Miten minä vakuutuin kristinuskon sanomasta? Nuorena minua revittiin kahteen suuntaan. Toisella puolella oli nautintokeskeinen kaveripiiri ja toisella uskovan suvun perintö. Aluksi makea elämä ja kaverit näyttivät vievän voiton. – Tuotin äidilleni huolta ja kyyneleitä…
Lukiopoikana sain kuitenkin kuulla ensimmäiset vaikuttavat todistuspuheenvuorot ikäisiltäni uskovilta nuorilta. Jumala puuttui vahvasti monien nuorten elämään ja antoi näin itsestään koskettavan todistuksen, joka upposi myös minuun. Armon sanoma muutti monen nuoren elämän suunnan. Tuon muutoksen näki heidän olemuksestaan ja kuuli heidän sanoistaan. – Silloin minäkin halusin ottaa uudestaan selvää tuosta uskosta, jonka olin jo vanhemiltani kuullut ja oppinut…
Monet minun ensimmäiset uskovat ystäväni olivat kristittyjä älykköjä. Monesta heistä tuli myöhemmin lääkäreitä, diplomi-insinöörejä, kirkkoherroja tai johtavassa asemassa olevia lähetystyöntekijöitä. – Itse olin nuorena opinnoissani alisuoriutuja, jolla oli (näin jälkeenpäin ajatellen) melkoinen syrjäytymisriski. Jos olisin jatkanut kaljaa ja juhlimista rakastavien ystävieni kanssa, olisin päätynyt suurella todennäköisyydellä yhteiskunnan sivuraiteelle. Voin todeta kiitollisena, että kristillisen seurakunnan toiminta ja (silloin vielä varsin perinteiset) arvot pelastivat minut syrjäytymiseltä.
Ensimmäinen suuri kotiinpaluulöytöni oli Jeesuksen persoonaan liittyvä armon kokemus. Koin, että Jeesuksen tähden Jumala rakastaa minua siitäkin huolimatta, etten pysty antamaan hänelle mitään erityistä vastalahjaa, tai oman onnistumisen näyttöä. Tämä oli liikuttava kokemus. En halunnut koskaan hukata siitä seurannutta hyvänolon tunnetta. – Halusin kuitenkin vakuuttua myös tämän uskon luotettavuudesta. Pelkkä armon kokemus ja idea ei riittänyt minulle. – Mitäpä, jos armon kokemukseni olikin vain oman mieleni, tai nuoren seurakuntayhteisön sisäsyntyinen kokemus, jolla ei olekaan varteenotettavia perusteita! Tätä pelkäsin ja halusin ottaa kristinuskon perusteista selvää.
Minun aikani nuorisoherätyksessä oli se hieno piirre, että kaikki kysymykset otettiin vakavasti. Ajattelu ei ollut kiellettyä. – Pian ahmin apologista kirjallisuutta, jonka kautta oivalsin aika varhain, että oikeastaan kaikki ihmiset uskovat aina johonkin. Koko ihmiselämä, myös kaikki se, mitä väitämme tiedoksi, lähtee aina liikkeelle jostakin uskonvaraisesta ennakko-olettamuksesta. Tämä oli minulle itsetunnon kannalta tärkeä oivallus. Moni ei-uskova nimittäin väittää perustavansa ajattelunsa vain tutkittuun tietoon. Todellisuudessa ennen kaikkea tietoa, ja jopa luottamusta havaintokykymme aistimiin asioihin, tarvitaan uskoa. – Tunnethan sinäkin sanonnan: ”En usko silmiäni”. Ensin pitää siis uskoa, että silmät ovat luotettavat, ja vasta sitten voimme väittää nähneemme jotakin todellisuuteen liittyviä asioita. – Opin siis näkemään, että kaikki meistä uskovat jotakin/johonkin. Esim. materialisti uskoo pelkän aineen/materian sisältävän niin luovia voimia, että nuo materiaaliset voimat synnyttävät pitkien aikojen kuluessa esim. uutta elämää, tietoisuutta ja moraalisia kykyjä. yms.. Todellisuudessa uskostahan tässäkin on kyse, vaikka materialisti yleensä kieltääkin uskovansa & Jumalan olemassaolon. – Voin todistaa omalla kohdallani, ettei kristillinen herätys tehnyt minusta vain uskovaista, se herätti minussa myös ajattelijan. Seuravaksi ryhdyin jäsentämään erilaisia uskomisen tapoja.
Eräs itselleni tärkeä uskomisen erilaisia tapoja jäsentävä kirja oli James W. Sire:n suomeksi julkaistu kirja nimeltä Missä maailmassa, Maailmankatsomusten perusteet puntarissa. Tämän kirjan äärellä kävin läpi teismin, deismin, naturalismin, nihilismin, eksistentialismin, panteistisen monismin ja ”henkisen tietoisuuden” perusväitteet ja sovellukset, joita tutkija ja tohtori James W. Sire arvoi Raamatusta avautuvaan todellisuuskäsitykseen verraten. – Tämän kirjan äärellä kristityn nuoren itsetuntoni vahvistui. Sain oppia, miten moni hienolta ja oppineelta kuulostava uskomusjärjestelmä sisältää todellisuudessa vakavia sisäisiä ristiriitoja. Kaikki inhimillinen lähtee toki aina liikkeelle uskosta, mutta erilaisia uskomuksia voidaan silti arvioida varsin mielekkäästi keskenään. – Jos hyväksyy ensimmäiseksi lähtöolettamukseksi Jumalan olemassaolon, oikeastaan vain kristinusko kykenee selittämään ja sanoittamaan ympärillämme olevia asioita ainoalla mielekkäällä tavalla ajautumatta koskaan älylliseen umpikujaan. – Tutkimusmatkani kristillisen uskon perusteisiin ei kuitenkaan pysähtynyt tähän. Entäpä, jos kristinusko oli vain älykkäiden uskonnollisten ihmisten nerokas rakennelma. Se vastasi toki ihmisen keskeisiin peruskysymyksiin, kuten kysymyksiin maailman synnystä, moraalin perusteisiin ja ongelmaan ihmisen itsekkyydestä. Kaiken tämän se toki teki huipentuen loistavaan ideaan kipeästi tarvitsemastamme armosta, MUTTA miten voin vakuuttua myös siitä, ettei tämä kaikki ollut vain taitavasti kehiteltyä uskonnollista nerokkuutta! Kuka osaisi vastata tähän kysymykseen?
