NAISTEOLOGIT RY: N KOMMENTTI PIISPA SEPPO HÄKKISEN HAASTATTELUUN HEINOLAN UUTISISSA 25.3. Haastattelun otsikko: ”Häkkinen toivoo ratkaisua naispappeuteen”
Kirkko on hyväksynyt naiset papeiksi 35 vuotta sitten. Tämä asia on jo ratkaistu.
Puhe siitä, että naisten pappeus olisi asia, joka pitäisi ratkaista, luo ja ylläpitää vääriä mielikuvia pappeudesta. Tahdomme toivottaa jokaisen tervetulleeksi seurakuntaan juuri sellaisena kuin hän on.
Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa pappeus on yksi, sama ja yhteinen sukupuolesta, tai muusta henkilön ominaisuudesta riippumatta. Kukaan ei voi itse päättää ryhtyä papiksi. Jokainen pappi on seurakunnan kutsuma sekä kirkon virkaan vihkimä. Kirkossa me myös uskomme, että jokainen pappi on Jumalan tähän tehtävään johdattama ja kutsuma.
Jatkuva puhe siitä, että naisten pappeus, eli naisten sukupuoli on kirkossa ongelma, loukkaa naisia ja pitää yllä epätasa-arvoista asennetta. Epätasa-arvoinen ja erotteleva puhe tuottaa epätasa-arvoista kohtelua ja toimintaa. Tästä seuraa työyhteisöissä pappina toimivien naisten vähättelyä, ohittamista ja pahimmillaan syrjiviä käytänteitä, kuten yhteistyöstä kieltäytymistä. Samalla tämä kaikki synnyttää toiseuden kokemusta.
Tasa-arvo edellyttää sitä, että myös puheessa kaikki sukupuolet ovat samassa asemassa, kaikista käytetään samoja ilmaisuja ja kaikilta edellytetään samanlaista käyttäytymistä ja töiden tekemistä.
Papit tulkitsevat yhtä ja yhteistä Raamattua eri tavoin yhden ja saman Jumalan edessä. He päätyvät työssään ja käytännön elämässään erilaisiin ratkaisuihin. Näin tekivät aikanaan myös Pietari ja Paavali.
Kaikkia meitä haastetaan kasvamaan siihen uskoon, että sekin, joka sanoittaa ja tulkitsee uskoaan toisin kuin minä, on saman Jumalan kutsuma.
Heinolan Uutisten haastattelussa (25.3.) piispa Seppo Häkkinen jätti tilaa tulkinnalle, jonka mukaan naisten pappeudessa olisi jotakin ongelmallista. Odotamme piispoilta yksiselitteistä tukea työllemme ja sitoutumista niin puheissa kuin teoissa Suomen evankelisluterilaisen kirkon virkakäsitykseen. Piispojen tehtävänä on valvoa, että kirkolliskokouksen tekemiä päätöksiä noudatetaan, sekä työnantajana edistää sukupuolten tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Kirkko ei voi työnantajana rikkoa velvoitteitaan ja sallia syrjintää, kuten erilaisia työvuorojärjestelyjä tai kirkon virkakäsitystä vähättelevää opetusta.
Naisteologit ry, Kvinnliga teologer rf
Hallitus
Kimmo Wallentin. Sinun mielipiteesi ei ole muuttunut aikojen saatossa miksikään. Käytät aina samoja sanoja kun teilaat Raamatun vanhentuneeksi.
Tosiasia on että jokainen ihminen tuomitaan sen perusteella mitä siihen on kirjoitettu.
Sinut ja minut, tekojemme mukaan.
Jokaisesta turhasta sanasta joudutaan tilille, uskoo siihen tai ei.
Olen itse tullut tuntemaan totuuden, niin että en joudu tuomittavaksi kun turvaan Kristuksen armoon.
Raamattu sanoo, jokainen joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.
Ala sinäkin huutaa avuksesi Jeesusta Kristusta, niin pelastut ja pääset tämän lyhyen ajallisen elämän jälkeen iankaikkisen elämän perilliseksi. Toinen vaihtoehto ei miellytä ketään. Se on iankaikkinen kadotus eikä sieltä pääse ikinä pois.
Tämä elämä on aikaa ratkaista kohtalonsa, mutta se aika voi loppua milloin tahansa. Riskiä ei kannata ottaa. Toimi siis nopeasti ja huuda Jumalaa avuksesi, että saisit syntisi anteeksi ja ettet jäisi pois junasta.
Rämö: ” Sinun mielipiteesi ei ole muuttunut aikojen saatossa miksikään.”
Ei niin. Eikä muutu. Miksi pitäisi?
Rämö: ”Ala sinäkin huutaa avuksesi Jeesusta Kristusta, niin pelastut ja pääset tämän lyhyen ajallisen elämän jälkeen iankaikkisen elämän perilliseksi.”
Ei minulla ole tarvetta huutaa avukseni yhtään ketään, eikä mitään. Kaiken vähiten minkään sorttisia henkiolentoja. Minulla pyyhkii ihan hyvin rattoisia eläkepäiviä vietellessä. Mistä ihmeestä minun pitäisi pelastua?
