka saavat todella takkiinsa kirkossa, jos uskaltautuvat aktiivisiksi toimijoiksi kirkossa eivätkä suostu salaamaan sitä että ovat esim. parisuhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Kirkon erityinen ”moniäänisyyskulttuuri” on hyvin otollinen maaperä esim. vihapuheelle (tästä osoituksena mm. Johanna Korhosen saama vihaviestien määrä).
Ilmeisesti on kuitenkin hyväksyttävää syrjiä pieniä herätysliikkeitä ja lähetysjärjestöjä? On vain rehellistä myöntää itselleenkin, että harrastaa syrjintää – vaikka sitten sellaista, johon saa enemmistön mukaansa. Ai niin, sellaistahan se syrjintä yleensäkin on.
Juha Vihriälän kommentti osoittaa hyvin miten asiasta kirkossa yleisesti ajatellaan. Naisten ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei voi ajaa kirkossa aktiivisesti koska silloin sortuisimme naispappeutta vastustavien ja homosuhteet tuomitsevien herätysliikkeiden ”syrjintään”.
Onneksi antisemitististen ja rasististen raamatuntulkintojen suhteen ajatellaan eri tavalla. (kirkossa ei ajatella että jos pyrimme ehkäisemään antisemitismiä, sorrumme niiden syrjintään joilla on perinteisiä vakaumuksia koskien juutalaisutta (esim. samanlaisia vakaumuksia kuin Martti Lutherilla).
Ja vaikka tämä ei naisia ja varsinkaan seksuaalivähemmistöjä paljoakaan lohduta, se on kuitenkin hyvä asia juutalaisten ja etnisten vähemmistöjen suhteen.
” Kirkko muun muassa tukee ja rahoittaa uusien naispappeutta vastustavien ja homofobisten sukupolvien kasvattamista esim. konservatiivisten herätysliikkeiden opistoissa jne.”
Tällainen yksipuolinen yleistäminen ja leimaaminen on disinformaatiota. Siinä annetaan ymmärtää, että kaikissa herätysliikkeiden opistoissa opetetaan naispappeuden vastustamista ja ollaan homofoobisia.
Tällaisen tiedon levittäminen on ensimmäinen askel tiellä syrjintään. Kun tuota mantraa toistetaan tarpeeksi kauan (ja on kyllä jo toistettukin) niin seuraava vaihe on herätysliikkeiden syrjintä, mikä sekin on jo alkanut mm. lähetysmäärärahojen boikotoinnin muodossa.
Näin he, jotka sanovat puolustavansa kirkon rakentamista, ovatkin mukana sen hajottamisessa, tietämättäänkö.
Tämä on surullinen ilmiö kansankirkossamme.
Eiköhän niitä miehiä, jotka tekevät yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa, löydy tarpeeksi paljon jatkossakin.
Toista mieltä olevat menevät sitten säätiöiden yms. palvelukseen. Heilläkin kun on omantunnon vapaus muodostaa oma kantansa Raamatun ilmoitukseen.
Raamatussa on asioita ,joita ei sanallisesti viedä loppuun asti ja on myös asioita ,jotka viedään tarkoituksella ja tämä Naispappeus asia on ihan selvä.Ei siitä tarvitse keskustella.Miehen tehtävä on toimia opettajana ja piste.On tietysti maailmassa näitä hyvin hyvin lukeneita ihmisiä ,jotka omassa voimassaan tekevät Raamatun tekstin uudelleen.No aikanaan sitte nähdään kannattiko muuttaa teksti ja alkuperäinen halvaksi tehdä.
Salme on ihan oikeassa noiden ”mantrojen” toistamisen suhteen. Juuri siksi kannattaakin olla tarkkana (ja arvioida eettisesti) mitä mantroja kannattaa toistella.
Tätä voi muun muassa soveltaa ajankohtaiseen keskusteluun rasismista. Siitä on viimeaikoina puhuttu eri medioissa paljon.
Jos toistetaan paljon sellaista mantraa, että ”rasismi on väärin”, ihmisten asenteet saattavat hyvinkin muuttua ei-rasistisiksi suhteessa toisrotuisiin ihmisiin. Sen sijaan, jos yhteisössä toistetaan paljon sellaista mantraa, että ”meillä on suurempiakin ongelmia kuin rasismi; kyllä varmaan löytyy ihan riittävästi niitä, jotka suostuvat tekemään töitä mustien kanssa”, niin rasismin vähättely ja sen salliminen saattaa lisääntyä yhteiskunnassa.
Sari,
mitä ehdotat tehtäväksi sitten, kun yhteiskunnassa ja kirkossa on kriminalisoitu naispappeuden vastustaminen ja homoseksuaalisten seksisuhteiden sanominen synniksi, mutta niitä nuoria ja vanhoja kristittyjä, jotka sanovat sillä tavalla, riittää aina vaan? Mikä on se ”mantra”, jota sitten alat toistaa? Onko mielessäsi mitään ”lopullista ratkaisua” meidän varallemme?