Minulla oli eräs kristitty ystävä, jonka kanssa pääsin ehkä syvemmälle kimuranttien kysymysten pohdintaan kuin kenenkään muun silloisen kaverini kanssa. Hän oli pastorin poika, mutta eli nuoruuteni aikana vielä aika vahvaa kapinavaihetta. Jostain syystä hänen kanssaan oli silti kaikkein herkullisinta keskustella. – Erään kerran olimme jälleen nauttineet älyllisistä kamppailuista ystäväni kotona. Ystäväni huoneessa oli hänen pastori-isänsä kirjasto (tai sen yksi osa). Löysin keskustelun lomassa Risto Santalan kirjoittaman kirjan, joka käsitteli kristinuskon juutalaisia juuria (Juuret I ja II). Tämä kirja kumosi kaikki pelkoni siitä, että kristinusko olisi vain jonkun uskonnollisen neron ihmisen tarpeisiin kehittämä uskomusjärjestelmä. Santalan kirja näet paljasti Raamatun profetiosta ja niiden varhaiseen rabbiiniseen selityshistoriaan liittyvistä teksteistä sellaisen aarreaitan, ettei sellaista olisi mitenkään mahdollista keksiä. Santalan kirja osoitti minulle Raamatusta, että Jumalan pelastussuunnitelmassa kaikki tapahtui juuri niinkuin jo edeltä oli kirjoitettua, aina Messiaan syntymän oikeaa ajoitusta myöten. Raamatun monimuotoiset, mutta samalla samansisältöiset ennustukset Jeesuksesta Kristuksesta olivat niin rikas, monimuotoinen ja monen toisistaan tietämättömän ja eri aikakausilla kirjoittaneen profeetan mosaiikki, ettei sitä voinut mitenkään keksiä. Se oli vain syntynyt, ja paras selitys sen syntymiselle oli itsensä Jumalan oman Pyhän Hengen inspiraatio!
————————-
Edellä kuvatut asiaat ovat vain kaksi pientä nostoa elämäni varrella. Kristilliset kirjat ovat olleet minulle evankeliumin julistajan tehtävässä. Olen lukenut elämäni varrella aika monta hyvää kirjaa, mutta näissä kahdessa nyt esille nostamassani kirjassa on symbolisella tavalla jotakin montaa muutakin lukemaani kuvaavaa.
Minun kohdallani kristinuskosta vakuuttumiseen tarvittiin älyllisten kysymysten aito huomioiminen. Kristinusko ei anna aihetta laittaa aivoja narikkaan, vaikka se pysyykin aina uskona. Jokainen ihminen uskoo, mutta kenen usko on perusteltua uskoa. Raamattu on kirjojen kirja. Sen sanoma ja rikas todistus osoittavat kristillisen uskon kaikista parhaiten perustelluksi uskoksi. Perustellun uskon etsimisestä ja löytämisestä kaikissa maailmankatsomusten välisissä debateissa on mielestäni lopulta kysymys!
Älyllinen vakuuttuminen Jumalan olemassaolosta ei kuitenkaan vielä synnytä persoonallista suhdetta Jumalaan. Elävä usko syntyy vasta silloin, kun Kristuksen armo koskettaa ihmisen sydäntä, ja ihminen sallii tämän lämpimän suudelman muuttaa hänen tahtomisensa ja tekemisensä Kristuksen seuraamiseksi. Minunkin kohdallani tämä Kristus-armon lämmin katse ja kuin Pyhän Hengen suudelman kaltainen kosketus kulkivat kaiken edellä. Sen myötä syntynyt usko auttoi kulkemaan läpi mieltäni vaivaavien älyllisten haasteiden. – Joku toinen ei ehkä tarvitse tätä älyllisen painiskelun vaihetta. – Raamatun ilmoittama Jeesuksen Kristuksen armo ja rakkaus juuri minua (ja sinua) kohtaan synnyttivät minussa elävän uskon ja luottamuksen Jumalaan, jolla on hyvät ajatukset meitä jokaista kohtaan. Sen jälkeen Jumala sai persoonalliset kasvot. Opin kuulemaan hänen äänensä Raamatussa, omassatunnossa ja rukouksessa. Näen myös hänen pyhän, luovan ja rakastavan kätensä jäljen luonnossa ja kansojen vaiheissa (joista erityisesti Israelin kansan historia tämän selvästi osoittaa).
Vaikka kuvasin edellä olevia asioita henkilökohtaisen matkantekoni kautta, uskon, että myös sinä voit vakuuttua Jumalan olemassaolosta ja hänen sanastaan Raamatussa aivan samojen asioiden äärellä.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh.3:16-18)