Rämö: ”Se on iankaikkinen kadotus eikä sieltä pääse ikinä pois.”
Mikä ihmeen ”kadotus”? Eihän helvetin tulijärveäkään kuulemma enää ole. Iankaikkisella elämästä en ole kiinostunut pätkän vertaa. Minulle riittää varsin mainiosti täma vajaa satavuotinen, josta 75. on menossa. Minusta jonkin iankaikkisen elämän tavoittelu on pelkkää oman edun tavoittelua. Eikä minulla ole vähäisintäkään aikomusta tuhlata jäljellä olevaa aikaani uskonnollisiin rituaaleihin.
Eikö ihminen voi vain reilusti ja arvokkaasti kuolla pois ja palata kiltisti syntymää edeltäneeseen olotilaansa tuhkana meren aalloilla sitten kun aika on, ilman mitään iankaikkisuushössötyksiä?
Kävin tänään Lapinjärvellä ja osuin kirkkotilaisuuteen, jossa sain ehtoollisen. En havainnut siinä mitään eroa niiden ehtoollisten kanssa, mitä miespappien toimittamissa on ollut.
Pekka: ”En havainnut siinä mitään eroa niiden ehtoollisten kanssa, mitä miespappien toimittamissa on ollut.”
Juu, ei ole kehumista kirkon ehtoollisilla. Samat köyhät eväät joka paikassa. Kuiva, pieni, pahvilta maistuva läpyskä ja pikku tippa ihan ylimakeaa viiniä palanpainikkeeksi
Siinä sivussa valtava Jumalan siunaus ja huolenpito pienistä karitsoistaan, jotka kaipaavat taivaallisia herkkuja. Lampaiden karitsat oppivat emälampailta erottamaan niittyjen herkulliset kasvit karvaista. Jollei ole tätä päässyt oppimaan, niin ei tunne taivaallisia herkkuja, eikä tiedä niistä mitään. Niinpä leipäkin maistuu vain paperilta ja tippa viiniä ylimakealta. Oppimaton näkee siinä vain aineen mitättömän muodon ja kuvittelee siinä olevan kaikki mitä on tarjolla. Varsinainen asia häneltä jää kokonaan tiedostamatta.
” Lampaiden karitsat oppivat emälampailta erottamaan niittyjen herkulliset kasvit karvaista. ”
Juu, noin voi olla lampaitten kohdalla, nehän syövät mitä tahansa, mutta ihmisenä niittyjen ruohot saavat ainakin minun piolestani kasvaa ihan rauhassa.
”niin ei tunne taivaallisia herkkuja, eikä tiedä niistä mitään”
Eipä niistä kukaan elävä ihminen mitään tiedä, eikä kukaan kuollut ole tullut kertomaan.
Jos niistä joku kuvittelee tykkäävänsä, ei siinä mitään. Eihän haaveilu ole keltään kielletty.
”Oppimaton näkee siinä vain aineen mitättömän muodon ja kuvittelee siinä olevan kaikki mitä on tarjolla. Varsinainen asia häneltä jää kokonaan tiedostamatta.”
Mitä oppineisuuuteen tai oppimattomuuteen tulee, niin olemattomien asioiden todellisiksi uskominen ei oppineisuuteen kuulu, vaikka jotkut siitä herkkäuskoisten kustannuksella leipänsä ansaitsevatkin.
Heinolan uutisten artikkeli on vapaasti luettavissa täältä:
https://www.expressmagnet.eu/pub/19/HU2_2021/#p=8
Artikkelin luettuaan kukin voi tahollaan pohtia, miten muuten piispa olisi voinut toimittajan suoraan kysymykseen vastata.
Arvelisin että kuka tahansa kirkkomme miespuolinen piispa olisi vastannut toimittajalle kutakuinkin samalla tavoin. Naispuoliselle piispalle samaa kysymystä tuskin olisi edes esitetty.
Toimittaja esitti Häkkiselle kysymyksen myös naispuolisista piispoista. Käykää lukemassa mitä hän vastasi.
”Ei ole kyennyt hoitamaan virkakysymystä” on mielestäni erikoinen muotoilu. Mitä muuta kysymyksen ’hoitaminen’ voisi olla kuin selkeä vastaus? Päätös on tehty ja vastaus näin annettu.
Asia on ratkaistu jo vuonna 1986. Ratkaisussa jäi avoimeksi kysymys miten toimitaan ykseyttä vaalien. Pääosin suuntaviivat linjattiin 2000 – luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta aivan kokonaan kysymystä ei ole vieläkään ratkaistu.
”Ratkaisussa jäi avoimeksi kysymys miten toimitaan ykseyttä vaalien.” Onko ajatuksesi se, että kirkolliskokouksen päätöksiin tulisi liittää ohjeet, miten osa jäsenistä ja työntekijöistä voi jatkaa kirkossa ikäänkuin päätöstä ei olisi tehtykään? Mitä ykseyttä se olisi?
