Naisten asema on puhuttanut kirkossa

Hyvää naisten päivää! Naisten asema puhutti kirkkoa jo 1900-luvun alussa, ja ehkä edelleen.

Kirkollisessa keskustelussa on tapana korostaa ikuisia totuuksia, muuttumattomuutta ja että kirkossa on aina oltu ”samaa mieltä”. Historiaan perehtyminen kuitenkin osoittaa, että muutoksia on paljon tapahtunut. Kirkossa on reagoitu ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin. Kristinuskon perusteita on sovellettava kussakin ajassa.

Yksi keskustelun aihe 1900-luvulla – ja edelleen – on naisten asema kirkossa ja vähän siitä vähän laajentaen sukupuolen merkitys ylipäätään.

Historian harrastaja, tekniikan tohtori Eero Lehtipuu julkaisi vuonna 2009 sukulaismiehestään kirkkoherra Kustaa Halliosta (1868–1936) mainion elämäkerran. Teos on enemmän kuin elämäkerta, se on myös kuvaus sen ajan kirkosta.

Hallio toimi kirkkoherrana eri seurakunnissa ja muissa kirkollisissa tehtävissä. Kirjassa Lehtipuu käy läpi kaikki Hallion elämänvaiheet ja kertoo myös paljon kirkosta.

Hallio oli myös kirkolliskokousedustajana pariin kertaan vuosina 1908 ja 1913. Itseäni kiinnostikin kirjassa, mitä hänen aikanaan siellä käsiteltiin. Naisten asema kirkossa oli yksi pääaiheista noina(kin) vuosina. Hallio kuului aikansa uudistusmielisiin pappeihin.

Naisten äänioikeus eteni hitaasti: nyt he saivat äänioikeuden, mutta eivät vielä päässeet ehdokkaaksi. Ehdokkuuden epäämisen yksi perustelu oli, että ei haluttu ”etäännyttää naisia kodin piiristä”. Se oli jo orastavaa keskustelua naisten pappeudesta, joka toteutui vasta 6.3.1988. Silloin kirkossakin ajatteli moni päättäjä, että naisen paikka on kotona, miehet hoitavat yhteisiä asioita.

Silloin Hallion aikana poistettiin nk. hiljainen hautaus, jota oli käytetty ”kunniattomien” ihmisten kuten itsemurhan tehneiden hautaamiseen. Silloin otettiin kantaa myös uskonnonvapauslakiin, joka tuli voimaan v. 1923. Se mahdollisti kirkosta eroamisen ja siviiliavioliiton.

Iso asia oli omaisuuden vaikutuksen poistaminen äänioikeudesta. Lisä-äänen sai tosin vielä 10v avioliitosta ja 40v iästä.

Kirkossa on jo 1900-luvunkin aikana tapahtunut paljon muutoksia, joista nyt olemme tyytyväisiä. Aikanaan niistä käytiin ankaria väittelyitä.

Nyt puhuttaa avioliittokäsitys. Kun vastustetaan samaa sukupuolta olevien vihkimistä kirkollisesti avioliittoon, muistetaan korostaa, että sukupuolivähemmistöjen ihmisarvo on yhtäläinen heterojen kanssa ja heitä arvostetaan kuten kaikkia. ”Näin on aina ollut.” Kuitenkin 20 vuotta sitten sukupuolivähemmistöön kuuluvien oli mahdotonta saada töitä kirkosta ja vähän sitä ennen heidän ominaisuuttaan pidettiin sairautena ja rikoksena, ja kirkossa syntinä.