Martti Pentti
Tiedät varsin hyvin, ettei olisi edes mahdollista, että osa jatkaa kirkossa ikään kuin päätöstä ei olisi tehtykään. Sekään ei ole mahdollista, osa kirkon jäsenistä jatkaisi kirkossa ikään kuin toinen osa kirkon aktiivijäsenistä ei olisi päätöksen perusteluista toista mieltä.
Seikka että päätöksen perusteluista ollaan kirkon jäsenistön keskuudessa useampaa eri mieltä on yksinkertaisesti vain hyväksyttävä, koska tämä hyväksyminen sisältyi jo alkuperäisen päätöksen perusteluihin. Asiasta eritavoin ajattelevien poissulkeminen ei ollut alkuperäisen päätöksen mukaan hyväksyttävää, eikä se ole sitä edelleenkään. Velvollisuus toisinajattelun hyväksyntään on kirkon sisällä molemminpuolinen.
Olennaista on myös ymmärtää, ettei erilaisten kantojen hyväksyminen ja toimintamahdollisuuksien järjestäminen kirkossa saa johtaa kirkon sisällä työsyrjintään
”Asiasta eritavoin ajattelevien poissulkeminen ei ollut alkuperäisen päätöksen mukaan hyväksyttävää, eikä se ole sitä edelleenkään. Velvollisuus toisinajattelun hyväksyntään on kirkon sisällä molemminpuolinen.” En ole havainnut, että ketään syrjittäisiin erilailla ajattelemisen vuoksi. Ongelmia on syntynyt silloin, kun on toimittu vastoin kirkolliskokouksen päätöstä. Mitä tulee velvollisuuuksiin, niitä tulisi mielestäni itse noudattaa pikemmin kuin vaatia sitä muilta.
Sellaista tulee nykyisin vastaan enää hyvin harvoin.
”Sellaista tulee nykyisin vastaan enää hyvin harvoin.” Siispä kysyn otsikon mukaan: – Kauanko tätä pitää vielä jaksaa? Miksi käsitellä käytännössä loppuunkäsiteltyä asiaa ikäänkuin edelleenkin ratkaisemattomana ongelmana?
Koska edelleenkään ei ole täyttä yhteisymmärrystä toimintamahdollisuuksista.
Edelleenkin kuuluu puhetta että joku naispuolinen pappi on ”ottanut itselleen pappisvihkimyksen”.
Edelleenkin on niitä jotka ”kokevat itsensä syrjityksi” koska osa seurakuntalaisista kokoontuu vain miespuolisen pastorin toimittamiin jumalanpalveluksiin.
Ongelma pysyy ratkaisemattomana niin kauan kunnes hyväksytään, ettei ole kyse mistään ylimenokaudesta, vaan asiasta josta Raamatun pohjalta voidaan päätyä useampaan erilaiseen käsitykseen.
”Ongelma pysyy ratkaisemattomana niin kauan kunnes hyväksytään, ettei ole kyse mistään ylimenokaudesta, vaan asiasta josta Raamatun pohjalta voidaan päätyä useampaan erilaiseen käsitykseen.” Minusta ongelma on ratkaistu; on hyväksyttävä se, että Suomen kirkko on päätynyt Raamatun pohjalta tähän ratkaisuun. Se, että muutkin ratkaisut ovat raamatullisia, on ekumeninen aihe, ei kirkkomme sisäinen.
Et siis halua kunnioittaa kirkolliskokouksen päätöstä ja tahtotilaa pitää molempien kantojen edustajat kirkkomme sisäpuolella.
Tämä ei edellytä erillisvirkoja eikä erillisvihkimyksiä, mutta keskinäistä kunnioittamista se edellyttää.
Nimenomaan toivon, että eri virasta tavalla ajattelevat kokevat kirkon omakseen. Se merkitsee kuitenkin mielestäni sitä, että ns perinteisen virkakäsityksen omaavat eivät katso oikeudekseen joko toimia eri tilanteissa kirkon päätöksien vastaisesti tai heittäytyä väärin kohdelluiksi uhreiksi.
Saman kysymyksen esitän mutta eri asiasta: Kauanko tätä pitää vielä kestää? Kirkkolaki ja -järjestys ja kirkolliskokouksen päätökset ja KHO:n päätökset ovat selkeästi todenneet, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, tässä kirkossa. Miksi siitä aina tehdään uusia aloitteita? Tyytykää jo tehtyihin virallisiin päätöksiin tai erotkaa tästä kirkosta ja perustakaa omanne.
Mitä tarkoittaa se, että avioliitto on ’tässä kirkossa’ miehen ja naisen välinen. Eihän avioliitto ole kirkollinen instituutio. Pappien vihkimisoikeuskin on yhteiskunnan myöntämä.
Pappien vihkimisoikeus oli olemassa jo ennenkuin suomalaista yhteiskuntaa edes oli perustettu. Jo 1100-luvulla!